MIKSI perhekahvila on niin aikaisin?!
tosi kivaa että perhekahvila on ainakin täällä meillä päin 9.30-11. mehän vasta heräillään kymmenen maissa!
mikä JÄRKI on olla noin ajoissa aamusta liikkeellä? onko tämä jotain luterilaista moraalia, että varhain täytyy nousta perhevapaallakin?
Kommentit (42)
Että on tavallinen perhe vain jos lapsi herää 7-8?
Itse herään aikaisemmin mutta puolitoista vuotias vasta 10. On herännyt aikasemminkin kun olin kuukauden töissä. Heräsi siis 7 silloin ja ettei olisi ollut kiukkuinen niin olis varmaa pitäny laittaa jo 17 nukkumaan yöunille. Toiset vaan nukkuu enemmän, normaalit yöunet tällä lapsella on noin 14h, päivällä nukkuu kyllä tunnin verran, mutta vaikka nukkui yöllä vähemmän niin päivällä ei kyllä suostunut nukkumaan pidempään.
on tässä tapauksessa keskimääräinen. Suurin osa lapsista nyt vaan sattuu heräämään noin 7-8 välillä. Ja koska suurin osa tekee niin, se on siten tavallista. Ei se tarkoita, etteikö 10 heräämisessä olisi mitään vikaa ja etteikö se varmasti joillekin sopisi hyvin. Se nyt ei vaan ole tavallista, koska suurin osa ei tee niin.
Ja perhekahvilat kannattaa järjestää tietenkin silloin, kun suurin osa pääsee helpoiten. Ei sillä ole mitään väliä miksi perheillä on tuollainen rytmi vaan sillä. Vain se merkitsee, milloin suurin osa pääsee helpoiten.
Vai milloin itse järjestäisit vastaavan tapahtuman? Silloin kun se sopii 70%:lle mahdollisista osallistujista? 10 %:lle? Ja voihan jollakin olla rytmit vauvan kanssa niin, että paras aika perhekahvilalle olisi klo 23. Silloinkin niitä varmasti järjestettäisiin, jos tulijoita olisi, mutta ei kannata, koska se on sen verran harvinaista.
NORMAALI LAPSIPERHEEN ARKI. Kuka on määritellyt mikä on normaalia lapsiperheen arkea? Kyllä mekin ihan normaali lapsiperhe ollaan, vaikkei ollakaan ehti kasilta ulkona ja klo 12 päikkäreillä....
Olette joo, ihan varmasti normaalije, mutta sanotaanko sitten, tavallisimmin lapsiperheen arki? OK?
Jos nyt kyselet vaikka sata perhettä läpi, niin kyllä luulen, että tuo "aamuvirkkujen" rytmi on NORMAALIMPI ja se on vain sana, ei leimaa ketään mihinkään. Mene vaihtamaan libresses, tuntuu olevan täpötäysi.
t.ei se jolle vastasit.
Että on tavallinen perhe vain jos lapsi herää 7-8?
Itse herään aikaisemmin mutta puolitoista vuotias vasta 10. On herännyt aikasemminkin kun olin kuukauden töissä. Heräsi siis 7 silloin ja ettei olisi ollut kiukkuinen niin olis varmaa pitäny laittaa jo 17 nukkumaan yöunille. Toiset vaan nukkuu enemmän, normaalit yöunet tällä lapsella on noin 14h, päivällä nukkuu kyllä tunnin verran, mutta vaikka nukkui yöllä vähemmän niin päivällä ei kyllä suostunut nukkumaan pidempään.on tässä tapauksessa keskimääräinen. Suurin osa lapsista nyt vaan sattuu heräämään noin 7-8 välillä. Ja koska suurin osa tekee niin, se on siten tavallista. Ei se tarkoita, etteikö 10 heräämisessä olisi mitään vikaa ja etteikö se varmasti joillekin sopisi hyvin. Se nyt ei vaan ole tavallista, koska suurin osa ei tee niin.
Ja perhekahvilat kannattaa järjestää tietenkin silloin, kun suurin osa pääsee helpoiten. Ei sillä ole mitään väliä miksi perheillä on tuollainen rytmi vaan sillä. Vain se merkitsee, milloin suurin osa pääsee helpoiten.
Vai milloin itse järjestäisit vastaavan tapahtuman? Silloin kun se sopii 70%:lle mahdollisista osallistujista? 10 %:lle? Ja voihan jollakin olla rytmit vauvan kanssa niin, että paras aika perhekahvilalle olisi klo 23. Silloinkin niitä varmasti järjestettäisiin, jos tulijoita olisi, mutta ei kannata, koska se on sen verran harvinaista.
Perhekahvilat silloin kuin suurin osa sinne pääsee, sitähän mä et tässä kommentoinut mitenkään, että ne olisivat väärään aikaan.
heräillään vauvan kanssa myös vasta 9 aikoihin. Todellakaan jakseta mihinkään ennen puoltapäivää. Miksi hötkyillä, kun on kerran vapailla? Kai ne aamuvirkutkin voisi kahvilaan iltapäiväksi tulla?
olla iltapäivällä kotona miehelle ruokaa laittamassa, että on eväät pöydässä kun mies tulee töistä neljän jälkeen.
nuo seurakunnan kerhot, missä aamupala on klo.9 ja 9.30 alkaa usein joku puolentunnin laulusessio ym.
Meillä lapsi herää 6-7 ja aamupalat syöty, mutta lapsi tietysti, kun muutkin sinne aamupalasella haluaa mukaan. No sitten virtaa onkin jo sen verran,että pitäisi päästä touhuamaan ja eikun penkille ja kuuntelemaan.
heräillään vauvan kanssa myös vasta 9 aikoihin. Todellakaan jakseta mihinkään ennen puoltapäivää. Miksi hötkyillä, kun on kerran vapailla? Kai ne aamuvirkutkin voisi kahvilaan iltapäiväksi tulla?
olla iltapäivällä kotona miehelle ruokaa laittamassa, että on eväät pöydässä kun mies tulee töistä neljän jälkeen.
Ja ruokaa tehdään yhdessä ;)
Olette joo, ihan varmasti normaalije, mutta sanotaanko sitten, tavallisimmin lapsiperheen arki? OK?
Jos nyt kyselet vaikka sata perhettä läpi, niin kyllä luulen, että tuo "aamuvirkkujen" rytmi on NORMAALIMPI ja se on vain sana, ei leimaa ketään mihinkään. Mene vaihtamaan libresses, tuntuu olevan täpötäysi.
t.ei se jolle vastasit.
joka alkaa näille isommille klo 11 ja kestää 12 saakka. Vauvamuskari on 10-11. Minusta tuo 11-12 on sopiva aika meidän aamu-unisille muksuille. Emme käy koskaan perhekahviloissa, tosin mitäpä niissä tekisimmekään, meille on ystävinä paljon lapsiperheitä joiden luona kyläillaan puolin ja toisin useamman kerran viikossa.
Tuli vaan mieleen kun täällä sanotaan että 7-8 on normaali, useimpien tms. lasten heräilyaika?
Vai onko tämä nyt vaan sitä mutua?
Tiesittekö muuten että yli 60 % suomalaisista aikuisista määrittelee itsensä enemmän ilta- kuin aamuvirkuiksi? Ja että se on ko ilta- vai aamuvirkku ei yleensä hirveästi elämän aikana muutu koska vuorokausirytmi on pitkälti geneettistä.
Olette joo, ihan varmasti normaalije, mutta sanotaanko sitten, tavallisimmin lapsiperheen arki? OK? Jos nyt kyselet vaikka sata perhettä läpi, niin kyllä luulen, että tuo "aamuvirkkujen" rytmi on NORMAALIMPI ja se on vain sana, ei leimaa ketään mihinkään. Mene vaihtamaan libresses, tuntuu olevan täpötäysi. t.ei se jolle vastasit.
ja sinulla tuntui olevan vaikeuksia, ei minulla.
Olette joo, ihan varmasti normaalije, mutta sanotaanko sitten, tavallisimmin lapsiperheen arki? OK?
Jos nyt kyselet vaikka sata perhettä läpi, niin kyllä luulen, että tuo "aamuvirkkujen" rytmi on NORMAALIMPI ja se on vain sana, ei leimaa ketään mihinkään. Mene vaihtamaan libresses, tuntuu olevan täpötäysi.
t.ei se jolle vastasit.
Ei kai nyt tälläisestä asiasta kannata vetää palkoo nenään....
Olette joo, ihan varmasti normaalije, mutta sanotaanko sitten, tavallisimmin lapsiperheen arki? OK? Jos nyt kyselet vaikka sata perhettä läpi, niin kyllä luulen, että tuo "aamuvirkkujen" rytmi on NORMAALIMPI ja se on vain sana, ei leimaa ketään mihinkään. Mene vaihtamaan libresses, tuntuu olevan täpötäysi. t.ei se jolle vastasit.
ja sinulla tuntui olevan vaikeuksia, ei minulla.
Mitäs vaikeuksia minulla oli?
On tainnut jäädä normaalit päikkärit väliin? Menes vaikka tutimaan niin ehkä heräät paremmalla tuulella.
Meillä vauva herää nykyään yleensä jo ennen seitsemää, mutta ei me silti koskaan selvitä ennen kymmentä mihinkään. Ei vain onnistu. Olen kai sitten niin huono äiti siinäkin suhteessa... Esikoinen nukkuu kahdeksaan asti mutta vaikka sen herättäisi aikaisemmin niin ei me silti mihinkään ehditä. Ja tuo seiskan herätys tuntuu itsestä aika tuskalliselta. En ymmärrä kehen tuo vauva on tullut kun on noin aamuvirkku, välillä epäilen etten ole oikeasti sen äiti. :(
Normaalia kai on herätä aikaisin ja olla jo kahdeksalta pihalla, mutta ei onnistu meiltä. Siksi ei olla kerhoihin koskaan päästykään. Harmi.
koululaisia iltapäiväkerhoihinsa. Näin ainakin Helsingissä.
sekä perhekahvilaa aamupäivästä, että perhekerhoa iltapäivästä. Ne on ne yhdet ja samat äidit, jotka ei pääse lapsensa kanssa noihin aamupäivän kerhoihin, EIKÄ iltapäivän kerhoihin, koska jos lapsi herää kymmeneltä niin hän on päikkäreillä just silloin kun iltapäivän kerhot alkaa. Sinänsä mun mielestä on ihan hyvä, että äidit kunnioittaa lapsensa unirytmiä ja antaa heidän nukkua. Onhan noi äidit sitten myös hyvää seuraa kun joskus kerhoihin pääsevät, koska ovat aika rentoa porukkaa.
MUTTA, joskus mua huvittaa tuo voivottelu lapsen nukkumisesta. Luuleeko pitkään nukkuvien lasten äidit, ettei meidän vetäjien lapset koskaan kahvila-aamuina nuku pitkään tai venytä päikkäreitä iltapäiväkerhon aikaan? Kyllä ne nukkuis, mut heidät herätellään, koska ei kolmeakymmentä ihmistä voi jättää pihalle palelemaan vaan koska meidän pienokaisten unta ei saa häiritä. Ja mun mielestä tämä on vaan hyvä asia, sillä unirytmi säilyy hyvänä tälla tavoin, ja vaikka se muina päivinä venyisikin, niin se korjaantuu sitten nopeasti niinä päivinä jolloin lapsi on herätettävä ja sen jälkeen alkaakin nopeasti kivat leikit kavereiden kanssa.
Tuli vaan mieleen kun täällä sanotaan että 7-8 on normaali, useimpien tms. lasten heräilyaika?
Vai onko tämä nyt vaan sitä mutua?
Tiesittekö muuten että yli 60 % suomalaisista aikuisista määrittelee itsensä enemmän ilta- kuin aamuvirkuiksi? Ja että se on ko ilta- vai aamuvirkku ei yleensä hirveästi elämän aikana muutu koska vuorokausirytmi on pitkälti geneettistä.
leikkipuistotutkimus. Meillä on lähellä iso leikkipuisto, jossa käy paljon lapsia.
Suurin osa tulee paikalle 9-10 välillä. Noin 11:30-12 välillä puisto tyhjenee lähes täysin, sen jälkeen siellä on vain muutama lapsi.
Kun aamutoimet ja puistoon kulkeminen vievät aikansa, eiköhän suurin osa herää ainakin ennen yhdeksää. Tätä tukee myös se, mitä olen muiden äitien kanssa jutellut. Suurin osa herää 7-8 välillä, jotkut jo kuudelta ja osa yhdeksän aikoihin, mutta sitä myöhempään yli vuoden ikäisistä nukkuu ilmeisimmin aika harva.
Tällä alueella missä asumme, asuu paljon opiskelijoita ja muita, joilla ei ole 8-16 työn "pakottamaa" rytmiä, mutta silti erittäin harvassa ovat puolen päivän jälkeen ulkoilevat.
t. 10
sekä perhekahvilaa aamupäivästä, että perhekerhoa iltapäivästä. Ne on ne yhdet ja samat äidit, jotka ei pääse lapsensa kanssa noihin aamupäivän kerhoihin, EIKÄ iltapäivän kerhoihin, koska jos lapsi herää kymmeneltä niin hän on päikkäreillä just silloin kun iltapäivän kerhot alkaa. Sinänsä mun mielestä on ihan hyvä, että äidit kunnioittaa lapsensa unirytmiä ja antaa heidän nukkua. Onhan noi äidit sitten myös hyvää seuraa kun joskus kerhoihin pääsevät, koska ovat aika rentoa porukkaa.
MUTTA, joskus mua huvittaa tuo voivottelu lapsen nukkumisesta. Luuleeko pitkään nukkuvien lasten äidit, ettei meidän vetäjien lapset koskaan kahvila-aamuina nuku pitkään tai venytä päikkäreitä iltapäiväkerhon aikaan? Kyllä ne nukkuis, mut heidät herätellään, koska ei kolmeakymmentä ihmistä voi jättää pihalle palelemaan vaan koska meidän pienokaisten unta ei saa häiritä. Ja mun mielestä tämä on vaan hyvä asia, sillä unirytmi säilyy hyvänä tälla tavoin, ja vaikka se muina päivinä venyisikin, niin se korjaantuu sitten nopeasti niinä päivinä jolloin lapsi on herätettävä ja sen jälkeen alkaakin nopeasti kivat leikit kavereiden kanssa.
Olette joo, ihan varmasti normaalije, mutta sanotaanko sitten, tavallisimmin lapsiperheen arki? OK? Jos nyt kyselet vaikka sata perhettä läpi, niin kyllä luulen, että tuo "aamuvirkkujen" rytmi on NORMAALIMPI ja se on vain sana, ei leimaa ketään mihinkään. Mene vaihtamaan libresses, tuntuu olevan täpötäysi. t.ei se jolle vastasit.
ja sinulla tuntui olevan vaikeuksia, ei minulla.
Mitäs vaikeuksia minulla oli? On tainnut jäädä normaalit päikkärit väliin? Menes vaikka tutimaan niin ehkä heräät paremmalla tuulella.
te ette nyt ole normaali lapsiperhe.. Siltä se ainakin "kuulosti"... :D
sekä perhekahvilaa aamupäivästä, että perhekerhoa iltapäivästä. Ne on ne yhdet ja samat äidit, jotka ei pääse lapsensa kanssa noihin aamupäivän kerhoihin, EIKÄ iltapäivän kerhoihin, koska jos lapsi herää kymmeneltä niin hän on päikkäreillä just silloin kun iltapäivän kerhot alkaa. Sinänsä mun mielestä on ihan hyvä, että äidit kunnioittaa lapsensa unirytmiä ja antaa heidän nukkua. Onhan noi äidit sitten myös hyvää seuraa kun joskus kerhoihin pääsevät, koska ovat aika rentoa porukkaa.
MUTTA, joskus mua huvittaa tuo voivottelu lapsen nukkumisesta. Luuleeko pitkään nukkuvien lasten äidit, ettei meidän vetäjien lapset koskaan kahvila-aamuina nuku pitkään tai venytä päikkäreitä iltapäiväkerhon aikaan? Kyllä ne nukkuis, mut heidät herätellään, koska ei kolmeakymmentä ihmistä voi jättää pihalle palelemaan vaan koska meidän pienokaisten unta ei saa häiritä. Ja mun mielestä tämä on vaan hyvä asia, sillä unirytmi säilyy hyvänä tälla tavoin, ja vaikka se muina päivinä venyisikin, niin se korjaantuu sitten nopeasti niinä päivinä jolloin lapsi on herätettävä ja sen jälkeen alkaakin nopeasti kivat leikit kavereiden kanssa.
Vaikka mun lapsi nukkuu pitkään, ei se tarkoita sitä, etteikö hänkin yrittäis välillä nukkua pidempään. Herätän aamulla 10 jos ei ole siihen mennessä herännyt, herää yleensä vähän ennen 10. Päikkäreille käy siinä 13:n aikoihin.
Mä nyt silleen en liity tähän keskusteluun mitenkään, kuhan huvikseni luen, mulla ei ole kiinnostusta eikä aikaa perhekahviloihin tai kerhoihin ja silloin kun sitä aikaa on, käytän sen ystävieni kanssa kahvitteluun.
En kylläkään voivottele lapsen nukkumista, nukkukoot kun kerran unta tarvitsee, silloin voivoittelin kun olin jonkin aikaa töissä ja lapsi täytyi herättää jo 7. Kyllä sillä varmaan hoitopaikassa oli kiva leikkiä muiden lasten kanssa mutta mulla/meillä ei enää sitten iltapäivällä ollut kotona yhtään kivaa rättipoikki väsyneen lapsen kanssa. Lapsen on erilaisia, ei siitä mihinkään pääse.