***Heinäkuiset 2011***
Aloitan jo uuden pinon, kun jouduin tänne suorilta viime kuusta. Eli oli tarkoitus tehdä viides Inssi oman ovulaationi mukaan ja mun tuurilla se ovis olikin nyt viikonloppuna eikä enää mitään tehtävissä. Aiemmin ovis ollut kp 16-18 ja nyt kp 13. On se niin väärin!
Eli nyt on inssien ajoitusten kanssa sählätty ihan riittävästi ja seuraavana IVF/ICSI. huh, vähän hirvittää ne hormonimäärät ja varsinkin se punkteeraus. Mutta kai siitä selviää hengissä ja mitäpä sitä ei tekisi oman pikku nyytin eteen.
Plussatuulia puhaltelen ja toivottavasti en saa kovin paljoa seuraa tuolta kesäkuisista! voin aivan hyvin harrastaa yksinpuhelua täällä, hih.
Kommentit (755)
Ja Evelinalle paljon jaksuja tielläsi, kovia olet joutunut kokemaan. Olet vahva ihminen! Koko sydämestäni toivon, että seuraava kerta on se jolloin vihdoin saat plussan!
Kuulostaa vahvasti siltä, että Iltatähti ja Pumpkin saavat iloisia uutisia tästä kierrosta :) Hyvä hyvä..toivotaan parasta!
Tänään mä sain loisto "päähänpinttymän", ajatuksen, että tästä kierrosta meikäläinen aikoo plussata!! Käyttöön otetaan ovistestit, joita en aiemmin ole kokeillut. Vaikkakin tunnen oviksen tai ainakin viime kierrossa tunsin hyvin, mut jotenkin haluun varmistua asiasta, että sellainen oikeasti tapahtuu. Ja pupuilua paljon kehiin. Ja tuota greippimehua vois kokeilla kanssa, vaikkakin taitaa olla aika pahaa? Ja liukkari jätetään kokonaan pois, sitä tulee silloin tällöin käytettyä. Siittiöt eivät kuulemma pääse liikkumaan siinä kunnolla..?
Olis kyllä kiva vaan unohtaa tää yritys ja antaa mennä omalla painollaan, mut eihän se onnistu mitenkään.. Onkohan se oikeasti niin et mitä vähemmän sitä ajattelee ja odottaa niin sitä todennäköisemmin se tärppää? Mut miten siihen pystyis? Ja viime kierrossa ei ollut kovia odotuksia ja ehkä hiukan pelottikin ,jos olisi tärpännyt, oli vähän huono kuukausi monin osin, mut eipä tuo tuottanut tulosta siltikään, hih :)
Hyvää yötä kaikille!
Aloin laskeskella, että ei taida meille tulla heinävauvaa, kun ei ovista kuulu vieläkään ja kp jo 34. Kovasti kyllä juilii munasarjoja, mutta ei ilmeisesti tarpeeksi, kun ei irtoa... No meillä on kaksi lasta syntynyt heinäkuussa, joten olisi ihan mukava saada elovauva :)
Iltatähdellä ja Pumpkinilla on jännät paikat! Kertokaahan tilanteen etenemisestä... ;)
Viiwi, olet tehnyt hyvän päätöksen raskautumisen suhteen! Tuohon päätökseen olisi kyllä mukava yhtyä. Ensin täytyy vaan selvittää, että minkälaisiksi nämä kierrot muuttuvat. Ja oot ihan oikeassa siinä, että on liian vaikeaa olla ajattelematta ja tutkiskelematta, kun toivoo niin paljon!
Pysyttelen nyt vielä varmaan tämän viikon täällä ja vaihdan sitten tuonne elokuisiin. Mutta seuraan kuitenkin teidän muiden etenemistä täällä!
Terkuin äippä
Kylläpäs täällä on ollut säpinää!! Kaikkia viestejä en nyt millään ehdi lukea...
ON: Ovis jäi tosiaan bongaamatta tästä kierrosta kokonaan. Olenkohan sitten ovuloinut ollenkaan :/ Viime kierto oli todella lyhyt, 27 päivää! Nyt vain odotellaan millainen kierto nyt on tulossa, ja toivotaan että ensi kierrossa saisin taasen oviksen hyödynnettyä!
Annu kp 27/27-30, yk 4
Että mie ootan pakkasta ja lunta! On niin synkkää ja pimeää iltaisin, että!
Evelina: Stressi on todella merkittävä vaikuttaja kaikkeen ja se on ikävä juttu. On helpompi sanottu, ko tehty, että olla vaan ressaamatta. Stressihormoonihan vaikuttaa siten, että sen ollessa koholla, niin mm. insuliinitasapaino häiriintyy. Stressihormooneja on mm. oksitosiini ja adrenaali, jotka ylitoiminnalla vaikuttaa suuresti kroppaan. Ja tuon kortisolin saa kyllä mitattua verikokeilla. Ja vielä tosta sokeritasapainosta - syötkö paljon viljatuotteita? Ne kannattais jättää vähemmälle. Esimerkiksi vähähiilihydraattinen ruokavalio vois auttaa sua, ko ne turhat sokerit elimistössä ei oo hyväksi kelleen, ko saavat elimistön omaa hormoonitoimintaa sekaisin - joko liikatuotantoa tai sitten vajaatuotantona ja ne ois hyvä saaha tasapainoon. Vhh-ruokavalio auttaa tässä asiassa. Ite oon nyt toista kuukautta vhh-ruokavaliolla ja voin paremmin, ko ennen. Mun kans pitis mennä käymään sokerirasituksessa, ko nuorimmaisen syntymästä reilu vuosi - mulla oli raskausajan diabetes kahelta nuorimmaiselta ja ruualla sain pidettyä arvoja kurissa. Sulle ehkä vois tehää hyvää käyä hierojalla tai ihan vyöhyketerapiassa, jolla on stressiä alentavia vaikutuksia. Tässä nyt jotain vinkkejä :)
Heti alkuun pahoittelut Jeky!
Voimia ja halauksia eteenpäin.
Tervetuloa uusille ja pahoittelut ihan jokaiselle joille se on paikallaan.
Kyllä täti voisi ihan oikeasti nyt jättää meidät rauhaan!!
Itse olen taustaillut täällä ja kirjoitellut megakiertojeni takia jo elokuisten pinoon.
Ovista olen tikuttanut ja viivat on vahvistumaan päin =) ja olotkin alavatsalla sen mukaiset.
Nyt kyllä vieläkin kipeämmän oloinen vatsa, johtunee varmaankin noista popsimistani clomeista.
Minny kp14/37-39 yk4
Kuumeilija täällä terve, olen tuolla 30+ kerhossa jo kirjotellutkin ja nyt kun tässä laskin LA ajankohtaa niin kyllä se vielä tässä kierrossa tuonne heinäkuulle menee. Nyt siis kp 15/21-25, 2 dpo, yk8 mennään.
Laittelin muuten eilen ihan väärin kp:t..olen näköjään laskenut koko ajan että menkat alkoivat viimeksi tiistaina, vaikka alkaneetkin jo maanantaina, no, päivän heitto sinnetänne. Mutta siis nyt vaihteeksi pitenee taas kierto, aikaisemmin maksimikierto ollut 28vrk, nyt menee sitten 29vrk asti. Voi jeesus miten näin heittelee kierrot!! Viimeksi vaivaiset 22vrk. Ja siltä väliltä sitten kaikki loput. No, juurikaan jännäämistä ei tule tässäkään loppukierrossa koska tänään heräsin hemmetilliseen PMS:ään!! Kaikki jurppii ja raivostuttaa ja päätä särkee, alamahaa nipistelee ja ekan kerran tissitkin kipuilee. Raskausoireitahan nää ei voi tässä kierron vaiheessa ees olla, edellisistä tuo tissikipu nimenomaan jäänyt loppukierrosta pois ja alkanut vasta rv.5-7 tietämillä, jos siis raskautunut. Alan odotella ensi tiistaita ja menkkojen alkua ja hypähdän sitten elokuisiin. Ja sitten syyskuisiin jne..olen täällä pinoilemassa vielä ensi vuodenkin. Hyvää tässä on se, etten ole niitä testejä ryhtynyt tekemään, jos jotain hyvää löydettävä. Tsempit muille!
Helene kp.24/22-28(29), dpo.9, yk.9
Heippa kaikille. Minä olen nyt taustaillut useamman viikon, mutta ehkä joku muistaa kesäkuisten puolelta. Minulla esikoisen yk 2 ja ensimmäisen yk:n jälkeen päätin ottaa vähän rauhallisemmin, kun olin aivan vauhkona ja silloinhan ei voi kuin pudota korkealta ja kovaa.
Nyt en ole käyttänyt ovistikkuja, mikä tekee hommasta toisaalta aika hankalaa, kun mitään oviksen merkkejä ei ole ollut ilmassa. On vain pitänyt yrittää heilutella peittoa tasaisin väliajoin, mutta avokin mielestä sillä tulee liikaa paineita (kamalaa, joutuu harrastamaan normaalia enemmän seksiä...).
Tällä hetkellä kp 27/32. Mitään muuta erityistä ei ole tuntunut, paitsi parin viimeisen päivän aikana pahoja repäisykipuja esim. autosta noustessa. Mutta nekin kai voivat liittyä ihan normaaliin kuukautiskiertoon. No, katsotaan nyt miten käy, yritän ottaa kaiken coolisti, vaikka vaikeaa se on.
Onnittelut teille, joilla on tärpännyt ja pidän peukkuja kaikille muillekin. Etenkin Eve olet myös minunkin ajatuksissa ja Jekylle halaus.
Santsalle ja Mussumille tervetuloa turiseen tänne - täällä on mahtava porukka, joiden kanssa jakaa ilot, surut ja kaikki muut :)
Nelkku: Millaset olot siellä on? Me, kun samoissa päivissä mennään :) Mulla täällä edelleen alavatsa kipuilee oikealta puolen?!? Outoa!
Helene: Joo, se liian aikanen testaaminen vaan saa hermot tiukille ja oottamisen ootuksen aivan tuskalliseksi. Toivotaan kuiten, ettei sua menkat ala nyt!
Meibi: Hih, meillä mies on ollut tosi tyytyväinen, ko seksiä on nyt ollut usein ;) Vaikka on kyllä joskus kieltämättä tullut niin suorittamisen maku suuhun siinä hommaillessa.
AJ ja kp 30 tänään - vielä 10 päivää jälellä! :)
Ompas täällä paljon kirjoittelijoita taas, sepä kivaa! :) Paitsi etten meinaa ehtiä lukea kaikkien juttuja..
Jeky: Suurpahoittelut! En tiedä, miten suuri suru keskenmeno on, mutta suuri sen täytyy olla.. :( Toivon teille parempaa onnea seuraavaan yritykseen!
Oma napa tai paremminkin oma munasarja: Vihloo. Molempia puolia vihloo vuorotellen ja on vihlonut aina oviksesta asti. En muista tämmöistä aikaisemmilta kierroilta. Raskausoire, vai jotain muuta vikaa (oviskin oli yli viikon myöhässä)?? Muuten olenkin täällä itselleni naureskellut, kun olen kuvitellut jo vaikka mitä oireita, vaikka oviksesta on kulunut vasta 3 päivää! Eräänä aamuna eväspaketin kylmä ruoka haisi pahalle ja meinasi tulla paha olo (siis ei se ollut edes pilaantunutta se ruoka, ihan kylmän ruuan tuoksu vaan). Väsyttää, mutta niin mua aina väsyttää. Nälkäkin on,.. yleensä mulla on iltanälkä vähän ennen menkkoja, tähän aikaan kierrosta ei tapaa olla. Alapää on edelleen limainen, vaikka oviksen jälkeen pitäis tulla kuivemmat ajat. Jos raskausoirekuvittelu olis olympialaji, olisin varmasti kisaamassa mitalista...
Tiedän kyllä, ei voi olla raskausoireita vielä, ei vaan voi, ei vaikka mikä olis.
t. Aamupuuro, dpo 3
P.S. Älytöntä tämmönen meininki, että pelin jälkeen pitää tuomarin päätöstä odottaa yli kaksi viikkoa! Hetihän se pitäis saada tietää, että onnasko vai ei.. !!
Voisin niin allekirjottaa ton sun osion tosta omasta munasarjasta ja oirekuvittelusta (mm.limailua, kipuilua oikealla puolen sekä alavattalla, nälkää, väsyä, aamulla kahvin jälkee mulla kävi hetkellinen etominen) - samaa meinaan täälläkin ja mietin kans, ettei mitenkään voi vielä olla mitään oireilua, koska mulla ovis oli sunnuntaina.
Kaikille moikat, työreissussa ollaan..hieno päivä takana :)
AMALIA: OLiks se sun ovis vasta su? Mä olen jossain kohtaa vissiin pudonnut ;). Peukkuja. Ja oireet voivat olla ovisoireitakin: silloinkin ällöttää, väsyttää ja pissattaa. Ja voivat jatkua hyvinkin heti sen jälkeen, koska k-rauhashormonia erittyy kehoon enemmän.
PUMPKIN: TIlannekatsaus?? Peukkuja!
Uusille tervetuloa, kivaa, että meitä on täällä keskusteleva sakki :)
OMANAPA: Ellottaa (etenkin, kun ei ole muistanut tankata säännöllisesti, mutta sekin kuuluu myös PMS), väsyttää (ja sekin kuuluu), valkovuoto hölähtää kerran kaksi/ vrk, sitten muuten on tasaisen kosteaa, ei ns. vuotamista. Janottaa (PMS:kin janottaa), itkettää (PMS itkettää), vihlomisia vähäsen silloin tällöin, ei ihmeitä. Nännit ajoittain arkailee, särkee aina välillä, sit se menee ohi. Kummallista psyyketouhua. NYt 9. pv oviksesta.
KOhta kaupunkia katselemaan, shoppailemaan? Ja syömään.
ILTIS 31/36-38, DPO 9
Elikkäs, edelleen täällä odotellaan tätiä tai plussaa tulevaksi. Samat oireet jatkuvat myös, mitkä olleet jo kohta toista viikkoa. Eilen tein apteekin raskaustestin, joka oli yllätys yllätys negatiivinen. Nyt mennään jo kp 33/ 28-30.
Mullahan tuli sellasta ovisliman tapasta limaa viime viikolla, joten jos mä olisinkin ovuloinut toistamiseen tän kierron aikana!? Rinnat olleet hyvinkin herkät ja kipeät, nännit varsinkin.
Ei auta muu kun odotella. Kai jotain jossain vaiheessa tapahtuu tai sitten jos ei niin lääkäriin vaan. Kun kuitenkin tää masun kipuilu/ jomotus jatkuu.
Iltis; tuon maanantaina tehdyn negan jalkeen paatin odotella ensin tadin kylailya, ja jos sita ei kuulu niin testailen sitten. Yleensa tadin kylailyt alkaa aamusella, joten joko huomenaamuna tai perjantaiaamuna pitaisi tadin tulla jos on tullakseen (olettaen etta saapuu 14dpo -en ole ihan varma olenko 12 vai 13 dpo tanaan).
Jos tatia ei kuulu lauantai iltapaivaan mennessa, niin sitten testaan. Alkaa olla jannat paikat :-)
Pumpkin
kp23/25-28, yk 3, 12/13 dpo
toivotaan lisää plussia tälle kuulle.
Luulin jo, että pääsen helpolla tästä pettymyksestä, mutta tänään onkin ollut sitten itkuherkkä päivä. Se alkoi oikeastaan siitä kun kirjoittelin sähköpostia kaverini kanssa, joka tietää kuvioni. Kerroin tietysti, että en vieläkään ole raskaana. Hän ei kommentoinut sitä sanallakaan. Seuraavassa meilissä vielä jotain mainitsin että olen vähän suruinen, johon hän kysyi ai miksi? Vastasin, että no kun en ole vieläkään raskaana. Eikä edelleenkään kommentoinut mitään!!! Siis pienet sanat, voi olen pahoillani olisi niin riittänyt. Mutta ei siis niin mitään. Olen niin pettynyt. pari muutakin kaveria kyseli tekstarilla kuin kävi ja kun vastasin, niin eipä tullut mitään vastausta. Mua siis niin ottaa pattiin mun kaverit. Ovatko oikeasti edes kavereita kun ei normaalit käytöstavat ole hallussa.
Ah onneks on tämä palsta, te ymmärrätte ja tuette. enkä minä kavereiltani mitään ymmärrystä hae, mutta eikös normaaleihin käytöstapohin kuulu olla pahoillaan jos toiselle on käynyt näin. Arghh pistää niin vihaksi. Täällä olen sitten yksinäni miettinyt, miten otan asian esille heidän kanssaan vai otanko ollenkaan. En vaan haluaisi että asiat jää painamaan mun mieltä.
Sorry nyt tämä vuodatukseni, mutta oli pakko avautua kun tuntuu, että tukehdun tähän pettymykseen.
Voi mälsää evelina.. Tommoset pienet asiat harmittaa isomman harmituksen yhteydessä paljon enemmän kun muuten. Kuitenkin mä luulen, että sun kaverit ei oo kommentoinu lähinnä sanojen puutteen takia (se syy olis ainakin mulla tommoseen käytökseen). Haluaisi sanoa jotain lohduttavaa, mutta ei vaan keksi mitää fiksua.. kaikki tuntuu typerältä. Ja pelkäisi, että satuttaisi vaan lisää. Tosin toi "olen pahoillani puolestasi" olisi kyllä ihan hyvä sanoa. Jotenkin kirjoitetussa muodossa se vaan tuntuu töksähtävältä varsinkin, jos ei keksi mitään muuta siihen sanottavaa.
AmaliaJoel: Meillä meneekin sitten kierto samassa mallissa, kun mullakin oli sunnuntaina ovis. Samat päivät ja samat oireet, toivotaan, että merkitys on molemmille se toivottu! :)
t. Aamupuuro
Juuh, olipas taas "muutama" viesti kertynyt luettavaksi :) Paljon iloa ja surua. Pahoitteluni Jekylle. En ole kokenut keskenmenoa, mutta sitä pelkään jos onnistun joskus tulemaan raskaaksi. Paljon voimia ja tsemppiä uuteen yritykseen!!
Ja Eveliina: Äärettömästi toivon sinulle onnea kaikessa. Sinä jos joku sen ansaitsee. Olet kyllä paljon kokenut surua ja sen kaikista pahimmankin, oman rakkaan pois menon. Harva pystyy tuohon sinun vahvuuteesi kaiken tuon jälkeen. Hatun noston paikka!! Ja hieno juttu että pääset heti uuteen yritykseen vauva asioissa :) Ja isosti tsemppiä että se se onnistuu!!
Paljon onnea plussanneille ja paljon tarrasukkia matkaan :) Ja pahoittelut niille joille täti kurvasi paikalle. Harvinaisen ei toivottu vieras!!!!!
Viiwi: Mä päätin saman asian että nyt tähän kiertoon panostan. Nyt tikuttelen ovista mutta vielä ei oo tullut plussaa, saas nähä jääkö ovis tällä kierrolla pois. Ja toi unohtamisen yrittäminen. Juu ei onnistu!! Ehkä menkkojen ajaksi, mutta muuten sitten koko aika ajattlee ja miettii mitä vois tehdä jotta onnistuis. Ja minkäs tälle vauvakuumeelle voit? Et mitään!! Se on kestettävä ja toivottava parasta. Aina tulee se pettymys, joka ottaa niin kovasti aivoon (ainaski itelläni), mutta luonnolle ei maha mittään :(
Musta on niin mahtavaa kun kaikki jaksaa tsemppaa kaikkia niin kovin. Ja kaikki oireet jalkasäryistä vatsan nipistyksiin voidaan yhdistää raskausoireisiin tai ainakin sillä tsempataan mahdolliseen plussaan. Te ootte kyllä sitten mahtava porukka :)
Itelläni nyt siis oviksen metsästys menossa ja kp14 ja testi negatiivinen eilen ja tänään. Hieman ehkä pelottaa ettei sitä ovista tässä kierrossa tule ollenkaan. Sitten taas ootellaan seuraavaa mahista. Miksi se on tehty niin vaikeaksi joillekkin meistä?? Tahtoisin niin kovin jouluna ilmoittaa perheelle että vauva on tulossa.. Minkäs teet?
Mutta siis, tsemppiä kaikille ja PLUSSAPUUUUUUH!!!
Piiu kp14/25-31 yk7
Voi miten täällä on surullisia uutisia. Evelinalle osanotto menetyksestä ja toivon todella että nyt sinua onnistaisi!!
Jekylille pahoittelut keskenmenosta, toivottavasti pian pääsette uuteen yritykseen.
Muillekin puhaltelen plussia, toivottavasti tässä kuussa tärppäisi monelle!
Itse vielä käyn lukaisemassa teidän juttuja vaikka jo odotuspuolelle sujahdinkin. On niin epävarma olo, on ollut muutaman päivän kovaakin alavatsakipua ja pelkään että kesken menee. Ekan neuvolan tosin jo varasin loppukuulle.
Jonkinlaista limaista vuotoa on, ei kuitenkaan verta ja aina kun tuntuu että "lirahtaa" niin ryntään vessaan tarkistamaan tilanteen =( onneksi ei vielä ainakaan ole pois tullut...
Joku puhui tuhrusta: Itselläni oli jossain noista kolmesta aiemmasta raskaudesta menkkojen aikaan tuhrua ja luulinkin etten ole raskaana vaan kyse olisi niukoista menkoista... toisin kuitenkin kävi =D jos tästä olisi lohdutuksen sanaa (nim.en nyt muista, anteeksi! )
mutta nyt lapsille iltapalaa ja ajatukset pois omasta navasta...
.. kun ihan alkupäiviä menossa tosian, mut kattelen kyllä kaikkien kuulumiset päivittäin :-) Ihanan jännittävää muutamilla, plussapuhureita !!
Omassa navassa ei mitään ihmeitä, muutakun se että nyt mä päätin että tässä kierrossa mä kanssa raskaudun, hitto vie. (joo, voitte kuvitella tän hullunkiillon silmissä tässä vaiheessa kiertoa taas, kun sitä nostaa kaikki apuvälineet pöydille..) Eli rupean kokeilemaan nyt pikkuhiljaa noita tilaamiani ovistikkuja, ja greippi mehu on ahkerassa käytössä (onneksi rakastan sitä muutenkin..), vitskuja naamariin ja seksistä pidättäytyminen muutamaa päivää ennen itse yrittämistä.. >:) Täti on painellut mäkkylään, ainoastaan pientä ruskeaa tuhrua vielä aamulla. nyt siis kp 6/24-32..
Aattelin että millon sitä ovista kannattais alkaa tikuttelemaan? Mulla vain rajallinen määrä noita testejä (6kpl) joten en hirveesti liian aikaseenkaan viitsisi aloitella :-O Hitsin viime kierto kun meni ja tempas niin pitkäksi, että nyt on ihan sekaisin seuraavasta.. Voiko se ovis viiva vahvistua päivässäkin, siis että aamupäivällä haaleaa viivaa, illalla jo näyttäisi vahvaa? Kauhea stressi yhen ovulaation metsästyksestä, pitäisi kai vetäistä syvään henkeä ja toivoa vaan parasta.. (joopajoo, kun se muka onnistuisi..)
Halauksia kaikille !
-Pikku Basse
Kivaa saada uusia ihmisiä mukaan kuumeilemaan, piinailemaan, kiukuttelemaan ja kaikkia mahdollisia tunteita tänne purkamaan.
En ole ikinä kuullutkaan tuosta sokeriaineenvaihduntajutusta. Osaatko kertoa siitä jotain enemmän? Sokruarvot (paastosokeri) mulla on ollut hiukan koholla, mutta kesällä kun laihdutin 12 kiloa ne putosivat lähelle normaalia. Nyt en ole mitannut pitkään aikaan ja syytä vissiin olisi kun olen taas syönyt ihan mitä sattuu kökköä.
Mitenkähän on muuten kivun merkitys raskautumisessa. Mulla on varmaan huikeat stressihormonit veressä tuon jatkuvan kivun vuoksi. Eikös se stressihormoni ole juuri sitä kortisolia? Kysyin kerran hoitajalta siitä niin hän sanoi, että jos tulee paha stressipiikki niin saattaa estää ovulaation. Muuhun hän ei osannut sanoa mitään. Voikohan kortisolin määrää verestä jotenkin mitata?
Mietin vähän tätä kiirettä mikä mulla selvästi on. Että jos olisin järkevä (kerrankin) niin laittaisin ruokavalion kuntoon ja koittaisin vähentää ressitekijöitä elämästäni (helpommin sanottu kuin tehty) pudottaa vielä vähän painoa ja saada tuo selkäkipu jokseenkin hallintaan niin olisikohan paremmat mahkut onnistua. Mutta kuinkahan kauan kestää ennen kuin ruokavalion muutos näkyy limakalvoissa ja solutasolla asti. Ei varmaan ihan yhdessä kuukaudessa onnistu.
Edelleen tulee tosi vähän vuotoa ja vielä on ruskeata. Mutta kivut ovat sitä luokkaa, että kohta tulee ämpärillinen. Eli kyllä nämä varmaan ihan oikeat menkat ovat.
Pitääpä jutella näistä ruokavalioasioista ja tuosta sokrujutusta lääkärin kannsa, jos hänellä olisi jotain näkemyksiä asian suhteen.