En oo viikkoon puhunu miehelle. Jokohan tänään repee...

Uh ah iih ei nyt peppuun. Voinko olla arvannut oikein ap?

En nyt jaksa selittää, miksi, mutta tiedän, että suurin osa ymmärtäisi, kun kertoisin koko jutun kaikkine taustoineen. Sen verran sanon, että olen kyllästynyt siihen, että anopin oppien mukaan mistään ikävästä ei voi puhua: vaietaan niin kauan, että se ikävä asia menee pois. Tää ei käy meillä, enkä enää anna periksi. Jos ei puhuta tiettyjä asioita halki, ei puhuta mistään.



Poistun nyt.

Ihan oikeesti, aika rajua vallankäyttöä sulta.

äitini ja isäni saattoivat jopa yli vuoden olla puhumatta toisilleen.

Sanoivat vaan ruokapöydässä tyyliin "Sano isälle, että roskat pitäisi viedä."

lopetan puhumisen kun suutun, samoin kieltäydyn näkemästä koko ihmistä ja elän kuin toista ei olisikaan siinä.

Onneksi meillä tätä tapahtuu harvoin ja näkymätön olo kestää ehkä sen pari päivää.

Mä en tiedä mistä tällainen reagointi johtuu, ehkä siitä, että en kestä huutamista, joten se ei ole toimiva keino ristiriitatilanteisiin ja epäilen että tällainen reagointi on myös vahvaa vallankäyttöä toista kohtaan.



Tämä on vain tapa hoitaa ristiriitoja, jokainen pari tekee tavallaan..

Tarvitsen aikaa pystyäkseni sanallistamaan pahan oloni, mutta kaikesta selittämisestä huolimatta mieheni haluaa käydä suoraa tulitaistoa, ja kun en siihen lähde, alkaa mykkäkoulu.



hankalaa.



Äitini on pitänyt kerran lähes kuukauden mykkäkoulua isälleni, kun oli niin vihainen. Ikävintä tässä oli se, että minä jouduin molempien vanhempien kuuntelijaksi ja viestien toimittajaksi. (puhelimen välityksellä, koska asun lähes 300km päässä vanhemmistani).

Mykkäkouluun ryhtyjä tietenkin aina kokee mykkäkoulunsa oikeutetuksi. Mykkäkoulu on kuitenkin sadistista alistamista eikä se ole milloinkaan aikuismainen tie ongelmatilanteiden rakentavaan selvittämiseen.

Toivottavasti miehesikin ymmärtää ja heivaa tuollaisen idiootin pihalle.