Mun isäni ei pidä lupauksiaan. :(

apuja anele, aikuinen nainen on itsenäinen ja hoitaa itse omat asiansa - ja häänsä - eikä ripustaudu vanhempiensa varaan.

apuja anele, aikuinen nainen on itsenäinen ja hoitaa itse omat asiansa - ja häänsä - eikä ripustaudu vanhempiensa varaan.

No jos mun isä ihan oma-aloitteisesti ehdottaa, että se maksaa ne tilavuokrat, onko susta ok että jättää maksamatta?

Jos sun kaveri/äiti/sisko sanoo, että voi tuoda sunkin lapsen kerhosta kotiin eikä haekaan. Mitäs ripustauduit muihin ihmisiin?

Eikö yleensä ihmissuhteissa ole tapana luottaa ja olla luottamuksen arvoinen? Ainakin mulla kaikki muut ihmissuhteet on toiminu niin. Vai onko isyydessä omat sääntönsä?

ap

jonkin osan häistä. Mä sanoisin kyllä omalle isälleni että rahaa nyt tilille, kun kerran hääpaikkakin vaihtui hänen takiaan.

eiköhän kyse ole periaatteesta, että lupaukset petetään, eikä muutamasta eurosta... Kyllä monilla mun tuntemillani ihmisillä on ihan aikuisina asialliset suhteet vanhempiinsa. On siis lupauksia puolin ja toisin ja siihenhän homma perustuu, että ne lupaukset pidetään.

apuja anele, aikuinen nainen on itsenäinen ja hoitaa itse omat asiansa - ja häänsä - eikä ripustaudu vanhempiensa varaan.

nyt tampio lukemaan. Kyse oli lupauksesta ja sen pitämisestä.

Ei ketään kiinnosta saarnaamisesi.

sillä, isäsi ei ole ennenkään pitänyt lupauksiaan, miksi ihmeessä nyt niin oletit? Erittäin tyhmää.



Joka tapauksessa, nyt vaadit, että maksaa ne rahat, kerro, että olet pahassa pulassa, ja vast edes, älä ikinä oleta siltä mitään! Kasva, nainen!

sillä, isäsi ei ole ennenkään pitänyt lupauksiaan, miksi ihmeessä nyt niin oletit? Erittäin tyhmää.

Joka tapauksessa, nyt vaadit, että maksaa ne rahat, kerro, että olet pahassa pulassa, ja vast edes, älä ikinä oleta siltä mitään! Kasva, nainen!

Tiedän... Mä olen ehkä vasta nyt tajunnut millainen mun isä on. Mä olen aina jotenkin pitänyt sen puolia, ajatellut että se vika on tässä päässä. Mä oon vaan niin kaivannut sitä hyväksymisen tunnetta.

Sitähän mä tässä kai tuskailen eniten, kun mun on pitänyt luopua jostain ihmeellisestä mielikuvasta mun isästä, jollaista ei ole ollut olemassakaan. Nyt 25-vuotiaana sitten vasta suostun näkemään millainen isä mulla on.

ap

miksi et pyytänyt niitä rahoja tilillesi etukäteen??! Meillä ainakin avattiin "häätili" jonne vanhemmat laittoivat ne rahat, joilla halusivat järjestelyihin osallistua. Sieltä sitten maksettiin miehen kanssa sitä mukaa kun piti kuitata joitakin laskuja - osa ennen häitä jo ja osa jälkikäteen.

elämä opettaa, älä enää usko isääsi, hän varmasti rakastaa sinua, mutta ei kykene hoitamaan lupauksiaan, pidä välimatkaa, ettei isäsi enää käytä tilanteita hyväksen sinun kustannuksellasi.

Pyydä saataviasi, niin kauan, että saat ne, opeta isääsi pitämmän lupauksensa, älä luovuta, sillä sekin on rakkautta

olet liian killti, sinua hyväksi käytetään

Tuollaisia ne monet isät valitettavasti ovat aikuisille lapsilleen, ja etenkin ne jotka ovat ns aloittaneet "uuden elämän", eli eronneet aikoja sitten lastensa äidistä, ja aloittaneet uuden parisuhteen, ja menneet jopa uusiin naimisiin. Ei heitä enään sitten kiinnosta pätkän vertaa aikuisten lastensa asiat, tai heidän kanssa oleminen ja tekeminen, vaan kaikki kapasiteetti menee uuden kumppanin palvomiseen, ja heidän yhteisiin omiin juttuihin ja matkusteluihin. Ja todellakin lupaillaan kyllä kaikkea, mutta ne lupaukset eivät ikinä pidä paikkaansa, tai unohtuvat.

Näin on käynyt myös minunkin kohdalla, ja viimeisin lupauksen pettäminen tapahtui tässä aika vasta. Olen siis mieshenkilö, ja isäni erosi jo 2000-luvun alussa äidistäni, ja on nyt ollut jo toistakymmentä vuotta uusissa naimisissa. Tapaus meni näin. Olen pitkään haaveillut, että pääsisin käymään jossain reissussa, vaikka jossain Euroopan kaupungissa, mutta sopivaa reissukaveria ei ole ollut. Isäni, joka tykkää myös paljon matkustelusta, niin lupautui viime talvena lähtemään joko nyt loppukesästä tai alkusyksystä matkalle johonkin Euroopan kaupunkiin, kuten vaikka Budapestiin. Ainoastaan vain sillä varauksella, että millainen koronatilanne on silloin, ja sanoi tekevänsä sen nykyisen vaimonsa kanssa alkukesästä oman reissun, mutta lähtee sitten minun kanssa loppukesästä. Näimme tuossa alkukesästä silloin vähän ennen sitä heidän omaa matkaa, ja hän ei enään siitä meidän matkasta puhunut mitään. Kyseli vain minun työhommista. Otin sitten varovasti esille sen reissuasian, ja vastaukseksi sain vain ensiksi jotain mutinaa, ja sitten hän antoi ymmärtää, että ei ole innostunutkaan enään lähteen. Syynä lähinnä se heidän oma matka, joka ei vielä talvella ollut este. Sanoi vain, että voin joskus lähteä, mutta en nyt. Noin hän on sanonut ennenkin, mutta sitä päivää ei ole koskaan tullut. En ymmärrä tuollaista, että miksi oma isä lupaa tyhjää, eikä edes häneen voi luottaa. Kun sanoin, että vielä sä silloin talvella olit lähdössä, niin siihen hän vain sanoi, että kun sinä silloin vänkäsit, että pitäis päästä johonkin reissuun. Ai vänkäsin? Hän kyllä itsekin oli silloin lähdössä, ja nytkö hän kääntää sen asian minua vastaan. Huomasin taas jälleen kerran, että ei hänen puheisiin ole luottamista, eikä meillä yksiin käy, joten olen hänen nyt antanut olla, enkä ota yhteyttä. Sen verran tykkäsin apulantaa tuollaisesta valehtelusta.

Muita ei voi muuttaa, vaan omaa käyttäytymistään voi. Eli sulla on kaksi vaihtoehtoa: Hyväksyä se, että isäsi sanaan ei voi luottaa ja elää sen asian kanssa eli käytännössä itse hoitaa ja maksaa omat asiasi. Toinen vaihtoehto on vinkua ja surkutella asiaa hamaan tappiin ja siltikään sinä aikana ei kulu kuin omaa energiaasi ja isäsi ei muutu mihinkään.

näin kirjoitti:

Muita ei voi muuttaa, vaan omaa käyttäytymistään voi. Eli sulla on kaksi vaihtoehtoa: Hyväksyä se, että isäsi sanaan ei voi luottaa ja elää sen asian kanssa eli käytännössä itse hoitaa ja maksaa omat asiasi. Toinen vaihtoehto on vinkua ja surkutella asiaa hamaan tappiin ja siltikään sinä aikana ei kulu kuin omaa energiaasi ja isäsi ei muutu mihinkään.

Juuri näin. Jos toinen on niin itsekäs ja jääräpäinen, ettei hänen sanaansakaan ole mitään luottamista vaikka ensin lupaileekin, niin pahapa sellaista on mennä muuttamaankaan. Jos lupaukset toistuvasti petetään, niin siinä tapauksessa heittäytyä vain, ettei pyydä enään yhtään mitään, ja vaikka ottaa etäisyyttä ainakin joksikin aikaa. Kyllä ne siitä sitten huomaavat, että väärin ovat toimineet, kun ei lapset pidä yhteyttä.

Minä jotenkin luulen, että tuollainen lupausten rikkominen johtuu siitä, että he eivät vain jotenkin kehtaa sanoa suoraan ei, vaan he ikään kuin pelastavat itsensä lupaamalla sen asian, jotta toinen on sitten hiljaa, vaikka ei sitä kuitenkaan aio toteuttaa. Väärinhän tuollainen on, mutta valitettavan totta.

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisia ne monet isät valitettavasti ovat aikuisille lapsilleen, ja etenkin ne jotka ovat ns aloittaneet "uuden elämän", eli eronneet aikoja sitten lastensa äidistä, ja aloittaneet uuden parisuhteen, ja menneet jopa uusiin naimisiin. Ei heitä enään sitten kiinnosta pätkän vertaa aikuisten lastensa asiat, tai heidän kanssa oleminen ja tekeminen, vaan kaikki kapasiteetti menee uuden kumppanin palvomiseen, ja heidän yhteisiin omiin juttuihin ja matkusteluihin. Ja todellakin lupaillaan kyllä kaikkea, mutta ne lupaukset eivät ikinä pidä paikkaansa, tai unohtuvat.

Näin on käynyt myös minunkin kohdalla, ja viimeisin lupauksen pettäminen tapahtui tässä aika vasta. Olen siis mieshenkilö, ja isäni erosi jo 2000-luvun alussa äidistäni, ja on nyt ollut jo toistakymmentä vuotta uusissa naimisissa. Tapaus meni näin. Olen pitkään haaveillut, että pääsisin käymään jossain reissussa, vaikka jossain Euroopan kaupungissa, mutta sopivaa reissukaveria ei ole ollut. Isäni, joka tykkää myös paljon matkustelusta, niin lupautui viime talvena lähtemään joko nyt loppukesästä tai alkusyksystä matkalle johonkin Euroopan kaupunkiin, kuten vaikka Budapestiin. Ainoastaan vain sillä varauksella, että millainen koronatilanne on silloin, ja sanoi tekevänsä sen nykyisen vaimonsa kanssa alkukesästä oman reissun, mutta lähtee sitten minun kanssa loppukesästä. Näimme tuossa alkukesästä silloin vähän ennen sitä heidän omaa matkaa, ja hän ei enään siitä meidän matkasta puhunut mitään. Kyseli vain minun työhommista. Otin sitten varovasti esille sen reissuasian, ja vastaukseksi sain vain ensiksi jotain mutinaa, ja sitten hän antoi ymmärtää, että ei ole innostunutkaan enään lähteen. Syynä lähinnä se heidän oma matka, joka ei vielä talvella ollut este. Sanoi vain, että voin joskus lähteä, mutta en nyt. Noin hän on sanonut ennenkin, mutta sitä päivää ei ole koskaan tullut. En ymmärrä tuollaista, että miksi oma isä lupaa tyhjää, eikä edes häneen voi luottaa. Kun sanoin, että vielä sä silloin talvella olit lähdössä, niin siihen hän vain sanoi, että kun sinä silloin vänkäsit, että pitäis päästä johonkin reissuun. Ai vänkäsin? Hän kyllä itsekin oli silloin lähdössä, ja nytkö hän kääntää sen asian minua vastaan. Huomasin taas jälleen kerran, että ei hänen puheisiin ole luottamista, eikä meillä yksiin käy, joten olen hänen nyt antanut olla, enkä ota yhteyttä. Sen verran tykkäsin apulantaa tuollaisesta valehtelusta.

12 vuotta vanha aloitus,oliko pakko nostaa esiin ?

Isäsi kehtaa huijata sinua ja sinä et uskalla vielä des kunnolla asiasta sanoa. Nyt tiukka puhelu ja sanot, että on velkaa ja on maksettava.

Ap sellaista se on. Kaikki isät ei ole hyviä. Omanikin on hirveä. Väkivaltainen, ilkeä, uhkailee ja loukkaa, ja samoin pettää lupukset aina.

Mitään lupauksia ei kannata uskoa, suosittelen aplle tätä samaa suhtautumista. Ja unohda se rahan kerjuu! Jos isäs HALUAISI maksaa se olisi sen jo tehnyt. Nyt ei halua. Se että mangut luvatun rahan perään on säälittävää. Unohda rahat - mutta muista jatkossa se että isä ei ole luottamuksen arvoinen.

Se on pitkä ja kipeä tie kun tajuaa vanhempansa olevan surkea kuvatus. Itseäkin asia vaivaa vielä vaikka kohta olen 50.

Oma isä on samanlainen olen 11

Onpa ikävää, ap. Ei tosiaan ole kiva tajuta, että ei voi luottaa isänsä sanaan. Toivottavasti sulla on elämässä luotettaviakin ihmisiä.