Pitääkö minun äitinä ja vaimona jaksaa yksin kaikki?
En tiedä enää kauanko jaksan tätä, mutta pakko kai se on. Meillä on muutaman kuukauden ikäinen vauva, olen hänen kanssaan kotona ja mies opiskelee.
Mieheni tekee minut hulluksi. Hän on periaatteessa siinä mielessä unelmamies, että on kiltti, raitis, uskollinen eikä tekisi pahaa kärpäsellekään.
Mutta...
Hän on niin äärimmäisen laiska ja saamaton. Hän jaksaa mennä kouluun ehkä päivänä - kahtena viikossa, muulloin hän jää kotiin nukkumaan. Ja nukkuu tuonne yhteen asti, minkä jälkeen... ei, ei todellakaan ala auttaa minua vauvan hoidossa ja kotitöissä vaan alkaa pelata videopelejä. Käy ehkä päivän aikana kaupungilta ostamassa itselleen jotain kivaa ja pelaa myöhään yöhön. Hoitaa vauvalle ehkä yhden syötön ja joka toinen päivä iltapesun.
Entäs minä? Hoidan vauvan syötöt joka yö yksin. Vauva herättää viideltä, minkä jälkeen alkaa päivän työt. Hoidan päivän aikana vauvan syötöt, vaipan vaihdot, seurustelun ja käyn vauvan kanssa vaunuilla kaupassa, ja siis pesen vauvan joka toinen päivä. Vauva ei juurikaan nuku päikkäreitä, ja tarvitsee viihdytystä melkein koko ajan hereillä ollessaan. Hän on minulla aina mukana kotitöissä katsomassa, muutoin leikimme ja seurustelemme aktiivisesti. Siivoan, hoidan pyykit, tiskaan, laitan ruokaa. Iltakuuden ja seitsemän välillä vauva menee nukkumaan. Sen jälkeen minulla ei ole enää voimia muuhun kuin istua aivottomana tietokoneella kunnes menen nukkumaan.
Mieheni nukkuu siis joka päivä ihan mielettömän pitkään, minulla on melkein aina univelkaa. En ole moneen kuukauteen saanut nukkua keskeytyksettä illasta aamuun, saati pitkälle aamupäivään.
Miehelläni ei oikeastaan muuta olekaan kuin omaa harrastusaikaa ja aikaa rentoutua, minulla on kaikki tärkeät harrastukset jääneet kun ikinä ei ehdi (ja kun ehtisi ei jaksa kun joudun tekemään kaiken työn yksin). Haluaisin joskus edes kaksi tuntia omaa aikaa omille jutuilleni, mutta mies kiikuttaa vauvan heti minulle.
Mieheni pääsee joka päivä tuulettamaan päätään kaupungille pois kotoa. Itse käyn poissa neljän seinän sisältä ilman vauvaa noin tunnin viikossa, jos mies suostuu vauvaa sen aikaa hoitamaan.
Mieheni ei tee mitään kotitöitä oma-aloitteisesti, joskus jos hajoan tarpeeksi pahasti hän saattaa tehdä jonkun jutun mutta hyvin mielenosoituksellisesti. Muutenkin hän auttaa vauvan kanssa ja antaa minun nukkua ylimääräistä vasta kun olen niin väsynyt etten voi olla purskahtamatta itkuun.
Jos laitan hänet vahtimaan vauvaa, hän laittaa vauvan lattialle ja jatkaa pelaamistaan eikä huomaa vauvaa tai leiki sen kanssa.
Yhteistä aikaa meillä on joskus iltaisin, siis katsomme leffaa tms. Seksin kanssa on ollut vähän niin ja näin jo kauan ihan siitä syystä että kaikki sellainen piti laittaa tauolle jo kolme kuukautta ennen vauvan syntymää komplikaatioiden vuoksi ja synnytyksen jälkeen olen ollut monta kuukautta repeämän ja leikkaushaavan takia niin kipeä ettei seksi ota onnistuakseen. Miestäni hellin silloin tällöin ettei hän aivan turhautuisi tai suostun yrittämään seksiä vaikkei itselläni oikein haluja ole synnytyksen jälkeen ollut, kun on paikat niin hajalla. Eli seksielämästä mies saa jotain irti, minä en juurikaan mitään kun ei nyt oikein kiinnosta.
Olisi mukava saada parisuhdeaikaa ja yrittää korjata tilannetta yrittämällä järjestää vähän romantiikkaa "treffien" muodossa, että käytäisiin miehen kanssa vaikka ravintolassa tai elokuvissa mutta kun ketään lapsenvahtia ei ole.
Tämä suhteen epätasa-arvo häiritsee ja kiukuttaa minua, tuntuu kuin olisin joku koti-orja minkä työpanosta pidetään itsestäänselvänä ja jota ei kunnioiteta yhtään. Jonka ei tarvitse nukkua kunnolla eikä rentoutua. Minulla ei oikein ole perheen ulkopuolella ystäviä, eikä lähellä asu sukulaisia jotka voisivat auttaa vauvan kanssa. Tuntuu että olen burn-outin partaalla, en saa oikein iloa enää irti mistään (paitsi vauvasta), hymyilen ja nauran vähemmän kuin ennen ja purskahtelen itkuun jatkuvasti. Vaikka saisinkin nukutuksi hyvin, koen olevani jotenkin uupunut ja tympääntynyt kaikkeen. Koen olevani kaikesta raatamisesta huolimatta huono äiti ja vaimo kun en osaa nauttia vauva-ajasta täysillä, kun kaikilla muilla tuntuu olevan niin ihanaa.
Mieheni on selvästi uupunut ja masentunut kun ei jaksa mitään. Hänellä on todella huono itsetunto ja masennustaustaa. Hänellä on joku vauva-ajan kriisi menossa, on sanonut sen itsekin. Yritän ymmärtää mutta toivon että hän edes vähän tsemppaisi ja tukisi minua... Hän kokee aina olevansa väsynyt ja usein hänellä on myös kipeä olo. Yritän houkutella häntä päivittäin ulos piristymään ja yritän saada häntä syömäänkin terveellisemmin ettei olisi aina niiin väsynyt. Ei auta... Turhautumiseni ajaa minut usein nalkuttamaan hänelle. Olen muutenkin vähän semmoinen jäkättäjä, pitäisi yrittää pyytää useammin kauniisti mutta sitä vaan räjähtää kun on niin kiukkuinen tstä kaikesta... Tästä on vähän vaikea puhua hänen kanssaan kun hän vain huokaisee ja masentuu kun kokee olevansa niin huono eikä mitään muutosta sitten kuitenkaan tule.
Vertaan jatkuvasti hänen tilannettaan minuun ja olen katkera ja kateellinen kun hän jää sänkyyn aamulla nukkumaan tai pelailee ja rentoutuu kun minä raadan.
Sen verran vielä että vauva on toivottu, yhteisestä päätöksestä tekemällä tehty. Luulisi siis, että miehellä olisi enemmän intoa olla vauvan kanssa... Olemme olleet yhdessä kahdeksan ja puoli vuotta, naimisissa vuoden, päälle parikymppisiä molemmat. Olimme tosi nuoria kun aloimme seurustelemaan, koen meidän kasvaneen yhteen. Mitään pettämisiä tms. ongelmia ei ole ikinä ollut.
Rakastan miestäni mutta tämä katkeruus varjostaa tunteitani :(
Kertokaas siskot, onko tämä ihan normaali naisen rooli vai onko mulla oikeasti rankkaa? Olenko ihan nahjus kun tuntuu etten jaksa vai onko aihetta olla tästä tilanteesta surullinen? Onko kellään samankaltainen tilanne?
Kommentit (2)
Voi ei...minäkin toivon (niin kuin edellinen vastaaja) että saatte apua miehesi masennukseen!! Koska siitä näyttäisi tosiaan olevan kyse. (Jos tuohon lisääntyneeseen unentarpeeseen ei muuta syytä löydy) Sinulla on varmasti tosi rankkaa tuossa tilanteessa! Sitten kun miehesi voi paremmin, jaksaa ihan varmasti hoitaa vauvaa ja iloita vauvasta. Ehdottaisin että sitten sovitte vauvanhoitovuoroista esim. vuoropäivin. Mutta ensin tosiaan tärkein on sen masennuksen hoito. Miehet ei kyllä helpolla itse lähde (eipä aina naisetkaan) liikkeelle apua siihen hakemaan.
Itselläni on osittain sama tilanne, kun meillä myös alle vuoden ikäinen lapsi. Minä hoidin lähes yksin vauvan noin 7 kk asti + muut kotityöt. Sitten meillä oli riita liittyen kotitöiden tekemiseen. Mieheni haukkui minut laiskaksi, kun en joka päivä tehnyt ruokaa valmiiksi kun hän tuli töistä. Ja kuulemma sotkuistakin oli... Ihmetteli mitä ihmettä teen täällä kotona päivät pitkät - äitiysLOMALAINEN. Noh, riidan päätteeksi joka tapauksessa saimme sovittua, että hän hoitaa lasta ti ja to illat, kun tulee töistä, sekä su koko päivän! Sen jälkeen olen minäkin voinut paljon paremmin!! On ihanaa lähteä tapaamaan kaveria, jumppaan tai vaan lukea lehteä. Muuten en minäkään olisi jaksanut enää...
Sinun ei tarvitse jaksaa yksin!!! Miehesi on mielestäni niin pahasti masentunut (vaikea - keskivaikea masennus, jos ei jaksa edes kotoa lähteä), että hänen pitäisi ehdottomasti mennä lääkäriin. Lääkitys parantaisi teidän kaikkien elämää, ja sinä saisit takaisin puolison, jota sinulla ei nyt käytännössä ole ollenkaan! Ota asia vakavasti puheeksi miehesi kanssa ja tilaa hänelle lääkärinaika; hän ei itse siihen luultavasti pysty. Mene vaikka hänen mukaansa lääkäriin ja kerro, mitä havaintoja olet tehnyt arkielämässänne.
Seksipulmat eivät ole mikään ihme, vaan luonnollista, kun tilanteenne on tuollainen! Naisen halut kärsivät suuresti, kun varastoon kertyy pahaa mieltä monenlaisista asioista. Mutta seksi on tällä hetkellä pienin murheenne. Se korjaantuu varmasti, kun miehesi alkaa toipua (lääkkeet alkavat vaikuttaa vähitellen parin viikon kuluessa, mutta selvästi parempaan kuntoon tuleminen voi kestää puolikin vuotta).
Kysy kunnastanne perhetyöntekijää, esim. neuvolan kautta! Tarvitset tukea arjen pyöritykseen.Laista kotitöistä niin paljon kuin mahdollista: yksinkertaista ja tingi kaikesta, mikä ei ole pakollista. Voisitko keksiä jonkin harrastuksen tai muun jutun, johon voisit mennä yhdessä vauvan kanssa? Lähde rohkeasti liikkeelle vauvan kanssa, älä suostu jäämään neljän seinän vangiksi! Kun vauva nukahtaa noinkin aikaisin illalla, voisitko käyttää sen jälkeen hetken itsellesi: mennä kylpyyn, lukea, surffailla netissä? Vartin "oma aika" ihan joka päivä on paljon tehokkaampaa kuin pitempi aika harvemmin.
On tosi tärkeää saada purkaa sydäntään. Itse olen joskus epätoivoisena hetkenä jopa soittanut johonkin auttavaan puhelimeen ja vuodattanut kaikki murheeni - on sekin muutamaksi päiväksi vähän helpottanut! Usein kaikkein pahimmin ei masenna niinkään itse tilanne, vaan se, ettei siitä voi puhua kenenkään kanssa.
Kotiäitiys - elämänura ja elämäntapa!
http://p1.foorumi.info/kotona/