Syntyykö rakkaus lapseen heti? Taidan olla poikkeus..

Ei kaikki tunne samanlailla ja näytä tunteitaan samallailla.



Jos menettäisit lapsesi, miltä tuntuu?



Oletko ajatellut että voisit olla masentunut?



Oletko suorittaja?

Tarttee näyttää että teidän elämä on jonkunlaista? Ehkä olet rauhallinen vanhempi ja lapsesi energinen? Onko sun ajatukset vanhemmuudesta realistiset?

Onko lapsi haastava? Mene ihmeessä perheneuvolaan juttelemaan, jos jokin kaivaa mieltä. Rakastettiinko sinua kun olit pieni? Kyllä se rakkaus löytyy jos saat hiukan avitusta.

2 vuotta kuulostaa kyllä melko pitkältä ajalta...



Itselläni on 2 ihanaa tyttöä. Esikoiseen rakastuin sillä sekunnilla, kun hänet sain syliini. Kuopuksen kanssa meni varmaan pari kuukautta, ennenkuin tunsin yhtä syvää rakkautta. Hänen kohdallaan olin äärimmäisen onnellinen terveestä lapsesta ja kaiken lisäksi toivomastani sukupuolesta, mutta jotenkin lapsi ei tuntunut aluksi niin "omalta". Se ehkä vähän jopa ahdisti. Nyt molemmat lapseni ovat yhtä rakkaita, ikää heillä 3v. ja 10kk.

Olisitko valmis selvittelemään tunteitasi ammattiauttajan kanssa? Sinulla saattaa olla synnytyksenjälkeistä masennusta, joka on jäänyt "päälle" hoitamattomana. Tai omasta lapsuudesta jääneitä vaikeita tunteita/traumoja.



Rakkaus ei tosiaan välttämättä synny heti: itselläni kesti muutama kuukausi sektion jälkeen, ennenkuin tunsin rakkautta vauvaani kohtaan. kahteen seuraavaan rakastuin sillä sekunnilla, kuin heidät ensimmäistä kertaa näin.



Sektio oli vaikea ja kipeä kokemus minulle kaikenlaisine jälkiongelmineen, tämä varmasti vaikutti tunnesiteen hitaaseen muodostumiseen. Kahden seuraavan vauvan alatiesynnytykset olivat puolestaan positiivisia kokemuksia.



Oliko synntys vaikea? Millainen on parisuhteesi?

Olisitko valmis selvittelemään tunteitasi ammattiauttajan kanssa? Sinulla saattaa olla synnytyksenjälkeistä masennusta, joka on jäänyt "päälle" hoitamattomana. Tai omasta lapsuudesta jääneitä vaikeita tunteita/traumoja.

t.5

Mutta olen rakastanut niitä jo raskausaikanakin.



Mitä itse ajattelisit, tosta asiasta?

Oliko sulla vaikea synnytys?

Vai onko sulla ollut ongelmia perhesuhteissasi, kun olit lapsi?

oli kyllä rankka, samoin raskausaika. Olin niin yksin. Parisuhde oli tuore ja emme olleet miehen kanssa ehtineet kunnolla vielä edes tutustua.



Vauva oli "yllätysvauva" ja vaikutti tosi paljon parisuhteeseemme :( Miehelle eritoten vauvan tulo oli todella vaikeaa ja hänellä kesti pitkään hyväksyä asia. Parisuhteemme kärsi tosi paljon ja olin oikeastaan tosi yksin koko raskausajan iman miehen tukea. Yksin ja peloissani. Toki minulla oli hyvä tukiverkosto, mutta eniten olisin kaivannut mieheni tukea. Tunsin syyllisyyttä siitä, että odotin vauvaa.



Synnytys tosiaan pitkittyi ja supistukset välillä loppuivat kokonaan ja olin vuorokauden seurattavana, kunnes huomattiin vauvan heikentyneet sydänäänet ja todettiin, että vauva oli jumissa synnytyskanavassa. Synnytys käynnistettiin nopeasti. Välissä sydänäänet olivat jo tosi heikot ja minua oltiin viemässä leikkaussaliin, kunnes lääkäri sitten saikin käännettyä vauvan pään oikeaan asentoon. Itse olin jo niin väsynyt yli vuorokauden valvomisen jälkeen, etten jaksanut enää ponnistaa, vaan lapsi otettiin ulos imukupilla. Synnytyksen jälkeen sain kohtutulehduksen ja siitä seurauksena muitakin sairauksia sitten, joita en nyt ala erittelemään. Mutta ensimmäiset kuukaudet vauvan kanssa olivat kovin rankkoja ja miehestä ei ollut tueksi oikein. Hän kävi läpi muuttunutta elämäntilannetta ja vauvan tulo oli hänelle todella iso kriisi.



Miehelle lapsemme on kaikki kaikessa ja äärettömän rakas. Vaikka prosessi veikin häneltä pitkän ajan. Itse en ole saanut muodotettua kunnon tunnesidettä lapseen ja se tuntuu niin pahalta. Lapsi tuntuu vieraalta, ihan kuin se ei olisi minun :(



-ap-

et ole vain oivaltanut sitä ehkä vielä, millaista sen rakkauden pitäisi olla? Sinä rakastat lastasi omalla tavallasi, hoivaat ja hellit häntä, suojelet pahalta.

Synnytyssalissa, kun sain tytön viereeni, olin ihan myytyä heti. Ja se tunne on vain vahvistunut.



En halua kerskailla tai mitään muutakaan. Kerronpahan vain. Juu, ja synnytys oli helppo, enkä ole koskaan ollut masentuntut tms.

Minäkin olin yksin odottaja ja sinkkuäiti edelleen. Lasta olin kyllä toivonut 10v ja välit mieheen/isään ovat hyvät.

Tai sitten lääkärin kautta tai yksityisesti psykologille/jollekin terapeutille!



Tottahan kuitenkin hoidat lapsesi? Mutta lapsi kyllä aistii rakkauden puutteen ja se vaikuttaa syvästi hänen kehitykseensä... :(