Monien mielestä vauva- ja pikkulapsi aika on raskasta,
varsinkin jos lapset ovat pienellä ikäerolla.
Mun mielestä se taas ei ollu raskasta. Meillä lapset on vähän vuoden reilun ikäerolla. Tosin kun kuopus oli n.7 kk, mun oli "pakko" mennä iltatöihin n. 3-4 kertaa viikossa, jotta pää olisi kestänyt kotona oloa. Menin töihin kello viideksi, jota ennen mies oli tullut kotiin ja olin taas kotona n. 22.30. Päivätöihin menin kun esikoinen oli n. 3-vuotta.
Mun mielestä SE oli ihan tavattoman raskasta aikaa. Aamulla oli kiire viemään lapsia, illalla oli kiire hakemaan lapsia päiväkodista. Yhteistä aikaa vaan muutama tunti päivässä. Nyt kun lapset ovat jo koulussa on taas helpompaa. Tosin eipä sitä aikaa illasta ole yhtään sen enmpää, mutta on sentään toi vienti ja haku rumba poissa.
Kommentit (9)
Sangen mielenkiintoinen näkemys ap:llä... Siis ei ole raskasta, mut pää ei kestä...
Ja, pikkulapsiaikaahan sekin on, jos viet 1v hoitoon ja hoitoon viemistä just sanoit raskaaks...
Meillä lapsilla ikäeroa 2v3kk ja musta se on just hyvä, ei hajoo pää. Töihin menen, jos rahat loppuu, en siks että pää hajoais. Ehkä tässä on just se ikäeron merkitys. Tosin, toisille sopii lyhyempi, toisille pidempi, mutta pitäis tuntea omat voimavaransa (siis normitilanteessa, koliikki, vammaisuus, sairastuminen ym oo toki ennalta-arvaamattomia)
raskaana. Mutta mä kaipasin myös kontakteja aikuisiin ihmisiin. Siis muihinkin, kun vaan äiteihin leikkipuistossa. Seillä puhuttiin lähinnä vaan lapsista ja niiden kakasta. Olen todella sosiaalinen ihminen ja mulle teki hyvää olla ne muutamat illat töissä muiden aikuisten kanssa.
Hyvänä puolena siinä oli myös se, että lasten isän oli myös "pakko" olla lasten kanssa ja oppia hoitamaan niitä. Ei ole silläkään mennyt sormi suuhun myöhemminkään lasten kanssa.
ap
Rankkaa oli silloin, kun työpäivä venyi matkoineen yli 10-tuntiseksi ja aamuin illoin oli se kiire viedä ja hakea lapsi tarhaan/tarhasta ajoissa. Mutta rankinta (synnytyksen jälkeen) oli silloin, kun lapsi oli toisella luokalla ja minun oli pakko tehdä paljon iltavuoroja. Ei nähnyt lasta melkein koskaan ja koko ajan sai olla huolissaan ja omatunto kolkutti.
kun on 17 ja 19 vuotiaat lapset.
Murheet aivan toista luokkaa ja maksat ajokortteja, mopoja, autoja, vakuutuksia, polttoainetta jne.
Pelkäät, ku ovat yötä myöten jossain.
Se on tosi helppoa olla noiden pienten kanssa ennen kouluikää. Siitä ne sitten vaikeudet ja mietinnät sun muut vasta alkaakin.
Mun mielestä kotona on helppoa! Harmi kun ei ole rahaa olla sitä kolmea vuotta.
t: neljän äiti, kuopus vastasyntynyt
kun on 17 ja 19 vuotiaat lapset.
Murheet aivan toista luokkaa ja maksat ajokortteja, mopoja, autoja, vakuutuksia, polttoainetta jne.
Pelkäät, ku ovat yötä myöten jossain.
Se on tosi helppoa olla noiden pienten kanssa ennen kouluikää. Siitä ne sitten vaikeudet ja mietinnät sun muut vasta alkaakin.
tee töitä? Ei mulle ainakaan kukaan mitään tuollaisia kustantanut, itse ne piti hankkia. Jos on yhtään älliä päässä, ei se koulunkäynti ( Lukio) nyt niin hankalaa ole, etteikö siinä samalla töitä tekisi.
Moni lastesi ikäinen myös asuu ja on asunut jo hyvän tovin omillaan, joten vähän ihmettelen tuota AIKUISTEN IHMISTEN perään narisemista.
Mie taas edustan ehkä tässä sitä enemmistöä eli mulle oli paljon raskaampaa olla vaan kotona. Vaikka teenkin pitkiä työpäiviä, en enää ole ympäri vuorokauden joka sekunti vastuussa jonkun muun hengestä kuin omastani. Se on ihanaa! :) Rankinta pikkulapsiajassa (alle 2-v.) on ollut se unen puute, eli säännöllisesti 4-6 tuntia yössä ja sekin pätkissä. Nyt kun pienempi on 3-v ja herää enää kerran, pari yössä, saan minäkin nukkua kunnolla ja jaksan paremmin. :)
Ja kotona olen ollut melkein viisi vuotta ja pidin siitä kovasti. Mutta kyllä se silti rankkaa oli.
ja tiedän mitä tarkoitat.
Pikkulapsiaika on leikkiä, murrosikään verrattuna
T: viiden äiti ja kahden mummi
Siis sun oli pakko mennä töihin että pää kestäisi kotona oloa..? Eikö kotona sit ollut rankkaa, jos ei siellä kestänyt olla?