Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Johtuiko se kasvatuksesta ennen?

08.10.2010 |

Se on varmaankin kautta aikojen ollut asia,että nuori ihminen luulee olevansa nuori ikuisesti. Mutta minun nuoruudessani ei sanottu vanhempia ihmisiä läskeiksi vanhoiksi akoiksi. Oli vaikea kuvitella hyvin nuorena, että joskus olisi vanha. Se tuntui niin kaukaiselta ja käsittämättömältä asialta. Mutta kuitenkin eri ikäisiä ihmisiä kunnioitettiin. Missähän vaiheessa kasvatus tai mikä lienee alkoi mennä vikaan? Ja mihin tämä vielä johtaa?

Kommentit (31)

Vierailija
21/31 |
08.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta kyllä ihmisten käytös on muuttunut. Ei se ole pelkästään tällaisen vanhuksen houretta. On hyvä tietyissä rajoissa, että lapset ja nuoret kasvatetaan hyvään itsetuntoon. Mutta joskus se menee yli.Jotenkin se näkyy välähdyksinä nykyisin. Nuori ihminen otaksuu olevansa ikuisesti keskipiste. Hän ei väistä, ei kunnoita eikä ajattele muiden parasta. Kaikki eivät toimi niin, mutta osa kyllä.

Minulla on sisäänkasvanutta vanhenpien ihmisten kunnioittaminen.

Kummastelen, että pohjaa on vetänyt alta se, että saa lukea iäkkäämpien ihmisten arvostelevan nuorten käyttäytymistä... Miten siinä sitten olet oikein?!

Ajat muuttuvat, arvot pysyvät, käyttäytyä pitää. Tämä on periaatteeni. Enkä koskaan halua olla pitämättä iäkkäämmän ihmisen puolta, en koskaan.

T. 33+

Vierailija
22/31 |
08.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aina sitäkin on kuitenkin tehty. Sanat vain vaihtelevat. Tiesitkö, että ukko ja akka ovat olleet ennen hyvin arvostettujakin nimityksiä? Esim. Ukko Ylijumala =)

Äijä ja ämmä ovat taas olleet hyväksyttyjä nimityksiä isovanhemmista (olisko ollut Itä-Suomessa).

Idiootti on taas aikanaan ollut ihan lääketieteellinen nimitys.

Neekerikin oli ennen ihan ok sana, nykyään ei.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/31 |
08.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se on vieläkin monen iäkkään kehitysvammaisen papereissa näkyvissä. Ukko ja akka ehkä menettelee, mutta läski ukko ja läski akka saa taas ihan toisen ilmeen. Itse en kyllä vieraasta ihmisestä puhuisi ukkona kuitenkaan.

Vierailija
24/31 |
08.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos sanoisin pomolleni että "Moi! Oot läski akka, kandeisko laihduttaa?", niin kyllä kengän kuva heilahtaisi takalistoon niin että soi. Eli nimittely ei ole soveliasta.

Jos taas sanoisin hänelle että "Moi! Kiva paita. Mistä hommasit?" niin seurauksena olisi luultavasti mukava rupattelutuokio.

Jos taas 50 vuotta sitten olisin sanonut, että "Moi! Kiva paita. Mistä hommasit?" niin olisin varmaan saanut kenkää, koska a) en teititellyt, b) olin tungetteleva ja c) tervehdin epäkorrektisti

Vierailija
25/31 |
08.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siltikään se moi oot läski akka ei ole mielestäni soveliasta nykyisinkään.

Vierailija
26/31 |
08.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nuoriso istuu tyytyväisenä bussin keskiosassa vaunupaikoilla. Jos he näkevät äidin rattaineen pyrkivän bussiin, kukaan ei liikahdakaan. Minun täytyy kehottaa heitä siirtymään. Silloin he katsovat ihmeissään. Heidänkö täytyy siirtyä, eivätkö he olekaan maailman napoja. Ihminen, joka tottuu lapsesta asti saamaan kaiken ja olemaan aina etusijalla, ei opi koskaan ottamaan muita huomioon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/31 |
09.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

en ymmärrä, miksi lasten pitäisi kunnioittaa ihmisiä, jotka ovat tuhonneet omilta lapsiltaan asuinplaneetan ahneudellaan ja itsekkyydellää nja tyhmyydellään.



vain siksi että raamatussa lukee, kunnioita isääsi ja äitiäsi.



en usko satukirjoja, joku aikuinen ahne paska on kirjoittanut sen, jotta nuoremmat eivät hyppisi silmille.

Vierailija
28/31 |
09.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta kyllä ihmisten käytös on muuttunut. Ei se ole pelkästään tällaisen vanhuksen houretta. On hyvä tietyissä rajoissa, että lapset ja nuoret kasvatetaan hyvään itsetuntoon. Mutta joskus se menee yli.Jotenkin se näkyy välähdyksinä nykyisin. Nuori ihminen otaksuu olevansa ikuisesti keskipiste. Hän ei väistä, ei kunnoita eikä ajattele muiden parasta. Kaikki eivät toimi niin, mutta osa kyllä.

jep jjep. ja sinä varmasti ajattelet kaikkien muiden parasta paitsi omaasi. moukka.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/31 |
09.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

ketjusta tuli jotenkin niin elävästi mieleen kuinka aina kun joudun perussairauteni takia käymään paikkakuntani labrassa hyvin usein (ja olen siis nuori parikymppinen) niin mistä hitosta johtuu että kun vähän jonoa kerääntyy niin nämä ikäihmiset ovat ne joilla on pahin kiire ja ollaan niin töykeitä muille ja henkilökunnalle valitetaan että kun ei ole tarpeeksi ihmisiä töissä..ohitetaan infojonossa kun on vaan ''nopeaa asiaa eikä jouda odottelemaan'' muutaman kerran aina joku iäkäs ihminen tivaa ohi kävelevältä hoitajalta että ''miksi täällä on jonoa ei mulla ole koko päivää aikaa odotella ja munhan pitäs vaan yks arvo ottaa eikö tässä nyt ajatella meitä vanhoja ollenkaan''

niin, sinänsä ikävää kyllä mutta laittaa ihan itteäkin sapettamaan kun henkilökuntahan ei tälle pulalle voi yhtään mitään ja ihan säälittää kun katsoo kun toiset juoksee hiki hatussa ja parhaansa tekee vajaamiehityksellä...

itse siis olen aina hymyillen päästänyt vanhemmat ihmiset ohitse tottakai(kuuluu hyviin käytöstapoihin) mutta kertaakaan en mitään kunnon ''kiitosta ole kuullut'' ja huom. minä siis olen töissä käyvä ihminen joka myöhästyy todennäköisesti töistä ja oikeesti melko kiire olisi tän jonotuksen takia mutta ei mulla tulis mieleen siitä kellekkään avautua! ja mistä johtuu et koskaan en oo nähny (useimmat varmaan töissäkäyviä) 0-50 vuotiasta valittamassa jonosta...? jokin ei täsmää....

mut joo näähän on onneks näitä poikkeuksia molemminpäin, kyllä siis niitä nätisti käyttäytyviä eläkeläisiäkin on mut jotenki aina toi labra kierros kerää kaiken:D

Vierailija
30/31 |
09.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

aidilleen v*tun huora?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/31 |
09.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nykyisin on tavallista sanoa noin äidilleen tai vaikkapa tuntemattomalle ihmiselle.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yksi kaksi