" kun mikään ei riitä...."

....mutta aikuisena olen itseäni pitänytkin ainakin tähän asti kun ikääkin jo kolmekymmentä ja olen kuitenkin ollut miehelleni uskollinen kaikesta huolimatta ja aion olla edelleenkin mutta johonkin suuntaanhan tässä täytyy ratkaisuja kohta tehdä.

Tämänkaltaisia tunteita on on ihan varmasti jokaisella pitkässä parisuhteessa ja intohimo samaan ihmiseen ei kestä läpi elämän jos hän on vain se sama muuttumaton ihminen johon aikoinaan ihastuit vai ihastuiko hän sinuun ja piiritti niin kauan kuin sai sinut?

Kun parisuhde tulee tähän pisteeseen on molempien muututtava tai lähdettävä erikseen. Näkisin, että miehesi on sitä liian kilttiä ihmistyyppiä, jolta häviää särmä ja viehättävyys nopeasti liialla huomion osoituksella puolisolleen.

Vaikea kysymys ja vielä vaikeampi antaa neuvoja. ehkä parin vuoden irto-otto ja menojakso tekisi hyvää molemmille ja sen jälkeen voisitte nähdä onko toisessa niin paljon aineksia puolison rooliin, että voisitte kenteis rakastua uudelleen.

Ala vaikka himomasturboijaksi. Vai oletko jo?

Taitaa aika monessa parisuhteessa se intohimo laimentua vuosien kuluessa, vaikka rakkautta olisikin..mutta sitähän voi yrittää herätellä, kokeilkaa jotain uutta ja kiihottavaa. Älä heitä hyvää miestä menemään...Ja yrittäkää keskustella, oikeasti. Ajattele miehesi hyviä puolia ja mieti millaista olisi jonkin juoppo-vaimonhakkaajan kanssa. Hypätkää joskus pois arjesta, lapset hoitoon jne, kyllä se himo sieltä arjen möhnän alta voi vielä löytyä. On ylä- ja alamäkiä kuten tiedät varmaan.

..sikiää...?

Ei ihme että liitot hajoo ja perheillä menee huonosti. Olisit pysynyt sinkkuna etkä alkanut leikkimään kotia, aiheutat vaan turhaa kärsimystä läheisillesi

luuletko että keskustelematta kukaan selviää näistä arjen ja nykymaailman paineista ja odotuksista....

Sulla on kolme vaihtoehtoa: eroat, hankit rakastajan tai hyväksyt tosiasiat. Kannatan kolmatta, koska yleensä mies ei vaihtamalla parane. Rakkauden huuman haihduttua muuttaa rakkaus ja intohimo muotoaan. Olet astumassa parisuhteen 7v. kriisiin. Monen ystävän kanssa ollaan tästä puhuttu ja kaikki sen käyvät läpi jossain vaiheessa. Se tulee myös siihen uuteen suhteeseen! Olen ollut naimisssa 12v. ja tällä hetkellä valoa tunnelin päässä...pikkulapsivaiheen jälkeen ollaan taas löydetty seksuaalisuutemme ja paneskelemme kuin ensihuumassa! Toivoa siis vielä on älä anna periksi.

Jos on hyvä tai " liian" kiltti mies niin jännitystä pitäis kuitenkin löytyä. Mikään ei tosiaan tunnu riittävän, ja jos turpaan tulee eikä vastuu kotihommistakaan kiinnosta miestä niin ei sekään ole hyvä!



Mieti millä perusteilla menit aikoinaan naimisiin, hankitte lapsia? Rakastitko, himoitsitko miestäsi? Vastuu on mun mielestä otettu tilanteesta viimeistään siinä vaiheessa kun lapsia syntyy ja sit ei ole enää aika haikailla josko sittenkin olis jossain parempi mies. Naiset tuntuu aina vellovan ja vatkaavan asioita ja tunteita eestaas, ja mihin sitten lopulta päädytään?



Ainakin mun kaveripiirissä on ollu vastaavia tilanteita, olisko sit 7v kriisejä tai mitä. Ja kun jännitystä on haettu muista miehistä niin onkin homma kääntyny lopulta lähes poikkeuksetta niin ettei sitä onnea enää tunnu mistään löytyvän. Suhteita kyllä, mut päättyvät aina pettymyksiin. Ja iän myötä sitä vielä luonnostaan kyynistyy.



Ei se elämä ole niin täydellistä ja jännittävää, arkeakin pitäis kestää. Ja joka suhteessa tulee arki jollain tavalla vastaan. Ei niin täydellistä miestä olekkaan (toivottavasti, olis tylsää sekin) ja oletkos itse virheetön? Et taida ansaita miestäsi, ehkä onkin parempi jos annat hänet jollekin toiselle joka osaa häntä todella arvostaa ja kunnioittaa sellaisena kuin juuri hän on!



nim. itsekin nainen

...eli aikaisempi suhteeni kesti juuri sen seitsemän vuotta ja loppui siihen kun silloinen mieheni petti minua vaikka kaiken pitikin olla hyvin, oli oma koti ja autot ja olimme molemmat seksuaalisesti erittäin aktiivisia eli touhusimme kyllä sängyssä varmaan päivittäin. Rakastuin nykyiseen mieheeni koska hän todellakin oli niin erilainen kuin muut miehet eli kova tekemään kotitöitä ja halu saada iso perhe ja yhdessäolon kunnioitus....hän on edelleenkin omasta mielestäni maailman parhain mies koska hän on kiltti minulle ja lapsille, kova tekemään töitä mutta ehkä se juuri mättää kun hän palvoo minua yli kaiken, ehkä haluaisin joskus olla ihan tavallinen pulliainen enkä mikään " madonna" hänen silmissään....



Olen tietoinen että minullakin on omat virheeni kuten varmasti kaikilla, olen erittäin määrätietoinen ja hankala ihminen, mutta tarvittaessa minustakin löytyy kyllä lämpöä ja rakkautta ja huomioin perheeni joka päivä. Niin tyhmä en sentään ole ettenkö voisi siis tunnustaa omia virheitäni, mutta ihmettelen kyllä sitäkin kannanottoa jossa sanotaan että parempi mies sellainen joka on kiltti kuin sellainen joka hakkaa vaimonsa ja lapset. Eikö siis ole muita miehiä kuin kiltit ja hakkaajat? Tottakai ymmärrän että minulla on siis asiat HYVIN! Onhan hän kiltti mutta välillä tarvittaisiin kyllä jotakin potkua siihen " miehiseen" olemukseen....



Minä rakastuin häneen aikoinaan ja tunne olikin molemminpuolinen kunhan hieman juttelimme aikoinaan ja siitä tämä meidän tarinamme lähti käyntiin. Tiedän että lapset ovat osa arjen pyörittämistä ja siksipä olenkin kiitollinen niistä POSITIIVISISTA KANNANOTOISTA joissa kehotetaan ottamaan omaa aikaa kahdestaan ja " löytämään" se intohimo uudestaan! Meillähän on sitä omaa aikaa ollut todella vähän lasten syntymän jälkeen, vaikka en kyllä siitäkään voi valittaa koska lapset ovat molempien haluamia eikä kyseessä ole mikään kotileikki liian aikaisin kuten jotkut ehkä haluavat tahallaan ajatella...



Tämä kaikki sai minut ajattelemaan asioita uudelta kantilta ja nimenomaan myös se että joka suhteessa tulee se kyllästyminen ennemmin tai myöhemmin eli kyllä se sitten tästä lähtee vielä käyntiin! ;)))

Kannattaa tosiaan muistaa uudistaa sitä rakkautta. Antaa toiselle aikaa ja huomiota. Iloita elämästä, muistella ihania menneitä vuosia. Ero ei ole useinkaan hyvä ratkaisu. Arkinenkin parisuhde on juuri sitä ehtaa elämää, jota ihmisen pitäisi kasvaa kestämään ja ymmärtämään. Yksin on paha olla, samoin esim. väkivaltaisessa suhteessa, jossa petetään. Suhteesi voi tuntua tylsältä, mutta kyllä kai sinun ja lapsien turvallisuudellakin täytyy olla merkitystä? Muut miehet voivat ja saavatkin kiinnostaa, mutta eikös ole ihan mukava vain masturboida ja fantasioida?

Kuten jo aiemmassa viestissä sanottiin, se on yksi vaihtiehto sinun tilanteeseesi. Kokeile sitä kertomatta puolisolle, turha asialla on häntä kiusata.

Mä en kyllä usko että kadonneen intohimon voi saada takaisin, enkä oikein ymmärrä mielipiteitä, että pitäisi vaan jaksaa olla kärsivällinen ja taistella suhteen kestämisen puolesta. Miksi ei muka voisi sitten erota jos toisen seura ei kiinnosta tai jos tuntuu että toinen on vain kuin kaveri. Meillä on kuitenkin vaan tämä yksi elämä enkä mä ainakaan haluaisi käyttää sitä olemalla huonossa suhteessa.

Uskomattoman tyhmiä " aikuisia" .

Itse olen juuri eroamassa hyvästä miehestä monien painavien syiden vuoksi, joita en tässä ala käymään läpi. Pointtini on kuitenkin se, että aloittaessamme aikoinaan seurustelun rakastuin ja rakastin miestäni, mutten koskaan " himoinnut" . Mieheni taas on aina halunnut minua. Kuvittelin vain olevani seksuaalisesti vähemmän aktiivinen nainen, kunnes lapsen syntymän jälkeen ja iän lisäännyttyä löysin yhtäkkiä itsestäni sen seksuaalisen puolenkin. Himon tunteetkin ovat löytyneet, mutta ne kohdistuvat kokonaan uuteen mieheen. Olen monta kertaa miettinyt, että mikseivät nämä haluni heränneet aiemmin, ja mikseivät ne voi/voineet kohdistua aviomieheeni? En voi elää kenenkään kanssa, jos ajatuksissani petän häntä kokoajan.

Minä olen nro 17 kanssa samaa mieltä ja samassa tilanteessa ja ap:lle voisin sanoa että et todellakaan ole tilanteesi kanssa yksin. Jokainen tietysti tekee omat ratkaisunsa enkä lähde sen paremmin puolustelemaan omaa ratkaisuani kuin arvostelemaan muiden. Kuten nro 17 toikin jo esille, ei ole todellakaan helppoa elää parisuhteessa jossa kaikki fyysinen kontakti tuntuu vastenmieliseltä. Jos tuntuu että suhde on enemmänkin vain kaveritasolla, on itsensä seksiin pakottaminen kamalaa ja tilanne on aika epäreilu puolisonkin kannalta. Siispä minä tein ratkaisun ja erosin.

Toki naimmekin paljon.

Mielenkiintoinen keskustelu...



Minusta ap kuulostaa siltä, että pidät miestäsi liian itsestäänselvänä. Varo! Kyllä hänkin voi ihastua toiseen. Ja kuulostaa sellaiselta mieheltä, joka monelle naiselle kyllä kelpaisi.



Jos kaipaat miheltäsi hieman rajumpia otteita, niin kerro se hänelle! Muistelkaa myös vanhoja aikoja, mihin ihastuitte toisissanne. Mitä silloin teitte. Kuunnelkaa samaa musiikkia jne. Ehkäpä joku parisuhde/seksileirikin voisi piristää. Katso esim. Katajan tai Väestöliiton sivuilta. Entä voisiko kyseessä olla myös henkilökohtainen kriisisi? Ystävättäreni isä, joka on avioliittoneuvoja, on joskus sanonut, että todella usein ihmiset ottavat avioeroja silloin, kun heillä itse asiassa on oman elämän kehityskriisi. (Esim. kolmenkympin tai neljänkympin kriisi.) Nykyään kasataan parisuhteelle ihan liikaa vaatimuksia. Kyllähän elämässä muustakin pitää saada sisältöä ja nautintoa: harrastuksista, muista ystävistä, työstä jne. Mietipä tätäkin.



Mä itse olen elänyt saman miehen kanssa tosi nuoresta. Yhdessä ollaan oltu lähes 20 v., kaksi lastakin on. Olemme mekin toistemme parhaat ystävät, ja kaikesta voimme puhua. Meilläkin lasten syntymien jälkeen oli vähän tuota sisko-veli -sydroomaa, mutta me voitimme sen! Nykyään seksielämämme on taas tosi aktiivista ja ihanaa! Herättelyä ja yhteistä aikaa se kyllä vaati. Pornovideot ja kaikenlainen yhdessä leikittely vaan käyttöön!

Vielä siitä muiden miesten katselusta. Katsele ihmeessä muita miehiä ja flirttailekin. Se pitää sinut seksuaalisesti vireänä ja halukkaana ja on lisäksi tosi kivaa. Älä kuitenkaan päästä tilanteita sen pidemmälle vaan korjaa sato yhdessä oman miehesi kanssa. Toimii!

Kyllähän toi parisuhde on arkea varsinkin kun on lapsia. Ei kannata odottaa mahdottomia mitä näkee telkasta ja voi lukea lehdistä. Kyllä se arki on aina vähemmän hohdokasta kuin mitä esim. tv:ssä.



Ehkä jotkut ajattelevat, että vaihdanpa kumppania, kun voisin saada tuon tuon ja tuonkin. Ehkä ne " salarakkaat" haluavat pelkkää seksiä. Onko oma ihastuksesi/himojesi kohde aidosti valmis asumaan ja elämään sinun ja lapsesi/lapsiesi kanssa? Ei välttämättä ole ihan sellaiseen valmis, mutta seksi voisi tietty kiinnostaa. Samanlaista se arki on kuitenkin toisenkin miehen kanssa. Alkuhohto häviää aina jossain vaiheessa ja kaikki parisuhteet muuttuvat jossain vaiheessa arkiseksi elämäksi.



Eri asia on kun eletään vaan kahdestaan ja vain toisilleen. Lasten kanssa on vaikeaa pika pikaa keksiä jotain mahtavia extempore juttuja ja viihdykkeitä. Ei elämä koskaan voi olla pelkkää nautintoa ja ihanaa.



Paluu takaisin realismiin voisi olla paikallaan. Ei kai muiden miehen katselussa mitään kovin pahaa ole. Koskettaminen voi olla sitten jo eria asia. Harvoin tuollaiset asiat vaihtamalla paranee. " Vika" on ehkä eniten omassa päässäsi ja muutos lähtee varmaankin sitä kautta.



Mies

Koita kerran tätä ja katso toimiiko. Laske kuukautisten keskiväli, silloin yleensä tekee mieli, osta pullo hyvää viskiä, hanki hyvä pornovideo, naisten oltava kauniita, eikä saa alistaa, tai olla mitään ikävää, ja lainaa joltakin sinkku ystävältäsi asuntoa yhdeksi yöksi, ja lastenvahdille sanotaan, että myöhään menee, ( palaillaan 3-4 aikoihin,) ja heitä vielä kassiin reisipituiset vinyylisaappaa ja korsetti. Tää on oikeesti tosi hauskaa, tehdään kerran kuussa, ja olo on kun karkkikaupan ryöstäjällä.

Siitä se lähtee vähitellen taas menemään muutkin asiat,ja jos jos saa seksiä parin päivän välein (helponpaahan se on kun on vaki mies, joka vielä palvoo), ei mikää oikeastaan elämässä niin hirveästi rassaa, mitä muuta sitä oikeastaan vielä tarvitsee ollakseen onnellinen?