Ajatteleeko joku oikeesti että nykyinen kumppani pysyy rinnalla ikuisesti?

Ja teen töitä sen eteen lähes joka päivä.

Mutta mahdollisesti tämän elämän ajan.

kanssa saati muun kanssa lapsia,joten uskon vakaasti että ollaan yhdessä jomman kumman kuolemaan saakka.

Mitä järkee tässä suhteessa olis edes olla jos niin noin ei ajateltaisi.

ap,sulla ei oo normaali suhde. suhteen pitäis tuottaa iloa,luottamusta,jne jne.

mutta parikymppisenä miehen kuoleman kokeneena, joskus pelottaa kuinka kauan tämä onni jatkuu.



Vaikka tyhmää sellaista on pelkäämään alkaa, niin ei sitä oikein itselleen mitään voi.



En minä pystyisi kunnioittamaan ja arvostamaan toista, ellei hänkin siihen kanssani uskois.

ettei mun mies kestä mua loppuelämää. Miehen mielipidettä en tiedä.



Joskus luulin, että ollaan ikuisesti yhdessä. Enää en tiedä edes haluanko.

on fakta että suurin osa eroaa nykyisestä kumppanistaan huolimatta siitä, mitä itse tai puoliso uskoo juuri tänään.

on fakta että suurin osa eroaa nykyisestä kumppanistaan huolimatta siitä, mitä itse tai puoliso uskoo juuri tänään.

Mä en todellakaan rupea eroa odottamaan ja suunnittelemaan vaiheessa kun vielä rakastan.

Teinistä asti olemme olleet yhdessä. Yksi teinivuosien seurustelusuhde minulla oli ennen miestäni. 16 vuotta avioliittovuosia takana. Meillä kummallakaan ei ole mitään muuta vaihtoehtoa edes kuin panostaa meidän aviosuhteeseen, ajatuksena "vain kuolema meidät erottaa".

Olis hienoa jos voisin ajatella niin. Mutta mulla on monta seurustelusuhdetta takana ja aina ne on päättyneet eroon. En osaa enää ajatella vilpittömästi niin että olen tämän nykyisen kanssa elämäni loppuun asti. Ajattelen vain tätä hetkeä ja ehkä seuraavaa vuotta. Mutta aina on mielessä se että ei tämä välttämättä kestä. Voi tulla ero. Ja siihen täytyy varautua.

En edes voisi kuvitella ketään muuta miestä rinnalle, kuin omani.

yhdessä jo vuodesta 1990...

Kyllä se on varmaan noin 70% mahdollisuus että kiikutaan vielä keinutuoleissa yhdessä. Nyt kyllä ollaan onnellisia ja 13 vuotta ollaan oltu yhdessä mutta kyllä elämässä on niin paljon yllättäviä muuttuvia tekijöitä, etten menis vannomaan.

Ja kyllä minulla on se epäilys, että yhdessä jaksetaan olla siihen asti kunnes toinen heittää lusikan nurkkaan. Ei ole mitään syytä ainakaan toistaiseksi olettaa muuta.



Mielestäni jos asennoituu sillä tavoin, että erohan tässä voi tulla milloin hyvänsä, se ero tulee ehkä paljon helpommin kuin mitä muuten tulisi.

Olen taipuvainen ajattelemaan, että yhdessä hamaan loppuun. Mistään ei tietenkään voi olla varma. Mutta meillä ei ole ap:n tavoin takana pitkiä ihmissuhteita, joten meidän oppimamme malli on yhdessä pysyminen myötä- ja vastoinkäymisissä. Ei se sitä tarkoita, etteikö välillä olisi "bumby ride", mutta ei jokaisesta vastoinkäymisestä suunnitella eroa, kuten niin moni lähipiirissä tuntuu tekevän.

ajattelinkin että me ei ainakaan erota mutta ne muut.

Mutta elämä muuttuu ja ihmiset myös, hyvinkin nopeasti.

niin kuin sinä aapee monta vuotta, kunnes tapasin nykyisen mieheni ja nyt en edes osaa ajatella että tämä suhde loppuisi joskus.



Olen niin syvästi rakastunut ja mieheni rakastaa minua, ja osoittaa sen niin sanoin kuin teoinkin, joka päivä.

enkä usko sellaiseen.



ja silläpä varmaan tuhoan jokaisen pitkän suhteeni.



HUOH

10 vuotta ollaan oltu yhdessä, naimisiin ei varmaankaan mennä, kaksi lasta, paljon asuntovelkaa, paljon rakkautta, luottamusta, huumoria



Uskon tämän kestävän

- olin väärässä. eräänä yönä ex kertoi että hänellä on ollut toinen suhde viikon verran ja hän on päättänyt lähteä. Seuraavalla viikolla hän muutti pois minun ja lasten luota.