onko yläkoululainen tyhmä jos numerot on 6-7 ?
Yläkouluun syksyllä siirtynen pojan numerot on laskeneet kuin lehmän häntä. Aikaisemminkin äikän ja enkun numerot lukihäiriön ja aspergeriin liittyvän keskittymisongelman (molemmista diagnoosi) takia oli kuutosia, keväällä äikkä kovalla työllä nousi seiskaan. Nyt ne ovat pudonneet takaisin ja sen lisäksi muutkin numerot ovat pudonneet samaa tietä. Matematiikka, historia, biologia, jotka ennen oli kasin-ysin luokkaa on nyt kutosta ja seiskaa.
Pahinta on, että poika on kyllä, ainakin jossain määrin, lukenut kokeisiin. Ei niin paljon kuin minä olisin halunnut, mutta saman verran tai jopa enemmän kuin minä itse yläkouluaikoinani luin. Minä sain sillä aina ysejä ja kymppejä.
Onko minun nyt siis myönnettävä, että se poika on sittenkin tyhmä? Että kaikki tappelu alakouluaikoina koulutien turvaamiseksi on ollut ihan turhaa? En aikanaan antanut siirtää lasta erityisluokalle, jossa esim. kielten ja matematiikan opetus olisi automaattisesti muuttunut mukautetuksi (koska pätevää opettaja amuuhun ei siinä koulussa ollut) - kun kuitenkin numerot oli niitä kieliä lukuunottamatta usein kiitettäviä ihan normaaliluokallakin. Nytkö se kaikki olikin ihan turhaa? Pojasta ei kuitenkaan tule mitään. Eihän se pääse noilla numeroilla edes amikseen.
Kommentit (10)
Kuvittelisin. Ainakin meillä (oma esikoinen aloitti myös nyt seiskaluokan) toitotettiin vanhempainillassa, kuinka täytyy lukea kokeisiin paljon ja aloittaa lukeminen ajoissa ja kuinka 8 on jo hyvä numero.
Oma neiti on aina ollut ysin tyttö lukuaineissa. Vielä ei ole montaa koetta saanut takaisin (ihmeen kauan niiden palautuksessa meneekin), mutta tähän asti numerot ovat tytön oman arvion mukaan ja sen perusteella, mitä heille on kerrottu, pyörineet kahdeksikon tuntumassa, molemmin puolin. Yhtään ysiä ei ole vielä tullut. No yksi kymppi tuli kasvien tunnistuskokeesta. Ja tyttö on kuitenkin valmistautunut kokeisiin. Oletankin, että kokeet ovat vaikeutuneet selvästi nyt, kun ne tekeekin aineenopettaja eikä luokanope.
Sinuna en olisi vielä huolissani, mutta vaatisin lasta paneutumaan entistä ahkerammin koulutöihin.
turha yrittää edes lukea niihin kokeisiin. Kannattaa ruveta jo puhumaan omaan kämppään muutosta, ettei jää teidän nurkkiin roikkumaan.
toisin päin: Ala-asteen aikoina poika sai 5, 6, 7..matematiikasta tuli 8 ja 9. Lukihäiriö todettiin, mutta muuten poika ok.
Tänä syksynä aloitti sitten yläasteen. On ollut ruotsin koe (aine alkoi nyt syksyllä) siitä tuli luokan paras numero 10. Kaksi matematiikan koetta, toisesta 8½ ja toisesta 10. On paljon innostuneempi lukemaan, kuin ala-asteella ja muutenkin koulu on ihan loistava. Tosin entinen ala-astekin oli niitä parhaimpia, mikä kuului meidän koulupiiriin.
Meille vanhempain illassa sanottiin, että yleensä näin seiskalla numerot nousevat ja sitten tas kasilla laskevat...joten sitä peläten....
ei lapsesi tyhmä ole, vaan teini-iän väsymystä, joka pitäisi saada jollain lailla poistumaan ja joku houkutus laittamaan siihen koulunkäyntiin.
Mä en jotenkin voi mitään sille, että olen huolissani ja pettynyt. Mulle itselleni kävi juuri noin, että yläkouluun mennessä omat arvosanat nousivat parilla numerolla. Pojalla näyttää käyvän toisin päin. TOki nyt on ollut vasta eka koesuma, muta en jaksa uskoa, että kyse olisi vain siitä, ettei poika ole tiennyt vaaatimustasoa.
En tiedä, pitäisikö minun vaatia lisää valmistautumista vai antaa lisää tilaa pojalle itselleen. Valmistautumisessa on parantamisen varaa, mutta pelkään myös, että kun näihin kokeisiin ja valmistautumiseen ja arvosanoihin on jo vuosien varrella sen lukihäiriön takia kiinnitetty vähän liikaakin huomiota, niin siinäkin on voinut syntyä joku ahdistus ja "ylikunto".
Ja nelonen: Kotoa pois muuttamista tämä lapsi on suunnitellut noin siitä asti kun 5-vuotiaana oli ekaa kertaa mukana vuokraamassa isovanhempien sijoitusasuntoa eteenpäin. Äidin huoli ei ole, etteikö poika muuttaisi pois. Äidin huoli on, millä poika asumisensa maksaa...
Oma poikani on kahdeksannella, ja saa kutosia ja seiskoja. Hän ei ole älykäs (ei tyhmäkään vaan tavis), mutta on tosi laiska. Ja se ei-älykkö+laiska on huono yhdistelmä. Ala-aste meni ihan kasin pintaan, mutta yläaste on ollut tosi hankala. Ja mullakin on huoli siitä, ettei poika pääse mihinkään opiskelemaan. No, ehkä kymppiluokalle korottamaan numeroita.
Kahdeksan on nykyisin hyvä numero, 7 on myös hyvää tasoa. 9 ja 10 on nyt vaikeampi saada kuin aiemmin.
Tuosta ap:n pojan lukemisesta, poika voi olla lukevinaan mutta ei todellisuudessa lue. Moni sanoo luen nyt ja laittaa oven kiinni ja tekee jotain muuta. Tai sitten ollaan lukevinaan kirja auki edessä ja sivuja käännellään mutta yhtään ei kuitenkaan lueta.
Mutta noiden numeroiden perusteella vaikuttaa siltä että valitettavasti poikasi on joko tyhmä tai laiska. Numerot 6 ja 7 ovat todella huonoja numeroita. Yläasteella kiitettävien numeroiden saaminen ei ole kovin vaikeaa, ja opetettavat asiat ovat aika yksinkertaisia. Älykkäiden lasten ei tarvitse paljoa lukea peruskoulussa saadakseen hyviä numeroita. Vähemmän lahjakkaiden täytyy lukea. Ne jotka saavat huonoja numeroita ovat sekä vähemmän älykkäitä että laiskoja lukemaan. Jos peruskoulusta tulee seiskalla alkava keskiarvo niin sillä on turha hakea mihinkään opiskelupaikkaan. Sinuna panostaisin todella paljon pojan opiskelun tukemiseen tässä vaiheessa kun jotain voi vielä tehdä.
Siis että peruskoulun 7:llä alkavalla keskiarvolla ei mihinkään kannata hakea? Tiedoksi vaan että sillä pääsee niin lukioon kuin ammattikouluunkin.
Mutta noiden numeroiden perusteella vaikuttaa siltä että valitettavasti poikasi on joko tyhmä tai laiska. Numerot 6 ja 7 ovat todella huonoja numeroita. Yläasteella kiitettävien numeroiden saaminen ei ole kovin vaikeaa, ja opetettavat asiat ovat aika yksinkertaisia. Älykkäiden lasten ei tarvitse paljoa lukea peruskoulussa saadakseen hyviä numeroita. Vähemmän lahjakkaiden täytyy lukea. Ne jotka saavat huonoja numeroita ovat sekä vähemmän älykkäitä että laiskoja lukemaan. Jos peruskoulusta tulee seiskalla alkava keskiarvo niin sillä on turha hakea mihinkään opiskelupaikkaan. Sinuna panostaisin todella paljon pojan opiskelun tukemiseen tässä vaiheessa kun jotain voi vielä tehdä.
kaikkein lahjakkaimmaltakaan vaikuta. Kannattaisi tsempata poikaa, koska noilla numeroilla ei tee ysiluokan päättötodistuksessa mitään. Ei välttämättä saa minkäänlaista jatkokoulutuspaikkaa.
minulla on aina ollut keskiarvo noin vaähän päälle 7.
Ekan kerran luin ylioppilaskirjoituksiin ja kaikkien ihmetykseksi kirjoitin luokan parhaimman tuloksen. Jatkoin ainoana kauppakorkeaan ja nyt olen hyvässä duunissa. eli ei se koulutodistus aina kerro totuutta
murrosikäisenä sitä saattaa hetkellisesti "tyhmistyä" tai ei vaan koulu innosta. Jos ei vaikka tunnilla kuuntele yhtään niin ei kokeisiin lukeminen auta ihan hirveästi jos on taviksen tasoa.
Joten älä hätäile, tue poikaa ja kannusta lukemaan. Riittää ihan hyvin 6-7-numerot tässä vaiheessa. Tarvittaessahan niitä voi nostaa sitten kymppiluokalla.
Oma pikkuveli esim. oli todella vaikeuksissa koulussa joissakin aineissa, matikka ei meinannut sujua millään. Pääsi kuitenkin lukioon kun pienellä paikkakunnalla oli alhainen sisäänpääsykeskiarvo, ja lukiossakin taisteli usean aineen kanssa, joistakin kursseista jäi nelonenkin voimaan (yksi nelonen per aine oli sallittua jäädä). Ja joistakin sai vain vitosia.
Pääsi silti parin vuoden hakemisen jälkeen ammattikorkeakouluun ja valmistui normaalissa ajassa, saaden matikankursseista nelosia ja vitosia asteikolla 1-5