Missä vaiheessa pk:ssa siirrytään
pienempien ryhmästä isompien ryhmään? Tiedän, että 3-vuotiaana, mutta jos lapsi on syntynyt esim. maaliskuun alussa, siirtyykö tammikuussa, maaliskuussa vai elokuussa?
Kommentit (9)
ja paikkatilanteesta ja esim. siitä mitä vaaditaan isojen ryhmään siirtyiseen. Esimerkiksi tyttäreni päiväkodissa osa 3-vuotiaista on pienten ryhmässä, osa isojen, ja vieläpä niin että eräät kaksoset ovat eri ryhmissä. PK:ssa siis vain 3 ryhmää: 0-3v, 3-5v ja esikoulu
mutta mikäli paikka vapautuu kesken vuoden, voidaan siirto tehdä milloin vain vuoden aikana, jos siihen pienten ryhmään on samalla uusi tarjokas tulossa tilalle.
Elokuun vaihdossa pienten ryhmään voi jäädä loppuvuodesta kolme vuotta täyttäviä, mikäli heille on siellä vielä tilaa. Mutta usein nämä lähes 2,5v -lapset joutu isojen puolella, koska pienten ryhmiä on päiväkodeissa vähemmän ja niissä vähemmän paikkoja.
Silloin kai lähinnä siirrellään kun tilantarvetta pientenryhmässä olisi, isoilla tilaa. Yleensä elokuussa, mutta myös tammikuussa ja tarvittaessa milloin vaan.
Toki katsotaan myös lapsen valmiudet. Joskus voidaan siirtää vaikka joku pari kk nuorempi ennemmin kuin pari kk vanhempi. Mutta enemmän tuo melkein tuntuu päiväkodin tarpeista tuo siirto olevan..
eli jos lapsi täyttää kolme keväällä niin elokuussa siirtyy isompien puolelle. ainakin näin oli meillä
Meidän lasten päiväkodissa lapset pysyvät koko ajan samassa ryhmässä. Kaikki ryhmän lapset kun kasvaa kuitenkin samaan tahtiin :)
Hoitaja seuraa oman ryhmänsä lapsia siten, että koko poppoo siirtyy syksyllä isompien puolelle siinä vaiheessa kun lapset ovat 3-4-vuotiaita.
Minä tykkään tästä systeemistä. Lapsi saa pysyä koko ajan samassa ryhmässä ja saa pitää tutun hoitajansa.
Semmoisiakin tarhoja tiedän, joissa lapsi siirtyy isojen ryhmään heti 3 vuotta täytettyään.
Oma lapseni meni kaksi vuotiaana suoraan isojen ryhmään elokuussa. Täytti vasta ihan vuoden lopussa kolme vuotta. Joulukuussa myös muutama muu loppuvuoden lapsi siirtyi isojen ryhmään. Kaverini lapsi, joka myös samoin loppuvuoden lapsi, siirtyi toisessa päiväkodissa vasta seuraavan vuoden elokuussa eli reilu 3,5 vuotiaan isojen ryhmään.
Lapseni päiväkodissa elokuussa 3 vuotta täyttäneet kaksospojat jäivät viellä pienien ryhmään vaikka kaikki muut 3 vuotiaat jo siirtyivätkin isojen ryhmään. Eli riippuu ihan lapsesta ja päiväkodista milloin siirtävät.
Yleensä elokuussa, esim. nyt elokuussa kaikki vuonna 2007 syntyneet lapset siirtyi isompien ryhmään. Oma tyttö on syntynyt 1.1.2006 ja pääsi isompien ryhmään vuonna 2005 syntyneiden mukana, koska pidimme sitä fiksuimpana ratkaisuna.
Joskus joku yksittäinen lapsi voi siirtyä vaikka lokakuussa tai maaliskuussa isompien ryhmään, jos sen katsotaan olevan lapselle parasta ja jos ryhmissä on tilaa.
tai pienten ryhmään on tulossa uusia pieniä. Ja tietysti lapsesta. Jos on ison oloinen, että pärjää isompien ryhmässä. Esim. vaipasta päästy jne.