Mies ottaa päähän.

Olen aina huonolla tuulella. Koen antatavani itsestäni toisille saamatta mitään takaisin. Käyn töissä, pyöritän lapsiperheen arkea.



Mieheni onkin yllätyksekseni sokea ja kysyy aina, missä "meillä on" kännykän laturi, juustohöylä, postimerkit jne. Mies pyörittää suurta yritystä, mutta ei osaa laittaa kotona tärkeitä papereita talteen, vaan niitä seilaa pitkin työpöytiä ja -laatikoita. Kännykkä, avaimet ja kamera ovat usein hukassa. Vaatteet lojuvat pitkin lattioita ja likaisia astioita olohuoneen pöydällä.



Mieheni vanhemmat ovat häenlle kaikki kaikessa. Jääkaapissa pitää siksi olla juuri oikean merkkistä juustoa, makkaraa ja voita, koska muut eivät appivanhemmille maistu. Terveitä ihmisiä passataan kuin vanhainkotilaisia. Mies kyllä kaataa kahvia heille, vaan ei minulle.



Kun pyydän siivoamaan omat jäljet, valitan. Kun en keksi mitään puhumista koska mitään yhteistä puhumista ei ole, mökötän.



Missään ei käydä yhdessä, ei missään. Työ on kaikki, millä on miehelle merkitystä. Töiden takia ei voi matkustella, koska hän on mielestään korvaamaton.



Mies on muuten ok. ei juo eikä hakkaa tai muuta sellaista. Olen vaan niin kurkkua myöten täynnä TÄTÄ. Erota en haluaisi, lapsille isä on tärkeä ja ihan hyvää isä. Avioliitto on kyllä uinut kiven taakse, en tiedä mitä tehdä..