Mieheni on ollut joka neuvolakäynnillä, koska
Mieheni on ollut joka ikisellä raskausneuvola-käynnillä (taisi yksi kerta olla, ettei ollut mukana) ja joka ikisellä lapsen neuvolakäynnillä. Näin siksi, että ensinnäkin täällä Hgissä on neuvoloita lakkautettu siten, että tämän kaupunginosan neuvola liitettiin osaksi isompaa yksikköä. Asumme just sillä tavalla, että bussilla matkustaminen on hankalaa ja muita joukkoliikennevälineitä ei sinne kulje.
Toinen, isompi syy on se, että olen sairastanut masennusta pitkään. Ensin raskausajan masennusta, sitten synnytyksenjälkeistä. En ole jaksanut mennä neuvolaan yksin. Joskus mieheni on joutunut käymään lapsen kanssa kahdestaan neuvolassa, koska minulla ei ole ollut voimia lähteä.
Masennus on hoidossa lääkkein ja lääkärikäynnein (julkinen sektori) ja käyn yksityisellä terapiassa 2krt viikko - jos joku miettii, onko sairautta hoidettu mitenkään.
Ilman miestäni odotuksesta ja lapsen hoidosta ei olisi tullut mitään, ja mies on ollut suuren suuri tuki paranemiseni kannalta. Ja terkkarit ilmeisesti sit ajattelee, että mulla on hakkaava kusipäinen ylikontrolloiva mies?? Voi vinetto.