Keittiöpsykologit (tai oikeat), diagnosoikaa poikan neurologinen "häiriö"
Levoton, rauhaton, lapsellinen, ei ole koskaan hiljaa eikä paikallaan. Äärimmäisen huomionkipeä. Ei osaa noudattaa sääntöjä mm joukkuepeleissä, on yliherkkä kosketukselle, paidan kauluksille jne. Koulussa ongelmatapaus, koska ei jaksa keskittyä opetukseen, häiritsee.
Huono muistinen, joudun pakkaamaan repun hänelle vielä kolmannellakin luokalla. JOs sanon että laita enkun vihko reppuun, sanoo joo, ja siirtää enkun vihon repun viereen ja unohtaa siihen. Ei kuuntele, on aina omissa ajatuksissaan.
Kaverit joskus hermostuvat, mutta niitä kuitenkin on, ikäisiäänkin.
Taiteellisesti lahjakas, soittaa pianoa korvakuulolla, piirtää uskomattoman hyvin, luova, mielikuvitusrikas, aina valmis kaikkeen kivaan.
Kiltti, ei koskaan tappele, yrittää totella mutta ei muista.. rakastaa vauvoja ja pikkulapsia, hoitaa 3-vuotiasta siskoaan moitteettomasti, ei koskaan kieltäydy auttamasta hoidossa. Rakastaa myös eläimiä, hänellä on oma marsu,jonka hoitaa itse. Tosin saa muistuttaa jatkuvasti, mutta hyvin kuitenkin.
Lukee tietokirjoja, avaruudesta ja eksoottisista eläimistä tietää kaiken. Siis kaiken! Kaikki luontoasiat ovat lähellä sydäntä.
Persoonallisuutta vai diagnoosin tarve?
Kommentit (17)
vilkas. Viittaa lähinnä aspergeriin. Heillä intohimo johonkin tiettyyn asiaan mistä sitten haluavat tietää kaiken ja tarve pitää tuo aihe/asia mielessä jatkuvasti.2
Mutta ei ole syrjään vetäytyvä, päinvastin, erittäin seurallinen ja viihtyy ihmispaljoudessa. On ihan normaalin oloinen poika ensi näkemältä, paitsi tuo levottomuus ja hölöttäminen.
Koulussa menestyy hyvin, kokeista kiitettäviä kaikissa aineissa.
qp
oman toiminnan ohjauksen vaikeus? Se on yksi voimakas as-piirre ja ilmenee sellaisissa asioissa, jotka eivät pahemmin kiinnosta.
osa on hyvinkin puheliaita ja ihmisten keskuudessa viihtyviä. Saattavat vain ajoittain 'pudota' omaan maailmaansa.
Omani on as-lapsi, on kavereita, tiedollisesti selvästi ikäistään edellä, taidollisesti nykyään ikätasolla. Hienomotoriikassa kömpelyyttä. Tietää kaiken autoista, formuloista, avaruudesta. Hyvä koulussa, kiitettäviä satelee. Sosiaalisesti vähän kömpelö ja hyvin tarkka säännöistä. Ajoittain pakkoliikkeitä, levottomuutta ja hajamielinen ku mikä.
osa on hyvinkin puheliaita ja ihmisten keskuudessa viihtyviä. Saattavat vain ajoittain 'pudota' omaan maailmaansa. Omani on as-lapsi, on kavereita, tiedollisesti selvästi ikäistään edellä, taidollisesti nykyään ikätasolla. Hienomotoriikassa kömpelyyttä. Tietää kaiken autoista, formuloista, avaruudesta. Hyvä koulussa, kiitettäviä satelee. Sosiaalisesti vähän kömpelö ja hyvin tarkka säännöistä. Ajoittain pakkoliikkeitä, levottomuutta ja hajamielinen ku mikä.
Ihan oikeasti! Kerro please miten asiat eteni siihen että saitte diagnoosin?
ap
oman toiminnan ohjauksen vaikeus? Se on yksi voimakas as-piirre ja ilmenee sellaisissa asioissa, jotka eivät pahemmin kiinnosta.
Siksi pakkaan 9,5-vuotiaan repun....
Siitä ei ole mitään positiivista lapselle pitemmän päälle. Oikeesti.
vaan se antaa välineitä ymmärtää käytöstä ja toimia oikein erilaisen lapsen kanssa.
Minulla on aspergerpoika ja tosi samankaltaiselta kuulostaa ap:n kuvaus.
Siitä ei ole mitään positiivista lapselle pitemmän päälle. Oikeesti.
Nyt olen tajunnut, että diagnoosista on se etu, että poika saa luvan olla erilainen! Ettei hänelle rähjätä kun kynäote on väärä, ettei hänelle huudeta ja pidetä ajattelemattomana kun unohtuu kotitöiden teon sijasta omien ajatustensa pariin. Ja että me vanhemmat saataisiin tukea miten toimia kultaisen, rakkaan, boheemin ja fiksun oman tiensä kulkijan kanssa!
Sitäpaitsi pakkoko diagnoosista on kertoa kaikille?
äsken oli just telkkaris ohjelmaa huippuälykääistä laspista (en tietenkään muista millä kanavalla) ja siinä vanhemmat kertoivat kyyneleet silmissä kuinka heidän lapsiaan luultiin adhd tai asperger skideiks kun ne olikin vaan harvinaisen älykkäitä!!!
Kerrotteko vielä miten diagnoosin saa? Asperger-nettitestin mukaan pojalla on todennäköinen as.
ap
äsken oli just telkkaris ohjelmaa huippuälykääistä laspista (en tietenkään muista millä kanavalla) ja siinä vanhemmat kertoivat kyyneleet silmissä kuinka heidän lapsiaan luultiin adhd tai asperger skideiks kun ne olikin vaan harvinaisen älykkäitä!!!
Siitä ei ole mitään positiivista lapselle pitemmän päälle. Oikeesti.
Nyt olen tajunnut, että diagnoosista on se etu, että poika saa luvan olla erilainen! Ettei hänelle rähjätä kun kynäote on väärä, ettei hänelle huudeta ja pidetä ajattelemattomana kun unohtuu kotitöiden teon sijasta omien ajatustensa pariin. Ja että me vanhemmat saataisiin tukea miten toimia kultaisen, rakkaan, boheemin ja fiksun oman tiensä kulkijan kanssa! Sitäpaitsi pakkoko diagnoosista on kertoa kaikille?
mun tyttärelläni on jo pari vuotta epäilty aistiyliherkkyyttä, joka ilmenee erityisesti ihokosketuksessa. Hän ei pysty sietämään ryppyjä vaatteissa, ei voi kääriä tai vetää pitkiä hihoja ylös esim. askartelun ajaksi, päivähoidossa "sukkalukko" tuotti hirveitä itkukohtauksia, ei pysty nukahtamaan jos lakanat on sängyssä huonosti (eli ne suoristetaan joka ilta) - nämä kaikki siis tuntuvat hänestä sietämättömän pahalta, kyse ei ole mistään teeskentelystä tai manipuloimisesta, vaan hän ihan aidosti ja oikeasti ahdistuu ja kokee pahaa oloa tämmöisistä asioista.
Näinä parina vuotena ei ole asiaa viety mitenkään eteenpäin, koska neuvola on toppuutellut sanoen, että aistiyliherkkyyttä ei voi parantaa, sen kanssa vaan pitää elää. Tyttö on elämässään viettänyt 9kk päivähoidossa, muuten on ollut kotihoidossa, mutta vuoden päästä pitäisi lähteä eskariin, ja sitten kouluun. Kotihoidossa toki onnistuu vain elää tämmöisen ongelman kanssa, mutta satun ammattini puolesta tietämään, että isompana se eläminen tämän vaivan kanssa vaikeutuu. Päiväkodin henkilökunta, opettajat, harrastusten ohjaajat yms. joutuvat jatkuvasti kohtaamaan niitä "erityistarpeisia" Petri-Anneleita, joiden erityistarpeet ovat lähinnä vanhempien korvien välissä. Siinä samalla saatetaan kuitata samaan luokkaan nämä oikeasti erityistarpeiset lapset, varsinkin jos heillä ei ole virallista diagnoosia.
Mäkin siis toivon lähiaikoina saavani lähetteen jatkotutkimuksiin omalle ihanaiselleni, jotta hän säästyy eskariopettajien naputuksilta ja inhottavilta kommenteilta sitten, kun hänellä on virallinen diagnoosi ja opettajat tietävät, miksi tämä lapsi ei kykene elämään sukkalukon kanssa, tai miksi tälle lapselle pitää vaihtaa lyhythihainen paita, jos aikoo askarrella hänen kanssaan.
Etenkin tietoa diagnoosin saamisen vaiheista kaipailisin..
ap
Yksi asia vain puuttui listasta eli impulssiivisuus.
Meillä diagnoosina ADHD.
koulussa tilanne voi liittyä ryhmään. Onko lapsi atooppinen? tuli vaan mieleen paidan kauluksista. Meillä atoopikko on tosi tarkka vaatteista, sukatkin puetaan nurin päin, ettei sauma kutita, eikä todellakaan laiteta mitään kauluksellista tai poolopaitaa.
Siitä ei ole mitään positiivista lapselle pitemmän päälle. Oikeesti.
Nyt olen tajunnut, että diagnoosista on se etu, että poika saa luvan olla erilainen! Ettei hänelle rähjätä kun kynäote on väärä, ettei hänelle huudeta ja pidetä ajattelemattomana kun unohtuu kotitöiden teon sijasta omien ajatustensa pariin. Ja että me vanhemmat saataisiin tukea miten toimia kultaisen, rakkaan, boheemin ja fiksun oman tiensä kulkijan kanssa! Sitäpaitsi pakkoko diagnoosista on kertoa kaikille?
mun tyttärelläni on jo pari vuotta epäilty aistiyliherkkyyttä, joka ilmenee erityisesti ihokosketuksessa. Hän ei pysty sietämään ryppyjä vaatteissa, ei voi kääriä tai vetää pitkiä hihoja ylös esim. askartelun ajaksi, päivähoidossa "sukkalukko" tuotti hirveitä itkukohtauksia, ei pysty nukahtamaan jos lakanat on sängyssä huonosti (eli ne suoristetaan joka ilta) - nämä kaikki siis tuntuvat hänestä sietämättömän pahalta, kyse ei ole mistään teeskentelystä tai manipuloimisesta, vaan hän ihan aidosti ja oikeasti ahdistuu ja kokee pahaa oloa tämmöisistä asioista. Näinä parina vuotena ei ole asiaa viety mitenkään eteenpäin, koska neuvola on toppuutellut sanoen, että aistiyliherkkyyttä ei voi parantaa, sen kanssa vaan pitää elää. Tyttö on elämässään viettänyt 9kk päivähoidossa, muuten on ollut kotihoidossa, mutta vuoden päästä pitäisi lähteä eskariin, ja sitten kouluun. Kotihoidossa toki onnistuu vain elää tämmöisen ongelman kanssa, mutta satun ammattini puolesta tietämään, että isompana se eläminen tämän vaivan kanssa vaikeutuu. Päiväkodin henkilökunta, opettajat, harrastusten ohjaajat yms. joutuvat jatkuvasti kohtaamaan niitä "erityistarpeisia" Petri-Anneleita, joiden erityistarpeet ovat lähinnä vanhempien korvien välissä. Siinä samalla saatetaan kuitata samaan luokkaan nämä oikeasti erityistarpeiset lapset, varsinkin jos heillä ei ole virallista diagnoosia. Mäkin siis toivon lähiaikoina saavani lähetteen jatkotutkimuksiin omalle ihanaiselleni, jotta hän säästyy eskariopettajien naputuksilta ja inhottavilta kommenteilta sitten, kun hänellä on virallinen diagnoosi ja opettajat tietävät, miksi tämä lapsi ei kykene elämään sukkalukon kanssa, tai miksi tälle lapselle pitää vaihtaa lyhythihainen paita, jos aikoo askarrella hänen kanssaan.
Itse sain pojalle ajan neuvolapsykologille lastenlääkärillä käynnin jälkeen ja diagnoosi oli aistiyliherkkyys. Nyt terapia jatkunut melkein vuoden ja selkeää parannusta on ollut. Vaadi neuvolassa tutkimuksia, vaadi aikaa lääkärille. Asiat eivät selviä, ellei itse jaksa taistella. Päiväkotielämä on helpottunut huomattavasti diagnoosin saamisen jälkeen, koska myös hoitajien tietoisuus asiasta on terapian myötä lisääntynyt.
vilkas. Viittaa lähinnä aspergeriin. Heillä intohimo johonkin tiettyyn asiaan mistä sitten haluavat tietää kaiken ja tarve pitää tuo aihe/asia mielessä jatkuvasti.2