Lue keskustelun säännöt.
Mä niiin haluaisin kolmannen lapsen!! Mulla on hyviä syitäkin siihen. MUTTA
22.09.2010 |
mä en ymmärrä miten kestäisin taas yhden raskaus- ja vauva-ajan..! En vaan kestä, en pysty nukkumaan ja olen muutenkin huonouninen ja väsyneenä sitten hermoheikko ja kaikkea mahdollista...
ja sitten, kun lapsi on n. 2-vuotias (eli pahimmasta selvitty) kaikki muuttuu pelkäksi ihanuudeksi. Näin on käynyt siis jo kaksi kertaa.
Mutta se vauva-aika! Mitä mä teen?!
Adoptio olisi hyvä vaihtoehto, mutta siihen ei ole varaa.
(hyvistä syistä voisin mainita tämän yhden (ei toki ainoa!), että esikoinen on edellisestä suhteestani, on siis puolet ajastaan isällään ja tod. näk. muuttaa muutaman vuoden päästä isänsä luo (mua surettaa mutta mikä olen estämäänkään) poika on niin "isän poika" ja isänsä on hyvä isä. Esikoisen ja tämän toisen välillä on pitkä aika, ja kun muistan kuinka esikoinen oli yksinäinen, en haluaisi samaa "kohtaloa" tälle tokalle. Nytkin näen miten tärkeä isoveli hänelle on, silmät loistaen aina odottaa isoveljeä koulusta/isältään kotiin. Siksikin olisi ihanaa kun tällä tokalla olisi täällä kotonakin sisarus, ymmärrätteköhän mitä tarkoitan?)
Kommentit (6)
mutta mieheni ei suostu.Ihan helvetin surullista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
taitaa minullakin tulla oman fysiikan rajat vastaan. Jokainen raskaus on ollut edellistä vaikeampi. Kolmatta odottaessani "hoidin" perhettä sängynpohjalta. Ei olisi isompia lapsia kohtaan oikein laittaa perhettä kestämään taas puolikuntoista äitiä.
Minä toisaalta "koin herätyksen" kuopuksen vauva-aikana. Toisin kuin edelliset, tämä vauva nukkui ja minäkin sain nukuttua. Ajatus seuraavsta vauvasta pelottaa vähän siksikin, että kaksi ekaa ovat olleet todella huonoja nukkumaan.
Tahtois, tahtois, muttei voimat riitä...
Haluaisin olla vielä kerran raskaana ja synnyttää, rakastan vauvoja. Mutta mies ei halua. Ja vaikka haluaisikin niin olen molempien synnytysten jälkeen sukeltanut niin syvälle masennuksen syövereihin etten ehkä enää kolmannesta selviäisi. Nyt kun nämä kaksi ovat jo kouluiäissä niin tunnen olevani voimissani. Mutta kaiholla katson isoja mahoja ja kuuntelen synnytystarinoita.
on hyvä luku, niin meilläkin. neljättä haaveilin mutta isäntä sai mut taas maan pinnalle : MAKSAA!!! eli auton vaihto isompaan, tuvan suurennus ym minä kipeänä odotusajan...niinpä jätin asian siihen ja olen todella tyytyväinen näihin kolmeen ja onhan se ollutkin mun elämän haave saada kolme lasta! =)
että kyllä kannatti. Raskaudet mun kohdalla aina menneet huonommin ja nyt jouduin jo viikosta 22 lepoon, ihan vähän sai olla jalkeilla ja silloin manasin itseni syvimpään h*****tiin, kun halusin vielä yhden vauvan. Joka päivä ajattelin, että olen ihan pöljä, kun teen tällaista koko perheelle!!! Sitten syntyi tyttö ja jotenkin ajattelin, että tämä on varmasti yhtä helppo kuin siskonsakin - no ei ollut, vaan oli kuten veljensä. Kova syömään, etenkin öisin, ei tykkää olla yksin yhtään vaan äidin sylissä jne.
Mutta nyt reilu vuoden ikäisen taaperon kanssa, joka on kavellyt 10kk, seuraa sisaruksiaan vaikka maailman ääriin asti ja hauskuuttaa meitä tempuillaan, tuntuu ihan mahtavalta, vaikka vähintään yhden kerran yössä pitää vielä itkaista, että onko äiti paikalla. Nyt todellakin tuntuu, että tämä on meidän perhe, ei yhtään enempää eikä vähempää eikä ketään muuta, vaan just me. Jos yhtään auttaa niin se vauva-aika menee ihan supernopeasti ja mulla auttoi eniten, kun järjestin säänöllisen harrastuksen ja isommat oli/on 2xvko kerhossa ja silloin en tee mitään, jos ei ole ihan pakko, eli kotihommat saa odottaa ihan rauhassa :)
Mutta mulla myös sama sikäli, että hirveästi haluaisin kolmannen lapsen, mutta en voi. Mulla oli kahdesta edellisestä lamaannuttava, alusta loppuun saakka ksetänyt pahoinvointi, enkä enää pystyisi siihen. Harmittaa todella paljon, mutta valintahan tämäkin tietysti on. Mun molemmilla lapsilla on kylläkin sama isä ja ollaan yhdessä, eli sikäli tilanne on erilainen kuin sinulla. Ymmärrän kuitenkin sua.