Millainen on " mammantyttö" - eli nainen, jonka napanuora ei ole katkennut vanhempiinsa

sinne voi sitten soitella ja miettiä, olisko ollut aiemmin parempi aika tutustua mammaan..

Äiti käy kylässä huom. kylässä ei auttelmassa 1-2 kertaa vuodessa.



Normaali kanssakäyminen onkin ok, mutta minä olen puhunutkin siitä, että se on epänormaalia jos äiti siivoo joka viikko, käy kaupat hoitaa lapset, yöpyy tyttären luona viikoittain jne.

Taloudellista riippuvuussuhdetta ei ole. Pidän myös itse asuntoni siistinä ja osaan laittaa ruokaa kelvollisesti.

Viime keväänä olin riippuvainen äidin hoitoavusta lapseni kanssa, jotta sain käytyä lukion loppuun. Vastapainoksi auttelen äitiä esim. pihahommissa.

Ja kyllä me melkein päivittäin soitellaan :) Ja viikottain käydään kylässä. Yksinäisenä naisena äiti nauttii seurasta työpäivänsäkin jälkeen :)

Vielä aikuisena perheellisenä soitetaan äidille ja äiti soittaa vastavuoroisesti kaikista asioista.



Äiti käy siivoamassa, tekemässä ruokaa jne. tyttären perheessä, ja käy heidän puolestaan kaupassa.

Parhaissa tapauksissa äiti asuu tyttären luona tai viereisessä asunnossa tai talossa, tai maksimissaan pienen kävelymatkan päässä.



Jos tulee tyttärelle ero, tytär ei suinkaan muuta lapsineen omaan kämppään vaan äiskän luokse.

yleensä mamma vielä sitten ostaa tyttären lapsille vaatetta ja ruokaa, ja muutenkin on työntämässä rahaa koko ajan.



Minusta on siis ihan normaalia jos äiti käy joskus kylässä ja soittaa vaikka päivittäin jos on yksinäinen, mutta siis kyllä tällaiset mammantytöt erottuu aika räikeästi normaaleista.

kun esim. veljensä kanssa tulee sanaharkkaa. (molemmat yli 35 v). Tämä mammantyttö tarttuu heti luuriin soittamaan äidille kun veli pahoitti hänen mielensä. No äiti sitten tietysti taas soittaa veljelle ja yrittää sopia lasten väliset riidat. Minun mielestä aikuisten pitäisi osata selvittää pikkuiset ristiriidat jo ihan ilman äitiä!

Itselläni on lähipiirissä ainakin yksi tällainen tapaus. Tuttavani kolme lasta ovat _hyvin_ usein hoidossa isovanhemmillaan. Koulun jälkeen, kesälomilla, tarvittaessa viikonloppuisin jne. jne. Isovanhemmat ovat jo melko iäkkäät (yli 70v.), ja ovatkin usein tosi väsyneitä tästä lastenhoidosta. Aika rajua oli mielestäni se, että tuo perheen mummi, jonka itsekin tunnen, sanoi tyttärensä kolmannesta raskaudesta kuultuaan minulle huokaisten: " Voi että, tämä ei ole meille mikään iloinen uutinen - emme enää jaksaisi hoitaa lisää lapsia..." !



Toki voisi toivoa, että isovanhemmat itse sanoisivat suoraan tyttärelleen, etteivät haluaisi hoitaa hänen lapsiaan näin paljon, mutta eivät he uskalla, pelkäävät että tytär saisi kauhean sätkyn (ihan niiden teiniaikojen malliin). Joten miettikäähän vähän tätäkin, te joiden vanhemmat " niin mielellään hoitavat meidän lapsia vähän väliä!" Että onkohan se ihan niinkään...

kuinka kivaa on, että käydään siellä, ja kuinka aina esim. juhlissa kaikista paras lahja on se, että me ollaan olemassa.



Yritä ymmärtää, että joillekin se perhe on laajempi käsite kuin vain äiti, isä ja lapset. Meillä siihen kuuluu paljon muitakin läheisiä sukulaisia, ja meillä kyllä autellaan toinen toisiamme ihan vastavuoroisesti.



Elämä on ihanaa, kun ei tartte iloineen ja suruineen möllöttää vain keskenään!

esim. yöhoitoon pyytämistä yritän välttää kuin ruttoa.

SAAN kyllä apua tarvittaessa vanhemmiltani! HUOM: tarvittaessa. Sellaiset

ovat mammantyttöjä,jotka kertovat omalle äidilleen KAIKEN niinkuin hyvälle ystävälleen,kysyvät AINA äitinsä mielipidettä asiaan kuin asiaan,ovat paljon siellä, itkevät äidilleen, kun menee huonosti,toivoen sääliä ja rapsutusta, eivät OIKEESTI pysty olemaan EDES soittamatta äidilleen muutamaa päivää. Silloin on napanuora vielä kiinni.

sa masenneutaan kun pitää olla niin itsenäistä ja vahvaa.

Muutin kyllä jo varhain omilleni (ehkä liian varhain?) ja siivoan oman kotini ja käyn itse kaupassa oman perheeni kanssa, mutta äitini on minulle hyvin tärkeä.

Saatan välillä kitistä äidilleni samalla tavalla kuin teininä.

Käydään yhdessä ostoksilla ja ulkona kuin ketkä tahansa ystävät, mutta äitiäni kehtaan pyytää tarjoamaan minulle drinkin toisin kuin ketä tahanasa ystävääni.

Tunnen tarvettä pitää yhteyttä äitiini mieluiten päivittäin ja pienenä olin hyvin pitkään läheisriippuvainen äidistäni (isää ei ollut kuvioissa).

Ja tahdon asua lähellä äitiäni, mieluiten samoilla kulmilla :)

Annan äitini hoitaa lastani paljon mielummin kui jonkun ystäväni ja otan kaiken tuen avun innolla vastaan niin äidiltäni kuin muultakin suvulta.

Välillä poden oikein " koti-ikävää" , ja muistelen haikeana aikoja kun vielä asuimme kaikki yhdessä (äitini, veljeni yms).

Moni herttainen vanhus on sanonut, että aina pitää olla rahaa antamassa, hänellä jää sydänlääkkeet ostamatta. Tai että ei jaksaisi hoitaa niitä lapsia, mutta hän ei raaski sanoa etteivät suutu.



Se on kertakaikkiaan ennen ollut sellainen tapa että ei saa valittaa, pitää vaan tehdä kunnes kaatuu kuolleena maahan.

Itse toppuuttelen aina kun joku vanhemmistamme tai isovanhemmistamme on antamassa rahaa tai sanoo että voisin hoitaa lasta, sanon että kiitos, arvostan tuota mutta ei kiitos.

Huomaan aina silmäkulmastani miten he ovat salaa helpottuneet.

He ovat jo hoitaneet ja maksaneet omien lastensa jutut, on oikein että he saavat nyt vanhuudessaan vaan olla ja nauttia.



Se, mitä muut tekee on minulle yksi lysti.

Pitää hirveän tarkkaa kirjaa siitä, ettei vaan pidä liikaa yhteyttä vanhempiinsa tms. ettei vaan olisi epäitsenäinen. Mulla ei ainakaa ole mitään tarvetta sellaseen. Musta esim. on tosi kiva, kun appivanhemmat tuli taas suomeen oltuaan reilut kaksi vuotta ulkomailla töissä, ja saadaan olla yhteydessä monta kertaa viikossa jne. KOska he ovat kivoja ihmisiä, lapset tykkää, ja me tykätään kaikki olla yhdessä.

Vierailija:

Eihän se nyt ihan aikuismaista ole jos on pakko olla mamin kanssa tekemisissä melkein joka päivä,jos ei muuten niin puhelimella....... Kyllä kai se itsenäistyminen pitkälti näkyy justiisa siinä,että voi olla ihan huoletta erossa vanhemmistaan vaikka kuin pitkään kuolematta ikävään..

Eikö lapset kaipaa isovanhempiaan sitten ollenkaan?



Onneksi meillä ei ole noin, vaikkei isovanhemmat täällä siivoile, osetele ruokaa tms. ON vaan kivaa viettää aikaa yhdessä.

Eikä meillä lapsia mitenkään tolkuttoman paljon isovanhemmilla hoidateta. Itse asiassa isäni puoliso oli sanonut veljeni puolisolle, että olisi kiva, jos veisimme lastamme ENEMMÄN heille hoitoon.



Mä kyllä ainakin kyselen aina tosi tarkasti, että sopiiko, ja painotan, että muitakin hoitajia löytyy, jos ei sovi jne. Ja totta kai meille on välillä sanottu, että ei sovi, jos isovanhemmilla on muuta touhua.



Mutta ylipäätään meidän isovanhemmat kyllä tykkää olla lastenlastensa kanssa, mikä on ihanaa.

...aikuinen nainen saattaa kysyä joka asiaan äidiltään " luvan" . Soittaa pitää päivittäin, muuten on kummallinen olo. Tällaiset äidit ovat yleensä kovia syyllistämään tyttöään kaikesta. Ongelma siis molemminpuolinen.

että nimenomaan joukossa on voimaa. Yksin on aika heikko ja tiukan paikan tullen murtuu hetkessä.



Mulle on suunnaton voimavara se, että tiedän, etten koskaan jää yksin. KOska minä pidän huolta lähimmäisistäni, ja he minusta. Se tietysti tarkoittaa aina joskus sitä, että toisen hyväksi täytyy vähän uhrata sitä omaa aikaa, että aina ei voi olla itsekäs. Mutta sitten sen saa taas moninkertaisena takaisin silloin, kun itsellä on heikko hetki, ja joku toinen auttaa.



Yleisestikin mä toimin silleen, että tarjoan apuani esim naapureille, ja aina olen sitä itsekin saanut tarvittaessa. Usein se toisen auttaminen on itselle ihan tosi pieni juttu (esim. ottaa välillä naapurin lapset pihalle omienkanssa ja pitää heistä huolta), ja sitten taas kun sen palveluksen saa takaisin, se voi olla itselle iso juttu(esim. naapuri hoitaa minunkin lapset silloin kun mulla on migreeni)



Miettikääpä tätä.

Ja niin aikuisen ihmisen pitääkin sanoa. En vie hoitoon, jos tosiaan näen että mummu on väsynyt, mutta jos en asiaa näe ja mummu ei osaa sanoa " ei" , niin on turha itkeä muulle suvulle kuinka käytetään hyväksi.

Olen tämän äidilleni sanonut ja ymmärrys on molemminpuolinen. Äiti on joskus sanonut " ei" ja silloin se tosiaan on ei.

Tyttäreni pian ex miehellä ei ole napanuora katkennut. Äitinsä tunkee nokan joka asiaan ja jopa ilmoittamatta kylään heille. Ei kukaan jaksa tuollaista.