Masennuksesta

kuvittele että terapeuttisi menneisyydestä on levykiekko viidellä raidalla.



Ensimmäinen raita kertoo tärkeimmän ja loput ovat levyn täytettä.

Kuinka usein tuo levy pyörähtää mieleesi vuodessa?



Tuliko terapiasta mitään ahaa elämystä vai tuntuiko sinusta ettei itse terapeuttikaan välitä mistään mitään, vaan hoitaa shownsa kunnialla ohi?



Minkä värinen tuo levy on? Väri on tärkeä tietää ja se mitä näet ympärilläsi, kun suljet silmäsi. Onko laajaa vai ahdasta. Näetkö pimeyden?

Minäkin olen ollut jo monta vuotta masentunut. Lääkkeitä olen popsinut ja ne on vieneet viimeisetkin tunteenrippeet mennessään. Olen kuin robotti, toimin, vaan en tunne. Kuljen päivästä toiseen zombien lailla. Odottaen iltaa, että pääsee nukkumaan. Aika tylsää elämää. Olen käynyt psykologin juttusilla, mutta en oikein keksinyt siellä mitään puhuttavaa. Se koitti sitten jotain puhua ja kysellä, mutta ei siitä mitään tullut. Kun ei tunne mitään niin ei tunne. Itsekin olen sitä mieltä, että mulla on tuhoutunut joku tunnekeskus aivoista. Onkohan sellainen mahdollista? En tiedä.

Mutta tsemppiä ap:lle ja muille masentuneille!

Nykyisin on kaikki apu terapiat ja lääkkeet ja silti ihmiset ovat masentuneempia kuin koskaan ennen.



Ennen tehtiin kovasti töitä eikä ehditty miettimään miltä tuntuu ja miltä pitäisi tuntua. Jotakin oli neuvottu tiskaamaan enemmän, itse kun teen kotitöitä en mieti miltä tuntuu, mutta hyvä mieli tulee kun näkee työnsä tuloksen.



Masennuksen taustalta voi löytyä henkisten ongelmien lisäksi tai jopa ilman niitä jokin fyysinen sairaus. Onko sellaisen mahdollisuus suljettu pois? Kilpirauhasvaivat? Diabetes? Alkoholismi? (sairaushan sekin).

t.keittiöpsykologi



psykologi ei muuten ole lääkäri

minun mielestäni terapeutit ole sanoneet mitään sellaista, mitä en itsekin tietäisi. Jos vaikka kuljen kadulla, ja ajattelen, että nuo etäämpänä nauravat teinit nauraa varmaan mulle, niin osaan kyllä ajatella, että ei ne varmaan oikeasti naura. Ongelma onkin, että eipä sillä niin väliä ole, vaikka nauraisikin. Tai jos ajattelen, että olen väärällä alalla, niin tiedän, että voisin kyllä vaihtaa alaa, mutta mitä hyötyä siitä on, koska ei mua kiinnosta mikään. Kaiken tekeminen tuntuu siltä, kuin tekisi maailman tylsintä ja vaikeinta matikanlaskua joka ei lopu ikinä, ei voi ajatella, että tekee sitten jotakin kivaa kun on saanut tehtävän tehtyä koska mitään kivaa ei ole. Mitään mitä kukaan sanoo ei voi mitenkään lisätä minulle tunteita.

Ennen tehtiin kovasti töitä eikä ehditty miettimään miltä tuntuu ja miltä pitäisi tuntua. Jotakin oli neuvottu tiskaamaan enemmän, itse kun teen kotitöitä en mieti miltä tuntuu, mutta hyvä mieli tulee kun näkee työnsä tuloksen.

sulle tulee HYVÄ MIELI kun olet sen tiskauksen tehnyt. Mulle ei tule. Olen tehnyt myös kovasti töitä ja ei siitä tule myöskään hyvää mieltä. Kyllä varmastikin ennen muinoin ihmiset saivat iloa sen työnsä lomassa, ja ne jotka eivät saaneet tekivät sitten itsarin, asioista ei vain puhuttu eikä kukaan tiennyt mikä sen jutun nimi on kun ei tunnu miltään.

Miksi koko ajan pitäisi tuntua joltakin? Itse en tietääkseni ole masentunut, mutta en todellakaan jaksa ajatella aina miltä minusta nyt tuntuu.



Auttaisiko jos miettisikin itsensä sijasta miltä tuosta toisesta nyt tuntuu? Jos sanon hänelle näin mitä hän ajattelee? Tulisiko hänelle hyvä mieli jos kiittäisin häntä?



Joskus tuntuu hyvältä suihkun jälkeen, on puhdas olo, kun pääsee väsyneenä nukkumaan kun syö hyvää ruokaa... ihmisen joka on masentunut on ehkä opeteltava ikään kuin uudestaan tunteiden hallintaa sitä mitä pikkulapset opettelee heidänkin opittava, että heidän teoillaan ja sanoillaan on merkitystä toisille ihmisille. Kukaan ei täällä tyhjänpäiväinen ole.

Miksi koko ajan pitäisi tuntua joltakin? Itse en tietääkseni ole masentunut, mutta en todellakaan jaksa ajatella aina miltä minusta nyt tuntuu.

Auttaisiko jos miettisikin itsensä sijasta miltä tuosta toisesta nyt tuntuu? Jos sanon hänelle näin mitä hän ajattelee? Tulisiko hänelle hyvä mieli jos kiittäisin häntä?

Joskus tuntuu hyvältä suihkun jälkeen, on puhdas olo, kun pääsee väsyneenä nukkumaan kun syö hyvää ruokaa... ihmisen joka on masentunut on ehkä opeteltava ikään kuin uudestaan tunteiden hallintaa sitä mitä pikkulapset opettelee heidänkin opittava, että heidän teoillaan ja sanoillaan on merkitystä toisille ihmisille. Kukaan ei täällä tyhjänpäiväinen ole.

jos mun ongelma on tunteettomuus, niin ei se minua auta, jos kiittelen muita ihmisiä, jotka ehkä saavat siitä hyvää mieltä, koska ei heidän hyvän mielensä saaminen tunnu minusta miltään. Vaikea uskoa, että sekään olisi kovin onnellista elämää, että tekee kaikkea muiden hyväksi, eikä itse saa siitä mitään, edes sitä hyvää mieltä. Olen kai minäkin joskus jotakin hyvää tehnyt muille ihmisille, mutta se on minulle itselleni yhdentekevää.

Ei kai sitä normaalisti koko ajan ajattelekaan, että miltä nyt tuntuu, mutta kai tunnet itse kiintymystä ihmisiin, olet kiinnostunut omista harrastuksistasi tai töistäsi, teet suunnitelmia, odotat esim. joulua tai lomaa, pidät ystäviesi näkemisestä, piristyt kun käyt liikkumassa jne. Nuo kaikki ovat niitä tunteita, joita minulla ei ole. En tarkoitakaan, että pitäisi olla ekstaasissa koko ajan.

jos mun ongelma on tunteettomuus, niin ei se minua auta, jos kiittelen muita ihmisiä, jotka ehkä saavat siitä hyvää mieltä, koska ei heidän hyvän mielensä saaminen tunnu minusta miltään. Vaikea uskoa, että sekään olisi kovin onnellista elämää, että tekee kaikkea muiden hyväksi, eikä itse saa siitä mitään, edes sitä hyvää mieltä.



Voi siitä saada hyvän mielen kun näkee toiset onnellisina, jotkut jopa saavat hyvän mielen kun heidän lemmikkinsä on tyytyväinen. Voisitko kokeilla? Onko sinulla koira? Onnellisimmat ihmiset ovat juuri niitä jotka tekevät työtä toisten hyväksi veikkaisin.

kuvittele että terapeuttisi menneisyydestä on levykiekko viidellä raidalla.

Ensimmäinen raita kertoo tärkeimmän ja loput ovat levyn täytettä.

Kuinka usein tuo levy pyörähtää mieleesi vuodessa?

Tuliko terapiasta mitään ahaa elämystä vai tuntuiko sinusta ettei itse terapeuttikaan välitä mistään mitään, vaan hoitaa shownsa kunnialla ohi?

Minkä värinen tuo levy on? Väri on tärkeä tietää ja se mitä näet ympärilläsi, kun suljet silmäsi. Onko laajaa vai ahdasta. Näetkö pimeyden?

Ap on seuransa kaltainen. Hän luultavasti viihtyy enemmän tietokoneiden parissa ja on koukussa intternettiin. Tietokoneella oleilu muuttaa persoonaa tietynlaiseksi. Seura tekee siis kaltaisekseen. Ongelmana on ap:n nettiaddiktio. Hän ei pääse irti koneelta.

4 vuotta ilman konetta ihmisten seurassa muovaisi hänelle uuden persoonan. Nyt hän on tietokone.

Voi siitä saada hyvän mielen kun näkee toiset onnellisina, jotkut jopa saavat hyvän mielen kun heidän lemmikkinsä on tyytyväinen. Voisitko kokeilla? Onko sinulla koira? Onnellisimmat ihmiset ovat juuri niitä jotka tekevät työtä toisten hyväksi veikkaisin.

kyllä varmasti useimmat ihmiset saavat tyydytystä siitä kun vaikka omilla läheisillä menee hyvin, kyllä minäkin ennen sain. Olen ollut aikaisemmin suht normaali ihminen ja siksi tiedän miten se eroaa nykytilanteesta. Jos saisin itse iloa muiden auttamisesta niin sitten varmaan menisin johonkin hyväntekeväisyysjärjestöön, vaan enpä saa. Asun siskoni kanssa, ja jos vien roskat tietäessäni hänen tulevan siitä iloiseksi niin ei se silti minusta tunnu miltään.

Ja ei tietenkään ole niin, että joka asiasta pitäisi tulla hyvä olo tai mieli, on toki normaalia, että asioista tulee myös ikävä olo tai että niistä ei saa sen kummempia fiiliksiä, tai että vaikka opiskelu on tylsää. Mutta jostain syystä vie hirveästi energiaa, kun ei saa hyvää oloa yhtään mistään, vaan ainoa tunne on ahdistus tai masennus tai pelkkä tyhjyys.

No, tässä mun ohjeet joilla pääsin eroon todella pitkistä ja tuskallisista masennus- ja ahdistuskausista. Tai ahdistus ei ollut edes mitään kausittaista, se oli ainoa tapa minkä tiesin olla. Masennus alkoi sitten pahemmin vaivata vasta n. 25-vuotiaana ja sitten sitä kestikin 10+ vuotta. Itsekin kokeilin lääkkeitä ja totesin saman kuin ap, eli ei sellaista apua joka olisi saanut elämän tuntumaan elämisen arvoiselta. Terapiassa käynti oli yhtä tyhjän kanssa.



Sitten vaan jouduin selkä seinää vasten varattomana, työttömänä, muisti soseena. Rupesin todella hädissäni ottamaan selvää asioista. Luin kaiken mitä käsiini sain mt-ongelmista. Menin takaisin mielenterveystoimiston asiakkaaksi ja ne

laittoi mut kai toivottomana tapauksena yhden sh:n juttusille kerran kuussa. Siitä oli se hyöty, että hän sanoi aina että älä ole niin ankara itsellesi, ja sitä tarvin.



Mutta tärkein apu tuli kun löysin Kotkansydän-nimikerkillä kirjoittavan entisen persoonallisuushäiriöisen pitkät ja perusteelliset tekstit. Törmäsin ensin tähän tekstiin http://www.healingeagle.net/Fin/Txt/muistaminen.html

ja ajattelin että tuossa on jotain. Luin ja yritin ymmärtää ja luin lisää ja yritin ymmärtää. Rupesin myös lukemaan saitin "Pois tuskasta" osiota. Niin kuin moni psyyken asioista puhuva, myös tää tyyppi on tavallaan valitettavasti myös jonkin verran uskonnollinen, mikä näkyy muutamassa kohdin teksteissä, joten joitain se voi ärsyttää. Mutta niin on Tommy Hellstenikin monissa kirjoissaan, ei kannata antaa sen häiritä. Tämän Kotkansydämen tekstit on vaan paljon havainnollisempia kuin Hellstenin tai kenenkään muunkaan ja mikä tärkeintä, ne asiat mitä niissä sanotaan ihan oikeasti ja todella toimii. Se on luonnonlaki.



Eli tavasin noita tekstejä ja koetin toimia niitten mukaan ja hyvin nopeasti rupesi tulemaan muutosta. Noin kuukauden päästä mies sanoi, että elämässä näkyy havaittava muutos. Näin jälkikäteen se on hassua, koska olin niiiiiin taipaleen alkupuolella :). Nyt noista päivistä on kulunut 2 vuotta, ja elämäni on hyvin erilaista. Prosessi jatkuu varmasti vielä monta vuotta, mutta nyt alan esim. olla ekaa kertaa elämässäni pitkäjänteisesti työkyinen.



Taival tähän asti on ollut todella rankka, mutta se on todellakin ollut sen arvoista. Ja vähän väliä edelleenkin jokin trauma nnousee pintaan ja kun olen saanut sen käsiteltyä pois, heti on havaittavissa selvä ero entiseen olotilaan. Viime kuussa tuli pitkästä aikaa taas yksi asia pintaan. Se alkoi tavalliseen tapaan lievänä ahdistuksena joka päivä päivältä paheni, niin

että (niin kuin joka kerta) tuntui siltä että no nytkö minä sitten kuitenkin palaan entiseen. Sitten kun kun olotila oli toista päivää lähes sietämätön, älysin lähetää perheen uimahalliin ja menin peiton alle. Ja sieltä se sitten tuli. Muisto siitä miten kamalaa oli kun kotona ei koskaan asiat muuttuneet, äiti ja isä olivat masentuneita, ylirasittuneita, tekivät liikaa töitä, ilman lomia yksityisyrittäjinä. Ahdistava, masentava elämä vain jatkui vuodesta toiseen, ilman helpotusta. Olin kyllä aikaisemminkin "älynnyt" että tämä varmasti oli rankkaa, mutta nyt sen kylmän tiedon lisäksi tuli vuosien takaa kaikki ne tunteet mitä asia herätti ja jotka olin työntänyt mielen perukoille. Hoin mielessäni mikään ei ikinä muutu, mikään ei ikinä muutu ja tunteet vain vyöryi yli. Lopuksi itkin ja surin sitä minkälainen olisi voinut olla toisenlainen lapsuus. Mitään muuta se ei tarvinnut. Ei mitään järkeilyjä tai analyysejä, vain se että otin tunteet vastaan niin, että aikanaan tukahdutettu tunneprosessi pääsi loppuun asti. Vaikka tämä kuulostaa ehkä banaalilta ulkopuolisesta, tällä oli taas ihan selvä vaikutus arkeen. Tein kerran listan työpaikoistani ja tajusin, että olin panikoinut ihan jokaisessa työpaikassa, jonka oli tarkoitus olla pysyvä, ei valmiiksi määräaikainen. Koska mulla oli se ajatus että työ pilaa ihmisen elämän ja jos menen töihin, mikään ei ikinä muutu, ja kaikki on kauheaa aina. Tuon tunnelukon laukaiseminen on näkynyt viime viikkoina ihan selvästi mun työkyvyssä. Sellainen ihmellinen taustapaniikki on vähentynyt.



Tämän vuodatuksen sanoma siis on, että minultakin meni vuosikymmeniä hukkaan, mutta ei ole mahdotonta parantua. Lääkkeiden syöntikokeilut lopetin kun tajusin että tämä todella toimii. En halua, että mikään tulee minun ja ahdistukseni väliin :D.

Ap on seuransa kaltainen. Hän luultavasti viihtyy enemmän tietokoneiden parissa ja on koukussa intternettiin. Tietokoneella oleilu muuttaa persoonaa tietynlaiseksi. Seura tekee siis kaltaisekseen. Ongelmana on ap:n nettiaddiktio. Hän ei pääse irti koneelta.

4 vuotta ilman konetta ihmisten seurassa muovaisi hänelle uuden persoonan. Nyt hän on tietokone.

on omituista, että tämä tunteettomuusongelma alkoi jo silloin, kun minulla itselläni ei ollut nettiä ja sen vuoksi käytin tietokonetta vain jonkin esseen kirjoittamiseen silloin tällöin. Olen ollut myös muutaman kuukauden sairaalassa, jossa ei saanut käyttää nettiä kuin kerran viikossa, eikä se auttanut. En siis usko olevani tietokone.

Tietokoneella oleilu muuttaa persoonaa tietynlaiseksi. Seura tekee siis kaltaisekseen. Ongelmana on ap:n nettiaddiktio. Hän ei pääse irti koneelta. 4 vuotta ilman konetta ihmisten seurassa muovaisi hänelle uuden persoonan. Nyt hän on tietokone.



Olen jossain määrin samaa mieltä. Useimmat keiden tiedän olevan masentuneita ovat tietokoneella suuren osan päivästään, elämästään. Täytyy tehdä muutakin kuin olla vain netissä.

tuo healing- juttu tarkoitettu semmoisille, jotka eivät muista lapsuudestaan mitään? Koska minä kyllä muistan miten ankeaa ja ahdistavaa lapsuuteni oli, ja huomaan miten se on vaikuttanut nykytilanteeseeni. Vai mikä tuon sivuston pointti on yksinkertaisesti sanottunna?



Tarkoitukseni ei ole torpata kaikkia ehdotuksia, mutta useimpia olen jo kokeillut tai ajatellut, joten jos sanotaan, että paranet kun menet lenkille, niin se lisää vain toivottomuutta, kun tietää, että sen on jo tehnyt eikä siitäkään ollut apua.

Olen jossain määrin samaa mieltä. Useimmat keiden tiedän olevan masentuneita ovat tietokoneella suuren osan päivästään, elämästään. Täytyy tehdä muutakin kuin olla vain netissä.

että se on enemmänkin seuraus kuin syy, on helpompi lukea vaikka keskustelupalstaa kuin jutella ihmisten kanssa,jos ei ole yhtään energiaa mutta ei halua vain tuijottaa kattoonkaan. Kuten sanottu, itselläni alkoi olla ongelmia ennen kuin netti ja tietokoneet oli näin yleisiä, olin niihin aikoihin netissä ehkä kerran parissa viikossa.

tuo healing- juttu tarkoitettu semmoisille, jotka eivät muista lapsuudestaan mitään? Koska minä kyllä muistan miten ankeaa ja ahdistavaa lapsuuteni oli, ja huomaan miten se on vaikuttanut nykytilanteeseeni. Vai mikä tuon sivuston pointti on yksinkertaisesti sanottunna?

parantuakseen ei tarvi muuttaa mitään itsessään. Kun rupeaa kuntelemaan itseään ja omia tunteitaan (ja tämä todella vaatii sitkeää opettelua eikä ole helppoa!) ja hyväksymään ne, ei tarvitse muuttua, hyväksyminen ja tunteiden löytyminen muuttaa ihmisen ihan pakottomasti ja ilman ponnisteluja. Ainoa ponnistelu mikä siihen liittyy on se, että pystyy ottamaan vastaan sen hirvittän tuskalastin mikä alitajunnasta purkautuu. Oppii siis ettei ahdistavatkaan tunteet ole vaarallisia ja psyykellä on mekanismi purkaa ne pois, kun vaan "antaa" sen tehdä sen. Ja "antaminen" puolestaan on vaikeaa, koska puolustusmekanismit pyrkii ylläpitämään tuttuutta, joka on samalla myös tuskallisuudessaankin turvallisuutta.

että pointti on myös se, että psyykeen on säilöytynyt tuskallisia asioita, jotka on työnnetty sinne siksi ettei lapsuudessa ole pystytty käsittelemään niitä. Siellä ne odottaa yhtä tuoreina ja tuskallisina kuin silloin kun ne koettiin. Ja kun arkielämässä jokin asia hipaisee näitä pisteitä, ihminen kokee reaktioita joita ei haluaisi kokea ja tekee asioita joita ei haluaisi tehdä. Ja usein niitten pisteitten voima jyrää kaikki hyvät aikomuksen siksi, että evoluutiosyistä pako- ja taistelu- sun muut reaktiot jyrää kaiken muun alleen. Kuka pystyy tiskaamaan rauhassa jos epäilee talossaan olevan murtomiehen? Monelle traumatitoituneelle elämä on sitä, että yrittää tiskata samalla kun alitajunta hälyttää murtomiestä eikä pysty kuuntelemaan ns. järjen ääntä, koska trauma ei ole sillä lailla yhteydessä järkiajatteluun, että järjellä voisi siihen vaikuttaa. Kun nämä traumat kohtaa, niistä pääsee eroon. Ja ne tulee kamalan kivun kanssa.

että pointti on myös se, että psyykeen on säilöytynyt tuskallisia asioita, jotka on työnnetty sinne siksi ettei lapsuudessa ole pystytty käsittelemään niitä. Siellä ne odottaa yhtä tuoreina ja tuskallisina kuin silloin kun ne koettiin. Ja kun arkielämässä jokin asia hipaisee näitä pisteitä, ihminen kokee reaktioita joita ei haluaisi kokea ja tekee asioita joita ei haluaisi tehdä. Ja usein niitten pisteitten voima jyrää kaikki hyvät aikomuksen siksi, että evoluutiosyistä pako- ja taistelu- sun muut reaktiot jyrää kaiken muun alleen. Kuka pystyy tiskaamaan rauhassa jos epäilee talossaan olevan murtomiehen? Monelle traumatitoituneelle elämä on sitä, että yrittää tiskata samalla kun alitajunta hälyttää murtomiestä eikä pysty kuuntelemaan ns. järjen ääntä, koska trauma ei ole sillä lailla yhteydessä järkiajatteluun, että järjellä voisi siihen vaikuttaa. Kun nämä traumat kohtaa, niistä pääsee eroon. Ja ne tulee kamalan kivun kanssa.

kuulostaa ihan järkevältä, toisin kuin ne halvatun kävelylenkit ja jonkun hymynaaman piirtäminen, mutta onko sinulla esimerkkiä miten tuohon traumojen poistumiseen pääsee? Siellä sivustolla tuntui olevan niin paljon asiaa, että olisi kiva kuulla ensin, että onko sekin vaan jotain uskonnollista höpötystä. Eikö traumojen kohtaaminen ole sitä, että muistaa ne? Minä kyllä muistan, mutta ne eivät herätä kovin suurta tunnereaktiota. Eikä ne olleet mitään verille hakkaamista vaan enemmän jatkuvaa varuillaan oloa ja pelkäämistä kotona. Ja miten se niiden käsittely lisää positiivisia tunteita, niin sitä en ymmärrä.