Ahdistaako teitä muita, joilla ei ole lapsille kavereita naapurustossa?

susta tuntuu!ollaa asuttu melkei aina semmosis paikois,missä ei vaan ole lapsia.saas nähä löyetääkö tääl uudessa paikassa kavereita.

sitten vaan pitää järjestää mahdollisuuksia leikkiä muuten.

sit kamuja joita tavata iltaisinkin. Oma riesa on siinäkin jos ovikello soi jatkuvasti eikä ole omaa rauhaa.

Esikoinen on nyt eskarissa, jossa on kavereita, mutta kukaan ei asu ihan lähellä. Pakko vaan sopia erikseen "leikkikyläilyt", nýt poika on käynyt yhden kaverin luona ja sama kaveri käynyt täällä pari kertaa. Olisi vaan niin ihanaa, jos kaveri olisi heti naapuripihalla!



Ja asutaan ihan tiiviillä omakotitaloalueella, jossa lapsia kyllä on. Juuri esikoisen ikäisiä vaan ei...

Yks kaveri tässä ihan lähellä. Muuten soitan ja sovin leikkimisistä, kutsun meille kotiin leikkimään lapsia säännöllisesti ja lapsiani kutsutaan myös kavereille, jonne heitä kuskailen. Lapset leikkivät kyllä paljon keskenäänkin.



Vaatii vanhemmilta aktiivisuutta, mutta on mielestäni tärkeä asia hoitaa.



Muuttoon osaat vastata parhaiten itse, onko muut hyvät puolet niin painavia nykyisessä paikassa että haluatte jäädä? Itse muistan lapsena että oli ihanaa kun oli valtavasti pihakavereita. Vanhemmat haaveilivat isommasta kodista, mutta minä en olis lähtenyt mihinkään kivasta, turvallisesta pihapiiristä. Silloin leikittiin vielä paljon enemmän pihaleikkejä kuin nykyisin.

Poika riehuu siitä, ettei ole kavereita.

Yksi naapurin poika on mieleinen, mutta on 5v. vanhempi lastani ja ei jaksa aina olla poikani kanssa.

Toinen kaveri muutti 1km päähän ja nyt tapaamiset vanhempien varassa ja tämän kaverin äiti ei viitsi nähdä vaivaa lasten vuoksi.

Ensi syksynä poika menee lähikouluun. Nyt ollut toisella puolella kaupunkia kielellisessä tarhassa, joten ei tunne lähialueen lapsia.

Meillä tosissaan poika saa raivareita kaverin puutteessa ja tarhassakin on hyvä kaveri, mutta asuu taas tosi kaukana meistä.

Tuo kaukainen tarha oli kuntoutus vaihtoehto kielen kehityksen viiveelle.

Meillä kuitenkin helpotti kun lapset meni kouluun ja saivat uusia kavereita joiden luokse oppivat nopeasti kulkemaan.



Pikkulapsiaikana tilanne oli rasittava kun leikkiseuraa piti erikseen järjestää. Perhekerhot ja avoin päiväkotitoiminta auttoivat onneksi tutustumaan lähialueiden muihin perheisiin.

täällä ainakin kaikenikäiset leikkii sulassa sovussa keskenään!

mutta en ole kaivannut kavereita lapsille. Keskenään leikkivät. Sitten on harrastukset ja niissä tapaa kavereita. Kylään voi kutsua kaveriperheitä.

Musta tuntuu, että ohjelmaa liiankin paljon. Tykkään ihan rauhallisista illoista perheen kanssa.

Hanki lapselle siis harrastus tai pari.

voi olla 2-3 km päässä. Kerhossa ja harrastuksissa näkevät.

varsinkin esikoispojan puolesta.

Onneksi lapset leikkii keskenään aika hyvin, mutta ovat eri sukupuolta ja 3 vuoden ikäerolla, joten eihän se nyt sama asia ole kuin kaverit.



Koulukin kauempana, viedään ja tuodaan autolla.



Joskus kateellisina kuuntelen kun toisten lapset painelee kaverien kanssa iltaisin pihalla ja meidän lapset ei saa tuota kokemusta :(



Asutaan vanhalla omakotialueella, mutta lähinaapureilla on 0-2 vuotiaita poikia (meidän nuorin 4,5 v tyttö) ja yhdellä esikoispojan ikäinen tyttö, mutta tätä perhettä ei ikinä näy. En tiedä missä ovat aina iltaisin.

Asuimme ennen rivarialueella, jossa lapsia oli paljon. Ovikello soi koko ajan, ei hetken rauhaa. Koko ajan sai sanoa lapsillemme, että ei nyt pääse ulos kun pitää välillä olla kotonakin (esim. syödä ja nukkua). Todella rasittavaa. Omalla pihallaankaan ei saanut olla rauhassa kun jotkut termiitit siinä juoksivat ympäriinsä ja sotkivat paikat.



Nyt ollaan muutama vuosi asuttu omakotitaloalueella, jossa ihan naapurissa ei ole saman ikäisiä. Lapsemme siis leikkivät usein keskenään. Kavereiden tulosta tai kaverille menosta sovitaan erikseen. Pyörällä kyllä pääsevät tuon reilun kilometrin matkan vaikka päivittäin. Paljon rauhallisempaa on elämämme ja kaikki (siis myös lapset) ovat tyytyväisiä.

Meillä on ihan samanikäinen poika kuin meidän poika naapurissa, mutta leikeistä ei tule mitään. Mun mielestä kaveri ei pyydä leikkimään ja sen jälkeen haistattele, homottele, käske painumaan vit...n, lyö, potki, eilen tuli isoja kiviä päähän (onneksi oli pyöräilykypärä meidän pojalla pyöräilyn jäljiltä vielä päässä). Kesällä eivät leikkineet keskenään ollenkaan, kun ei meidän poikaa päästetty, nyt yritettiin, mutta tulos tässä... Ehkä meidän poika on vaan hyväntahtoinen hölmö, jota voi kiusata mielinmäärin. Vanhemmille puhuminen ei auta, kokeiltu on...

Meidän esikoisella on ollut aina kavereita, kuopuksella ei ollut neljään ensimmäiseen vuoteen. Onneksi oli silloin kuitenkin niin pieni että ei kauheesti kaivannutkaan, mutta vähän kuitenkin.



Ihmeellisintä asiassa oli se että asuttiin silloin vielä helsingissä ja isossa kerrostalossa. Mutta ei vaan ollut kuopuksen ikäisiä, esikoisen ikäisiä oli paljon.



Nyt asutaan kehyskunnassa ja omakotitaloalueella. Vaikka tää ei ole mikään uusi alue niin täällä on paljon lapsia, nyt on kuopuksellakin kavereita.

Meillä kans tytöllä ei kavereita naapurissa, mutta löydetiin läheltä uus tuttavaperhe lapsellekaveri.fi-sivun kautta. Suosittelen kokeilemaan : )

täytyypi käydä katsomassa

eli nro 14 lasten tilanne korjaantunut. Muutimme alueelle, jossa on pihakavereita. Nyt ovea pimputellaan (ei onneksi vaivaksi asti) ja lapsia haetaan leikkimään.

Kyllä se oikeasti vaikuttaa, onko niitä kavereita lähellä vai ei!



t muutosta onnellinen 14

enpä oo vielä ehtiny perehtymään, ehkä viikonloppuna

taustalla joku uusi yhdistys, sosiaalipuolen ihmisiä. Hyvä jos apua löytyy näinkin!

Pitänee tutustua tuohon sivuun jos saisi esikoille leikkikavereita. Nyt niitä ei ole kuin yksi =(