Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä kaikkea ikävää äitinne ovat tehneet saatuanne lapsen?
27.09.2010 |
Meillä äiti on ollut aina kova sekaantumaan ja "tarjoamaan apua". Lapsen synnyttyä tiesi aina mitä pitää tehdä ja mikä on parasta. Soitteli neuvolaankin "mun puolesta" kun vauvalla oli olevinaan joku hätä ja änkesi neuvolaan mukaankin "halusi nähdä millaista meno on nykyään". Palkkasi meille siivoojia vaikka sanoimme monta kertaa ei.
No, sitten mulle ja mun miehelle tuli ero aika arkaluontoisista syistä ja äiti väkisin halusi tietää syyn vaikka sanoin monta kertaa että en halua kertoa. Intti sitten niin kauan että kerroin ja alkoi vertaamaan tilannetta omaan avioliittoonsa. Ei tosiaankaan lohduttanut kuulla millaista hänellä ja isällä oli ollut. Äitillä oli avain uuteen asuntooni ja hän saattoi mennä ja tulla miten tahtoi. Kerran vauva itki ja äiti kuuli sen ja ryntäsi sisälle ihmettelemään ja hyssyttelemään. Kun sitten päätin että muutan pois siitä, niin sain kuulla että mun olisi ollut parempi tehdä abortti kun jätätn kaikki kesken enkä ole paikoillani enkä saa aikaiseksi mitään. Kun en ollut edes sisutanut loppuun asuntoani.
Ja mikä ikävintä, meidät on kasvatettu syyllistämällä ja paheksumalla ja jos emme tee niinkuin "pitää", niin äiti leikkii marttyyria. No, sielläpähän nytten leikkii, minä olen päättänyt että en enää kerro hänelle mitään aikeistani. Ja joskus kun suutun tarpeeksi, n iin aion kyllä sanoa hänelle ihan suoraankin mitä ajattelen, mutta nyt vielä pidän lomaa äidistä.
Kommentit (8)
Hän halusi tosi innokkaasti hoitaa lastani, kun tämä oli vauva, mutta into hieman hiipui lapsen kasvaessa. Minulle hän ei kuitenkaan asiaa suoraan sanonut vaan valitti selän takana isälleni. Isä sitten piti minulle asiasta "puhuttelun" ja minä pahoitin mieleni. Minusta minua haukuttiin syyttä suotta, kun äitini ihan itse alun perin ilmoittautui ja suorastaan tunki vauvaa hoitamaan eikä sitten myöhemmin suoraan koskaan sanonut, ettei jaksaisikaan. Loukkaannuin syvästi enkä soitellut varmaan kuukausiin kummallekaan vanhemmalleni.
Omien vanhempien kanssa taitaa ikuisesti vaipua silloin tällöin lapsen tasolle. Ei auta vaikka kuinka olisi muuten aikuinen ja itsenäinen ihminen :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ristiäisissä sanoi että "kiitos pojasta", piti sitä todellakin pääasiassa omanaan. Ja mun olisi tosiaan pitänyt jättää vauva äidilleni kokonaan kun muutin hänen läheltä pois. Mun mielestä jo vähän karmivaa!
jo aikaa sitten, kun touhu nyppi? Oma äiti kyseessä..
kaikki tuollainen ja äiti on jo vanha ja marttyyri jne jne! Kyllä sanoinkin ennen muuttoa, tulos: äitillä meni naama pitkäksi ja sanaa sanomatta lähti pois eikä hänestä kuulunut moneen päivään mitään. Kun sitten menin kysymään että mököttääkö vielä, niin ei hän kuulemma mököttänyt vaan että hänellä oli niiiiin paha mieli. Marttyyri...
kovin pitkä matka lähestymiskieltoon. :/
On tosi kaukana normaalista tuollainen pyytämättä puuttuminen ja aikuisen lapsensa elämän tyrannisointi, mutta kaikki eivät vissiin itsenäisty, milloinkaan, joten kai tuollainen sitten sellaisten mielestä tuntuu ihan normaalilta?!? Mutta ap:han siis on yrittänyt, yritä lujemmin! Ei tuo ole oikeaa hyvää välittämistä vaan ihan kamalaa väkipakolla tunkemista ja ylikävelemistä. Hirveän kuuloista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lisäksi mua loukkaa ihan hirveästi, että hän pitää yhteyttä mun ex-ex-mieheen, joka oli väkivaltainen. Mies vaan sattui sopivasti itkemään äitilleni ja äitinihän on sellainen että hän yrittää viimeiseen asti ymmärtää kaikkia. Tai oikeestaan ymmärtääkin. Nyt niillä on niin hyvät välit, että!
Samoin pitää siskoni eroa täysin siskoni syynä, hän on tukehduttanut miehen yms yms. Käy kyselemässä siellä alaikäisiltä lapsilta, että minkä takia heidän mielestään äiti ja isi erosivat... Huh huh!
Mutta jos mulle tullaan sanomaan paheksuvalla äänensävyllä, että "olisiko sun sittenkin parasta ollu tehä abortti kun et mitään saa ikinä päätökseen", niin siinä meni raja ymmärtämisellä.
Nyt on semmoinen henkinen lähestymiskielto päällä ja napanuora katkaistu! :D
aika hyvin, minun äitini oli aikaisemmin samanlainen. Aina oli tunkemassa oman lusikkansa soppaan ja hämmentää olisi pitänyt hänen tahtiinsa (= tehdä juuri niinkuin hän sanoi). Jos et tehnyt niin, alkoi leikkimään marttyyriä ja itkemään kuinka hän nyt vaan hyvää hyvyyttään on auttamassa. Ei ymmärtänyt että esim. pikkuvauvan ravintosuositukset on hieman toista kuin minun ja sisaruksien syntyessä 30v sitten. Tyrkyttämällä tyrkytti että 2vk vanhalle vauvalle olisi pitänyt antaa perunaa "koska ei sun maitos kuitenkaan riitä". Ja paria päivää aikaisemmin olimme juuri käyneet neuvolassa, vauvan paino oli viikossa noussut 400 g pelkällä rintamaidolla.
Myöhemmin äitin touhu meni vielä hullummaksi, joka päivä soitteli ja intti jostakin asiasta. Ei sitä jaksanut, niinpä jätin vastaamatta hänen puheluihinsa 3 kk ajan. Nykyään sujuu ihan ok, kun pysyttelen on ilmoja pidellyt-linjalla. Pari kertaa olen erehtynyt kysäisemään jotain asiaa ja silloin taas sai alkaa alusta "etäännyttämisen". Siitä opin ettei kannata kertoa meidän elämästä mitään tarkempaa, juttelee ympäripyöreitä jolloin sujuu hyvin.
Alue: Aihe vapaa
Oli niin onnellinen kun sait vauvan, halunnee kuitenkin parastasi.