Muistaako kukaan enää sitä aikaa, kun lasten haalari oli pelkkä vaate?

Sellaista oli vielä v. 1998. Merkillä ei ollut niinkään väliä, kunhan oli ehjä ja sopiva sekä malliltaan lapsen helppo pukea.



Oi niitä aikoja...

70-luvulla oli niin, mutta siitä niin kauan...

70-luvulla oli niin, mutta siitä niin kauan...

oli ne haalarit merkkivaatteita jo 70-luvulla, iisi biisit, bunnukat ja muut. Ihan hölmöä väittää etteikö samanlaista erottautumis/esittelymeininkiä ole ollut aina.

koska äitini korosti aina sitä, että talvihaalarin pitää olla laadukas, kestävä ja kauniskin vielä kaupan päälle (mikä 70-luvulla tarkoitti joko helakanpunaista tai kauniisti sanottuna piparkakunruskeaa väriä, valokuvista päätellen). Reimaa kuulemma pidin "aina talvisin", eli mitä ilmeisimmin juuri Enstexejä, kuten joku toinenkin täällä. ;)

70-luvulla ei pahemmin vaatteista jauhettu ja hyvä niin:) Ja väritkin oli unisex eikä mitään ällön pinkkiä. Voi kun kaipaan 70-lukua! Onneksi nykyäänkin saa kivoja vaatteita jostakin. Mutta ihmeellisen iso asia niistä on tullut.

Esikoiseni selvisi hengissä vuosien 1990-1995 talvista anopin tekemissä haalareissa. Uskomatonta, eikö totta!

Arvatkaa oliko mulla yleensä ostetut vai äidin ompelemat talvivaatteet ;) Eikä mua haitannut että oli äidin tekemät, en muista että mua olisi niistä pilkattu. Tai jos pilkattiin en sitten vissiin välittänyt :D



Muistan edelleen miten mulla oli yhdessä toppatakissa ihana, lumiukonkuvilla koristeltu vuori :)

palatusta haalareista.



Tuleeko meistä naisista todellakin näin pöljiä lasten myötä. Hohhoijakkaa.

vielä 2000-luvun alussakin mielestäni.

Mulla oli lapsena aina vanhoja kirppisvaatteita ja voin kertoa, että kyllä niistä jaksettiin kiusata. En muista että haalareista, mutta vaatteita on paljon muitakin kuin haalarit.



Kyllä se muoti ja merkit on ennenkin olleet tärkeitä, turha yrittääkään väittää muuta! Ja mistäs lapset näitä oppii ellei vanhemmiltaan.

tedikengät ja oikeanlaiset farkut, sitten Levikset ja permanetti jne. jne.

Reima-enstexeissäni. Puku oli niin kestävää kangasta, että hädin tuskin taipui. Reima on muuten alkanut käyttää taas joissakin tuotteissaan, sitä retro R-kirjainta. Teki mieli kiljua heti. Ja sama meno jatkuu. Äitini kantaa meille Reimaa, kun "halvalla sai tarjouksesta". Eli puin lapseni aikanaan johonkin muuhun pukuun, niin nyt äitini käy hyvissä ajoin ennen puvuntarvetta ostamassa uuden. Onneksi nykypuvuissa voi sentään liikkua.

Mun lapseni syntyi v.2000 ja silloin haalari oli vaan haalari, ei statusmerkki. Ei ollut puhettakaan, että joku olisi laittanut 150e taaperon haalariin. Oltiin vaan tyytyväisiä kun Mammuttimarkkinoilta löytyi edulliset Lassiet. ;) Eipä muusta tiedetty. Haalarit oli tosiaan vaan vaate ja kun oli märkää, laitettiin kuriksen päälle. Ei ollut merkitystä vedenpitävyydellä...

ei ollut nettiä, missä keskustella tälläisistä asioista. Tieto ei levinnyt suurille massoille yhtä nopeasti, vain rikkaampien esimerkin kautta.

internet ja nää keskustelupalstat? Mä en ainakaan kovin paljon livenä jaksa haalareista oikeiden kavereiden kanssa jutella, tuskin niin tehtiin 70-luvullakaan? Mutta mä kaipaisin kyllä sitä selässä olevaa nenäliinataskua nykyisiin malleihin, oliko se just enstexeissä? ;-)

tedikengät ja oikeanlaiset farkut, sitten Levikset ja permanetti jne. jne.

Joopa joo... Nuorisomuoti on asia erikseen.

jaksa livenä meuhkata jostain haalarista suu vaahdossa.

internet ja nää keskustelupalstat? Mä en ainakaan kovin paljon livenä jaksa haalareista oikeiden kavereiden kanssa jutella, tuskin niin tehtiin 70-luvullakaan? Mutta mä kaipaisin kyllä sitä selässä olevaa nenäliinataskua nykyisiin malleihin, oliko se just enstexeissä? ;-)

Pienimmät rönttäävät asianmukaisissa mutta kirppikseltä ostetuissa puvuissa, joissa ei mitään merkkiä edes ole ja tyytyväisiä ja kuivia ovat. Koskaan en ole saanut tuolla ulkona kritiikkiä siitä, ettei lapsilla ole merkkivaatteita. Isommillakin toisilta saatuja siistejä vaatteita (ei merkkiä mitään nekään), mutta eivätpä ole valittaneet.

1998 ja 2000 ja tosiaan Lassie oli "hieno" merkki. Aluksi ostin vaatteet tyytyväisenä kirpputorilta ja marketeista. Vaan kun pojat kasvoivat noin viisivuotiaiksi ja muutettiin kaupungin sisällä alueelta toiselle, ei enää voinutkaan käyttää kirpparivaatteita. Silloin meille hankittiin ekat Jonathanit, kun kalliimpiin ei ollut varaa. Lahtea tunteville muutto Liipolan kotiäitipiireistä Jalkarannan vastaaviin oli melkoinen kulttuurishokki. : )