Lue keskustelun säännöt.
Inhoan erityislapsia enkä salli lasteni leikkivän niiden kanssa!
18.10.2010 |
Uskon, että häiriökäyttäytyminen voi siirtyä lapsesta toiseen. Omat lapseni ovat hyvin kasvatettuja mutta naapruissa on pari häiriintynyttä ADHD- ja Asperger-tapausta. Niin rasittavia tapauksia! Kerran kutsuin ne kylään ja se jäi sitten viimeiseksi kerraksi!
Kommentit (36)
inhoat? Etkö voi vain antaa heidän olla rauhassa, eihän sinun tarvitse heitä kotiisi kutsua, jos et kerran halua olla läheisessä kontaktissa.
Toivon, ettei oma lapsesi missään vaiheessa sairastu, joutuu elämään sitten laitoksessa loppuelämänsä, kun inhoat häntäkin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sillä erityisyys voi ilmetä myöhemminkin. Lapsellasi voi olla vaikka 8-vuotiaana ekan kerran oireileva kertymäsairaus, joka vie ensin näön ja sitten vähitellen liikuntakyvyn etc. ja siinä välillä on tiedossa myös aika pahoja käytöshäiriöitä ja mielenterveydellisiä ongelmia ja kaikki vaan yhden pienen geenivirheen takia.
Ei millään pahalla, mutta kokemusta jostain tuollaisesta toivon AP:n kaltaisille, vaikken mitään pahaan hänen lapsilleen toivokaan, sillä eiväthän he ole voineet äitiään valita4
inhoat? Etkö voi vain antaa heidän olla rauhassa, eihän sinun tarvitse heitä kotiisi kutsua, jos et kerran halua olla läheisessä kontaktissa.
Toivon, ettei oma lapsesi missään vaiheessa sairastu, joutuu elämään sitten laitoksessa loppuelämänsä, kun inhoat häntäkin...
Meidänkin kiltiltä, rauhalliselta, kauniisti käyttäytyvältä downlapselta voisi tarttua vaikka ylimääräisiä kromosomeja teidän lapsiin. Hui kamala!
Meinaakko pyytää muuten diagnoosin joka öidiltä jonka puistossa tapaat? On paljon muitakin mainitsemiasi erityisyyksiä, ihan huomaamattomiakin. Mites esim. syöpälapset ja muut fyysisesti sairaat? Saako lapsesi leikkiä minun korvaputki-lapseni kanssa vai tarttuuko se? Entäpä jonkun kanssa, joka on yökastelija? Entäpä sokean, kuuron tai puhetaidottoman kanssa?
Provohan tämä oli, mutta kiusallani kyselen...
Yritin 13 vuotta kasvattaa yhtä erityislastamme. Samoilla rajoilla ja rakkaudella, kuin joilla muitakin kolmea normaaleiksi lapsiksi luokiteltavia mukuloitamme on kasvatettu, ja menestyksekkäästi.Muut 3 ovat ihania, sosiaalisia, empaattisia vilpereitä, tietty omine känkkäränkkäpäivineen jne., mutta niin, että kiukut sun muut pysyttelevät normitasolla, ja ovat seurausta jostakin "järkevästä" (lapsen vinkkelistä siis). Tämä yksi on AD/HD-, ja Asperger-, sekäTourette-diagnosoitu. TOIVOTON tapaus. Kun vuosia ja taas vuosia yrittää rakastaa, opastaa, koettaa kaikki hyväksyttävät keinot, tarjota lohtua, syliä,mitä milloinkin, KAIKKEA saadakseen muksun edes jotenkuten ruotuun, ja ainoa tulos on, että vintiö heiluu veitsen kanssa kun radiosta tulee "väärää ohjelmaa" tms, ja että koko perhe on hengenvaarassa ja tämä yksi myrkyttää kaikkien mielen, kaikki saavat olla varpaillaan, niin: RIITTÄÄ! Ja vielä - kuten tuossa yksi aiempi kirjoittajakin - jotkut "fiksut" niputtavat erirtyislapsen vanhemmat samaan kastiin lapsensa kanssa. Tuumaavat että vanhempienkin pitää olla pimahtaneita, jos lapsikin on. No, me emme mieheni kanssa ainakaan ole, meillä on normaali rakastava perhe, olemme koulutettuja, käymme työssä, harrastamme, satsaamme lapsiimme, näytämme positiivisia tunteita avoimesti, olemme johdonmukaisia. Toki meissäkin - ihan takuulla - vikoja on :).
No, 13 vuoden jälkeen lähti meiltä erityislapsi laitokseen. Meidän vanhempien tahdosta. Sisarukset ovat olleet myös tästä päätöksestä äärimmäisen kiitollisia. 4 vuotta on sijoituksen alusta nyt kulunut, ja nämä 4 vuotta on meidän perheessämme vallinnut RAUHA. Niin kauan kaivattu, nyt äärimmäisen arvostettu rauha.Ja ilo, elämisen vapaus ja riemu, TAVANOMAISINE vastuineen ja ongelmineen. Erityislapsi voi ihan samalla tavalla ja käyttäytyy ihan samoin kuin aina, sijoituspaikassakin. On elämänsä aikana saanut kaikki mahdolliset tuet, terapiat,lopulta lääkityksetkin, tuloksetta.
Kukaan ei ymmärrä kuinka HIRVITTÄVÄN RASKASTA elämä aggressiivisen, aivan merkityksettömistä asioista pimahtelevan erityislapsen kanssa voi olla. Meillä mm. heitti lautaset pirstaleiksi seinään jos ruoka-aineet olivat "väärin sijoitellut" hänen lautasellaan. Kerran sai pikkusisar juomalasin päähänsä.Ja veitselläkin on uhannut. Mikään ei auta. Ei liikuta enää yhtään, vaikken enää ikinä näkisi koko lasta/teiniä. Kaikki rakkaus kuoli häntä kohtaan vuosien aikana. Jatkuvia tappeluita, potkuja kouluista, rähinää ja karjumista ja pelkoa, sisarusten kärsimystä.
Meillä lapsen neurobiologinen vammaisuus johtuu luultavasti 45 min. hapenpuutteesta syntymän yhteydessä. Mutta johtuu mistä johtuu, ei muiden lastemme pidäjoutua moisesta kärsimään, eikä meidän vanhempien, ei pihapiirin lapsien ja koulutovereiden. Lapsi kävi sairaalakoulua loppuajat peruskoulustaan ja seuraavaksi menee hankkimaan ammattia autisteille tarkoitettuun opinahjoon, jos mielenliikkeiltään kykenee.
Ja minulle on ihan sama, vaikka eräät (tietämättömät) ovat kauhuissaan tyyliin:"Kuinka voit hylätälapsesi?!". Minä tiedän mistä puhun, tiedän ettei muuta vaihtoehtoa ollut.
Voin sanoa inhoavani sen tasoisia Aspergereja ja ylivilkkaushäiriöisiä tikkaajia, kuin oma lapseni on. Tätä en luonnollisestikaan ole hänelle koskaan sanonut, enkä sano. Rakkaudella lasta yritettiin kasvattaa, siinä kuin muitakin (tosin erityislapsen erityistarpeet tietenkin huomioiden) - turhaan. Täydellisen turhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä provo! Mut mäkin inhoon sun lapsias!
idioottimainen paikka. Ilmoitin viestistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
phoja käytöshäiriöitä, en anna minäkään oman lapseni sellaisen kanssa olla, meille ei myöskään ole tulemista.
Oletko kenties Koivuniemen rouva...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entinen ystäväni oli tommonen nirppanokka, mutta hän itse sai erityislapsen, ad/hd kaikkine mahdollisine vaikeuksineen.
En ole koskaan ollut enemmän vahingoniloisempi kuin silloin :D
En ole enää kuullut hänen sanovan että kaikki on kasvatuksesta kiinni.
tietyn asteista häiriökäyttäytymistä jaksa. Siis jos on ihan mahdoton tapaus. Mutta lähipiirissä on muutama adhd-diagnoosi. Oikein hyvin pärjään minä ja lapseni heidän kanssaan. Heitä kasvatetaan erityispiirteiden vaatimalla tavalla jne... ja kun ymmärtää mistä tietyt jutut johtuu, osaa suhtautua paremmin. En siis voi luokitella, että en kestä ketään, jolla on jokin ylivilkkausdiagnoosi tms. vaan kyllä sekin riippuu ihan siitä lapsesta, kuten ns. normilastenkin kanssa. Kaikkia ei voi vaan sietää. En minä pidä muutamasta tällaisestä ns. normilapsestakaan. Niiden jotkut kotkotukset vaan menee yli hilseen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten voi olla näääääiiiin vaikeaa ymmärtää, että lapsi voi olla erityinen vaikka ei olekaan käyttäytymishäiriöinen?
Miten voi olla näääääiiiin vaikeaa ymmärtää, että lapsi voi olla erityinen vaikka ei olekaan käyttäytymishäiriöinen?
ainakin ymmärrän, että voi olla erityinen, enkä tarkoittanutkaan, kaikkia erityislapsia tällä häiriökäyttäytymisellä. Tarkoitin vaan, että se käytös on se, mikä tietynasteisena on sitä luokkaa, että ei jaksa. En siis tod. tarkoittanut kaikkia erityislapsia :)
T. 34
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en nimittäin jaksa kaikkia häiriökäyttäytyviä taviksia meidän perheessä!
Meidän erityislapsi osaa käytöstavat, kiittää joka ainoa kerta ruoasta toisin kuin monet ns tavislapset. Lapsemme osaa leikkiä kaikenlaisten lasten kanssa, riippuen siitä millaiset säännöt näiden lapsien perheillä on. Olenkin huomannut että erityislapsilla on paljon tiukemmat rajat ja heistä huolehditaan paremmin. Esim. täällä päin eskarilaiset saavat kulkea pyörillään yksin vaarallisella tieosuudella ja kuljeskella muutenkin kavereilla miten sattuu. Meillä ei.
, kun epäilet heidän oppivan häiriököyttätymistä muilta ?
Ei normaali kasvatettu lapsi mitään tartuntaa voi erityislapsilta saada.