Voiko raskausoireita tulla jo viikolla 3?
Kyselee lapseton, jolla ei ole kokemusta raskauksista :) Luin äsken toisilta sivuilta, että jollakin olisi ollut oireita jo ennen kuukautisten pois jäämistä. Minulla on omituisia alavatsatuntemuksia, ei kuitenkaan kuukautiskipuja, ne ovat ihan erilaisia. Nyt alavatsaa jotenkin " aristaa" ja " painaa" . Vaikea selittää. Vai voisivatko nämä sittenkin olla kuukautiskipuja, vaikka ovatkin aika erilaisia? Kertokaa, oi viisaammat :)
Kommentit (31)
tiesin kolmannella viikolla jo olevani raskaana. olo oli erilainen ja oli jo kuvotustakin, rinnat aremmat (eri lailla kuin kuukautisten aikana).
tosin vasta parin viikon päästä ultrassa nähdään jospa raskaus onkin oletettua pidemmällä.
Itse huomasin olevani raskaana jo ennenkuin kuukautisten olisi pitänyt alkaa. Rinnat tulivat niin kipeiksi, että vaatteet ja suihkussa vesikin sattui.
Ap tässä taas. En nyt tiedä, mitä tämä on, mutta parempi olla toivomatta liikoja, etten pety! Toisaalta on ollut myös sellaista oiretta, että palelee jatkuvasti! Nytkin minulla on kylmä ja vaikka kesää kohti ollaan menossa, minä puen päälleni yhä enemmän, kun on niin kylmä! Toisaalta olen aina ollut vilukissa, mutta kun tässä kuitenkin koko ajan säät lämpenevät ja minä vain etsin lisää vaatetta päälleni... Että enpä sitten tiedä... Raskaustestiä ei vielä tässä vaiheessa kannattane tehdä ja tosiaan taidan olla toivomatta liikoja, ettei tule suurta pettymystä.
Ja tämä tapahtuu noin viikko ennen kuin menkkojen pitäisi alkaa. Itselläni molemmissa raskauksissa on tuolloin rv 3 (kuulostaa tosi naurettavalta, tiedän) alkanut huimaus, helposti hengästyminen ja rintojen arkuus. Niistä olen tiennyt olevani raskaana. Muissa kierroissa ei ko. oireita IKINÄ ole ollut. Mulla siis esim. rintaoireet on vain raskausoireita.
Sitten siinä vaiheessa kun menkat on myöhässä on mun oireetkin jo ihan selviä olleet, noiden em. lisäksi kuvotusta, jatkuvaa nälkää, alavatsan turvotusta (juu ei vauvamahaa, vaan TURVOTUSTA) jne. Toisille vain tulee rajummat oireet ja nopeammin. Me ollaan niin yksilöllisiä.
Joten 5 ja 7, menkää johonkin toiseen ketjuun hauskuuttamaan.
rv3 alkio on vasta 1viikon ikäinen, jolloin hän EI vielä aiheuta äidilleen MITÄÄN hormoonallisia muutoksia, joten tällöin äiti ei vielä mistään oireista päätellä olevansa raskaana.
On totta, että ensimmäisiä merkkejä ovat kipeät rinnat jne. mutta nämä oireet ovat ihka oikeita vasta aikaisintaan rv6, jolloin istukka on kehittynyt äidin ja sikiön välille ja se toimii.
Monet naiset " tuntevat" näitä oireita jo hyvinkin aikaisessa vaiheessa, mutta ne ovat ikävä kyllä vain " toive raskaudesta" oireita, joita saatetaan tuntea, vaikkei munasolu olisikaan edes hedelmöittynyt, nainen vain toivoi olevansa raskaana.
Pahoinvointi raskauden alkuvaiheessa (ensimmäisessä kolmanneksessa, eli tuo kuuluisa aamupahoinvointi ja ruokien/hajujen kuvotus jne.) johtuu istukan erittämistä hormooneista, ja koska istukka alkaa erittämään kyseistä hormoonia vasta rv6, niin tällöin sitä aikaisemmat tuntemukset ovat olleet näitä " haamutuntemuksia" .
Eli rv3 ei nainen voi tuntea mitään raskausajan " merkkejä" , siis oikeita sellaisia. Haamuja kyllä.
Toivottavasti toiveesi on totta, ja masussasi kasvaa kovaa vauhtia uusi ihminen joka ilmoittelee jo aika pian itsestään. :)
Mutta en ryntää vielä tekemään testiä tai toivo liikoja, eihän sitä tiedä vielä... Saa nähdä!
Raskaushan kuitenkin on joka tapauksessa asia, joka mullistaa naisen elimistön täysin, sen tiedän minäkin. Joten ei kai se sitten ihme olisi, jos oireita tulisi jo aikaisin, kun aiemmin synnyttäneetkin siitä kertovat :)
ap
Meneppä esittämään kysymyksesi jonkin sairaalan KYSY KÄTILÖLTÄ -palstalle, jolloin saat siihen oikean vastauksen, etkä mitään maallikkojen vastauksia, joista puolet on täyttä hömppää.
Sitten vastauksen voisi linkittää tänne, niin eipä tartte epäuskoisten alkaa huutelemaan faktoja. :)
Jopa pelkkä hedelmöittynyt munasolu voi aiheuttaa äidilleen tuntemuksia. Kiinnittymiskivut- ja vuodot ovat ihan tunnettuja ilmiöitä. Tämä tapahtuu noin 6-7vrk hedelmöittymisestä. Kiinnittymisen jälkeen alkio ihan tasan tarkkaan voi aiheuttaa äidille raskausoireita. Sen jälkeen alkio on KIINNI äidissä. Kuten hyvin tiedät.
Kerropa sinä, miten rintojen kivun voi kuvitella? Yhtä äkkiä suihkussa käydessään alkaa luulemaan, että sattuu niin helkkaristi, vaikkei satukaan? Entä huimaus? Päässä heittää ja seinästä pitää ottaa tukea pystyssä pysymiseen? Vaan täysin mielikuvituksen tuotetta. Entä se, että on joka päivä vuoden ajan kulkenut samat rappuset ylös alas monta kertaa päivässä, juosten. Eikä ennen ole ollut mitään ongelmaa siinä. Vaan yhtä äkkiä jo puolessa välissä alkaa voimat loppua ja hengitys on raskasta kuin maratonin jälkeen. Mutta mielikuvitusta, sitähän se on.
Vierailija:
rv3 alkio on vasta 1viikon ikäinen, jolloin hän EI vielä aiheuta äidilleen MITÄÄN hormoonallisia muutoksia, joten tällöin äiti ei vielä mistään oireista päätellä olevansa raskaana.On totta, että ensimmäisiä merkkejä ovat kipeät rinnat jne. mutta nämä oireet ovat ihka oikeita vasta aikaisintaan rv6, jolloin istukka on kehittynyt äidin ja sikiön välille ja se toimii.
Monet naiset " tuntevat" näitä oireita jo hyvinkin aikaisessa vaiheessa, mutta ne ovat ikävä kyllä vain " toive raskaudesta" oireita, joita saatetaan tuntea, vaikkei munasolu olisikaan edes hedelmöittynyt, nainen vain toivoi olevansa raskaana.
Pahoinvointi raskauden alkuvaiheessa (ensimmäisessä kolmanneksessa, eli tuo kuuluisa aamupahoinvointi ja ruokien/hajujen kuvotus jne.) johtuu istukan erittämistä hormooneista, ja koska istukka alkaa erittämään kyseistä hormoonia vasta rv6, niin tällöin sitä aikaisemmat tuntemukset ovat olleet näitä " haamutuntemuksia" .
Eli rv3 ei nainen voi tuntea mitään raskausajan " merkkejä" , siis oikeita sellaisia. Haamuja kyllä.
Toivottavasti toiveesi on totta, ja masussasi kasvaa kovaa vauhtia uusi ihminen joka ilmoittelee jo aika pian itsestään. :)
En kylläkään ole osannut toivoa enkä uskoa, että tärppäisi heti, mutta en sano, etteikö alitajunta voisi tehdä temppujaan :) Enkä osannut ajatella, että tällainen alavatsan oireilu olisi merkki raskaudesta, kun olen lähinnä ajatellut, että kunhan joskus tulen raskaaksi, ei tarvitse kärsiä kuukautisten aiheuttamia alavatsakipuja ;) Mutta en todellakaan tiedä, voihan tämä olla alitajunnankin aiheuttamaa, koska vauva on toivottu!
On muuten positiivinen yllätys, että av:lla osataan vastata asiallisestikin, vaikka olisi eri mieltä, kiitos sinulle siitä, 11 :)
ap
ja joka kierrossa ollut " raskausoireita" , mutta raskaana en vielä ole ollut! ;)
huimaus oli tosi voimakasta ja aamukuvotustakin oli. Rintoja aristi myös.
Menkat alkoi ajallaan ja mies naureskeli valeraskaudesta :/ . Seuraavana aamuna huimaus kuitenkin jatkui ja tein testin, plussaa näytti :)
5-7 pvää hedelmöittymisestä (en ole varma tapahtuiko hedelmöitys su vai ti), oli palelua ja lämpöilyä. Täällä kyselinkin noista kiinnittymiskivuista, ja sain vastaukseksi vain että tuskinpa, mutta niin vaan täällä mennään rv 28...
ollakkin.
Terv. Eräs, joka huomasi olevansa raskaana oireista päätellen ja pari viikkoa myöhemmin teki positiivisen testin kun kuukautisia ei kuulunut ja oli tuolloin rv5.
Vierailija:
rv3 alkio on vasta 1viikon ikäinen, jolloin hän EI vielä aiheuta äidilleen MITÄÄN hormoonallisia muutoksia, joten tällöin äiti ei vielä mistään oireista päätellä olevansa raskaana.On totta, että ensimmäisiä merkkejä ovat kipeät rinnat jne. mutta nämä oireet ovat ihka oikeita vasta aikaisintaan rv6, jolloin istukka on kehittynyt äidin ja sikiön välille ja se toimii.
Monet naiset " tuntevat" näitä oireita jo hyvinkin aikaisessa vaiheessa, mutta ne ovat ikävä kyllä vain " toive raskaudesta" oireita, joita saatetaan tuntea, vaikkei munasolu olisikaan edes hedelmöittynyt, nainen vain toivoi olevansa raskaana.
Pahoinvointi raskauden alkuvaiheessa (ensimmäisessä kolmanneksessa, eli tuo kuuluisa aamupahoinvointi ja ruokien/hajujen kuvotus jne.) johtuu istukan erittämistä hormooneista, ja koska istukka alkaa erittämään kyseistä hormoonia vasta rv6, niin tällöin sitä aikaisemmat tuntemukset ovat olleet näitä " haamutuntemuksia" .
Eli rv3 ei nainen voi tuntea mitään raskausajan " merkkejä" , siis oikeita sellaisia. Haamuja kyllä.
Toivottavasti toiveesi on totta, ja masussasi kasvaa kovaa vauhtia uusi ihminen joka ilmoittelee jo aika pian itsestään. :)
Kun ollaan yritetty saada alulle lasta, on minulle tullut näitä klassisia raskausoireita rintojen kipeytymisestä pahoinvointiin parina kuukautena. Olen testännut, kun menkatkin ovat olleet myöhässä, ja negaa on näyttänyt. Osoittaa jälleen, miten psyyke vaikuttaa kehon toimintoihin.

Mutta entäs kun ei odota tulevansa raskaaksi? Kuinka silloin voisi kuvitella jotain raskausoireita jos ei edes kuvittele tulevansa raskaaksi? MInulle kävi niin, että jo ennen raskaustestin tekemistä olin pahoinvoiva ja oksensinkin ja muistan miehelle tsoukkina heittäneenikin, että oon varmaan raskaana kun en mä muuten yrjöilis (enkä yrjöäkään). No oikeesti en uskonut sitä, kun ei mun pitänyt tulla raskaaksi mutta kas kas, menkat olikin myöhässä, enkä testannut pitkään aikaan kun en uskonut raskautta mahdolliseksi. No, raskaanapa sitten kuitenkin olin.
Pelottaako totuus noin? Kun harhakuvitelmat heitetäänkin romukoppaan...
Samoin suussa oli sellanen jännä metallinen maku, joka pysyi useamman viikon, ja huimausta ja palelua oli myös. Testi suostui näyttämään plussaa vasta 2 viikkoa ekojen tuntemusten jälkeen, eli kun menkat oli viikon myöhässä.
Toisessa raskaudessa ei ollut mitään noin aikaisia oireita. Keskenmeno tuli muutamaa viikkoa myöhemmin.
Kyllä jotain tuntemuksia oikeasti voi tulla hyvinkin pian alkion kiinnittymisen jälkeen; istukkahormoonia alkaa erittyä heti. Jotkut on vaan huomattavasti herkempiä aistimaan kehonsa tuntemuksia kuin toiset.
oikeastaan raskaudessa pullottaa enemmän vyötärö
mulla oli jo viikko ennen menkkojen alkamispäivää jumalattoman väsynyt olo, kuvotti jne. ja raskaanahan olinkin =D