Liian moni asia hyväksytään sillä varjolla, että "siitä on seurauksena hyväntuulinen äiti"

ja sitten miehen lempanneella tahtoo käydä näin.

että jokaiselle vauvalle (laajasti ajateltuna perheelle ja parisuhteelle, myös yhteiskunnalle), olisi parempi, että "molemmat vanhemmat olisivat kotona siihen asti, kunnes lapsi täyttää 18-v, tai no ainakin 7-v".



Mua ihmetyttää nää äidit, jotka tuntuvat tietävän jokaisen perheen tilanteesta kaiken ja käyttävät olen-ollut-liian-pitkään-kotona-turhautumisenergian muiden äitien haukkumiseen.

HyvätÄidit EI saa tehdä: -käydä kampaajalla/kaupungilla/kahvilla ilman lapsia -käydä töissä -käydä joskus baarissa -käydä jumpassa/lenkillä tms. -puhumattakaan parisuhdeajasta/yökylistä mummolassa Oonko huono äiti, kun teen jokaista noista, ja ihan puhtaasti itsekkäistä syistä? Toki harvemmin samana päivänä/viikkona, mutta kuitenkin.. eli isän ja äidin täytyy olla kotona MOLEMPIEN; äidin 24/7 ja isän heti kun pääsee (hyväpalkkaisesta) työstä? Mun lapset varmaan joutuu jonnekin laitokseen noiden asioiden takia.

se pointti tässä oli se, että niin moni äiti on monta kertaa saman viikon aikana menossa omia menojaan ja samalla valitetaan kuinka ei sitten "ehditä" tapaamaan tarpeeksi lapsia ja olemaan perheenä. Eräs ystäväni sanoi minulle, että koska miehen kanssa tulee riitaa hänen paljoista menoistaan, viihtyy hän paremmin työpaikallaan ja omissa menoissaan kuin kotona ja karttaa siis tahallaan perheen yhteistä aikaa, koska 'mies nalkuttaa'. Lapsella on vimpan päälle kaikki vaatteet ja tavarat, mutta välillä tuntuu, että aito yhdessäolo ja äitiys on hukassa. En jaksa tällaisia mammoja komppailla. On ihan eri asia käydä kerran kk tai vaikka kerran viikossakin jumpassa/kampaajalla kuin olla koko ajan menossa.

Ei tarvi kärjistää tätä asiaa pois mittasuhteista.

kun jonkun omaisen kuoltua tehdään jotakin, josta vähän omatunto kolkuttaa ja sitten sanotaan, että XXX olisi halunnut, että teen näin =) Vainajan mielipiteiksi kun voi ilmoittaa ihan mitä lystää, se ei tule enää oikomaan.

Aina löytyy syy tehdä, niinkuin itselle on mukavinta.

.. juuri tämän kaltaiset ketjut saavat minun niskakarvat pystyyn, nimenomaan äidin EI tarvitse VENYÄ kaikesta omasta jutustaa, ollakseen hyvä äiti. Ennen on lapsia kasvatettu ihan isomman porukan voimin ja näin on monissa muissa kulttuureissa edelleen. JUURI nuo paineet, mitä te luotte "hyvän äitiyden" perikuvaksi, on niitä, mitkä ajaa ihmiset (äidit) masennuksiin tms. koska EIVÄT riitä kertakaikkiaan. Tuskimpa loppujen lopuksi teidänkään "monet" tuttavat päivittäin useita kertoja "ravaa" omissa menoissaan niin paljon, että siitä lapsi kärsisi.



Eiköhän jokaisella luonnostaan ole menot hieman vähentyneet äitiyden myötä, tuskin kukaan siellä kampaajilla istuskelee joka päivä/viihteellä käy joka ikinen viikonloppu/harrastuksissa joka ikinen ilta.



Annetaanko jokaisen olla paras äiti lapselleen, juuri sellaisena kuin on? toiset meistä tarvitsee omaa tilaa enemmän kuin toiset, marttyyriys ei sitä asiaa paranna yhtään.

Äidin on pidettävä tietenkin myös omasta hyvinvoinnistaan huolta, se lienee itsestäänselvää. Äiti on ihminen, jonka jaksamisella on rajansa. Fiksu äiti pitää huolta itsestään ja tekee asioita, jotka auttavat jaksamaan ja jotka virkistävät. Eri ihmisille nämä tarkoittavat eri asioita eli kukin tyylillään.



Kaikkia ei voi miellyttää ja joku aina "kärsii" seuraukset niin teoista kuin tekemättä jättämisistäkin. Mikäli kärsivänä osapuolena on aina lapsi, ei kyseessä ole kompromissa, vaan toisten tarpeiden jyrääminen. Sama juttu, jos äiti on se, joka aina joutuu joustamaan kaikessa.



Tasapaino tarpeiden tyydyttämisessä on avainsana. Samoin riittävän hyvä äitiys. On turha pyrkiä täydellisyyteen, koska se on mahdoton tavoite.

äitiä, joka olisi laittanut lapsensa hoitoon 9kk:n iässä, olisi joka viikko baarissa tai jatkuvasti ja joka ilta omissa menoissaan. Outoja piirejä teillä.



Minun tuttavapiirissäni on paljon äitejä, jotka laittavat lapsensa hoitoon 1v-2v:n iässä, tekevät usein osa-aikaista työaikaa perheen vuoksi, harrastavat viikossa 2-3 tuntia ja käyvät viihteellä ehkä kerran 2-3:ssa kuussa. Näissä perheissä tuntuu olevan tyytyväisiä niin lapset kuin aikuisetkin.



On myös tuttavaperheitä, joissa on näitä uhrautuja marttyyriäitejä, jotka istuvat hiekkalaatikon reunalla vuodesta toiseen. Valittavat kun eivät ikinä pääse mihinkään tai kun eivät saa yhtään yötä nukuttua lapsen takia, sillä mieshän ei halua/kelpaa hoitajaksi. Silti joka toisessa lauseessa vähän paheksutaan toisen ratkaisun tehneitä naisia.



Tuttavapiirissä on myös äitejä, jotka istuvat siellä hiekkalaatikon reunalla vuodesta toiseen mutta jotka elävät myös sitä omaa elämää. Pitävät huolen siitä, että mies osallistuu kotielämään ja siten saavat myös mahdollisuuden käydä omissa harrastuksissa ja jopa kampaajalla. Hekin vaikuttavat aika tyytyväisiltä elämäänsä.

Äiti halusi lapsen, lapsi ei päässyt valitsemaan äitiä.



Jokainen ei ole paras äiti lapsilleen, Suomessa huostaanotetaan tuhansia lapsia vuosittain. Nekin äidit hokevat olevansa paras, vaikka lapsesta ei ole edes sielua jäljellä.



Kyllä äidin on venyttävä omista jutuistaan tai sitten myönnettävä, että jossain on joku nainen, joka on tälle lapselle parempi äiti. Ja annettava lapsensa pois. Itsensä takia, että voi sitä itseään palvoa.

...se lapsi itteään, teki äiti mitä tahansa. turhan rankkoja asioita taas nostatte perus diipa-daapa keskusteluun. jos joku piru vie tulee onnelliseksi että käy kampaajalla tai kaverin kanssa silloin tällöin ilman lasta jossain, niin antaa tulla. Ja jos joku saa onnen siitä uhrautumisestaan, niin anti saada. so what. ette näitä asioita sitten ajattele hirveesti, jos joku läheinen oikeasti tappaa ittensä! kampaaja-aikaa jne säästyisi kivasti jos lopettaisitte täällä roikkumisen ja marmattamisen!

Ja jos henkinen kehitys on sen verran keskeneräinen, että vauvan kanssa kotona olo kidutusta, niin ehkä äiti pitää silloin tällöin päästää vaikkapa sinne kampaajalle. Ja antaa myös isälle mahdollisuus toteuttaa isyyttään ja olla lapsen kanssa. Tai isovanhemmille.

Olen itse uraäiti ja teen todella paljon töitä. Toisin kuin ap:llä, minulla ei ole hyväpalkkaista miestä, eli elätän perheemme pääosin. Ehkäpä ap:n tilanteessa minäkin heittelisin kiviä, mutta realiteetteihin tutustuneena olen tajunnut, että kunkin ratkaisut on yksilöllisiä. Toisin kuin ilmeisesti muilla uraäideillä, meillä ei ole sukulaisia tai muuta hoitoapua, ja eikä naapurin kotiäidit todellakaan hoida lapsiani lääkärikäyntieni aikana. Ne hoitaa isä, mutta koska teemme molemmat paljon töitä, on lääkäriin hankalaa päästä, kampaajallakin käyn ehkä 2 krt/v. Hienoa tietenkin olisi harrastaa kaikkea kodin ulkopuolista ja olla aktiivinen vanhempainyhdistyksessä. En vaan sovi sinne, koska en koskaan pääse paikalle ilman lastenhoitajaa, ja koska kotiäidit ja lapsistaan uran tehneet mutsit ylenkatsovat minua. Harrasteinakin minulla on kuntopyöräily telkkarin edessä lasten nukkumaan mentyä ja punttien nostelu olohuoneessa.

On hienoa että voimme kaikki tehdä valintoja. Ja on hienoa että on hyväpalkkaisia miehiä, jotka elättävät perheen. Ja on myös hienoa, että minäkin voin olla äiti lapsilleni ja samalla käydä töissä. en ehkä ole tämänvuoksi aina hyväntuulinen, mutta kestän elää valintani kanssa katsellessa onnellisia lapsiani.



T. kohta kolmen äiti

Eli se merkitsee enemmän millaista aikaa vietät lapsen kanssa, kuin se kuinka paljon vietät aikaa lapsen kanssa.

No ei se laatu taida määrää korvata. Kykyä kestää arkea me taidetaan kaikki opetella ja sitä pitää elää myös lasten kanssa. Jos se yhdessäolo on ajoittain myös laadukasta, niin hyvä niin.

t. kohta kolmen äiti

Minkälaista on mielestäsi laatuaika lapsen kanssa?



Mielestäni määrä korvaa kyllä laadun tässä asiassa. Jos laadulla tarkoitetaan vaikapa etttä lapsen kanssa pitää aina mennä johonkin ja tehdä jotian.



Meillä lapsen kanssa ollaan paljon, ja välillä ei tehdä mitään, kunhan ollaan ja höpötellään. Välillä tehdään asioita, pelataan, askarrellaan ja käydään erilaisissa tapahtumissa. Suurimmaksi osaksi kuitenkin "vain" ollaan yhdessä, laitetaan ruokaa, pyykkejä, siivoillaan, katsotaan ohjelmia, luetaan kirjaa tms. ei tehdä mitään erikoista mutta ei poika sellaista kaipaakkaan.



Voin lyödä vetoa että nauttii siitä yhdessä olemisesta vaikkei se aina olekkaan erikoista "laatuaikaa"

lapsella menee hyvin, on äitikin onnellinen.

hirveän vaikeaa hyväksyä ettei elämä ole samanlaista kun saa lapsen. On vaikeaa laittaa niitä omia tarpeitaan ja menojaa taka-alalle ja ajtella lapsen parasta.



Onnellinen sellainen lapsi jonka äiti elää pikkulapsi ajan lasta varten eikä itseään.

Kyllä äidin on venyttävä omista jutuistaan tai sitten myönnettävä, että jossain on joku nainen, joka on tälle lapselle parempi äiti. Ja annettava lapsensa pois. Itsensä takia, että voi sitä itseään palvoa.

eli mä siis soitan nyt sossuun että ottaistteko lapseni huostaan kun HALUAN ja KÄYN harrastamassa 2x viikossa mieheni hoitaessa lastani ja parin kuukuden välein jopa viihteellä kavereideni tai mieheni kanssa lapsen ollessa mummonsa kanssa.. ok, kilautan heti kattellaan mitä sanovat.

Näitä hyvänmielenäitejä on kyllä varsinkin blogimaailmassa. Eräässäkin jätettiin 8kk ikäinen lapsi viikoksi isovanhemmille ja lähdettiin etelään. Kun joku uskalsi kommenteissa ko. ratkaisua kyseenalaistaa, tuli kakkaa niskaan oikein urakalla. Hyvä sisko -verkosto toimi ja muut hehkuttivat juuri tätä "onnellinen äiti, onnellinen lapsi" -litaniaa.



Samaa litaniaa sovelletaan myös mm.:

- imetykseen

- hoitoonlaittoon

- raskausajan tupakointiin ("lopettamisesta tuleva stressi voi olla pahempaa kuin se tupakan poltto")



Usein myös unohdetaan, että vastakohta esimerkiksi sille, että ei halua jättää alle vuoden ikäistä lastaan viikoksi hoitoon ei suinkaan ole se, että kykitään sitten kotona siihen asti kun lapsi on 18-vuotias.

Jos tekee töitä lyhennetyllä työajalla niin, että lapselle jää hyvin aikaa, niin silloinhan voivat sekä äiti että lapsi voittaa. Lapsi saa olla hiukan aikaa muualla hoidossa, mahdollisesti toisten lasten kanssa ja saa onnistumisen kokemuksia kun huomaa, ettei äiti häviä ja hän itsekin pärjää. Äiti taas saa mielihyvää ja vaihtelua töistä. Jos sekä äiti että lapsi nukkuvat huonosti vierekkäin, niin tokihan tilanteen rauhoittaminen on paikallaan. Ei elämä ole mustavalkoista, pitää vain punnita mikä on kokonaisuuden kannalta parasta. Ei niin, että ajatellaan vain lasten tai vain äidin parasta.

Marttyyriys on mielestäni vallankäytön muoto ja itsekästä siinä kuin omaan napaan tuijottaminenkin.

Minkälaista on mielestäsi laatuaika lapsen kanssa? Mielestäni määrä korvaa kyllä laadun tässä asiassa. Jos laadulla tarkoitetaan vaikapa etttä lapsen kanssa pitää aina mennä johonkin ja tehdä jotian. Meillä lapsen kanssa ollaan paljon, ja välillä ei tehdä mitään, kunhan ollaan ja höpötellään. Välillä tehdään asioita, pelataan, askarrellaan ja käydään erilaisissa tapahtumissa. Suurimmaksi osaksi kuitenkin "vain" ollaan yhdessä, laitetaan ruokaa, pyykkejä, siivoillaan, katsotaan ohjelmia, luetaan kirjaa tms. ei tehdä mitään erikoista mutta ei poika sellaista kaipaakkaan. Voin lyödä vetoa että nauttii siitä yhdessä olemisesta vaikkei se aina olekkaan erikoista "laatuaikaa"

Laatuaika on sitä että kumpikin nauttii yhdessä-olosta ja mikään muu ei ole häiritsemässä sitä yhdessä oloa.

Rautalankasta väännettynä:

1-Lapsi pyörii jaloissa kun yrittää puhua puhelimessa kaverin kanssa tai lukea netisä jotain. Ruokaa pitää tehdä lounaalle ja silloinlapsi laitetaan katsomaan tv:tä. Ikkunasta katsotaan kun naapurin pirkko menee töihin iltavuoroon uusissa vaatteissa ja uudella autolla, ärsyttävä itsekäs eukko. Lapsi haluaa syliin ja nukuttaminen hankalaa kun pitäisi ehtiä puistoon jonne tulee naapurin marketta juoruoamaan.

Ulkoapäin katsottuna hyvä äiti on läsnä koko päivän ja panostaa lapseen. Mun mielipide: Ei palkkaa työstä, mies ja valtio elättää, EI laatuaikaa kenellekään.

2. Äiti menee töihin ja tekee työt, lapsi tarhassa tai isovanhempi hoitaa. Iltapäivällä mennään kotiin, jossa ainoana huomionkohteena lapsi. Tehdään mitä tehdään, sisällöllä ei väliä, mutta tehdään lapsen kanssa esim. lattialla palapelejä, leikitään kotia ym. Ulkopäin (av-palstalta) katsottuna: Itsekäs äiti valitsee työn a ei lasta. Mun mielipide: Todellista laatuaikaa puolet päivästä ja työt tulee tehtyä ja rahaa tulee joka kuukausi tilille.

ulkoillaan yhdessä, talvella tehdään lumilinnoja ja lumiukkoja, käydään ratsastamassa, eläinpuistoissa jne. yleensä lapset saavat päättää.

Tottakai ovat arjessa mukana, mutta en oikeastaan koe jotain ruoanlaittoa tai pyykkäämistä yhteiseksi ajaksi.



Tästä ketjusta tulee todella vahvasti se sananlasku mieleen, joka meni jotenkin että: kun osoitat sormellasi jotain muuta, neljä sormea osoittaa sinuun.



En muuten ikinä ole ymmärtänyt näitä "naisen täytyy uhrautua" ihmisiä. Miksi muka?

Minä ainakin olen järjestänyt asiani niin että saan syödä ja säilyttää kakun. En ole jättänyt unelmiani sikseen vaikka meillä on lapsia tai siksi että perinteet vaalivat naisen "uhrautumista".

Sepäs se onkin sitten mukavaa aikuisena kuulla kun äiti tilittää "minä uhrasin niin paljon vuoksenne", ei kiitos. Ainakaan omat lapseni ei tuota saa kuulla.