tapaamisista
heips.
olen ollut yh nyt n. 5kk. kun kävimme lastenvalvojan luona eron jälkeen emme tehneet kirjallista tapaamissopimusta koska lastenvalvojan mielestä sitä ei kannattaisi heti tehdä koska emme sillon osanneet sanoa mikä olisi paras ratkaisu tai mikä toimisi parhaiten. joten suullisesti teimme lastenvalvojan läsnäollessa sellaisen sopimuksen että isä tapaisi lasta 2xviikossa(ke ja su), mitään ei ole paperilla tai vahvistettu.
lähtötilanteena oli siis se että isä ei millään tavalla ollut lapsen kanssa " tekemisissä" yhdessä olo aikanamme. lapsi itki ja rimpuili hysteerisenä kun joutui isän kanssa jäämään kahden, eikä huuto todellakaan loppunut vaikka lähdin pois näkyvistä. nyt lapsi 1,5kk ja isän kanssa pärjää jonkun aikaa kahden.
mutta siis ongelmaan, isä ei noudata tätä 2xviikossa tapaamista, vaan peruu joka toisen kerran, usein molemmat viikkotapaamiset. usein ei ilmoita ollenkaan tai syinä flunssa, kuume, mahakipu, huono päivä, uusi tyttöystävä pitää lähteä viemään 300km päähän lapsuudenkotiinsa yms yms. ja mies ei siis niiden kolmen vuoden aikana mitä yhdessä olimme ole ollut sairaana kuin max.4 kertaa, eli nämä syyt pistävät hiukan epäilemään että ei ole oikeasti sairaana. väittää kuitenkin että haluaisi niin kovasti tulla mutta on niin huono olo ettei jaksa nousta sängystä ylös, kuitenkin jaksaa baareihin lähteä(siskoni nähnyt exän siellä). ja että lapsi on ykköspaikalla tärkeyslistalla. nyt on peräti kaksi viikkoa käynyt kuten sovittu. selittää aina kuinka ei saa olla lapsen kanssa tarpeeksi, mutta silti kun tulee tapaamaan lasta niin ei jaksa kuin max.2h, ja minä en ole kertaakaan käskenyt klähtemään.
en kyllä tippaakaan luota exään ja hänen kykyynsä hoitaa lasta, hän ei ymmärrä ettei autoa saa ajaa jos on juonut alkoholia eikä hän muista mitä on sovittu 5 min aiemmin, eikä hän myöskään ymmärrä mitä hänelle puhuu, esim jos hänelle neuvoo reitin kotoamme kisokille voit olla 100% varma ettei hän muista ohjetta tai ei ymmärtänyt sitä, joka on tietenkin jotenkin jonkun muun vika kuin hänen. suhteemme aikana hän sai kaikki asiat käännettyö jotenkin minun viakseni, niinkuin sen että jos hän ryyppää niin sen täyttyy johtua jostain minun tekemästäni tai siitä ettei hänellä ole omaa aikaa. vaikka ex töistä tultuaan vain istui ja töllötti tv:tä kun minä yritin siivota, hoitaa lasta ja laittaa ruokaa samanaikaisesti. näin on aisat vieläkin, kun hän ei tule sovittuna tapaamispäivänä on syy jollakin tapaa minun.
eli kysymys: mitä ehdottaisitte tälläisessa tilanteessa tapaamisjärjestelyksi ja kuinka usein?
Kommentit (18)
Eli, ota yhteyttä sosiaalityöntekijään ja kerro tilanteesi. Kerro, ettet voi luottaa mieheen, hänen kykyynsä olla lapsen kanssa ja etenkin haluun olla lapsen kanssa. kerro myös, ettet sen vuoksi voi vielä tehdä sitovaa tapaamissopimusta.
Tämän perusteella saat varmaankin valvotut tapaamiset määräajaksi. Tapaamiset toteutetaan usein ensi- ja turvakodilla ja silloin lapsen ja isän tapaamisessa on mukana myös talon työntekijä. Sitten kun virallista sopimusta tapaamisista ryhdytään kirjoittamaan, sosiaalityöntekijä voi kirjoittaa lausunnon näistä valvotuista tapaamisista ja sen perusteella suosituksensa tapaamissopimukseen.
Mä en todellakaan tajua tota läppää, että lapsella on oikeus isään.. Onhan sillä oikeus, mutta miten se käytännössä tapahtuu, jos isä ei halua tavata lastaan, niin kukaan ei sitä pysty repimään tapaamisiin, mutta yhtäkkiä mieli voi muuttua isälläkin ja monen vuoden jälkeen yritetään leikkiä isää ja sitten ehkä taas lapsi unohtuu.. Meillä ei onneksi ole ollut kuin joidenkin kuukausien taukoja tapaamisissa, mutta nekin ovat hämmentäneet tytärtäni. Juuri kun lapsi on tottunut, että isiä ei paljon näy, isi tuleekin takaisin kuvioihin. Ja taas häviää...
Kaikki on aina mun vika, etenkin kun lastenvalvojan sopimuksessa on määritelty, että lapsen isän pitää vähintään viikkoa aikaisemmin ilmoittaa tapaamisista. Nytkin oli tilanne, jossa isä pyysi lastaan seuraavana päivänä hoitoon ja toivoi juhlavampaa vaatetta päälle.. Olivat menossa joulukahveille... Minkäs sille voi, jos me ollaan sovittu omia menoja jo aiemmin ja kyseinen päivä ei käy. Myöhemmin sain kuulla, ettei ne mitkään joulukahvit ollu vaan lapsen isän ja nykyisen kihlajaiset, joihin lapsi ei päässyt paikalle, koska asiasta ei ilmoitettu tarpeeksi ajoissa.
Eikä ole ensimmäine kerta.. Heidän sukulaistensa häistä ilmoitetaan edellisenä päivänä ja luonnollisesti odotetaan, että lapsella on juhlavat vaatteet päällä, ilman että he joutuvat marssimaan kauppaan.. Juhlat ovatkin ainoita päiviä jolloin lasta halutaan nähdä... Mä en ihan ymmärrä minkä takia halutaan esittää suvulle jotain muuta kuin todellisuudessa ollaan.
Mun mielestä sen ei todellakaan kuulu mennä niin, että lähivanhempi elää etävanhemman takia rajoitettua elämää. Myös lähivanhemmalla on oikeus suunnitelle elämäänsä, ja jos etävanhempi ei kykene ilmoittamaan menoistaan ajoissa, niin harmi! Lähivanhempi kuitenkin pyörittää arkea ja myös hänen menot ovat tärkeitä, vaikka ne olisi huvittelua lapsen kanssa... Itse olen ottanut asenteen, että minä ja tytär menee kaikessa edelle, jos ilmoituksia ei tarpeeksi ajoissa tule. Luonnollisesti siitä voi joustaa, jos ei ole mitään suunnitelmia kyseiselle päivälle.
Isä ei ole missään vaiheessa ollut kiinnostunut tutustumaan lapseen. Erottiin heti kun sain tietää olevani raskaana. Isä ei suostunut tulmeaan neuvolaan, ultraan, valmennukseen tms. Lapsen syntymän jälkeen isä kävi pari kertaa katsomassa lasta. Lopetti kuitenkin yhteydenpidon kokonaan, sitten taas otti yhteyttä ja tehtiin kirjallinen tapaamissopimus, isä olisi halunnut lapsen luokseen viikonlopuiksi, mutta en suostunut tähän, eikä se ollut lastenvalvojankaan mielestä hyvä ajatus, sillä lapsi vierastaa paljon ja isä on ihan ventovieras lapselle. Niinpä sovittiin tapaamiset alkuun niin että minä olen paikalla, sovittiin 2h 3krt/vko, isä valitti jo sopimuksen teko hetkellä että se on liian vähän, mutta sitten kun olisi pitänyt pitää sopimuksesta kiinni, niin isä peruu tapaamisen toisensa perään. Tapaamisiin tuli 3kk:n tauko koska isä ei ottanut enää mitään yhteyttä, myöhemmin selitti syyksi ainoastaan työkiireet. Silti valittanut koko ajan, kuinka minä yritän estää häntä tapaamasta lasta. Nyt kun tehtiin uutta sopimusta ja minä ehdotin 2h 2krt/viikko niin isä vastusti sitä, koska se on niin vähän...Vaikka ei ole lasta tavannut omasta tahdostaan aikaisemminkaan!! Ei halua tavata lasta minun läsnäollessani vaikka näkee että lapsi(1v.) vierastaa, ja hokee koko ajan kuinka hän haluaa viedä lapsen sukulaisille näytille. Miten tuollaisen tampion päähän saa istutettua sen verran järkeä, että etusijalla ja kaikista tärkeimpänä olisi nyt se, että lapsi tutustuisi isäänsä ja sitten vasta menisi sinne pidemmäksi aikaa ja tapaisi niitä muista sukulaisia. Isä ei tosin kertonut sukulaisilleen totuutta tilanteesta, vaan väittää heillekkin etten minä annan hänen tavata lasta, vaikka näin ei ole missään vaiheessa ollut, vaan olen yrittänyt pitää kiinni tapaamisista ja kannustaa isää hoitamaan lasta, mutta kun isä on päättänyt vihata minua niin muuta ei suostu edes ajattelemaan. Onneksi saimme tuomioistuimelta päätöksen, että minä voin tapaamisissa olla läsnä niin kauan että lapsella on turvallinen olo isänsä kanssa. Harmittaa lapsen puolesta.
olen lapsille jo opettanut, että jos isä ei tarhasta hae, niin äiti hakee. enkä valehtele exän puolesta, vaan sanon, että isä on sellainen, että se löytää jotain muuta tekemistä. en halua, että lapset isompana totuuden tajutessaan syyttävät minua.
ex ymmärtää tapaamissopimuksen niin, että saa ottaa lapset sovittuina päivinä, pakko ei ole, eikä siitä tarvitse aina edes ilmottaa. haen sitten lapset tarhasta, kun tädit soittavat tarhan sulkemisaikaa lähellä. ja usein olen vasta kauppareissulla töistä tullesssa, kun ex jo soittaa, että missä olen, kun en ole kotona. olettaa siis minun päivystävän kotona joka tilanteessa. vieläkään minulla ei ole ' oikeita' harrastuksia, enkä paljoa sovi menoja tapaamisaikoihin. jos ex tietää minun menevän baariin, hän palauttaa lapset sopivasti niin, etten saa enää yökylää aikaiseksi. tällaista se elämä on.
Sinuna en antaisi lasta ollenkaan.Jos hän pystyy rikkomaan sopimuksen,voit sen tehdä sinäkin.Ota yhteys lastenvalvojaan.Haiskahtaa minun mielestäni just siltä ettei exääsi kiinnosta lainkaan lapsi,puheen tasolla vain.
niin olisinko sitten itse sen " kunniallisempi" lastenvalvojan silmissä??tähän asti siis tapaamiset ovat tapahtuneet täällä meidän kotona, ja olen päästänyt heidät kahden korkeintaan vieressä olevaan puistoon kahden. ja eilen piti olla tapaamispäivä mutta eipä exää vaan näkynyt eikä mitään ilmoittanut ettei olisi tulossa.
ja lastenvalvojalle jos soittelisin, niin olisikohan hän enemmänbkin sillä kannalla että vielä vaan pitäisi yrittää luoda isä-tytär suhdetta??kummalta kannalta te asian näkisitte?ex nimittäin on hyvä puhumaan ja valehtelemaan, kauniita sanoja löytyy mielin määrin mutta teot eivät ikinä vastaa puheita.
koska meillä ei vielä sitä tapaamissopimusta ole paperilla ja jos meno jatkuu samaan malliin, niin mitä tulisi minun ehdottaa tapaamisajoiksi? koska sehän olisi aivan päätöntä laittaa tämä 2xviikossa koska ex ei sitä kuitenkaan noudata ja omien sanojensa mukaan ei tule ikinä tyytymään vähempiin tapaamisiin. itse hoidan oikeen mielelläni tytön yksinkin. mä oon jotenkin aivan neuvoton tän asian suhteen. entä jos koko sopimusta ei tehdäkään?
ja en jaksa lukee kaikkia enää läpi, mutta niin se menee. Isä voi jättää tapaamatta vaikka kolmen vuoden ajan ja yhtäkkiä ilmaantua takaisin leikkimään isää. Ei ole olemassa mitään sanktiota sopimusta pettäville vanhemmille. Sanktio on ehkä se, että kun lapsi muutaman vuoden kasvaa ja isä yrittää tulla takaisin, niin lapsi ei olekaan kiinnostunut hänestä. Tylyä sanoa, mutta meillä on jo käynyt näin. Ei todellakaan tilanne, mistä voisi olla ylpeä, mutta minkäs teet, en kai voi kuskata lastani tapaamispäivinä isän oven taakse ja toivoa, että isä on kotona....
Ja etävanhemmalla on oikeus tavata lasta vaikka mitään ei olisi kirjattu paperille!
Ex ei voi määrätä saako isä jatkaa oikeutta tavata lastaan vaikka ei ole niin tehnyt.
Lapsen isää ei voi muuttaa vaikka elämä jatkuu.
Tunnen yhden tapauksen jossa isä ei ollut kiinnostunut lapsistaan. Oli kiinnostunut heistä kun he olivat aikuisia ja ei tarvinnut enää maksaa elatusmaksua. Yllättäen he tulivatkin aikuisina toimeen.
Lapsen psykologisen kehityksen kannalta suotavaa, että lapsi tietäisi sekä isänsä että äitinsä. Olivat ne sitten minkälaisia tahansa. Näin ovat minua viisaaammat minulle hokeneet.
Eron jälkeen hankaluuksia tuottaa se, että on vaikea olla sotkematta tunteita soppaan. Kaksoisroolit hämmentävät: nainen eroaa puolisosta, äiti ja isä muuttavat erilleen, mutta lapsen ja etävanhemman suhdetta pitäisi suojella. Äidin ei pidä asettua väärin perustein esteeksi isän ja lapsen suhteelle, mutta suhteen ylläpito ei myöskään pidä olla äidin velvollisuus, hänen vastuullaan.
Toinen suuri kitkaa tuottava kysymys on luottamus. Jos etä ei ole lasta paljoa itsenäisesti hoitanut, lähivanhemman voi olla vaikea luottaa hänen kykyihinsä hoitaa lasta asiallisesti. Osa tästä huolesta on aiheetonta (äidin tulee niin ikävä, että se heijastuu huolena lapsen pärjäämisestiä isänsä hoivissa). Kun itse kipuilin näiden asioiden kanssa, minua viisaammat sanoivat: " Sinun pitää vaan oppia luottamaan, muutoin et kestä."
Mutta aina löytyy niitäkin vanhempia, joihin ei oikeasti ole luottamista. Nämä minua viisaammat sanoivat, että etää piti alkaa vastuuttamaan, hänet piti saada tilanteeseen, jossa hän oli (tietoisesti) vastuussa. Ei päässyt enää karkuun ja syyllistämään minua tai muitakaan. Sen verran hupelolta kuulostaa tuo sinun ex, että kyllä minullakin olisi hankaluuksia luottaa häneen. Minä komensin exäni puistoon lasten kanssa aika pian, en kestänyt itse sitä, että hän tuli meille sisälle leikkimään kotia. Nyt mennään yksi yö joka toinen viikonloppu tahdissa (pääsääntöisesti).
Mitä minä tekisin sinun tilanteessasi? Vaikuttaa siltä, että tilanne on jotenkin sekava, ja sinusta tuntuu, että jäät kaunispuheisen miehen sanojen alle. Todellisuus ja sanat ovat toista. Minusta sinä tarvitset jonkun toisenkin tahon tukemaan lastasi tässä asiassa. (En haluaisi olla mikään kotipsykologi, mutta jotenkin narsistiselta luonnehäiriöltä nuo miehesi piirteet kuulostavat).
Ota yhteyttä vaikka seurakunnan tai kunnan perheterapeutteihin (tai mitä ne nyt onkaan), lasten suojeluun tai vaikka siihen lastenvalvojaan. Älä jää asian kanssa yksin, muuten ahdistut liikaa.
Mieheni lapset asuvat luonamme, jouduimme hakemaan tapaamisoikeuden muutosta äidin uuden miehen väkivaltaisuuden takia. Se tapahtuu käräjäoikeuden kautta!! Käy täyttämässä siellä lapun, toiselle osapuolelle lähetetään sama lappu jossa hän ottaa asiaan kantaa. Jos ei suostu muutoksiin niin asia menee käräjäoikeuden käsittelyyn, jossa päätetään asia. Meillä muutos saatiin, mies ei saa olla lasten lähellä.
Jokaisella vanhemmalla on tapaamisoikeus, vaikka paperilla ei mitään olisikaan ja vaikka sinulla olisi yksinhuoltajuus!!! Et voi olla antamatta lasta.
Eli tällä samalla systeemillä voit hakea esin valvottuja tapaamisia tai saada tapaamiset paperille, joita miehen täytyy sitten noudattaa!!!
Joku tuossa kommentoi, että isällä on oikeus nähdä lasta ja lapsi pitää hänelle tämän nojalla antaa. Ja että isän pitää noudattaa tapaamissopimusta. Mutta mitä jos hän ei sitä noudata? Niin kuin nyt alkuperäisen tapauksessa. Ja meidän tapauksessa. Pitääkö sitä suunnitella elämänsä sen mukaan miten isän pitäisi tulla lasta katsomaan, vaikka tietää, että hän ei välttämättä tule? Kerronpa meidän tarinan.
Erosimme lapseni isän kanssa kun olin aika alkuvaiheissa raskaana. Koko raskausajan pidin kuitenkin tulevaan isään yhteyttä, kerroin vauvan kuulumiset, nimiehdotukset jne. Vauva syntyi, isä kävi sairaalassa sinä päivänä katsomassa ja seuraavana päivänä äitinsä kanssa. Sen jälkeen tuli täysi hiljaisuus. Minä en vauvasta ilmoitellut isälle, koska ajattelin, että hän osaa itsekin puhelinta käyttää ja kysellä jos jotain tietää tahtoo. Lapsi oli 8kk kun sossusta yht' äkkiä ilmoitettiin, että isä haluaa nähdä lastaan. Siis kahdeksaan kuukauteen ei yhtä ainotta puhelin soittoa, joululahjaa tai muuta ja sitten isä halusikin tavata lastaan. Sovimme silloin, että jos sitten alussa tapaamiset olisi lyhyitä, puolisen tuntia, kerran pari kuussa, koska lapsella oli silloin aivan tajuton vierastusvaihe menossa. Isä sitten kävi lastaan katsomassa kerran kuussa, puoli tuntia, jos sitäkään, koskaan ei kysynyt voisiko tapaamisaikoja jo pidentää.
Pojan ollessa 2v, muutimme toiselle paikkakunnalle ja välimatka piteni (oli jo muutenkin 100km, nyt 200km). Ainoastaan tapaamispäivää muutettiin, ei mitään muuta. Tapaamiset alkoivat vähetä ja mikä minusta on outoa, silloin kun hän tulee, hän ensin ajaa monta tuntia tänne, on sen puoli tuntia lapsen kanssa ja ajaa monta tuntia takaisin kotiinsa. Olen monta kertaa sanonut, että voithan sinä ottaa lapsen ja lähteä sen kanssa jonnekin, ei teidän tarvitse meidän pihalla olla, mutta eivät he koskaan mihinkään mene. Ja aina tuntuu, että ei isää oikeasti lapsen tekemiset kiinnosta, se vain touhuaa omiaan. Viimeksi isä on käynyt kesäkuussa ja tässä välissä on nyt ollut neljä tapaamiskertaa jolloin isän olisis pitänyt tulla, mutta ei ole tullut, eikä ole mitään ilmoittanut. Lapsi on nyt 5v, onneksi ei vielä tajua, että isän pitäisi häntä välillä käydä katsomassa (ja onneksi hänellä on nyt elämässään mies, jota hän pitää isänään, tietää toki, että hänellä on toinenkin isä), mutta mielestäni tällaisesta tilanteesta ei lapsi muuta kuin kärsi.
Neuvolassa sanoivat, että enää on ihan turha ruveta yrittämään rakentaa jotain isäsuhdetta, ei lasta enää sellainen kiinnosta biologiseen isäänsä ja se olisi vain lapsen kiusaamista. Ehkä sitten taas voi yrittää, kun lapsi on murkku ja etsii uudella tavalla itseään.
...että ei sitä isää kukaan väkisin tapaamisiin hae, mutta lapsen voi hakea ja se on niin väärin! Toki lapsella on oikeus isään ja isällä lapseen, mutta luottamuksen pitää toimia kumpaankin suuntaan. Ottaa päähän, että isä saa kyllä pettää, mutta sitä silitetään vaan päästä!
meinaan pettää ja niitä sitä vasta päästä silitelläänkin :/.Ei pidä yleistää!!!
nimimerkillä kokemusta on...äidit osaa myös hyljätä lapsensa. Ja vaatia että kaikki pitäis tehdä hänen mielensä mukaan vaikka lapset asuu isällä...
Neljän vuoden päätä puuhun-kokemuksella voin sanoa, että käytät ihan turhaan energiaa jos yrität väkisin ylläpitää lapsen ja isän suhdetta, JOS ISÄÄ SE EI KIINNOSTA.
Minä luovutin homman 3,5 vuoden jälkeen ja nyt isä saa itse määritellä lastensa tapaamiset, milloin sille sopii. Tämä hela kuvio vaati minulta itseltäni luopumista klisheisestä ajatuksesta yhteydenpidon pakosta. Kun tein itselleni selväksi asian, oli se paljon helpompi ns. sysätä isän vastuulle.
Kuten jo muuallakin täällä kirjoitin, tutustu www.eroperhe.net sivustoon. Siellä on lukuisia kirjoituksia aiheesta- ja aiheen voi aloitaa myös itse.
vaikkei isä käykään katsomassa, enkä ole edes yrittänyt mitään suhdetta heidän välilleen luoda kerta isää ei todellakaan tunnu kiinnostavan ja on muutenkin todella epävakaa ihminen. lapsen olisi monin kerroin parempi ilman koko miestä, myöskään isän puoleinen suku ei ole kiinnostunut lapsesta, käyneet katsomassa tätä 2kertaa koko elämänsä aikana, eikä isovanhempien luo ole voinut mennä koskaan koska ovat kovia käyttämään alkoholia.
mutta se ongelma onkin se että milainen tapaamissopimus olisi hyvä ratkaisu, kun ex puhuu ja puhuu kuinka haluaisi olla lapsen kanssa mahdollisimman paljon mutta silti peruu joka toisen tapaamisen. siis jos laitan nimeni alle paperiin jossa tapaamiset ovat 2xviikko ja sopimuksen kestoksi esim 3v, ja meno jatkuu samana tai isä laittaa välit kokonaan poikki. jo sisä sitten yhtäkkiä keksiikin vaikka vuoden päästä että haluaakin taas leikkiä isää niin onko minun vain suostuttava tähän koska se on paperilla??ymmärsiköhän kukaan mitä yritän kysyä. ja olen aika varma että lapsikaan ei siihen tulisi suostumaan enää vanhempana, on nimittäin sen verran kovatahtoinen tapaus. se on aika varmaa ettei ex suostu vähempiin tapaamisiin, esim 1xviikossa kuten nyt käy lasta katsomassa. en kerta kaikkiaan ymmärrä tämän miehen logiikkaa...
vaan sanotaan sitten niin, että etävanhempi saa pettää ja sitä vaan silitetään päästä. Kokemusta minullakin näistä äideistä, mutta edellisessä jutussa puhuinkin omasta lapsestani, ja tässä tapauksessa pettäjä on isä. Tarkoitus ei ollut loukata, tai yleistää. Kunnon etävanhempiakin on olemassa!
ja jos yhtään epäilet et mies ei osaa lasta hoitaa ni ehdota et ne tapaamiset on valvottuja. Meillä minä hoisin lapsen alusta asti vaikka yhdes asuttiin, sit kun ero tuli niin mies ei osannut mitään. Puhuin ensin tästä tilanteesta yhdelle perhetyöntekijälle. koska pelkäsin jättää lasta isälleen. Tämä sit sanoi ettei missään nimes saa jättää lasta hänen hoitoonsa(perhetyöntekijä ties ex:n) ja et tapaamiset pitää olla valvottuja. Tämä sit puhui asiasta sosiaalityöntekijän kans joka sit tuli sinne tilaisuuteen minun kans ja lapuissa luki sit et yksi perhetyöntekijä pitää olla aluksi ainakin mukana tapaamisis.
Ja siksikin ehkä kannattaa aluksi olla joku sossusta mukana et toinen osapuoli ei niin herkästi jätä tulematta tapaamisiin. Ja joku sit näkee jos se ei todellakaan tule tapaamisiin.
Ja nytkin he ottavat ukon puhutteluun jos tekee ohareita vaikka ei ole enää valvottuja tapaamisia
Sekavaa sepustusta mut toivottavasti yhtään auttoi
Itsellä on nyt 24 RV menossa. Yksin olen ollut raskauden alusta asti, lapsi sai alkunsa lyhyestä tapailusta joka päättyi jo ennen tietoa raskaudesta. Lapsi on kuitenkin erittäin toivottu. Isälle jouduin ilmoittamaan asiasta tekstiviestillä kun ei suostunut puheluihin vastaamaan, sen jälkeen juttelimme kyllä puhelimessa asioista ja isä sanoikin halavansa olla mukana vaikkei meillä mitään ollutkaan, itse jopa soitti voiko tulla ultraan mukaan, vaan ei tullut, eikä enää ole muutenkaan yhteistyökykyinen. Luottamukseni vieraaseen ihmiseen on täysi nolla, mutta lapsen edun vuoksi yritän tehdä kaikkeni ettei isättömyys ole ainakaan minusta kiinni. Ilmoitan isälle miten raskaus etenee. Pelottaa tuleva, kauhulla ajattelen jo tapaamisia, että joutuisin luovuttamaan lapseni vieraalle ihmiselle, toivon että pikkuhiljaa hän katoaisi kuvioista tai alkaisi käyttäytyä ja olla yhteistyökykyisempi mikäli haluaa olla lapsensa elämässä, ikääkin kun löytyy jo 30.
Asian tekee hankalaksi myös se että itse olen lapseni kengissä. Vanhempani tosin olivat yhdessä 10 vuotta mutta erosivat ennen syntymääni, isääni ei tekemiseni ole ikinä kiinnostanut, näimme säännöllisen epäsäännöllisesti, miten isääni huvitti jos huvitti, tai katosi vuosiksi, petti miljoonat lupaukset ja tapaamiset olivat aina yhtä itkua ja tappelua. Tuskin olisin enää tekemisissä biologisen isäni, täysin vieraan ihmisen kanssa ellen olisi tekemisissä myös suvun kanssa jotka taas painostavat, ja kun isäni vielä on vakavasti sairas niin yhteyden pito on itsellekkin " velvollisuus" . Nyt kun lapsenlapsia sitten on tiedossa niin kyllä alkaa tekemiseni kiinnostaa, soittaa säännöllisesti, haluaa että tulen käymään, vaikkei olla 5 vuoden aikana nähty kuin kerran. En halua samaa lapselleni, isä joko on mukana kuvioissa tai jos alkaa lipsua niin kadotkoon kokonaan. Avioliitto kun ei onnea tuonut minulle ja äidillenikään vaan yksin jäätiin ja uusi isä löydettiin, uskon pystyväni samaan yhtä onnellisen tulevaisuuden lapseni kanssa kaksin. Hellyyttä ja rakkautta vaille lapsi ei tule silti jäämään.
Voimia kaikille, onneksi pienetkin ilot lapsen kanssa auttavat unohtamaan isotkin murheet.
Saa laittaa postii pieni_vihree@yahoo.com