Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Taitoluistelijoiden vanhemmat
23.09.2010 |
Muutimme hiljattain uudelle paikkakunnalle ja kuopuksemme siirtyi uuteen taitoluisteluseuraan harjoittelemaan. Entisessä kotikaupungissa hän oli vielä ns. pienten "kehitysryhmässä" mutta nyt hän pääsi mukaan kilparyhmään.
Olen miettinyt, onko tämä seura tosi outo vai onko kaikissa kilparyhmissä tällaista. Tai oikeastaan: ovatko lasten vanhemmat muissakin seuroissa näin omituisia?
Lapseni ryhmässä on muutama tyttö, jotka esim. tuodaan sairaanakin harjoituksiin. Vanhemmat vahtivat katsomossa silmä kovana, että lapsi varmasti tekee koko harjoituksen intensiivisesti. Pukuhuoneessa monet tuntuvat "valmentavan" lapsiaan ennen ja jälkeen harjoituksen. Osa valmentaa katsomostakin käsin. Lapset tuntuvat olevan aika hermoheikkoja suorittajia nimenomaan vanhempiensa vuoksi. Ja näitä tällaisia vanhempia on monta!
Kun nyt useampi viikko alkaa olla takana tätä meininkiä, tekisi jo mieleni ottaa lapsi pois koko seurasta. Mutta kun täällä on vain tämä yksi seura ja harrastus lapselle niin mieleinen...
Vertailukohtaakin meillä on: isoin lapsistamme on harrastanut vuosia karatea, jossa tällaisia ilmiöitä ei näy lainkaan. Edes keskimmäisen futisharrastuksessa ei näy yhtä fanaattisia vanhempia. Onko tämä teistä jotenkin luistelulle tyypillinen ilmiö vai onko täkäläinen kulttuuri jotenkin outo?
Kommentit (6)
mutta karaten ja taitoluistelun eroina voi sanoa, että vanhemmat ei siellä tatamilla edes voi notkua kuten hallilla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kai siinä helposti alkaa vaatia pieneltä luistelijalta "vastinetta rahalle". Kurjaa jos näin on. Meidän pikkukaupungissa lapset saa luistella aika rauhassa, en tiedä onko täällä edes mitään kilparyhmää.
jotka alkavat hulluna huutaa lapsilleen, elleivät nämä onnistuneet tunnin aikana jossain asiassa. Kamalaa katsoa ja kuunnella sellaista!
jotka alkavat hulluna huutaa lapsilleen, elleivät nämä onnistuneet tunnin aikana jossain asiassa. Kamalaa katsoa ja kuunnella sellaista!
varmaan lopettaa harrastuksen ensimmäisenä tai eivät ainakaan menesty kovin hyvin. Ei kukaan jaksa huippu- urheilijan elämää jos joku muu pakottaa siihen.
aloitti alle 5-vuotiaana. Sen huomasin että monet vanhemmat vertailee lastensa taitoja keskenään ja tuntuu olevan kovat paineet että oma lapsi pärjää niin voi sitten joukkuekavereiden vanhempien keskellä loistaa... Ihan lapsellista "jokos teillä menee spagaatti"-keskustelua oli useinkin ilmassa.
Pahin maku on jäänyt tyttöni ensimmäisestä valmentajasta. Huusi ja rähjäsi pää punaisena jos jollain pikkutytöllä keskittyminen hetkeksi herpaantui. Ihan kamala oli. Vaihdoimme hänen vuokseen kilpailevan seuran alaisuuteen ja siitä lähtien on valmentajat olleet ihan ok, sama omavalmentaja ollut tuon jälkeen koko ajan ja hän on ihan huippu! Ystävällinen ja saa silti huumorintajuisen napakasti kurin pidettyä, ilman että koskaan olisi tarvinnut huutaa.
Itse en oikein näistä kilpailuhenkisistä lajeista sinänsä pidä, mutta oma tyttöni aloitti ihan pienenä jo koska tuo ensimmäinen seura oli ihan naapurissa ja myös paras kaveri kävi siellä. Sieltä sai jumppakärpäsen ja on oikein kunnianhimoinen nykyään... Niin ja minä EN vieläkään tiedä jumppa-asentojen nimiä. Onhan ne tuttuja mutten erota mikä on mikä saati meneekö joku asento/sarja oikein.
Alue: Aihe vapaa
hassu ilmiö, kun Kiira Korpikin on sanonut, etteivät hänen vanhempansa puuttuneet mitenkään tämän harrastukseen, eivätkä tunnista edes eri hyppyjä. Ja että mistään ei tule mitään, jos ei itse nauti luistelusta.