Valehteleva lapsi?
En tiedä valehteeko lasteni serkku tahallaan, vai kuvitteleeko se todeksi asioita joita kertoo.
Esim kertoo että kyläilevät jonkun perheen luona vaikkeivat ole ikinä siellä käyneet tai että käy 'metsäkulman koulua' vaikka oikeasti käy jotain ihan muuta koulua. Sitten kun joku totuuden tietävä korjaa, että ei se noin ole, lapsi jankkaa ja väittää kivenkovaa olevansa oikeassa.
Oli sitten valehtelua tai kuvittelua, niin minusta on vähän huolestuttavaa kumpikin. Ja tätä sattuu siis aina kun tämän lapsen tapaan. Lapsi on 7v.
Vanhemmat kuittaa nämä esim Ville muisti väärin.
Kommentit (11)
mutta mun kaveri on valehdellut aina. Ihan lapsesta saakka muistan, miten me muut ihmeteltiin, kun se valehtelee ihan päivänselvistä asioista. Ja isompana isommista asioista. Hänen äitinsä usein todisti valheet tosiasioiksi, joten ei tarvi ihmetellä, miksei lopeta...
ja se oli niin kiva juttu, että siellä olis käyneet kyllä kaikki mielellään, kouluhiiren opetuksessa. Kyse ei ole mielestäni valehtelusta, mikä on kullekin oikea ja mikä väärä, paha mennä sanomaan. Tollaset lapset ja aikuiset jotka kertoilee omiaan on oikeesti aika virkistäviä, hapannaama tosikoiden rinnalla. Miksei voi jutella ihan mistä vaan, tavallaan haaveilla jonkun toisen kanssa, sitä kutsutaan luovuudeksi, ja sitä meillä suomalaisilla on ihan liian vähän. Kukaan ei nauti tiukkapipojen seurasta.
ja se oli niin kiva juttu, että siellä olis käyneet kyllä kaikki mielellään, kouluhiiren opetuksessa. Kyse ei ole mielestäni valehtelusta, mikä on kullekin oikea ja mikä väärä, paha mennä sanomaan. Tollaset lapset ja aikuiset jotka kertoilee omiaan on oikeesti aika virkistäviä, hapannaama tosikoiden rinnalla. Miksei voi jutella ihan mistä vaan, tavallaan haaveilla jonkun toisen kanssa, sitä kutsutaan luovuudeksi, ja sitä meillä suomalaisilla on ihan liian vähän. Kukaan ei nauti tiukkapipojen seurasta.
Tai ehkä jos kaverini äiti olisi vähän opettanut lapselleen mikä on totta ja mikä tarua, niin hänestä ei olisi tullut huumeidenkäyttäjä joka on käynyt katkaisuhoidossa muutaman kerran?
ja se oli niin kiva juttu, että siellä olis käyneet kyllä kaikki mielellään, kouluhiiren opetuksessa. Kyse ei ole mielestäni valehtelusta, mikä on kullekin oikea ja mikä väärä, paha mennä sanomaan. Tollaset lapset ja aikuiset jotka kertoilee omiaan on oikeesti aika virkistäviä, hapannaama tosikoiden rinnalla. Miksei voi jutella ihan mistä vaan, tavallaan haaveilla jonkun toisen kanssa, sitä kutsutaan luovuudeksi, ja sitä meillä suomalaisilla on ihan liian vähän. Kukaan ei nauti tiukkapipojen seurasta.
koska en hanunnut laittaa oikean koulun nimeä ja toiseksi, haaveilu ja jankkaaminen todeksi on eri asia. Lapsi ihan suuttuu, jos joku väittääkin, että ei se noin mennyt.
Kiitos tästä hämmästyttävän älykkäästä kommentista!
ole itse valehdellut, miten sulla riittää energiaa kirjoitella nettiin toisten lasten sanomisista?
nämä on inhoja tilanteita.
Toisaalta ärsyttää, että toinen valehtelee, ja tekisi mieli sanoa asiat niin kuin ne on, toisaalta taas vastassa on lapsi, jota ei haluaisi kurmuuttaa.
Voihan olla, että lapsella on vilkas mielikuvitus.
Oma lapsenikin voi saada jostain asiasta päähänpinttymän, ymmärtää jonkin asian väärin, mutta kun on mielestään ymmärtänyt sen, ei millään mene jakeluun, että se on jollain toisella tavalla. Silloin usein ihmisten edessä yritän pelastaa lapsen sanomalla just, että "X muistaa väärin". Itse kyllä korjaan siinä tilanteessa sen väärin ymmärretyn asian, kyllä se sen sitten oppii, ennemmin tai myöhemmin.
Tilannetta sen kummemmin tuntematta en kyllä sinuna menisi noihin väärinymmärryksiin mukaan. Voithan itsekin korjata tuota lasta juuri aloittamalla, että "onko Metsäkulma koulusi lempinimi? Seinässä/kyltissä kyllä lukee että korson alakoulu".
Eli älä mene vedätyksiin/mielikuvitusleikkeihin mukaan, vaan _kohteliaasti_ tuo oikea asianlaita esiin.
Esim. ihmisten silminnäköijähavainnot poikkeavat suuresti toisistaan, asiat muistetaan eri tavalla ja kerrotaan eri tavalla.
Joskus tuntuu, että paljon lukevat, hyvän mielikuvituksen omaavat ja luovat ihmiset osin elävät siinä mielikuvitusmaailmassa, eli osin tosi ja taru menevät sekaisin, vaikka jos oikein ajattelevat, asian tiedostavatkin.
ole itse valehdellut, miten sulla riittää energiaa kirjoitella nettiin toisten lasten sanomisista?
tai montako lasta sulla on se se on normaalia?
nämä on inhoja tilanteita.
Toisaalta ärsyttää, että toinen valehtelee, ja tekisi mieli sanoa asiat niin kuin ne on, toisaalta taas vastassa on lapsi, jota ei haluaisi kurmuuttaa.Voihan olla, että lapsella on vilkas mielikuvitus.
Oma lapsenikin voi saada jostain asiasta päähänpinttymän, ymmärtää jonkin asian väärin, mutta kun on mielestään ymmärtänyt sen, ei millään mene jakeluun, että se on jollain toisella tavalla. Silloin usein ihmisten edessä yritän pelastaa lapsen sanomalla just, että "X muistaa väärin". Itse kyllä korjaan siinä tilanteessa sen väärin ymmärretyn asian, kyllä se sen sitten oppii, ennemmin tai myöhemmin.Tilannetta sen kummemmin tuntematta en kyllä sinuna menisi noihin väärinymmärryksiin mukaan. Voithan itsekin korjata tuota lasta juuri aloittamalla, että "onko Metsäkulma koulusi lempinimi? Seinässä/kyltissä kyllä lukee että korson alakoulu".
Eli älä mene vedätyksiin/mielikuvitusleikkeihin mukaan, vaan _kohteliaasti_ tuo oikea asianlaita esiin.
Korjaamalla asian oikeaa laitaa, koska oletan että lapsi puhuu totta. Mutta esim pikkusisko vieressä saattaa korjata kertomusta ja sitten on sota valmis. Ja tämä valehteva/väärin muistava lapsi ei myönnä olevansa väärässä, vaan jankkaa olevansa oikeassa.
Kyllä minäkin joskus muistan asioita väärin, mutta en kyllä tahallani, eikä ole ongelmaa myöntää olla väärässä.
ap.
mutta mun kaveri on valehdellut aina. Ihan lapsesta saakka muistan, miten me muut ihmeteltiin, kun se valehtelee ihan päivänselvistä asioista. Ja isompana isommista asioista. Hänen äitinsä usein todisti valheet tosiasioiksi, joten ei tarvi ihmetellä, miksei lopeta...