Tiesittekö, että monet ei-kristityt tiedemiehet ovat hylänneet evoluutioteorian,
koska todisteet puhuvat sitä vastaan. He ovat tulleet siihen tulokseen nimenomaan empiirisen tutkimuksen pohjalta eikä syynä ole mikään uskoontulo tms. Nämä eivät siis ole kristittyjä tiedemiehiä. Evoluutioteoria itsessään on suuri uskonto, jota ei saa asettaa kyseenalaiseksi eikä sitä voi kriittisesti arvioida. Itsekin akateemisena ihmisenä (ja tulevana tutkijana) pidän erittäin tärkeänä sitä, että tieteellinen tutkimus on objektiivista eikä lähde ennakko-olettamuksista. Maailman synnyn kohdalla siis ei pitäisi olettaa mitään: ei evoluutiota eikä luomista, vaan antaa todisteiden itse puhua puolestaan. Näin ei vain käytännössä ole. Evoluutiolle ei oikeasti ole mitään todisteita. On vain uskomatonta, että esim lukion oppikirjoissa on edelleen jo kauan sitten vääräksi todistettuja kuvia ja teorioita evoluutiosta, esim. sikiön kehitys ja Lamarckin perinnöllisyysväitteet. Mikrobiologit vetoavat fossiilintutkimukseen, fossiilintutkijat mikrobiologiaan ja paljon perustuu muutenkin kehäpäätelmiin. Tämä on vain niin tunteita herättävä alue ja ajatusrakennelma, jonka varassa ihmisen koko elämänkatsomus joko seisoo tai kaatuu ja siksi siitä pidetään kiinni kynsin hampain. Kritiikkiä evoluutioteoriaa kohtaan on mahdotonta esittää, vaikka se olisi täysin tieteellistä ja objektiivista, asiallista ja perusteltua. Kritisoijat yksinkertaisesti vaiennetaan ja leimataan fundamentalisteiksi, vanhanaikaisiksi, epätieteellisiksi ja sellaisiksi, joita ei tarvitse kuunnella. Kuulostaa ihan samanlaiselta kuin kirkko aiemmin vaiensi tiedemiehet, jotka väittivät, että maa kiertääkin aurinkoa. Nyt on tekijät päinvastoin, mutta tilanne on ihan sama. Tutkimus on niin yksipuolista. Koko evoluutiotiede on vain uskontoa, ateismia ja naturalismia - ei oikeaa tiedettä. Oikea tiede on arvovapaata. Evoluutiotutkimus ei sitä ole. Omasta mielestäni tärkeintä on löytää totuus ja jos uskoo totuuteen, ei tarvitse pelätä sen kumoutumista. Itse uskon intelligent designiin, siis siihen, että joku älykäs olento on suunnitellut koko maailmankaikkeuden, ottamatta kantaa siihen, kuka tämä älykäs olento on. Olisin valmis hylkäämään tämän käsityksen jos se olisi ristiriidassa todellisuuden kanssa, mutta mielestäni todellisuus puhuu juuri sen puolesta. Ajatelkaa nyt ihan puhtaalla järjellä vaikka ihmisen DNA:ta, silmää, verenhyytymistä, mitä tahansa. Kaikki on erittäin monimutkaista. Puhuuko se enemmän sattuman vai älykkään suunnitelman puolesta? Voisitko ajatella, että esimerkiksi maailman monimutkaisin tietokone olisi syntynyt sattumalta jos sille olisi annettu tarpeeksi aikaa, esim miljoona vuotta? Tuskin. Silti yksikään tietokone ei ole läheskään niin monimutkainen kuin mikä tahansa ihmisen elimistön toimintamekanismi. En ymmärrä miten kukaan ajatteleva ihminen voi uskoa evoluutioon! Voisiko apinasukupolvi toisensa jälkeen kirjoittaa järkevän romaanin, esim. Shakespearen Hamletin kirjoituskoneella sattumanvaraisesti näpytellen jos aikaa olisi riittävästi ja tapahtuisi sopivia, hyödyllisiä virheitä?
Kommentit (64)
" Oikea tiede on arvovapaata" Eli miten liität uskonnon arvovapauteen kun uskonto nimenomaan ei ole arvovapaata?
naureskeltu juttu. Toisaalta luonnontieteessä saattaa joku siihen uskoakin?! Enkä itsekään kiistä sitä, etteikö lajit kehity ja mutaatioiden kautta muutu aikojen kuluessa, mutta evoluutioteoria mielestäni enemmän oman aikansa tuotos, vaikkakin jo syntyessään kiistelty.
" Darwinin teos Lajien synty oli ilmestyessään 1859 erittäin kiistanalainen teos, eivätkä kreationistit hyväksy sitä täysin vieläkään. Nykyään evoluutioteoria on tiedepiireissä yleisesti hyväksytty paradigma. Lajien synty on tieteen historian kiistellyin teos.
Lajien synty käsitteli pelkästään eläinten ja kasvien evoluutiota. Ihmisen evoluutiota Darwin tutki vuonna 1871 julkaistussa kirjassa Ihmisen polveutuminen (" Descent of Man" ).
Vaikka evoluutioteoriaa onkin käytetty tukemaan ateismia ja materialismia, Darwin itse ei ajanut tällaista agendaa. Esimerkiksi Lajien synty päättyy seuraaviin sanoihin:
" Jotakin suurenmoista on siinä ajatuksessa, että Luoja on puhaltanut elämän ja sen voimat aluksi vain muutamiin harvoihin tai yhteen ainoaan muotoon ja että kiertotähtemme kiertäessä rataansa järkähtämättömän painolain mukaisesti tuosta yksinkertaisesta alusta on kehittynyt ja edelleen kehittyy mitä kauneimpia ja ihmeellisimpiä muotoja. "
http://fi.wikipedia.org/wiki/Charles_Darwin
Heillä oli ihan erilaiset tietämisen tavat.
Eikä Raamattu tosiaankaan puutu mitenkään siihen, kehittikö Jumala lajit evoluution kautta vai kuinka.
t. 11
en hyökännyt yksin evoluutioteoriaa kumoavia vastaan. Itse asiassa se on varmaankin kumottu (osin ellei kokonaan) miksi ei olisi? En ole asiaan perehtynyt..
Mutta tuo sinun fanaattisuutesi ehkä vähän ärsytti... Ja toisilla aloilla jukaistaan vähän väliä noita mainitsemiani populistisia tieteisjulkaisuja, joille sitten vähän naureskellaan (niistä hyötyvät tietysti ottavat ne täysin tosissaan)
ja on todella naivia puhua jostain objektiivisesta tiedosta.. sitä aika vähän on olemassa esimerkiksi biologiassa tai ekologiassa.. Siis voidaan mennä laskemaan kiviä ja kantoja jonnekin metsään rajatulle alueelle ja olla melkein yhtä mieltäs siitä montako niitä on, mutta on ihan eri asia mitä tällä tiedolla tehdään, miten se kerätään, miksi se kerätään, mihin sillä pyritään??
Noinkin fiksunoloinen ihminen ja ilmeisen kouluja käynyt tuo ap.
Eikä osaa käyttää enteriä!
Armahda nyt silmiämme edes vähän ja jaa teksti selkeisiin osiin ja erota ne enterillä. Tuommoista pötköä jaksa lukea, tulee päänsärkyä.
Mielenkiintoista. Miten ihmeessä me sitten ollaan opittu kirjoittamaan jos olemme ameeboja ilman kykyä oppia ja sopeutua, siirtää tietoa ja sulauttaa tietoa toisiin tietoihin. Nythän ap kiistää kokonaan oppimisen ja sopeutumisen mahdollisuuden ja sitähän evoluutio on.
Siihen kyllä uskon, mitä fossiilit näyttävät. Elämä on varmaankin mennyt eteenpäin eri vaiheiden läpi, mutta ei tosiaankaan minkään sattuman kautta.
" Kyllähän Raamatun kirjoittajat olivat ihan yhtä älykkäitä kuin me nykyäänkin. Tiede vain ei ollut samalla tavoin kehittynyttä kuin meillä."
Se on tehnyt aivan käsittämättömiä mokia. Ihminen varsinkin on varsinainen maanantaikappale. Niin paljon tuskaa, tuhoa, kärsimystä. Ei kerta kaikkiaan mene kaaliin, että tämä systeemi olis jonkun varta vasten suunnitelema.
Jokainen keksintö/teoria, jota pidämme totena kumoutuu seuraavan tutkimuksen myötä.
Tälläistähän se tiede on, jokainen valitkoon niistä omansa.
Darwinin evoluutioteoria on vain yksi muiden joukossa. Siihen voi joko uskoa tai sitten jättää se omaan arvoonsa.
En usko, että koskaan tulemme lopullista totuutta saamaan selville; todistamaan Darwinin sanoja täysin vääriksi tai oikeiksi.
Itse pidän monia kohtia evoluutioteoriassa loogisina ja uskottavina, mutta kuten kaikissa muissakin teorioissa, siinäkin on heikkoutensa.
Kristinuskohan on ihan puppua ja niin on muutkin uskonnot. Jumalan kanssa niillä ei ole mitään tekemistä. Annettu usko estää näkemästä totuutta koska vallanhimoiset ihmiset ovat keksineet uskonnon ja alkaneet käyttää sitä ihmisten harhaanjohtamiseen totuudesta.
Me jokainenhan voidaan päivittäisellä kävelylenkillä todistaa varsinaista pika-evoluutiota, nimittäin rotukoiria. Syntyy kivan näköinen mutaatio, mutaatio pärjää parhaiten niissä olosuhteissa joihin sattuu syntymään = kasvattaja ihastuu ja tekee lisää vastaavalla emä+urosyhdistelmällä, pari sukupolvea ja avot, meillä on uusi rotu. Ja tämä kaikki muutamassa vuodessa parhaimmillaan. Evoluutiolla on ollut aikaa miljoonia vuosia. En ymmärrä, miten evoluutio voisi olla paikkansapitämätön tai vanhentunut idea.
19:lle kiitos hyödyllisestä kommentistasi. Pitäisi varmaan harjoitella tuota Enterin käyttöä vähän enemmän. Sinänsä hassua, koska tämä on tavallaan omaa alaani ja silti tuollaset unohtuvat.
Niistä linkeistä. Valitettavasti minulla ei ole tarjota mitään linkkejä. En edes muista mistä olen kyseisen asian lukenut. Nettimaailma kun ei ole ainoa todellisuus, jossa jotain julkaistaan ja kun lukee paljon, niin ei muista enää mistä mikin ajatus lähtikään.
Seiskalle vielä. En mielestäni ollut kirjoituksessani mitenkään fanaattinen. Minua ärsyttää suuresti tuo nykyajan piirre, että ihminen, joka esittää poliittisesti epäkorrekteja ja yleisen mielipiteen vastaisia mielipiteitä, leimataan fanaattiseksi. Kaikki muut kuin naturalistiset ja vasemmistolaiset mielipiteet ovat meidän yhteiskunnassamme kiellettyjä.
14:lle: En ole sekoittamassa uskontoa tieteeseen. Intelligent design on tieteessä yleistyvä selitysmalli evoluutioteorialle, mutta se nimenomaan ei ota kantaa jumalaan. Se vain sanoo, että on uskottavampaa, että kaiken on joku suunnitellut kuin että kaikki olisi syntynyt sattumalta. Siinä ei kuitenkaan mainita mitään luomiskertomusta, Raamattua, Jumalaa, Jeesusta yms.
Vielä: mikroevoluutiota ei varmasti kukaan kiistä, en minäkään. Se mistä tässä on kyse on makroevoluutio. Mikroevoluutiota, siis lajien sisäistä kehittymistä ja muunteluahan tapahtuu jatkuvasti kaikkialla, esim. erilaiset koirarodut, ihmis" rodut" (Anteeksi, on poliittisesti erittäin epäkorrektia puhua ihmisroduista. En vain keksi tähän hätään parempaa sanaa) Ongelmana on se, että mikroevoluutiolla yritetään selittää makroevoluutiota eli siitä, että koirarotuja on monenlaisia vedetään se johtopäätös, että koirasta voi kehittyä kokonaan uusi laji. Mikroevoluution voi nähdä silmillä, sen pystyy todistamaan kokeellisesti, mutta makroevoluutiosta ei liene todisteita, vain olettamuksia.
Ap
En minä ainakaan ole törmännyt kritiikin poikaseenkaan missään. Hassua heitellä jotain tuollaista, jos ei yhtään perustele mikä Darwinissa mättää ja mikä todistaisi intelligent design -teorian puolesta.
Minä en ole vielä kertaakaan sanonut Darwinista mitään. Se oli joku muu. Kysy siltä.
Olen kirjoittanut viestit 1, 9, 33. Muista viesteistä voitte kysellä niiden kirjoittajilta. En ota vastuuta kuin omista sanoistani.
Raamatussahan ei varsinaisesti puututa mitenkään lajien syntyyn ja miten ne osaisikaan. Olishan ne keksineet silloin jo kännykänkin jos älliä olis niin paljon riittänyt : )