Lue keskustelun säännöt.
Jos Suomes olisi vastaava kaivosturma, olisitko leirissä kirjoittamassa kirjeitä miehesi serkulle?
13.10.2010 |
Jotenkin musta on ihana ollut lukea kuinka oikeasti koko suku on ollut siellä paikalla leirissä tsemppaamassa toisiaan. Eräskin nainen kirjoitti usein kirjeitä miehensä serkulle, joka oli loukussa. Tottahan se on että noissa "etelänmaissa" se suvun merkitys on tosi suuri ja siellä suku on yhtä kuin ystävät. Suomessa varmasti av-raati tuomitsisi moisen touhun että naisella on miehensä serkun kanssa suhde.
Kommentit (5)
Ei mulla kiinnosta pätkääkään mitä miehen serkuille kuuluu ja tapahtuu. Jos kaivoksessa olisi miehen veli joka on minulle tärkeä, kuuluu perheeseen, voisin kirjoittaakin kirjeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saattaisin kirjoittaa miehenkin serkulle, joka on perheellemme läheinen ihminen. Mut jos meillä miehen kanssa olisi molemmilla 5 sisarusta, tuskin oltaisiin serkkujen kanssa tiiviisti tekemisiss..
Kansainvälisestä uutispalvelusta katsoin lähetyksen ja siellä Chilen kaivoismiesten lähiomaiset valittivat kuinka kaukaiset sukulaiset ja muut hyvänpäiväntutut yrittävät päästä haaskalle. Antavat haastatteluja saadakseen sen 5 minuuttia julkisuudessa itkemällä tyypin perään jota tuskin tuntevat. Lähde taisi olla msnbc. En ole varma, koska on tullut niin monta sivustoa lärättyä läpi.
Että sellaista...
Suomessakin oli ennen suku tärkeä, koska ei ollut sosiaalihuoltoa nykyisessä merkityksessä ja suhteet sukulaisiin piti pitää hyvinä, että voitiin pummata suvulta rahaa vaikeina aikoina tai saada jotain muita etuja. Sukulaisten kanssa asuttiin myös yhdessä, koska äitiä ja iskää ei saatu vanhainkotiin asumaan (vaikka olisi haluttu) ja muutenkin muuttaminen synnyinkodin ulkopuolelle olisi monelle parille tullut liian kalliiksi.
Sama juttu edelleen ulkomailla.
Mummoni asui anoppinsa kanssa samassa talossa. Yhtä helvettiähän se oli, mutta kun ei ollut muutakaan mahdollisuutta joten piti näytellä että kaikilla on niin kivaa.
Vain rikkailla kehittyneiden maiden kansalaisilla on varaa pistää halutessaan suhteet poikki sukulaisiin.
Kansainvälisestä uutispalvelusta katsoin lähetyksen ja siellä Chilen kaivoismiesten lähiomaiset valittivat kuinka kaukaiset sukulaiset ja muut hyvänpäiväntutut yrittävät päästä haaskalle. Antavat haastatteluja saadakseen sen 5 minuuttia julkisuudessa itkemällä tyypin perään jota tuskin tuntevat. Lähde taisi olla msnbc. En ole varma, koska on tullut niin monta sivustoa lärättyä läpi.
Että sellaista...
Suomessakin oli ennen suku tärkeä, koska ei ollut sosiaalihuoltoa nykyisessä merkityksessä ja suhteet sukulaisiin piti pitää hyvinä, että voitiin pummata suvulta rahaa vaikeina aikoina tai saada jotain muita etuja. Sukulaisten kanssa asuttiin myös yhdessä, koska äitiä ja iskää ei saatu vanhainkotiin asumaan (vaikka olisi haluttu) ja muutenkin muuttaminen synnyinkodin ulkopuolelle olisi monelle parille tullut liian kalliiksi.
Sama juttu edelleen ulkomailla.
Mummoni asui anoppinsa kanssa samassa talossa. Yhtä helvettiähän se oli, mutta kun ei ollut muutakaan mahdollisuutta joten piti näytellä että kaikilla on niin kivaa.
Vain rikkailla kehittyneiden maiden kansalaisilla on varaa pistää halutessaan suhteet poikki sukulaisiin.
haaskalle ovat tulleet ja toivovat että pääsisivät jotenkin hyötymään kun haastatellaan johonkin lehteen, uutisiin tms.
Tunnen vain yhden sen serkuista, ei se itsekään ole nähnyt kuin yhden sitten äitinsä hautajaisten ( ja tää tapahtui mieheni ollessa 5 v)