Maidon erittymisestä.
Eli, synnytyksestä on reilu kolme kuukautta ja huomasin äsken että jos puristaa rintaa, tulee maitoa tipoittain. Joo, tämähän siis on ihan normaalia, se tiedetään mutta kun en ole imettänyt vauvaa laisinkaan. Käytin rintapumppua aluksi, mutta th:n neuvosta siirryttiin vallan korvikkeisiin. Maitoa ei siis ole tullut yrityksistä huolimatta missään vaiheessa niin paljoa, että se olisi tyydyttänyt vauvan nälkää edes vähäsen. Sama ongelma oli myös esikoisen kanssa minkä pohjalta th neuvonsa siis antoi.
En vain muista, että esikoisen kanssa oli tällaista. Onko siis ihan normaalia, että vaikka ei ole imettänyt, maitoa voi tulla vielä tällaisenkin ajan jälkeen?
Kommentit (4)
Sitä maitoaha alkaa herumaan monesti kun vaan ajattelleekin vauvaa.
Etkö voisi imettää, vaikka ilalla ennen nukkumaan menoa vauvan? On se kuitenkin aina parempaa se oma maito kuin korvike.
Jännä, että neuvotaan kokonaan luopumaan imetyksestä jos vauva ei tule kylläiseksi. Eikö silloinkin voisi eka imetää ja sitten antaa lisäksi korviketta?
Imetys on tärkeää muunkin kannalta kuin vain ruuan saannin. Se on erittäin kehittävää vauvalle ja antaa ihan eritavalla läheisyyttä, kun pullosta juottaminen.
Silti olen täysimettänyt vauvani. Alkuun ei edes pumppaamalla saanut mitään tulemaan, mutta kyllä se vauva sai sieltä jotain tulemaan. Ja alkuunhan sitä pitikin vähän väliä imettää, koska maitoa tuli niin vähän. Maidon tuonto lisääntyi ja myöhemmin kun vauva oli tuon 3kk sitä tuli jo pumppaamalla ja puristamalla. Ei kuitenkaan valunut.
Se maidontuotanto lisääntyy vain imettämällä tai pumpaamalla maitoa.
Onneksi omani eivät suostuneet pullosta juomaan korviketta ja oli pakko vaan imettää.
Sitä maitoaha alkaa herumaan monesti kun vaan ajattelleekin vauvaa. Etkö voisi imettää, vaikka ilalla ennen nukkumaan menoa vauvan? On se kuitenkin aina parempaa se oma maito kuin korvike. Jännä, että neuvotaan kokonaan luopumaan imetyksestä jos vauva ei tule kylläiseksi. Eikö silloinkin voisi eka imetää ja sitten antaa lisäksi korviketta? Imetys on tärkeää muunkin kannalta kuin vain ruuan saannin. Se on erittäin kehittävää vauvalle ja antaa ihan eritavalla läheisyyttä, kun pullosta juottaminen.
minäkin ihmettelin th:n neuvoa. Kyllä hän tiesi hyvin, miten esikoisen kanssa imettäminen meni ja lopputulos oli vain helkutin kiukkuinen, masentunut ja väsynyt äiti. En kuitenkaan ruvennut sen enempää kyseenalaistamaan neuvolan neuvoja.
Nyt mietinkin, olisiko maidontuotantoa mahdollista saada uudelleen "käyntiin". Toki olisin halunnut imettää ja tekisin niin varmaan nytkin jos se mahdollista olisi.
vielä, että maitoa tulee vain jos puristaa rintaa, vaikka sitten ihan kevyestikin.