Mua harmittaa todella paljon kun ihmiset on kateellisia minulle/meille
Meillä on asiat hyvin, mutta ne ei todellakaan ole tulleet ilmaiseksi. Ihan kaiken eteen on tehty ja tehdään joka paljon paljon töitä. Suuri kateuden kohde on meidän iso omakotitalo isolla tontilla ja hyvällä sijainnilla. Sen eteen on tehty todella paljon ja toisaalta luovuttukin paljosta. Ensinnäkin kouluttauduttu ja hankittu ammatit joissa tienaa. Tehty töitä ja talossa tehty paljon itse. Talon rakentaminen kaikkineen kesti yli 5 vuotta eikä todellakaan ollut mutkatonta. Siinä oli koetuksella jaksaminen ja parisuhde ja moni muu asia. Me ei olla samalla tavalla huolettomasti matkusteltu kuten monet.
Meidän lapsilla on kauniit merkkivaatteet, sitäkin kadehditaan. Nekin on alesta/kirppikseltä ajan kanssa etsitty.
Meillä ei esim. lomailla kaukomailla, emme syö juurikaan ulkona vaan senttejä laskien teemme itse terveellistä kotiruokaa. Lapset ovat hyväkäytöksisiä, mutta senkin eteen tehdään jatkuvasti töitä.
Mua ärsyttää se, että kerrostalossa elävät mukavaa prinsessanelämää elävät ihmiset kadehtii meitä. Kaikki samahan olisi heidänkin saavutettavissaan, mutta se tarkoittaisi samalla aika radikaalia elämäntapamuutosta kurinalaisempaan suuntaan.
Kommentit (26)
on iso omakotitalo suurella tontilla, koulutukset ja autot. Matkusteltukin on kaukomailla. On kirppari/alennusmyyntimerkkivaatteisiin puettuja, harrastavia lapsia ja koiria. En ole koskaan edes uhrannut ajatusta sille, että joku olisi kateellinen meille. Miksi olisi??? Tämä on meidän elämää ja jokainen tekee omat ratkaisunsa. Miksi pitäisi verrata johonkin muuhun? Siis en ole ikinä uhrannut ajatustakaan sille, mitä joku meistä ehkä ajattelee.
kaikki nuo mitä ap luetteli. Ne ovat tavallisia asioita suomalaisilla nykyään. MIksi ihmeessä kukaan niitä kadehtisi?
Mulla oli kans tuttavapiirissä (ei ystävä!) samanlainen perhe - ihan suoraan tuli tekstiä, kuinka meillä on asiat niin hyvin ja kaikki sujuu niin helposti.
Eivät siis todellakaan ymmärtäneet, että mekin ollaan itse kaikki hankittu - kovalla työllä. Siinä tuli sitten muutakin sellaista käytöstä, että en enää pidä heihin yhteyttä, mutta ymmärrän kyllä ap:tä, että vanhoja hyviä ystäviä ei haluaisi heivata yli laidan. Mun päätös oli helppo, koska ei mistään hyvistä ystävistä edes ollut kyse.
Jos omalla työllä on omaisuus ansaittu, niin en kadehdi.
Enkä kadehdi niitäkään jotka ovat perineet rahansa ja omaisuutensa, koska eihän se muitten rikkaus ole multa pois mitenkään. Enkä mä olisi niitä saanut, vaikka niitten koko suvut olisivat kuolleet sukupuuttoon :D
Ainoat asiat, joita voisin "kadehtia" noin positiiviselta kannalta, olisi joittenkin ihmisten psyykkistä tasapainoa ja rauhan tilaa,
tapaa olla ja elää.
Vaikka Dalai Laman yhteyttä maaimankaikkeuteen.
enkä tarkoittaisi sillä mitään pahaa. Ihan vain sitä mitä sanonkin: teillä on iso piha ja minulla pieni, minäkin haluaisin mieluummin ison pihan. Se ei tarkoita että tuntisin mitään tarvetta mennä puhumaan teistä pahaa.
Sen sijaan ärsyttää kyllä todella paljon se kun joillain on tapana pistää kaikki ihmissuhdeongelmat kateuden piikkiin.
metsän keskellä julkisten kulkuvälineiden ulottumattomissa olisi suomalaisten enemmistön unelma. Esim. yhä useammin lapsiperheet Helsingissä haluavat jäädä keskustan lähettyville palvelujen ja tapahtumien äärelle, eivätkä edes ymmärrä, miksi toiset haaveilevat muutosta Kirkkonummelle. Elämäntapoja on monenlaisia eikä kerrostaloasumisessa ole ainakaan Helsingissä minkäänlaista prole-leimaa; kaikkihan täällä asuvat kerrostalossa, osa jopa varsin tyytyväisinä.
t. Kerrostalo-prinsessa :)