Onko kenekään muun lapsella tämmöistä

ei osaa arvostaa, siksi se on tuollainen ja sinä vielä mahdollistat sen.

ap

Luulet toisin :)



Kyllä näet minä nämä jutut tiedän ...

jankuttaa ja jankuttaa haluuvansa jätskii vaikka on jo luvattu, että saa lopuksi jäätelöä. ei nyt vaan sitten vasta kun ollan jotain muuta tehty ja se muu tekeminen menee vaa jankutukseksi"mä haluun jätskii, mä haluun jätski..." ja sitten hermostun ja sanon jollei toi jakutus lopu, niin ei tule ollenkaa ja sitten itketäään.

ei luotakaan enää siihen, että sun lupaus pitää, jos hän ei pidä asiaa esillä? Onko päässyt muutaman kerran unohtumaan?



Meillä on lapsi jolla on samankaltaisia ongelmia. Hänellä siihen on ihan eri syy, mutta jos teidän lapsi ei ole mikään asperger niin tuo todennäköisesti syynä. Meillä kuitenkin seuraavia helpotuskeinoja:



1. kirjoittakaa nuo luvatut jutut ja tapahtumat seinäkalenteriin näkyville. Siitä voi sitten lapsellekin sanoa että "juu, tiedän että haluat uimahalliin ja niin kuin näkyy tästä, on sovittu että keskiviikkona mennään". Konkretisoituu lapselle eikä unohdu itseltäkään.



2) kaikki asiat pitää valmistella ja sopia etukäteen. jos on jotain ylimääräistä kivaa tai ekstraa niin se selitetään lapselle aamulla että nytpä tehdäänkin näin ja siell ätätä ja tuota ja (Tässä se olennainen juttu) lapselle selitetään myös, milloin se kiva tai ekstra loppuu ja miten ja ettäsitten tullaan kotiin rauhoittumaan, syömään ja lepäämään. Näin lapsi tietää, että lopetuskin on tulossa, eiä odota "ekstran" jatkuvan loputtomiin.

Onhan ihan ymmärrettävää ettei vielä 10-vuotiaskaan täysin hahmota kuinka pitkältä viikko saatika puoli vuotta lopulta tuntuu. Vasta aikuisesta nuo ovat lyhyitä aikoja :-)



Mitäpä jos yrittäisit olla turhia reagoimatta lapsen "jankutukseen"? Vastaat asiallisesti jos kysyy kaunako vielä, mutta muuten annat lapsen puhua mitä puhuu. varsinkin kaumepana olevat asiat kannattaa merkata kalenteriin ja opettaa lapselle miten sitä luetaan. Voi vaikka ruksia päivä joka aamu, niin ajan kulu hahmottuu paremmin.

ja pelkäänpä, että tuo #2 on oikeassa. Lapsi saa liikaa, eikä arvosta saamiaan, eikä ole siis koskaan tyytyväinen. Lisäksi haluaa sen jonkin heti eli paikkaa sillä jotain muuta esim. läheisyydenkaipuu, yksinäisyys...ja sitten pettyy, kun se materia ei tuokaan onnea.



Meillä oli pojan kanssa vielä vuosi sitten samanlaista, poika nyt 6v. Lapsi oli kovasti toivottu ja etenkin minä sorruin sille tielle, että hän sai minkä tahtoikin, vaikka välillä joutui niitä odottamaankin. Palkitsin ja lohdutin tavaroilla esim. verikokeita, lääkärikäyntejä, huonoa päivää jne. Sitten jäin toisen raskauden takia ensin saikulle ja äitiyslomalle, niin että olimme 5kk ihan vaan kahdelleen kotona, luimme paljon, kävimme lähipuistossa ja siis teimme paljon asioita yhdessä, mutta materian ostaminen jäi, koska en voinut liikkua kaupungille ja mies ei ole edes toiminut niin kuin minä. Ja kappas eräänä iltana mieheni sitten kysyi olinko huomannut muutosta, enkä ollut edes itse tajunnut asiaa. Viime kesänä päästiin jopa siihen pisteeseen, että poika valitsi 10 lelua, jotka hän antoi pois ja yhdessä veimme ne kierrätykseen. Mitään mustasukkaisuutta siskoa kohtaan ei ole ollut ja uskon tämän muutoksen johtuneen juuri siitä, että minä muutuin.



Parasta oli pari viikkoa sitten, kun oli taas kontrollikäynti lastenpolilla ja lopuksi verikokeet, eikä "palkinnoista" ollut mitään puhetta. Niin autossa pois lähtiessämme hän sanoi: no nii ohi on.Suorinta tietä kotiin siskon kaa leikkimään. Joten usko pois, tyttösi tietää, että saa kaiken halumansa, mutta vaikka antaisit koko maailmaan tavarat ja paikat hän ei ole tyytyväinen, koska jotain puuttuu. Mieti mitä se puuttuva on? Tyttösi on jo niin vanha, että häneltä voisi kysyäkin, mitä hän oikeasti haluaa tai miksi hän haluaa jotakin?

aina on jokin jankutus menossa, kun nähdään. Ellei se sitten ole ns. esittämistä kummitädille.