Mieheni kuolemasta vasta muutama kuukausi ja taidan olla ihastunut

rakastuu todennäköisesti helpommin uudelleen".



Ja kuten joku tuossa kommentoikin, sinä olet surutyösi aloittanut jo silloin, kun teille selvisi, että puolisosi tulee kuolemaan. Näille asioille ei ole olemassa oikeaa kaavaa, joten kaikki mitä eteen tulee, tulee. Rakastu ja rakasta, mutta etenen varovasti, eli ei äkkinäisiä liikkeitä. Niinkuin itsekin sanoit, ttuo tunne voi olla vain osa surutyötä ja läheisyydentarvetta. Mutta ihan sama oikeus sinulla siihen on kuin tässä kaikilla muillakin.

niin siitä vaan. Mieheni kuolemasta on nyt 6 vuotta ja sitä tuskaa ei voi käsittää ellei sitä itse ole kokenut. Omalta osaltani tilanne oli siinä mielessä toinen että kuolema oli odottamaton ja yhtäkkinen. Itselläni meni monta vuotta siitä pikkuhiljaa toipuessa mutta ymmärrän paremmin kuin hyvin sen ihon ja ihmisen ikävän mikä sinulla on.



Ainoa ikävä asia on , että kaikki eivät sitä ymmärrä. Monet ihmiset ympärilläsi tulevat asiaa paheksumaan, sillä meidän kulttuurissamme asiat pitäisi tehdä samojen kaavojen mukaan mikä on sovnnaista. Eihän leski saa heti rakastua, silloinhan hän on huono ihminen eikä ole rakastanutkaan sitä puolisoaan. Ja jostain syystä nopeita uusia seurustelusuhteita paheksutaan naisilla enemmän kuin miehillä. Kyllähän nyt jokainen mies tarvitsee naisen, ei muuten selviä - tuntuu olevan se mentaliteetti. kehoitan olemaan välittämättä juoruilusta ja tosiaan hyvä neuvo on että kannattaa valita tarkkaan ystävänsä kenelle näin ensimmäisenä asiasta puhut.

...niin kamalaa ja lopullista kun kuolema onkin, niin pitkä sairausaika valmistaa kohtaamaan sen lopullisuuden. Suru on myllerrystä, mutta kun tuuli pyyhkii pilvet pois ei niitä enää ole.

rouva, mitähän tekisit jos miehesi kuolisi,sinäkö saat olla onnellisesti naimisissa koko ikäsi ja muut surkoot ja olkoot yyhoita. kyllä se voi suakin vielä itkettää kun muita olet painamassa, millä mitalla te mittaatte sillä teille mitataan, sanoo RAAMATTU.

koska olemme viettäneet aikaa paljon yhdessä. Tälle miehelle olen kertonut, että tarvitsen vielä aikaa, että voisin ajatella seurustelua, tosin olen kertonut myös sen, että taidan olla häneen ihastunut.

Tämä mies on sanonut ymmärtävänsä eikä ole olettanutkaan, että asiat tapahtuisi nopeasti.

En minä nyt enää mikään kauhean nuori ole tai se tietty riippuu miten sen ajattelee, ikää on yli 40v.

ap

niin siitä vaan. Mieheni kuolemasta on nyt 6 vuotta ja sitä tuskaa ei voi käsittää ellei sitä itse ole kokenut. Omalta osaltani tilanne oli siinä mielessä toinen että kuolema oli odottamaton ja yhtäkkinen. Itselläni meni monta vuotta siitä pikkuhiljaa toipuessa mutta ymmärrän paremmin kuin hyvin sen ihon ja ihmisen ikävän mikä sinulla on.

Ainoa ikävä asia on , että kaikki eivät sitä ymmärrä. Monet ihmiset ympärilläsi tulevat asiaa paheksumaan, sillä meidän kulttuurissamme asiat pitäisi tehdä samojen kaavojen mukaan mikä on sovnnaista. Eihän leski saa heti rakastua, silloinhan hän on huono ihminen eikä ole rakastanutkaan sitä puolisoaan. Ja jostain syystä nopeita uusia seurustelusuhteita paheksutaan naisilla enemmän kuin miehillä. Kyllähän nyt jokainen mies tarvitsee naisen, ei muuten selviä - tuntuu olevan se mentaliteetti. kehoitan olemaan välittämättä juoruilusta ja tosiaan hyvä neuvo on että kannattaa valita tarkkaan ystävänsä kenelle näin ensimmäisenä asiasta puhut.

Ei lesken (miehen/naisen) tarvitse olla loppuelämäänsä yksin. Ihastuminen uuteen mieheen ja poismenneen aviomiehen ikävöiminen ei mitenkään poissulje toisiaan. Kuollut on kuollut, se ei takaisin tule ja se on ihan tosi. Ja hän ei enää elä muualla kuin muistoissa.



Ja olen ihan varma, että kenen tahansa rakastava ja fiksu mies/vaimo kuoltuaan toivoisi että se toinen kykenisi jatkamaan elämää eteenpäin, vaikka sitten jonkun toisen kanssa. Ja silloin kuin itselleen niin sopii, ei kai tuollainen pieni ihastuminen tarkoita, että heti ollaan räntty levällään ja menneet unohdetaan..? Jos niin luulee, niin on kyllä hiemna vajaa.



Itse luulen, että ap, sinulla on vain kaipaus jonkun viereen, joka voi toki muuttua ihastuksksi tätä vanhaa tuttavaa kohtaan. Mutta se elämää ja se elämä vaan menee eteenpäin, itse voi vaan yrittää pysyä mukana, ota hänet viereesi jos sille tuntuu.

kun häntä ei enää ole, niin hän ei halua, että jään häntä suremaan loppuelämäkseni vaan sanoi, että toivoo minun löytävän onnen jonkun toisen kanssa.

Sitä nyt en tietenkään voi varmaksi tietää, että onko tämä mies johon nyt mitä ilmeisimmin olen ihastunut niin se elämäni toinen rakkaus vaiko ei. En todellakaan uskonut, että näin pian mieheni kuoltua voisin ihastua keneenkään.

Lapset ovat kuitenkin minulle ne tärkeimmät ja he ovat aina etusijalla ja myös tämä mies sen ymmärtää.

ap

Ei lesken (miehen/naisen) tarvitse olla loppuelämäänsä yksin. Ihastuminen uuteen mieheen ja poismenneen aviomiehen ikävöiminen ei mitenkään poissulje toisiaan. Kuollut on kuollut, se ei takaisin tule ja se on ihan tosi. Ja hän ei enää elä muualla kuin muistoissa.

Ja olen ihan varma, että kenen tahansa rakastava ja fiksu mies/vaimo kuoltuaan toivoisi että se toinen kykenisi jatkamaan elämää eteenpäin, vaikka sitten jonkun toisen kanssa. Ja silloin kuin itselleen niin sopii, ei kai tuollainen pieni ihastuminen tarkoita, että heti ollaan räntty levällään ja menneet unohdetaan..? Jos niin luulee, niin on kyllä hiemna vajaa.

Itse luulen, että ap, sinulla on vain kaipaus jonkun viereen, joka voi toki muuttua ihastuksksi tätä vanhaa tuttavaa kohtaan. Mutta se elämää ja se elämä vaan menee eteenpäin, itse voi vaan yrittää pysyä mukana, ota hänet viereesi jos sille tuntuu.