Mt-ongelmaiset!Millainen oli ankea lapsuutenne?

Tai sitten jos joku selittää, että oli hänelläkin kurja lapsuus, mutta hänpä on vahva luonne, ja sitten paljastuu, että no oli hänellä kuitenkin kiva täti tai paljon kavereita tai ihana poikaystävä tai jotain.

Minulla ei ollut ketään, ei yhtään ainoaa aikuista ihmistä tukena, eikä oikeastaan luotettavaa kaveriakaan. Ja minä sairastuin. Tuttavallani oli näennäisesti paljon hirveämpi lapsuus kuin minulla, mm. selvää laiminlyöntiä, vanhempien alkoholismia, perheen hajoaminen jne, eikä hän sairastunut. Mutta hänellä olikin koko ajan mummonsa tukenaan, joku jolle soittaa kun oli paha olla ja joka yritti auttaa.

pikkaisen meni nyt metsään tuo analyysisi, mutta onneksi ei ihan oikeasti kiinnosta.. :)



T:13

edes tiedä, mikä asia on mielenterveysongelmani aiheuttanut, tai edes että mikä mulla on vikana. :/



Kaikenlaista paskaa on joutunut kokemaan.



Ainakin mulla on huono itsetunto (tms.) ja masennusta tms.



Perimmäisenä syynä on varmaan se, kun on kokenut, ettei keneenkään voi luottaa, kukaan ei ymmärrä, kuuntele, rakasta. Joka paikasta tulee paskaa niskaan ja sitä uskoo sen kaiken ja pää menee sekaisin, kun joka paikasta tulee eri informaatiota. Kaikenmaailman uskovaiset ja hullut on mua kasvattanu. Mä olisin tarvinnut jonkun järkevän ja loogisen ihmisen mua kasvattamaan.



Edelleen kuuntelen ihmisten paskapuheita ja otan ne itseeni. Vieläkään en ymmärrä mistään mitään. Tuntuu, että olen eksyksissä.



Tässä kokemuksia:

-isä oli alkoholisti - oli joko poissa kotoa tai raivosi hulluna

-äiti oli mielenterveysongelmainen - kuvitteli kaikenlaista kaikista

-5-vuotiaana lastenkotiin (siellä 14 vuotta)

-päiväkodissa, koulussa ja lastenkodissa muut lapset kiusasivat

-lastenkodissa vanhemmat pojat käyttivät seksuaalisesti hyväkseen

-äiti ja lastenkodin hoitajat enimmäkseen uskovaisia - kaikkea sekavaa joutui kuuntelemaan, eivätkä ymmärtäneet edes perusasioita tieteistä, siis ihan peruskoulu-/lukiotason asioita (ahdisti enemmän kuin luulisi, niiden kanssa kun ei voinut mitään puhua)

-keneenkään ei voinut luottaa, kaikki asiani olivat yleistä tietoa lastenkodissa ja vetivät vääriä johtopäätöksiä/olivat suorastaan ilkeitä (vahingossa joskus kun kuuli keskustelujansa, niin puhuivat paskaa mm. vanhemmistamme :()

-kukaan ei koskaan sanonut rakastavansa minua, ei myöskään koskaan kuulunut esim. anteeksipyyntöjä, olin kuin ihminen, jolla ei ole arvoa :( tiukat rajat lastenkodissa oli, muttei rakkautta

-sairastelin, onneksi ei ollut mitään vakavaa, mutta kuitenkin rankemmaksi sekin teki elämän

-masennus iski teininä

-teiniraskaus

-lastenkotikaveri teki itsemurhan :(

-kurjuutta, kurjuutta vaan kaikkialla ja sama paska on jatkunut vaan aikuisena, mutta se kai ei kuulu tähän



Tästä ei varmaan edes saa päätä eikä häntää, mutta tällainen sekasotku päässäni velloo. Joo, terapiassa olin n. 15 v, mutta ei se mitään auta, kun sielläkään ei ymmärretä mua. Mikä siinä on, ettei kukaan voi koskaan "istua alas" oikeasti kuuntelemaan mua?



Joopa joo... Ja ei, en ole tappamassa itseäni tms. Kun joku kuitenkin alkaa väittämään jotain sellaista. Kuulostan masentuneelta jne. mutta en ole sellainen, miltä kuulostan... Tai jotain...



Varmaan unohtui nyt suurin osa niistä lapsuuden traumaattisista kokemuksista, mutta ainakin kirjoitin mitä mieleen tuli.

muuten se, että aloittajakin vähän pilkkaa "no kertokaas nyt luuserit ankeasta lapsuudestanne, hohhoijaa". Se nyt vaan on niin, että useat mielenterveyshäiriöt juontuvat sieltä lapsuudesta, eihän sitä muuten nykyään kiinnitettäisi huomiota mihinkään luunappeihin ja kiintymyssuhteisiin ja pitääkö lapsen kanssa olla kotona kouluikään vai ei. Ei kaikki ole niin, että itse kehittää itselleen ongelmia, ja sitten syyttä suotta syyttää niistä vanhempiaan, jos joku puhuu ankeasta lapsuudestaan, niin hän on tajunnut, mistä monet hänen nykyiset ongelmansa juontavat, ja silti tajuaa, että nykyhetkeen voi vain hän itse vaikuttaa. Eihän kukaan ihmettele sitäkään, jos koiraa potkitaan viisi vuotta, ja sitten siitä tulee arka ja pelokas tai hyvin aggressiivinen.

Tai sitten jos joku selittää, että oli hänelläkin kurja lapsuus, mutta hänpä on vahva luonne, ja sitten paljastuu, että no oli hänellä kuitenkin kiva täti tai paljon kavereita tai ihana poikaystävä tai jotain.

että "kertokaas luuserit ongelmistanne", vaan ihan aidosti kiinnostuneena kyselen. Pelkään itse, että olen jotenkin kylmä äiti lapselleni ja aiheuttaisin hänelle ko. ongelmia aikuisena. Siis että en oikein osaa sitoutua lapseeni tai olla hänestä kiinnostunut. Koen äitiyden vastuun raskaana. Siksi kyselen, että millaisista oloista kumpuavat mt-ongelmanne. Kuinka kamala lapsuuden ja taustojen tulisi olla?

ap

Sulla on kyllä oikeasti ollut huonoa onneakin matkassa. Ihan itku tuli kun luin elämästäsi! Toivon sulle kaikkea hyvää ja onnellista jatkoa. Ja kaikille muillekin, tietty.



ap

mulla on bipo. koen että lapsuuteni oli hyvä. sanoisin että sairauteni on enemmän paskojen geenien syytä :(

pikkaisen meni nyt metsään tuo analyysisi, mutta onneksi ei ihan oikeasti kiinnosta.. :)

T:13

sun ei sitten kannata vastailla ketjuihin, jotka eivät ihan oikeasti kiinnosta..?

olin silloin 4-6 v poika päiväkodissa.



Vanhempani toruivat minua aina kun tulin myöhään kotia. Eräs mies kotimatkalta raiskasi minut aina uudestaan ja uudestaan. Olen jo 32 vuotias isä. Olen totaalisen hajalla henkisesti, pidän silti kulissini kunnossa. Tekijää ei saada koskaan kiinni sillä en ole ilmiantanut häntä enkä ole kertonut tästä kenellekään.



Välillä tahtoisin tappaa itseni. Minulla on ihana perhe ja vaimo, joka elättää minut ja lapseni. En edes muista raiskaajani kasvoja. Muutoin kostaisin hänelle. Hän tuskin on enää elossa.

olin silloin 4-6 v poika päiväkodissa.

Vanhempani toruivat minua aina kun tulin myöhään kotia. Eräs mies kotimatkalta raiskasi minut aina uudestaan ja uudestaan.

kuljit itseksesi kotimatkaT päiväkodista?

että "kertokaas luuserit ongelmistanne", vaan ihan aidosti kiinnostuneena kyselen. Pelkään itse, että olen jotenkin kylmä äiti lapselleni ja aiheuttaisin hänelle ko. ongelmia aikuisena. Siis että en oikein osaa sitoutua lapseeni tai olla hänestä kiinnostunut. Koen äitiyden vastuun raskaana. Siksi kyselen, että millaisista oloista kumpuavat mt-ongelmanne. Kuinka kamala lapsuuden ja taustojen tulisi olla?

ap

kyllähän sinua ainakin sen verran kiinnostaa, että olet huolestunut asiasta. Ei mun vanhempia kiinnostanut yhtään minun mielenterveyteni tai tuntemukseni. Äitini oli sellainen, että kyllä mä selitin sille kaikkia ajatuksiani ja tunteitani, mutta vastaanotto oli poissaoleva ja välinpitämätön. Olen monesti miettinyt mitä hyvää lapsuudessani oli, mutta en muista muuta kuin parhaan kaverin kanssa ja hänen perheessä vietetyn ajan, kotoa en mitään, vaikka miten yritän, enkä edes vihaa vanhempiani (paitsi joskus, mutta en ole sitä heille sanonut).

jos se helpottaisi oloasi. Voimia kuitenkin elämääsi.

edes tiedä, mikä asia on mielenterveysongelmani aiheuttanut, tai edes että mikä mulla on vikana. :/

Kaikenlaista paskaa on joutunut kokemaan.

Ainakin mulla on huono itsetunto (tms.) ja masennusta tms.

Perimmäisenä syynä on varmaan se, kun on kokenut, ettei keneenkään voi luottaa, kukaan ei ymmärrä, kuuntele, rakasta. Joka paikasta tulee paskaa niskaan ja sitä uskoo sen kaiken ja pää menee sekaisin, kun joka paikasta tulee eri informaatiota. Kaikenmaailman uskovaiset ja hullut on mua kasvattanu. Mä olisin tarvinnut jonkun järkevän ja loogisen ihmisen mua kasvattamaan.

Edelleen kuuntelen ihmisten paskapuheita ja otan ne itseeni. Vieläkään en ymmärrä mistään mitään. Tuntuu, että olen eksyksissä.

Tässä kokemuksia:

-isä oli alkoholisti - oli joko poissa kotoa tai raivosi hulluna

-äiti oli mielenterveysongelmainen - kuvitteli kaikenlaista kaikista

-5-vuotiaana lastenkotiin (siellä 14 vuotta)

-päiväkodissa, koulussa ja lastenkodissa muut lapset kiusasivat

-lastenkodissa vanhemmat pojat käyttivät seksuaalisesti hyväkseen

-äiti ja lastenkodin hoitajat enimmäkseen uskovaisia - kaikkea sekavaa joutui kuuntelemaan, eivätkä ymmärtäneet edes perusasioita tieteistä, siis ihan peruskoulu-/lukiotason asioita (ahdisti enemmän kuin luulisi, niiden kanssa kun ei voinut mitään puhua)

-keneenkään ei voinut luottaa, kaikki asiani olivat yleistä tietoa lastenkodissa ja vetivät vääriä johtopäätöksiä/olivat suorastaan ilkeitä (vahingossa joskus kun kuuli keskustelujansa, niin puhuivat paskaa mm. vanhemmistamme :()

-kukaan ei koskaan sanonut rakastavansa minua, ei myöskään koskaan kuulunut esim. anteeksipyyntöjä, olin kuin ihminen, jolla ei ole arvoa :( tiukat rajat lastenkodissa oli, muttei rakkautta

-sairastelin, onneksi ei ollut mitään vakavaa, mutta kuitenkin rankemmaksi sekin teki elämän

-masennus iski teininä

-teiniraskaus

-lastenkotikaveri teki itsemurhan :(

-kurjuutta, kurjuutta vaan kaikkialla ja sama paska on jatkunut vaan aikuisena, mutta se kai ei kuulu tähän

Tästä ei varmaan edes saa päätä eikä häntää, mutta tällainen sekasotku päässäni velloo. Joo, terapiassa olin n. 15 v, mutta ei se mitään auta, kun sielläkään ei ymmärretä mua. Mikä siinä on, ettei kukaan voi koskaan "istua alas" oikeasti kuuntelemaan mua?

Joopa joo... Ja ei, en ole tappamassa itseäni tms. Kun joku kuitenkin alkaa väittämään jotain sellaista. Kuulostan masentuneelta jne. mutta en ole sellainen, miltä kuulostan... Tai jotain...

Varmaan unohtui nyt suurin osa niistä lapsuuden traumaattisista kokemuksista, mutta ainakin kirjoitin mitä mieleen tuli.

ollut ankea lapsuus. Mutta tässä neuvoja.

Alttius sairastua mt-häiriöihin on perinnöllistä, joten tutkailkaa sukujuurianne.

Älkää erotko. Jos on pakko, pysykää asiallisissa väleissä, edes sen lastenne mielenterveyden ja henkisen kehityksen vuoksi. Ja jos suunnittelette eroa, erotkaa sillon, kun lapset on ihan pieniä, tai vasta sitten kun ovat aikuisia. Sano tämä myös miehellesi, ettei se sen salarakkaansa kanssa odottele siihen asti, kunnes lapset on teini-iässä. Se on huonoin aika erota, lapset kokevat murrosiässä niin paljon muutoksia, niin suokaa heille ehjä ja turvallinen perhe.

Kehukaa lapsianne muissakin toimissa kuin vain koulunkäynnissä.

Tehkää heille selväksi, että ovat tärkeitä ja rakkaita vaikka tekevätkin joskus virheitä. Antakaa lastenne olla kanssanne eri mieltä ja kunnioittakaa lastenne valintoja.

Mt-häiriöihin voi sairastua vaikka kotona ei olisi mitään ongelmia. Se on aika paljon siitä herkkyydestä, mitkä on henkilökohtaiset resurssit kohdata elämässä vastoinkäymisiä, kiinni. Sekä perinnöllinen alttius sairastua.

Tuon otsikon muotoilisin kyllä toisin, koska mt-ongelmaisilla ei automaattisesti ole takana ankea lapsuus. Ihan yhtälailla sellainen menneisyys voi värittää ns. terveenkin ihmisen elämää. Ja sitäpaitsi, kuka määrittää ankean lapsuuden? Joku on saattanut kokea paljon lapsuudessaan, mutta ei silti koe lapsuuttaan ankeaksi.

Mt-häiriöihin voi sairastua vaikka kotona ei olisi mitään ongelmia. Se on aika paljon siitä herkkyydestä, mitkä on henkilökohtaiset resurssit kohdata elämässä vastoinkäymisiä, kiinni. Sekä perinnöllinen alttius sairastua.

Tuon otsikon muotoilisin kyllä toisin, koska mt-ongelmaisilla ei automaattisesti ole takana ankea lapsuus. Ihan yhtälailla sellainen menneisyys voi värittää ns. terveenkin ihmisen elämää. Ja sitäpaitsi, kuka määrittää ankean lapsuuden? Joku on saattanut kokea paljon lapsuudessaan, mutta ei silti koe lapsuuttaan ankeaksi.

taas tätä, että olet heikko luonne jos sairastut mt- ongelmiin. Miksi sitten vaivaudut edes listaamaan huomioonotettavia asioita, jos lapsuuden ympäristöllä ei ole mitään merkitystä?

Enkä ole sanonut etteikö lapsuuden kokemuksilla olisi mitään merkitystä. Tarkoitan ettei lapsuudessa VÄLTTÄMÄTTÄ ole ollut mitään sen traagisempaa, ja silti masentuu. Toiset taas kokevat ties mitä kauheuksia lapsena, mutta aikuisena heillä ei ole ongelmia.

Minä puhun kokemuksesta.

Itse kuulun näihin herkkiin (sinun mielestäsi heikkoihin) joka stressaantuu helposti, pakenee riitatilanteita koska ei kestä hankalia tilanteita, kokee elämänmuutokset voimakkaina.

Jos olet sitämieltä, ettei ihmisen henkilökohtaiset resurssit vaikuta mt-ongelmiin sairastumiseen, miten sen voi selittää että esim. sisaruksista vain toinen sairastuu ja toiselle ei koidu mitään ongelmia?

Enkä ole sanonut etteikö lapsuuden kokemuksilla olisi mitään merkitystä. Tarkoitan ettei lapsuudessa VÄLTTÄMÄTTÄ ole ollut mitään sen traagisempaa, ja silti masentuu. Toiset taas kokevat ties mitä kauheuksia lapsena, mutta aikuisena heillä ei ole ongelmia.

Minä puhun kokemuksesta.

Itse kuulun näihin herkkiin (sinun mielestäsi heikkoihin) joka stressaantuu helposti, pakenee riitatilanteita koska ei kestä hankalia tilanteita, kokee elämänmuutokset voimakkaina.

Jos olet sitämieltä, ettei ihmisen henkilökohtaiset resurssit vaikuta mt-ongelmiin sairastumiseen, miten sen voi selittää että esim. sisaruksista vain toinen sairastuu ja toiselle ei koidu mitään ongelmia?

vaikuttaa hlökohtaiset ominaisuudet, siis temperamentti tai miksi sitä haluaa kutsua, mutta yleensä kun ajatellaan niin, että jos sairastut, niin olet temperamentiltasi huonompi kuin muut. Myös herkkyys on kirosana, vaikka eihän itse voi omaan temperamenttiinsa vaikuttaa ainakaan lapsena, jolloin monet häiriöt alkavat kehittyä. Minulla on ollut noin neljä mt- diagnoosia (tällä hetkellä vain 3), siskollani ei yhtäkään, ja hän on sitä mieltä, että lapsuutemme oli samanlainen kuin muidenkin, koska kaikki vanhemmathan kännäävät ja riitelevät, kaikki oli ihan normaalia siis. Hänestä on turha miettiä menneitä jne. Kuitenkin hänellä ei 34 ikävuoteen mennessä ole ollut yhtäkään seurustelusuhdetta, hänellä on syömishäiriö, ja hän on sitä mieltä, ettei hän ole hyvä missään, vaikka on alansa tohtori. Minusta tämä ei ole myöskään ihan tervettä, vaikka sisko ei kenenkään aikaa ja voimavaroja kuluta valittamalla kurjaa lapsuuttaan.

Hyvä aihe. Lisää kokemuksia sairastumisen syistä?

muuten se, että aloittajakin vähän pilkkaa "no kertokaas nyt luuserit ankeasta lapsuudestanne, hohhoijaa". Se nyt vaan on niin, että useat mielenterveyshäiriöt juontuvat sieltä lapsuudesta, eihän sitä muuten nykyään kiinnitettäisi huomiota mihinkään luunappeihin ja kiintymyssuhteisiin ja pitääkö lapsen kanssa olla kotona kouluikään vai ei. Ei kaikki ole niin, että itse kehittää itselleen ongelmia, ja sitten syyttä suotta syyttää niistä vanhempiaan, jos joku puhuu ankeasta lapsuudestaan, niin hän on tajunnut, mistä monet hänen nykyiset ongelmansa juontavat, ja silti tajuaa, että nykyhetkeen voi vain hän itse vaikuttaa. Eihän kukaan ihmettele sitäkään, jos koiraa potkitaan viisi vuotta, ja sitten siitä tulee arka ja pelokas tai hyvin aggressiivinen.

Tai sitten jos joku selittää, että oli hänelläkin kurja lapsuus, mutta hänpä on vahva luonne, ja sitten paljastuu, että no oli hänellä kuitenkin kiva täti tai paljon kavereita tai ihana poikaystävä tai jotain.

että "kertokaas luuserit ongelmistanne", vaan ihan aidosti kiinnostuneena kyselen. Pelkään itse, että olen jotenkin kylmä äiti lapselleni ja aiheuttaisin hänelle ko. ongelmia aikuisena. Siis että en oikein osaa sitoutua lapseeni tai olla hänestä kiinnostunut. Koen äitiyden vastuun raskaana. Siksi kyselen, että millaisista oloista kumpuavat mt-ongelmanne. Kuinka kamala lapsuuden ja taustojen tulisi olla?

ap

Nelonen kertoo vielä: jos haluat hyvän lapsuuden lapselle niin ole läsnä henkisesti ja fyysisesti, ole lempeä, kuuntele, ei väkivaltaa, ei alistamista ym.

Helli lastasi ja huomioi. Tämä ei tarkoita liiallista hemmottelua eli esim. jatkuvaa lelujen ostelua ym.

Mulla oli kaikki pahin mahdollinen mitä voi olla.

Olen nyt vasta nelikymppisenä muistanut nuo asiat.

Kaikki väkivalta, kiduttaminen ja se pahin mitä voi olla lapsella.

Olenkin elävä todiste pahasta traumatisoitumisesta.

Onneksi itse olen hyvä äiti enkä hyväksy minkäänlaista väkivaltaa.

Ole siis rauhallinen ja läsnä ja rakasta lapsiasi, ilolla!!

muuten se, että aloittajakin vähän pilkkaa "no kertokaas nyt luuserit ankeasta lapsuudestanne, hohhoijaa". Se nyt vaan on niin, että useat mielenterveyshäiriöt juontuvat sieltä lapsuudesta, eihän sitä muuten nykyään kiinnitettäisi huomiota mihinkään luunappeihin ja kiintymyssuhteisiin ja pitääkö lapsen kanssa olla kotona kouluikään vai ei. Ei kaikki ole niin, että itse kehittää itselleen ongelmia, ja sitten syyttä suotta syyttää niistä vanhempiaan, jos joku puhuu ankeasta lapsuudestaan, niin hän on tajunnut, mistä monet hänen nykyiset ongelmansa juontavat, ja silti tajuaa, että nykyhetkeen voi vain hän itse vaikuttaa. Eihän kukaan ihmettele sitäkään, jos koiraa potkitaan viisi vuotta, ja sitten siitä tulee arka ja pelokas tai hyvin aggressiivinen.

Tai sitten jos joku selittää, että oli hänelläkin kurja lapsuus, mutta hänpä on vahva luonne, ja sitten paljastuu, että no oli hänellä kuitenkin kiva täti tai paljon kavereita tai ihana poikaystävä tai jotain.

että "kertokaas luuserit ongelmistanne", vaan ihan aidosti kiinnostuneena kyselen. Pelkään itse, että olen jotenkin kylmä äiti lapselleni ja aiheuttaisin hänelle ko. ongelmia aikuisena. Siis että en oikein osaa sitoutua lapseeni tai olla hänestä kiinnostunut. Koen äitiyden vastuun raskaana. Siksi kyselen, että millaisista oloista kumpuavat mt-ongelmanne. Kuinka kamala lapsuuden ja taustojen tulisi olla?

ap

Nelonen kertoo vielä: jos haluat hyvän lapsuuden lapselle niin ole läsnä henkisesti ja fyysisesti, ole lempeä, kuuntele, ei väkivaltaa, ei alistamista ym.

Helli lastasi ja huomioi. Tämä ei tarkoita liiallista hemmottelua eli esim. jatkuvaa lelujen ostelua ym.

Mulla oli kaikki pahin mahdollinen mitä voi olla.

Olen nyt vasta nelikymppisenä muistanut nuo asiat.

Kaikki väkivalta, kiduttaminen ja se pahin mitä voi olla lapsella.

Olenkin elävä todiste pahasta traumatisoitumisesta.

Onneksi itse olen hyvä äiti enkä hyväksy minkäänlaista väkivaltaa.

Ole siis rauhallinen ja läsnä ja rakasta lapsiasi, ilolla!!

siis vastaaja 4.

Mulla oli hyvä, turvallinen ja lämmin lapsuus.



Mun ongelmat ovat ns teiniajan perua. Ja kodilla ei edelleenkään ole mitään merkitystä tähän.

on ehkä se perimmäinen ongelma. Tietysti kaikkea paskaa on matkan varrella tapahtunut, mutta kuten joku jo aikaisemminkin totesi, jos olisi ollut edes se yksi ihminen, kenelle voi turvallisesti ja luottamuksellisesti kertoa ihan mitä vaan, olisi asiat olleet paremmin. Lapset melkein poikkeuksetta alkavat syyttää itseään asioista.



Toivottavasti ap:n lapsella on tällainen ihminen, tai toivottavasti lapselle ei tule vastoinkäymisiä, jotka aikusesta saattavat tuntua vähäpätöisiltä, mutta lapselle ovat jotain ihan muuta.