mä säälin aina ekaa lasta odottavia tai pienten

tarvii sääliä. Mun lapsi on 1v 4kk ja mä rakastan sitä enemmän kuin mitään ja kohta saadaan toinen. Elämä on työlästä, mutta onnellisempaa kuin koskaan , myös parisuhteen osalta

jos saisin, mä vihaan lapsiani.

lasten äitejä. eivät tiedä mihin helvettiin päänsä ovat työntäneet.

Toivottavasti kuitenkin olet jo selvinnyt parempaan suuntaan! Tsemppiä sinulle!

ole mikään superäiti. Minulla on 3-vuotias ja 2kk ikäinen vauva ja minusta tämä on kertakaikkiaan parasta!



Miksi itse koet asian niin negatiivisena?

mulla ei ole omaa elämää, ainaista tappelua noitten ipanoitten kanssa.

Miksi ihmeessä halusit lapsen?

ns. rakastumalla heidän isäänsä ja seuraavat virheet tekemällä ne pennut.

Mulle tulee mieleen näistä "etpä tiedä mihin helvetiin olet joutunut" tyypeistä että miksi he kokevat kaiken lapsiin liittyvän helvettinä jne.



Mulla on 10kk:n ikäinen poika (ap:lle varmaan vielä suurempi helvetti) ja toinen tulossa. On ollut vaikeaa, mutta en ikinä voisi sanoa että pienten lasten kanssa on helvettiä.



joo, lapset tappelee, joo ne sottaa, kyllä, ne rikkovat tavaroita, mutta hei. Mustelmat häviää (ja toivottavasti niistä tappeluista opitaan), sotkut voidaan siivota ja pesukoneella saa vaatteet puhtaaksi ja tavarat on vain tavaroita.

Jos omat hermot ei lasten riitelyä kestä ja lähtee siihen riitaan mukaan niin silloin kannattaa jo mennä juttelemaan ammattilaisen kanssa.

asennekysymys. Ihan omakohtaisesta kokemuksesta sanon tämän, ei-toivotun lapsen äitinä.



Kun lopulta opin asennoitumaan lapseeni oikein (esim. se, että hän ei ole syyllinen omaan syntymäänsä, eikä hän pilaa elämääni), on elokin muuttunut parempaan suuntaan.

että jos jonkun mielestä kahden terveen lapsen kanssa eläminen on helvettiä, niin tää tyyppi ei tiedä oikeasti vaikeista asioista yhtään mitään.

mutta kyllä minäkin myönnän ajattelevani monen esikoista odottavan kohdalla, että voi sä et tiedä, mikä sua odottaa. Itselleni lapsen saaminen oli sen sortin järkytys, että ihan sen pohjalta nää ajatukset.

Ei minusta ainakaan olsii useamman lapsen äidiksi. elämäni olisi helvettiä jos olisin erehtynyt tekemään enemmän kuin 2. Ja olisin tässä tilanteessa että itse hoitaisin kokonaan, ei isovanhempia tai kotiin ei tule kukaan hoitamaan (nykyään yleistä isommissa perheissä, että ei viedä vaan kotiin tulee joku).



työtähän tämä on ja kovaa jo nyt,mutta ajoittain helpottaa jo.

ap: mene itse töihin makaaman ja palkkaa kunnalta hoitaja kotiin. tulee halvemmaksikin.

Siis täähän on ollut ihanampaa kun olen ikinä osannut odottaakaan! Minä säälisin itseäni jos en saisi olla äiti. Ja surettaa kyllä ne ihmiset jotka eivät saa tätä kokea, mutta jokainen tekee valintansa itse (ja kaikille lapsettomuus toki ei ole valinta vaan pakon sanelema juttu).



Mutta taitaa tää vanhemmuus olla asennekysymys, ja ehkä ikäkysymyskin. Kun on jo vähän elämänkokemusta ja tukku vastoinkäymisiä, sitä ymmärtää mikä tässä elämässä on oikeasti tärkeää. Ja ainakin omasta mielestäni se on rakkaus, perhe ja lapset.

olen lähipiirissä nähnyt niin monta tapausta jossa on pudottu todellisuuteen tosi korkealta.

Kannattaa olla ainakin lasten välissä töissä. Siinä kummasti saa perspektiiviä sihen, mikä on hauskaa ja mikä ei.



Ekan lapsen jälkeen oli ihanaa mennä töihin, ja nyt on ihanaa taas jäädä kotiin kakkosen kanssa. On tarpeeksi vaihtelua.



Älkää hullut jääkö kotiin muuttumaan negatiivisiksi vuosiksi putkeen.

toisen odottaminen onko jo toinen juttu

asennekysymys. Ihan omakohtaisesta kokemuksesta sanon tämän, ei-toivotun lapsen äitinä.

Kun lopulta opin asennoitumaan lapseeni oikein (esim. se, että hän ei ole syyllinen omaan syntymäänsä, eikä hän pilaa elämääni), on elokin muuttunut parempaan suuntaan.

Sittemmmin menin töihin ja olen ollut viisi vuotta töissä, ja kivaa on tämäkin!

vuotta kotona, se aika oli ok, lapset pieniä, mitä isommiksi he kasvavat sitä kauheempia heistä tulee. tällä hetkellä inhoan noita pentuja.

mutta toisaalta isänsä on vielä pahempi luuseri, ei todellakaan tiedä miten lapsia kasvatetaan, että mun on pakko noista pennuista aikuisia tehdä, isälleen en niitä voi antaa vaikka mieli tekisikin.

tyttö olisi varmaan jo 14v raskaana ja poika 15vee vankilassa jos isänsä kasvattaisi, mä sentään tiedän mieten se tehdään. toinen osapuoli ei. haukkuu mua, etten osaa lapsia hoitaa, mutta kun lapset hänellä, nukkuu koko ajan. kesällä vei lapset baariin kello kahteen yöllä jne.

Itselläni on kaksi lasta ja lasten saaminen on ollut parasta, mitä minulle on sattunut. Työlästä kyllä on ollut, en sitä kiellä. Mutta on hienoa katsoa lapsen kasvamista ja kehittymistä. Meillä on ollut tuuri, kun saatiin rauhallisia ja harkitsevaisia lapsia. Vanhin muutti jo kotoa opiskelemaan ja nuorempi lähtee parin vuoden kuluttua, joten äitiyskin on nyt muuttunut.