olen niin katkera keskenmenostani :(

ja lopulta vuosien yrit. jälkeen syntyi lapsi.



Kyllä ne negatiiviset tuntemukse jäävät ajan kanssa unholaan. ainakin osaa olla kiitollinen lapsestaan ja jos joskus hiukan vaikeaa on lapsenkasvatus, ei sitä ota niin raskaasti koska todella tiedän, miksi lapsen halusin.

Älä huoli, se menee kyllä ohi. Vauvankin uskon että saat pian, sillä keskenmeno todistaa miten hedelmällinen olet. :) Se vie tovin, mutta kyllä se tapahtuu. Ja tuo pahin olo menee ohi ja myöhemmin muistat sen vain haaleana suruna.



Keskenmenon suru voi olla niin suuri, että tuntuu kuin se ei mahtuisi kehoon. Niinkuin joka solu valittaisi, että ei tätä pysty vain käsittelemään. Pakko silti on, ja aika auttaa. Se haalistaa, antaa muuta ajateltavaa ja myöhemmin muita iloja ja surujakin. Elämä menee eteenpäin, ja sinäkin siinä mukana vaikka se ei aina siltä tunnu.

keskenmeno on oikeasti hyvä asia. Luonto hoitaa elinkelvottoman pois. Sä olet niin nuori että ehdit vielä saada tarpeellisen määrän terveitä lapsia.



Ja ennen kuin rupeette nillittämään epäempaattisuuttani, yllä oleva on totuus, vai voiko joku muuta väittää? Oman keskenmenoni jälkeen totuus oli ainoa asia, mikä helpotti. Elämään ei kannata suhtautua liian tunteella.

Miksi sinun tarvitsisi olla niin reipas tai kylmä, ettei sinua alkaneen elämän menetys satuttaisi?

Minusta nykyään ei ole enää muodikasta hillitä itseään ja yrittää reippaasti porskuttaa eteenpäin.

Tunteisiin uppoudutaan ja niissä vellotaan vuosikausia, pahimmillaan (ja nyt huom. en siis puhu ap:stä, jolla tuo draama on tuore ja ilman muuta sureminen ottaakin aikansa).

Kannattaa joskus ehkä miettiä, miten paljon mihinkin suruun uppoaa ja sille antaa valtaa. Se vie energiaa kumminkin turkasesti. Ehkä voi ajatella, että nyt olen surrut aikani, on aika jatkaa matkaa ja miettiä, että maailmassa on pahempiakin juttuja.

Niinkuin tietysti AINA onkin.

syntyy keskenmenoista huolimatta.



Se on niin, että keskenmeno aiheuttaman suru on surtava pois pohjamutia muöten. Jos sitä ei käsittele ja sure, voi se ilmetä masennuksena ym. oireiluna myöhemmin.

Ja joo, totta kai se vituttaa, kun homma ei sujukaan suunnitellusti. Mutta kun noita keskenmenoja tosiaankin sattuu maailmassa päivittäin tuhansia, niin sen voi myös ottaa niin, että kävipä huono tuuri.



Mua ei mun keskenmeno suistanut yhtäään mihinkään. Tosiaan vituttihan se, mutta kyllä mä silti näin elämässä myös paljon hyvää. Kuten esimerkiksi, että pääsin hetkessä eroon myös kammottavasta raskauspahoinvoinnista ja sain oman toimivan kehoni takaisin. Se oli nautinnollista.



Eli suosittelen ap:lle, ettei kannata uppoutua itsesääliin, vaan on hyvä etsiä elämästä positiivista, vaikkei kaikki menekään putkeen. Ja sitten pitää vain hyväksyä se, ettei noista asioista voi itse määrätä, vaan luojalla on omat suunnitelmansa.

samanlaisia ajatuksia ja pelkoja. Olen hyvin pahoillani kokemastasi ja toivon, että jonkin ajan kuluttua uusi raskaus sujuu hyvin. Suru on raskas ja katkeruus voi olla toinen vahva tunne. Kuten myös pelko seuraavassa raskaudessa.

Turha noita vihan tunteita on kieltää, eivät ne muita satuta. Et pääse eteenpäin muuta kuin käymällä nuo tunteet läpi.



Itsellä takana pitkä lapsettomuus ja kaikki vihan ja katkeruuden tunteet tuli koluttua.

keskenmenosta, se on aina kurja paikka ja suru pitää surra.



Olet kuitenkin vielä onneksi hyvin nuori ja näköjään raskautuminen onnistuu. Se on positiivista. Ja tiesit varmaan, että keskenmeno on aika yleistä. Osa ei edes huomaa olleensa raskaana, koska alkio poistuu seuraavien normaalien kuukautisten yhteydessä.



Ajattele, että keskenmenoon oli hyvä syy. Lapsi ei ollut terve ja luonto hoiti asian tällä tavalla, vaikka se nyt tuntuukin kohtuuttomalta.



Itse olen käynyt läpi vuosien lapsettomuuhoitorupeaman ja nyt vihdoin meille on vauva tulossa minä hetkenä hyvänsä (rv 37 tällä hetkellä). Keskenmenot ja lapsettomuus ovat toki kaksi aivan eri asiaa ja surullisia omilla ainutlaatuisilla tavoillaan.



Tsemppiä uuteen yritykseen, varmasti onnistutte ja pian voit taas olla ilonen :). Annan kuitenkin itsesi nyt surra tätä menetystäsi, voit sitten rauhassa keskittyä tulevaan ja iloita seuraavasta raskaudestasi ilman taakkoja.



N32

Olen kokenut tuon 2 kertaa.

Kummallakin kerralla sairaalasta tullessa, kaupassa tuli vastaan vain raskaana olevia ja vaunuja työntäviä.

Itku pääsi kaupan käytävällä.



Voimia, aika auttaa, vähitellen olo paranee.

Toki tiesin kuinka yleisiä alkuraskauden keskenmenot ovat mutta ei sitä koskaan ajattele omalle kohdalleen tapahtuvan :( Onnittelut sinulle joka kohta saat jo oman pienokaisen syliin pitkän odotuksen jälkeen :) ap

Aika parantaa haavoja, niin klisee kuin se onkin. Itselläni oli vuonna 2008 kaksi perättäistä keskenmenoa ja ensimmäinen oli henkisesti tosi raskas menetys. Toinen otti kyllä päähän mutta ei enää surettanut niin paljoa. Näiden jälkeen tuli onnistunut raskaus josta syntyi terve vauva vuosi sitten. Voimia! Ja onnea uuteen yritykseen!!!

Kaikki tunteet alkaen itsesyytöksistä tuli läpikäytyä. Toivottavasti ensi kerta sujuu paremmin, kuten minulla onneksi kävi. Terv. Kolmen äiti.

Sulla on oikeus kokea kiukkua ja vihaa, katkeruutta ja kateutta! Sekään ei ole keneltäkään pois, että sinä koet rauhassa kaikki menetyksen tuomat tunteet. Toivon, että sinulla on joku läheinen, jonka sylissä voit itkeä itkusi tai ystävä, jolle puhua nämä tunteesi. Miksi sinun tarvitsisi olla niin reipas tai kylmä, ettei sinua alkaneen elämän menetys satuttaisi? Sisälsihän alkanut raskaus varmasti muutakin kuin vain soluja. Toiveita, haaveita ja unelmia...



Kyllä, olen kokenut kesken menon. Siitä on jo vuosia, mutta ei se unohdu. Olen saanut tulla äidiksikin, kolmesti :).



Voimia sinulle, pidä huoli surullisesta itsestäsi, älä pakota itseäsi pärjäämään ilman lohdutusta. Kipu ja suru päästävät sinusta irti aikanaan.

Vuoden, kahdan päästä se on vain surullinen muisto.

Keskenmenoja tapahtuu todella paljon. Itselleni oli helpottavaa ajatella, että on muitakin. En ole spesiaali.

Onneksi sentään yli 90% lasta haluavista saa lapsen, enemmin tai myöhemmin. Se tieto tuo uskoa tulevaisuuteen.

Sulla on oikeus kokea kiukkua ja vihaa, katkeruutta ja kateutta! Sekään ei ole keneltäkään pois, että sinä koet rauhassa kaikki menetyksen tuomat tunteet. Toivon, että sinulla on joku läheinen, jonka sylissä voit itkeä itkusi tai ystävä, jolle puhua nämä tunteesi. Miksi sinun tarvitsisi olla niin reipas tai kylmä, ettei sinua alkaneen elämän menetys satuttaisi? Sisälsihän alkanut raskaus varmasti muutakin kuin vain soluja. Toiveita, haaveita ja unelmia...

Kyllä, olen kokenut kesken menon. Siitä on jo vuosia, mutta ei se unohdu. Olen saanut tulla äidiksikin, kolmesti :).

Voimia sinulle, pidä huoli surullisesta itsestäsi, älä pakota itseäsi pärjäämään ilman lohdutusta. Kipu ja suru päästävät sinusta irti aikanaan.