Lue keskustelun säännöt.
Munasolun luovutuksesta
04.10.2010 |
Hei!
Olen juuri täyttänyt 34, eli elän viimeistä vuotta jolloin ikäni puolesta kelpaan munasolunluovuttajaksi. Minulla on kaksi omaa lasta, ja mielelläni antaisin toiselle pariskunnalle mahdollisuuden saada oma lapsi.
Kuitenkin huomaan, että anonyymi käytäntö pelottaa minua (muuten olisin varmasti jo ryhtynyt tuumasta toimeen). Luovuttaisin mieluiten ihmiselle jonka saan itse tavata.
Tarkoittaako tämä, että olen kypsymätön luovuttajaksi? No, ainakin kykenemätön, sillä Suomessa ei kai (?) saa luovuttaa suoraan.
Kommentit (10)
Hyvä kysymys - tavallaan kyseessä on mielestäni arvokas lahja sekä antajalle että saajalle, ja haluaisin jotenkin itse varmistua että lahja menee oikeaan osoitteeseen. Kuulostaa ehkä hölmöltä.. En vain osaa suhtautua asiaan samalla tavalla kuin vaikkapa verenluovutukseen.
Uskon kyllä, että lahjasoluhoitoihin hakeutuvat todella haluavat lapsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arvokas lahja se todella onkin!
Eikä mielestäni kuulosta yhtään hölmöltä pohdintasi. Itse ajattelen niin, että koska lahjasoluhoitoihin liittyy aina (sekä luovuttajalla että vastaanottajalla) keskustelu psykologin kanssa, että siinä varmistuu se "oikeaan osoitteeseen" meneminen tehokkaammin kuin itse arvioimalla. Prosessi on kuitenkin niin pitkä, että uskon vastaanottajien olevan varmaakin varmempia päätöstä tehdessään.
(:
Tutulle pariskunnalle voisin ihan hyvin luovuttaa, mutta ihan lähipiirissä ei ole ketään tarvitsevaa, ja vähän vähemmän tuttujen kanssa näistä asioista ei usein keskustella :/
Se on kyllä totta, että psykologi pystyy paljon paremmin arvioimaan henkilön täysjärkisyyden kuin itse :)
Ehkä pitäisi vain ottaa yhteyttä ko. järjestöihin ja katsoa mihin se johtaa.
että vaikka lahjoittaisittekin tutuille, luovutettuja solujanne voidaan käyttää myös muille tarvitseville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sekin kummittelee päässäni, että 18 vuotta täytettyään lapsella on oikeus saada tietää alkuperänsä. Tämä itsessään ei minua pelota. Mutta tavallaan mietityttää se, että 18 vuoden päästä hän siis saisi tietää biologisen alkuperänsä - miksi pitää olla 18 vuotta pimennossa? Ihan uteliaisuudesta kysyn, onko kyse siitä, että se on lapsen henkiselle kehitykselle parempi?
Olisiko se paha, että jo pienestä pitäen tietäisi, että oma äiti tarvitsi vähän apua voidakseen saada oman lapsen. Voisi vaikka näyttää kuvan ko. ihmisestä (siis luovuttajasta) ja yhdessä ihmetellä sieltäkö ne ruskeat silmät tulevat. Olisiko se lapselle paha, että saisi tietää enemmän biologisesta perimästään? Vai olisiko se hänelle hienoa, osa sitä ainutlaatuista ihmistä joka hän on, ja vastaus joihinkin kysymyksiin joita kasvaessa väistämättä tulee?
Ihan menee filosofiseksi pohdiskeluksi :)
Tätä miettiessäni olen lueskellut nettikeskusteluja (jotka eivät tietenkään ole kaiken totuuden kehto ;). Osalle lapsettomista jotka ovat saaneet lapsen hoitojen kautta (mutta omista soluistaan), ajatus alkioiden luovutuksesta tarvitseville pariskunnille on mahdoton. Koska jo se alkio on oman lapsen alku, tai ei halua kaupungilla katsoa tuntemattomia lapsia ihmettelen onko tuo "oma". Tai pelkää, että "oma lapsi" rupeaa seurustelemaan oman lapsen kanssa jne. jne. jne.
Jännää siis tässä on se, että toisaalta munasoluihin ehkä pitäisi osata suhtautua kliinisesti ("se on vain solu"), ja toisaalta monenkaan mielessä asia ei ole niin yksiselitteinen.
Kiitos kun jaksatte miettiä asiaa kanssani.
Tuo täysikäisyyden raja on laissa määritelty. 18-vuotiaana voi siis viranomaisilta (Valviralta) saada solunlahjoittajan nimen ja sosiaaliturvatunnuksen, jonka avulla voi ottaa lahjoittajaan yhteyttä. Tämä siis sillä edellytyksellä, että vanhemmat ovat lapsen alkuperästä kertoneet, mitään automaatti-ilmoitusta ei tule.
Vanhempia kannustetaan kertomaan lapselle lahjasoluista silloin, kun lapsi asian ymmärtää ja keskustella avoimesti. Oman kätilöni mukaan valtaosa näin myös tekee.
Eihän lahjasoluhoidot mitenkään yksiselitteisiä ole, jokaisella on varmasti oma mielipide asiasta. Itse ajattelen niin, että olen antanut vain yhden solun ja vaikka lahjasoluista onkin syntynyt lapsia, en millään tavalla heidän elämäänsä enää kuulu. En ole äiti, vaikka jotkut niinkin sanovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa mieltä, lahjasolun luovuttaja ei ole äiti - niin paljon muuta tekee äidin.
Ihan vain mietiskelen, onko tämä käytäntönä paras; siis se että lahjoittaja on anonyymi täysi-ikäisyyden asti. Ehkä se on.
Tämä mietiskely on oma tapani varmistua omasta päätöksestäni puoleen tai toiseen. Mietin asiaa monelta eri kantilta ja lopulta koen olevani aivan varma päätöksestäni, eikä tarvitse enää jossitella.
Luulenkin, että kyse on siitä, että raja on vedettävä johonkin. Jos lapselle on lahjasolusta kerrottu jo vaikkapa kouluikäisenä, niin luulen suuremman mielenkiinnon taustansa selvittämiseen heräävän murrosiässä. Silloin ei ole kuitenkaan pitkä aika odotella tuota 18 vuoden rajaa ja on aikaa kuitenkin vanhempien kanssa keskustella.
Kun kirjoitin, etten kuulu lasten elämään enää luovutuksen jälkeen millään tavalla, niin osittain puhuin potaskaa. Olen toki siihen varautunut, että joskus saan yhteydenoton ja toki ajattelen solujani saaneita lämmöllä. Mielessäni toivon heille kaikkea hyvää..
Onnea luovutusprosessiin, jos siihen päätit lähteä! Itse kävin tänään todennäköisesti viimeisen luovutuskertani jälkikontrollissa ja haikea mieli tuli, kun ei klinikalle enää tarvitse mennä.
(:
Saathan toki luovuttaa esimerkiksi tutuillesi niin, että tunnet heidät. Muutoin anonymiteetti on voimassa ja itse suhtauduin siihen neutraalisti.
Mitä haluaisit saada tapaamisesta irti? Varmistua siitä, että haluat lahjoittaa juuri heille?
Jotenkin ajattelen, että lahjasoluhoitoihin hakeutuvat todella haluavat lapsen, onhan se usein vihoviimeinen hedelmöityshoitokeino. Haluan myös itse pysyä anonyyminä vastaanottajille.