Lue keskustelun säännöt.
Mitä tekisit, jos joutuisit ottamaan 2 vuotta vapaata työelämästä, asumaan ulkomailla sen ajan
22.09.2010 |
ja lastenhoito olisi päivisin järjestyksessä, eli toisin sanoen sinulla olisi aikaa vain itsellesi päivisin noin 9-16 välisen ajan.
Yritän hakea tässä itselleni motivaatiota, kun joudun luopumaan omasta työstäni miehen työn vuoksi ja muuttamaan ihan toiseen, vieraaseen maahan. Kieltenopiskelu, vapaaehtoistyöt jne? En osaa oikein fokusoida ajatuksiani hyviin vaihtoehtoihin...
Kommentit (42)
mutta pakkohan sitä olisi myös päivisin TEHDÄ jotain, mä ainakin tulen hulluksi jos vain olisin... En osaisi enää nauttia. ja kaksi vuotta "vain nauttimista" kuulostaa kamalan pitkältä ajalta!
Kieli tulee mun asuinmaassa olemaan englanti joten oonkin miettinyt ihan muita kieliä (huvin vuoksi espanja tai vaikka kiina)...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuisi ihan siitä, mihin maahan täytisi muuttaa kahdeksi vuodeksi.
Kyllä kaupoissa käyntiin ja siivoamiseen saa menemään aikaa. Sitten kielen opiskelua, erilaisten romaanien lukemista, itsensä hemmottelua jne.
Mä olen varmaan niin laiska luonteeltani mutta kyllä mä saan aikani hyvin kulumaan.
Kotiäiti jo 10 vuotta ja lapset koululaisia
mutta pakkohan sitä olisi myös päivisin TEHDÄ jotain, mä ainakin tulen hulluksi jos vain olisin... En osaisi enää nauttia. ja kaksi vuotta "vain nauttimista" kuulostaa kamalan pitkältä ajalta! Kieli tulee mun asuinmaassa olemaan englanti joten oonkin miettinyt ihan muita kieliä (huvin vuoksi espanja tai vaikka kiina)... ap
eli kyllä ihan oikeasti mulla olisi itselleni käytössä se noin 8h per päivä. Toki esim liikkumiseen suurkaupungissa saa menemäään aikaa, ja kai sitä alkuun huvittelisi ihan vain tutustumalla uuteen asuinpaikkaan.
Mutta en osaa kuvitella lukevani kahta vuotta romaaneja päivät pitkät - ei kuulosta mun jutulta. Jotain täytyy keksiä :)
ap
kolmatta vuotta maailmalla. Tosin siinä mielessä erilaisessa tilanteessa, että lapset sen verran pieniä, etten ole jättänyt heitä hoitoon koko päiväksi kuin ns. hyvästä syystä.
Mutta olen nauttinut lisääntyneestä vapaa-ajasta, tehnyt vähän oman alani töitäkin, opiskellut (avoimessa) yliopistossa oman alani täydennyskoulutusta, tehnyt vähän vapaaehtoistöitä ja pitänyt huolta itsestäni (harrastanut liikuntaa tms.). Ja nauttinut siitä, että tuo kaikki on ollut tyystin vapaaehtoista! Ja toki arki on huomattavasti helpompaa ja koko perheen yhteistä aikaa on enemmän, kun toinen pyörittää kotihommat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja todellakin nautin elämästäni. Töissä olin ennen vapaata ehtinyt olemaan lähes 20 vuotta äitiyslomia lukuunottamatta, joten kun mahdollisuus kotirouvan elämään miehen komennuksen myötä koetti, en miettinyt hetkeäkään. Päivät olivat täynnä ohjelmaa, välillä oli niin kiire, että hyvä että ehdin viikkosiivoukset hoitamaan. Enkä kuitenkaan tehnyt mitään kovin ihmeellistä. Kävin kielikurssilla ja tapailin muita samassa tilanteessa olevia.
Minne päin lähdette?
- Opiskele kieliä tai ihan mitä muuta tahansa.
- Tee vapaaehtoistyötä - ainakin Jenkeissä moni kotimamma tekee vapaaehtoistyötä.
- Sisusta, tee puutarhahommia.
- Kirjoita, jos olet kirjoittajatyyppiä. Yritä saada jalansijaa johonkin lehteen, jonne kirjoittelet kolumneja (voi tämä olisi minun unelmani!!!).
- Urheile
- Tee lapsien koulussa / tarhassa vapaaehtoistyötä
olen niiiiiin kade! Ihanaa elämää sinulle ( :
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on helpompaa itsekin kuvitella kun lukee miten joku toinen on muuttuneen elämäntilanteen kokenut!
Minullekin pitäisi tekemistä olla, joten käyttäisin aikani kielten opiskeluun, ehkä ihan "viralliseenkin" opiskeluun (yliopisto? onko mahdollista kohdemaan ko. kaupungissa?) ja lisäksi aikaa saa kulumaan halutessaan paljonkin vaikka paikallisen Suomi-seuran puuhiin (jos maassa sellainen on). Kuntoilisin myös monta kertaa viikossa. Suomi-seuran tms. toiminnasta saa paljon tuttavuuksia ja kontakteja, joiden avulla taas voi löytyä muuta tekemistä, ihan töitäkin, jos työluvat on helppo saada.
Meidän perheessä tämä asia saattaa olla tulevaisuudessa ajankohtainen ja kyllä tällaista valkokaulustyöläistä hirvittäisi hypätä pois oravanpyörästä ja luopua itselle tärkeästä työstä :D Jos en muuta keksisi, niin yritän sopia yliopiston (joko Suomen tai kohdemaan) kanssa diilin, jotta saisin jollakin tavalla jatko-opinnot rullaamaan. Mun luonteeeni ilman järkevää tekemistä on koko perheen painajainen...
Tsemppiä! Itse uskaltautuisin kuitenkin kokeilemaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävisin juoksemassa, kuntosalilla, ottaisin osaa lasten harrastuksiin, vanhempainyhdistyksiin. Opiskelisin kieltä. Opettelisin tekemään ruokaa. Järjestäisin isoja kutsuja.
kyllä tällaista valkokaulustyöläistä hirvittäisi hypätä pois oravanpyörästä ja luopua itselle tärkeästä työstä :D Mun luonteeeni ilman järkevää tekemistä on koko perheen painajainen...
Kiitos tuosta yliopisto-ajatuksesta, ehkä tässä olisi se mahis vihdoin alkaa ne monta vuotta mielessä pyörineet jatko-opinnot. tai opiskella joku uusi tutkinto. tai ainakin paria uutta kieltä. Jotain sellaista sen täytyisi olla. Ja vaapahetoishommat lasten koulujen yhteydessä kuulostavat myös kovasti mielekkäiltä. Sellaisesta voisin saadakin itselleni sen motivaation omalle olemiselleni tuona aikana.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
riippuu paljonk siitä... minä jouduin tänne Suomeen ja parissa vuodessa jo oppii kielen aika hyvin... Mahdollisuudet ovat aika rajattomia, riippuu vain sinusta itsestäsi miten sitä aikaa käytät :)
Siis mä hakisin töitä, mutta olenkin DI. Asuin itse muutaman vuoden ulkomailla, ja mies tuli sinne perässä. Haki töitä ja sai. Olisi ollut hullua vaan laiskotella 2 vuotta. Puoli vuotta laiskottelua on ihan riittävä. Kaverin niasystävä taas otti vaan pulen vuoden vapaan, kun ei sairaanhoitajana voinut työllistyä kohdemaassa, kaveri viihtyi kyllä hyvn myös sinkkuna siellä tuon puolen vuoden jälkeen.
Eli mä hakisin töitä ihan ehdttomasti. Tai olisin vaan vähän aikaa mukana ja palaisin sitten kotiin luomaan omaa uraa.
Muista, että sun eläkekertymään tulee kanssa lovi, ihan vaan miehen uran vuoksi. Kompensoiko mies tätä? Kasvata vapaaehtoisen eläkevakuutuksen maksuosuutta, mies tietty maksakoon tuon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä sen näkee, kuinka monelle ihmiselle se työ on niin tärkeä identiteetin määrittäjä. Tuntuu, että ei ole mitään, jollei saa tehdä jotain "järkevää" ja mieluiten palkallista sellaista...Joskus on ehkä hyvä, että pysähtyy elämään hetkessä ja vain itselleen ja perheelleen. Ehkä oppii jotain itsestäänkin, niin pelottavaa kuin se onkin :)
Luulenpa ap, että keksit kyllä tekemistä. Ja etukäteen ei voi tietää, keihin siellä tutustut ja mitä kaikkea mahdollisuuksia se tuo eteesi. Älä huolehdi siitä etukäteen vaan ota päivä kerrallaan ja sitten näet, mitä kukin päivä sinulle eteen tuo...
kyllä tällaista valkokaulustyöläistä hirvittäisi hypätä pois oravanpyörästä ja luopua itselle tärkeästä työstä :D Mun luonteeeni ilman järkevää tekemistä on koko perheen painajainen...
Kiitos tuosta yliopisto-ajatuksesta, ehkä tässä olisi se mahis vihdoin alkaa ne monta vuotta mielessä pyörineet jatko-opinnot. tai opiskella joku uusi tutkinto. tai ainakin paria uutta kieltä. Jotain sellaista sen täytyisi olla. Ja vaapahetoishommat lasten koulujen yhteydessä kuulostavat myös kovasti mielekkäiltä. Sellaisesta voisin saadakin itselleni sen motivaation omalle olemiselleni tuona aikana. ap
Hieman varttuneempi ymmärtää, että kaksi vuotta on todella lyhyt aika.
Olen 45-vuotias, onnellinen 2-vuotiaan äiti. Kotona olen ollut kohta pari vuotta vaativasta asiantuntijatehtävästä ison korporaation viestintäosastolta. Ura jatkuu vielä 20 vuotta, kun menen töihin ensi vuonna (mies jää kotiin!).
Nämä kaksi vuotta kotona ovat menneet hujauksessa. Meillä ei ole turvaverkkoja, joten me olemme hoitaneet lapsen itse - kuin jos olisimme ulkomailla. Olen niin kiitollinen tästä lapsesta ja tästä tauosta työelämästä. Ole sinäkin. Maailma ei kahteen vuoteen kaadu...
ja aika erikoistuneella alalla töissä, eli ns. oikeiden töiden tekeminen kohdemaassa (työlupakysymysten jälkeenkin) ei vaikuta olevan mahdollista :(
Onneksi olen sen verta nuori vielä, että mua ei eläkekertymä vielä tässä vaiheessa pelota, suurin osa eläkkeestä kertyy kuitenkin vasta 50v+ jälkeen.
ap
Tässä sen näkee, kuinka monelle ihmiselle se työ on niin tärkeä identiteetin määrittäjä. Tuntuu, että ei ole mitään, jollei saa tehdä jotain "järkevää" ja mieluiten palkallista sellaista...Joskus on ehkä hyvä, että pysähtyy elämään hetkessä ja vain itselleen ja perheelleen. Ehkä oppii jotain itsestäänkin, niin pelottavaa kuin se onkin :) Luulenpa ap, että keksit kyllä tekemistä. Ja etukäteen ei voi tietää, keihin siellä tutustut ja mitä kaikkea mahdollisuuksia se tuo eteesi. Älä huolehdi siitä etukäteen vaan ota päivä kerrallaan ja sitten näet, mitä kukin päivä sinulle eteen tuo...
Joskus olisi ehken hyvä vain olla ja kuunnella itseään ja antaa omalle henkiselle kasvulle tilaisuus. Ilman pysähtymistä se ei onnistu.
Se neljäfemma mamma
ap on 37v kolmen lapsen äiti, olen jokaisen lapseni kanssa ollut sen lähes parisen vuotta kotona eli yhteensä noin 5 vuoden tauko työelämästä on tullut jo pidettyä. Tällä elämänkokemuksella ja omalla luonteellani voin omasta puolestani vastata, että kaksi vuotta voi olla myös äärimmäisen pitkä aika, jonka aikana ihminen voi mm. sairastua masennukseen ja uupua, turhautua ja kokea monenmoisia negatiivisia tuntemuksia, jos elämä on liian epätyydyttävää. Ihan kaikella hyvällä enkä yhtään tarkoita väheksyä sun äitiysvapaa-aikaasi.
ap
Ensin varmaan opiskelisin kohdemaan kieltä, jollen sitä hyvin osaisi. Nauttisin, ettei ole PAKKO tehdä mitään. Ottaisin sen yhtenä elämänvaiheena (2 vuotta on lyhyt aika!). Jaksaisin ehkä olla aktiivisempi äiti ja parempi puoliso, kun ei tarvitsisi olla töissä...