Lue keskustelun säännöt.
Eroa miettiviä paikalla? Teille asiaa! ov
16.09.2010 |
Heti alkuun korostan että tarkoitus ei missään nimessä ole syyllistää eroajatuksista, enkä tietysti voi sanoa mitään yleispätevää (koska tilanteitahan on erilaisia) mutta nyt oli vaan PAKKO tulla "varoittamaan"...
Minä ja lapseni isä erosimme jo 6 vuotta sitten. Erosimme melko hyvissä väleissä (tietysti alussa oli kahnauksia mutta nykyään olemme jo miltei ystäviä, kavereita ainakin) ja olemme mielestäni järjestäneet lapsen kannalta asiat niin hyvin kuin mahdollista, esim. minä ja ex asumme kilometrin päässä toisistamme, niin että lapsemme voi pyöräillä toisen luo kun haluaa, ja vaikka asuu pääsääntöisesti mun luona, näkee isäänsä hyvin usein, eli joka toinen vkonloppu ja sen lisäksi n. 3-4 iltana viikossa.
Silti, taas eilen.. mä en tiedä mitään sydäntäsärkevämpää kuin katsoa lapseni tuskaa asiasta. Suurimmaksi osaksi tuntuu jo että asia on ok, mutta edelleen, siis vaikka erosta jo näinkin monta vuotta, tapahtuu mm. seuraavanlaista:
Lapsi huusi minua illalla sänkynsä viereen. Oli selkeästi jokin hätänä. Kyselin että mistä kiikastaa, ja lapsi parahti lohduttomaan itkuun, ja aikansa itseään koottuaan sai soperreltua että "miksi te ette isän kanssa voi muuttaa yhteen?" ja "miksi te erositte?" ja että kuinka hän ikävöi isää kun on meillä (ja ilmeisesti minua, kun on isällään). Lapsi oli todella lohduton, ja näin kuinka asia _raastaa_ häntä :(
Vaikka siinä kuinka yritin selittää lapselle että kyse oli aikuisten asioista ja että häntä me rakastamme ja että isä ja äiti on hyviä kavereita muttei palaa enää koskaan yhteen, ja yritin lohduttaa että huomenna taas näet isän yms. niin vaikka sain itseni pidettyä kasassa lapsen kanssa jutellessa, niin kun lapsi nukahti, menin suoraan vessaan itkemään kun tuntui niin hiton pahalta :( Nytkin itkettää, kun kirjoitan tätä.
En tiedä olisiko se suhde ollut pelastettavissa, luulen että ei, mutta toisaalta nykyisellä "tiedolla" pohdin välillä että olisin ehkä yrittänyt suhteen eteen vielä lisää, tai jopa elänyt siinä helkkarin kulissiliitossa (kun mitään väkivaltaa, alkoholismia tai pettämistä yms. ei ollut), mutta silloin luulin, että "kun äiti on onnellinen, on lapsikin onnellinen", (mutta ei se mennytkään ihan niin... Esittäisin omana kokemuksenani sellaisen väitteen tuon sijaan, että "kun lapsi on onneton, on äitikin onneton" :/ )
Ja vaikka mulla siis nykyään on jo "uusi" mies ja lapsikin tämän uuden miehen kanssa, ja sikäli olenkin hyvin onnellinen, olen silti melko lailla samassa jamassa (siis onneton) kuin silloin suhteessa lapsen isänkin kanssa, tosin nyt koen sitä tuskaa lapseni surun takia, en omani. Ja tämä on oikeastaan välillä paljon vaikeampaa kestää. Eikä tästä ole oikein ulospääsyäkään.
Tokihan ymmärrän, että on niitä eroja, joista lapset pääsevät hyvin yli, eivätkä reagoi näin kuten meillä kävi.
Mutta koska tämäkin on mahdollista (ehkäpä jopa luultua yleisempääkin, osa lapsista ei ehkä vaan näytä tunteitaan näin avoimesti?), ajattelin että on pakko tulla kertomaan tästäkin. Jos joku, joka miettii eroa, tuntisi että voisi vielä yrittää vielä vähän enemmän, tai edes vielä yhden kerran... Jos säästyisi edes yksi lapsi ja äiti tältä samalta tuskalta, mitä minä koen asian kanssa...
Tsemppiä kaikille parisuhteisiinsa! Pitäkää hyvä huoli!
Kommentit (51)
minä tarkoitin aloituksessani lähinnä tällaisista syistä kuin "rakkaus vaan loppui" tai "emme olekaan sielunkumppaneita" tai "intohimo on lässähtänyt"-tyylisistä syistä eroavia (kuten itselläkin oli)
Sinulle ja lapsillesi voimia elämään!
ap
että pitää varoa, etten palaa lasten isän kanssa enää yhteen. Rakastan häntä, mutta miehen mieli on häiriintynyt ja hän aiheuttaa pahaa oloa läheisilleen. Uskon, että ero on lapselle tuskaa,mutta tuskallista on myös olla henkisesti sairaan ihmisen lähettyvillä. Yritän varoa yrittämästä enempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta vanhempien mieliksi pitää kulissia yllä.
Tämän näkee ihan selkeästi kun seuraa omien lasten ikäluokkia ja luokkakavereita. Ihan kivoja tyttöjä ja poikia ja sitten alkavat oireilla kummasti.
Pojilla tyypillistä, että tavalliset, kivat pojat alkavat kiusata, ajautuvat paskajengiin, tulee näpistyksiä, tupakanpolttoa, koulu alkaa mennä huonosti. alkoholikokeiluja.
Kivat tytöt, joilla piti kaikki mennä hyvin, alkavat laihduttaa, viillellä, koulu menee huonosti, ajaudutaan pikkukovisten porukkaan, seksikokeilua ihan pentuina, itsariyrityksiä, alkoholikokeiluja.
Lapset ovat todella rikki ja opettajat ovat helisemässä niiden kanssa.Kun lapsen käytös yhtäkkiä muuttuu ja hän ajautuu väärään porukkaan tai laihtuu tai käytös muuttuu häiriökäytökseksi, paljastuu takaa yleensä ero.
Sitten ihmetellään, että miksi vanhemmat ei tee mitään kun lapsi häiriköi, hakkaa, kiusaa, tupakoi yms. Mutta ei kai vanhemmat jouda tekemään tai edes tiedä tai välitä. Kun lapsi seilaa kahden kodin väliä, ei kumpikaan vanhemmasta ole ajantasalla tekemisistä. Tai ei välitä kun uusi onni on tärkeämpää.
Surullista, että lapsen tulevaisuus tuhotaan sillä, että ei jaksetakaan prinsessahäiden jälkeen arkea.
Voin sanoa, että en usko sellaisiin eroihin, joihin lapsi ei reagoisi. Itse en osoittanut reagointia päällepäin, tai ainakaan siihen ei kukaan reagoinut mitenkään. Mutta näin jälikikäteen näen että oli aivan lastenpsyk keissi. Pärjäsin siis tosi yvin kaikkialla, olin reipas, hyvä koulussa yms. Mutta sisällä minulla oli tosi paljon itsetuhoisia ajatuksia, siis jo aivan pikkukoululaisesta. Ja vanhempieni eroon oli totisesti "syytä". Siis uskottomuutta, vastuuttomuutta, alkoholia, ja reaktiivista psyykkistä problematiikkaa. Mutta tämän kaiken tietäessänikin toivoin aina vanhempieni paluuta yhteen. Molemmat vanhempan näes kykenivät ryhdistäytymään uusissa suhteissaan. Luin hiljan Honkasalon eropaperit kirjan, ja minusta se kuvaa hyvin aidosti aikuisten kypsymättömyyttä ja lapsen kokemusta erosta.
Minulla oli tosi rikkinäinen nuoruus ihan ydinperheen tyttönä, samoin koulukiusaajani olivat ydinperheistä. Ainoa yksinhuoltajan lapsi luokallamme on ihan täyspäinen nuori ollut.
Yritetään tehdä parhaamme niissä olosuhteissa, joissa ollaan.
Kivat tytöt, joilla piti kaikki mennä hyvin, alkavat laihduttaa, viillellä, koulu menee huonosti, ajaudutaan pikkukovisten porukkaan, seksikokeilua ihan pentuina, itsariyrityksiä, alkoholikokeiluja.
Lapset ovat todella rikki ja opettajat ovat helisemässä niiden kanssa.Kun lapsen käytös yhtäkkiä muuttuu ja hän ajautuu väärään porukkaan tai laihtuu tai käytös muuttuu häiriökäytökseksi, paljastuu takaa yleensä ero.
Sitten ihmetellään, että miksi vanhemmat ei tee mitään kun lapsi häiriköi, hakkaa, kiusaa, tupakoi yms. Mutta ei kai vanhemmat jouda tekemään tai edes tiedä tai välitä. Kun lapsi seilaa kahden kodin väliä, ei kumpikaan vanhemmasta ole ajantasalla tekemisistä. Tai ei välitä kun uusi onni on tärkeämpää.
Surullista, että lapsen tulevaisuus tuhotaan sillä, että ei jaksetakaan prinsessahäiden jälkeen arkea.
[/quote]
Kivat tytöt, joilla piti kaikki mennä hyvin, alkavat laihduttaa, viillellä, koulu menee huonosti, ajaudutaan pikkukovisten porukkaan, seksikokeilua ihan pentuina, itsariyrityksiä, alkoholikokeiluja.
Lapset ovat todella rikki ja opettajat ovat helisemässä niiden kanssa.Kun lapsen käytös yhtäkkiä muuttuu ja hän ajautuu väärään porukkaan tai laihtuu tai käytös muuttuu häiriökäytökseksi, paljastuu takaa yleensä ero.
Sitten ihmetellään, että miksi vanhemmat ei tee mitään kun lapsi häiriköi, hakkaa, kiusaa, tupakoi yms. Mutta ei kai vanhemmat jouda tekemään tai edes tiedä tai välitä. Kun lapsi seilaa kahden kodin väliä, ei kumpikaan vanhemmasta ole ajantasalla tekemisistä. Tai ei välitä kun uusi onni on tärkeämpää.
Surullista, että lapsen tulevaisuus tuhotaan sillä, että ei jaksetakaan prinsessahäiden jälkeen arkea.
[/quote]
mammoja selittämään, ettei mun lapsi ainakaan. ja mun nuoruudessa kiusaajat ja viiltelijät oli kaikki ydinperheen lapsia ja eroperheiden kullannuppuisia luokan priimuksia.
Ymmärrän toki, että omia ratkaisujaan yrittää puolustella ja katsoo maailmaa verhon läpi.
Mutta realistinen tosiasia on, että meidänkin koulussa ne kovisjengit ja jopa ala-asteella seksisuhteisiin alkavat tytöt ovat kaikki eroperheiden lapsia. Kun tavallinen kiltti tyttö tai poika yhtäkkiä menee rikki ja muuttuu, taustalla on melkein aina avioero.
Toki ydinperheissäkin voidaan huonosti, mutta tällainen lapsi on voinut huonosti koko ajan. Mutta nyt puhuinkin lapsista, jotka yhtäkkiä muuttuvat ja elämä menee ihan perseelleen lyhyessä ajassa.
Minulla oli tosi rikkinäinen nuoruus ihan ydinperheen tyttönä, samoin koulukiusaajani olivat ydinperheistä. Ainoa yksinhuoltajan lapsi luokallamme on ihan täyspäinen nuori ollut.
Yritetään tehdä parhaamme niissä olosuhteissa, joissa ollaan.
Kivat tytöt, joilla piti kaikki mennä hyvin, alkavat laihduttaa, viillellä, koulu menee huonosti, ajaudutaan pikkukovisten porukkaan, seksikokeilua ihan pentuina, itsariyrityksiä, alkoholikokeiluja.
Lapset ovat todella rikki ja opettajat ovat helisemässä niiden kanssa.Kun lapsen käytös yhtäkkiä muuttuu ja hän ajautuu väärään porukkaan tai laihtuu tai käytös muuttuu häiriökäytökseksi, paljastuu takaa yleensä ero.
Sitten ihmetellään, että miksi vanhemmat ei tee mitään kun lapsi häiriköi, hakkaa, kiusaa, tupakoi yms. Mutta ei kai vanhemmat jouda tekemään tai edes tiedä tai välitä. Kun lapsi seilaa kahden kodin väliä, ei kumpikaan vanhemmasta ole ajantasalla tekemisistä. Tai ei välitä kun uusi onni on tärkeämpää.
Surullista, että lapsen tulevaisuus tuhotaan sillä, että ei jaksetakaan prinsessahäiden jälkeen arkea.
Kivat tytöt, joilla piti kaikki mennä hyvin, alkavat laihduttaa, viillellä, koulu menee huonosti, ajaudutaan pikkukovisten porukkaan, seksikokeilua ihan pentuina, itsariyrityksiä, alkoholikokeiluja.
Lapset ovat todella rikki ja opettajat ovat helisemässä niiden kanssa.Kun lapsen käytös yhtäkkiä muuttuu ja hän ajautuu väärään porukkaan tai laihtuu tai käytös muuttuu häiriökäytökseksi, paljastuu takaa yleensä ero.
Sitten ihmetellään, että miksi vanhemmat ei tee mitään kun lapsi häiriköi, hakkaa, kiusaa, tupakoi yms. Mutta ei kai vanhemmat jouda tekemään tai edes tiedä tai välitä. Kun lapsi seilaa kahden kodin väliä, ei kumpikaan vanhemmasta ole ajantasalla tekemisistä. Tai ei välitä kun uusi onni on tärkeämpää.
Surullista, että lapsen tulevaisuus tuhotaan sillä, että ei jaksetakaan prinsessahäiden jälkeen arkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivotko vieläkin, nyt aikuisena, että vanhempasi olisivat palanneet yhteen?
On tietysti kuitenkin hyvä, että puhutaan kokemuksista, myös näistä vaikeammista kokemuksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tietysti kuitenkin hyvä, että puhutaan kokemuksista, myös näistä vaikeammista kokemuksista.
itseään. Lapsiaan hän ei todellakaan ajattele tippaakaan.
ja tunnen kovaa syyllisyyttä. Haluaisin säästää lapseni erolta,mutta en voi enää jatkaa suhdetta heidän isänsä kanssa.
Terv.2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
enemmän ajattelin itseäni ja kuittasin nämä lapseen kohdistuvat huolenaiheet niillä useasti viljellyillä "lapsi on onnellinen kun äitikin on" ja että "lapset vaistoavat kulissiliiton" ja "lapset ovat sopeutuvaisia, eroaminen on nykyään niin tavallista" sekä "sun on ajateltava omaa elämääsi, kerran täällä vaan eletään"-lauseilla.
Hyväähän niilläkin tarkoitetaan, mutta pointtini on, että niihin ei kannata ihan sokeasti uskoa, kuten itse taisin tehdä.. :/
ap
On tietysti kuitenkin hyvä, että puhutaan kokemuksista, myös näistä vaikeammista kokemuksista.
itseään. Lapsiaan hän ei todellakaan ajattele tippaakaan.
Puolison henkinen sairaus on varmasti vahingollista lapsille, uskon että olet jo yrittänyt ja teet hyvin kuin eroat, tai ainakin parhaalla mahdollisella tavalla tuossa tilanteessa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teit silloin tietenkin sen, minkä uskoit olevan parasta teille kaikille. Nyt huomaat ehkä tehneesi väärän ratkaisun. Aina ei voi etukäteen ennustaa valintojensa seurauksia. Sinun lapsesi itkee vieläkin pahaa oloaan, tuskin tiesit surun jatkuvan näin kauan.
t.2
ja mä olen tajunnut, että ajattelin liian itsekkäästi silloin, enkä tajunnut mitä seurauksia päätökselläni voi olla.
Sen vuoksi tulinkin tekemään aloitukseni, jos joku eroa miettivä (noista suht pinnallisista syistä johtuen) harkitsisi vielä kerran.
Kiitos sinulle kommenteistasi kakkonen, ja kiitos myös muillekin kommentoijille.
ap
Teit silloin tietenkin sen, minkä uskoit olevan parasta teille kaikille. Nyt huomaat ehkä tehneesi väärän ratkaisun. Aina ei voi etukäteen ennustaa valintojensa seurauksia. Sinun lapsesi itkee vieläkin pahaa oloaan, tuskin tiesit surun jatkuvan näin kauan.
t.2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heille tuli omassa liitossaan kai se arki vastaan. Olivat tyytymättömiä ja riitelivät. Uhkailivat erolla ja epäilen, että kumpikin kävi vieraissakin. En tiedä tarkkaan, enkä välitäkään. Aika oli tosi rankkaa ja itse aloin polttaa tupakkaa siinä vaiheessa ja tuli ekat alkoholikokeilutkin.
He saivat asiansa selvitettyä ja elämä tasaantui. He ovat olleet nyt naimisissa 48 vuotta ja ovat kuin paita ja perse ja rakastavat toisiaan.
Olen tosi onnellinen siitä, että he eivät eronneet ensimäisen kriisin iskiessä. Heillä on nyt hyvä elämä yhdessä ja minunkin elämä pääsi selkenemään kun he saivat kriisinsä purettua ja heillä oli aikaa keskittyä minun elämääni ja minun tukemiseen.
itsekin välillä mietin että pitäisikö... (ja varmaan mieskin, tain ainakin hän sanoo niin). Mutta syyt ovat "pieniä": usein riitaa ja pahaa mieltä.
minä tarkoitin aloituksessani lähinnä tällaisista syistä kuin "rakkaus vaan loppui" tai "emme olekaan sielunkumppaneita" tai "intohimo on lässähtänyt"-tyylisistä syistä eroavia (kuten itselläkin oli) Sinulle ja lapsillesi voimia elämään! ap
että pitää varoa, etten palaa lasten isän kanssa enää yhteen. Rakastan häntä, mutta miehen mieli on häiriintynyt ja hän aiheuttaa pahaa oloa läheisilleen. Uskon, että ero on lapselle tuskaa,mutta tuskallista on myös olla henkisesti sairaan ihmisen lähettyvillä. Yritän varoa yrittämästä enempää.
Mä uskon että kaikissa parisuhteissa intohimo häipyy välillä, ja sitten taas syttyy uudestaan. sitä kutsutaan elämäksi.
kompromissiin valmiina, hyvissä voimissa (ei raskaan työpäivän jälkeen väsyneenä) selvittää yksissä tuumin asioita, jotka hiertävät. Olkaa valmiit antamaan periksi toinen toisillenne joissain asioissa. Jos kahdestaan riidat eivät meinaa saada ratkaisua, älkää epäröikö hakea apua ulkopuolisilta (kirjat, avioliittoneuvoja tms.)
Tsemppiä!
ap
itsekin välillä mietin että pitäisikö... (ja varmaan mieskin, tain ainakin hän sanoo niin). Mutta syyt ovat "pieniä": usein riitaa ja pahaa mieltä.
Jatkuvasti saa lehdistä ja keskustelupalstoilta lukea juuri noita mainitsemiasi fraaseja, kuinka lapset sopeutuvat niin hyvin, voivat hyvin kun äitikin voi jne jne jne. Voihan ne jossain tapauksessa pitää paikkaansakin, mutta valitettavan moni erolapsi on täysin eksyksissä eikä oma vanhemmat sitä edes huomaa tai tajua. Monesti oireet alkavat näkyäkin vasta myöhemmin eikä niitä osata välttämättä yhdistää eroon. Eron jälkeen joka tapauksessa lapsella ei ikinä sen jälkeen tule olemaan ehjää kotia. Hyvällä tuurilla lapsi säilyttää kaksi vanhempaansa 8ja sitä myötä kaksi kotia), yleisemmin toisesta vanhemmasta tulee satunnainen vierailija lapsen elämässä.
Itse olin vanhempieni eron jälkeen todella rikki, mitään isompaa meille näkyvää ongelmaa kun ei ollut. Aluski isä tapasikin säännöllisesti, sitten käynnit harvenivat ja uuden vaimon myötä loppuivat käytännössä kokonaan. Kyllä satutti nähdä omaa isää liikenteessä lähikaupungissa kuskaamassa lähes ikäistäni tytärpuolta harrastuksiin kun minua ja sisaruksia ei tavannut enää lainkaan, elatusavun maksamisesta nyt puhumattakaan. Samoin eräs sukulaisnaiseni vielä 25 vuotiaana reilut 7 vuotta vanhempiensa eron jälkeen itki suruaan erosta kun juhlissa oli maistellut hieman miestä väkevämpää. Ei ne erot lapsille, olivatpa sitten isoja tai pieniä mitään helppoja ole :(
minä tarkoitin aloituksessani lähinnä tällaisista syistä kuin "rakkaus vaan loppui" tai "emme olekaan sielunkumppaneita" tai "intohimo on lässähtänyt"-tyylisistä syistä eroavia (kuten itselläkin oli) Sinulle ja lapsillesi voimia elämään! ap
että pitää varoa, etten palaa lasten isän kanssa enää yhteen. Rakastan häntä, mutta miehen mieli on häiriintynyt ja hän aiheuttaa pahaa oloa läheisilleen. Uskon, että ero on lapselle tuskaa,mutta tuskallista on myös olla henkisesti sairaan ihmisen lähettyvillä. Yritän varoa yrittämästä enempää.
Minä erosin puoli vuotta sitten, isä asuu lähellä, meillä on yhteinen harrastus ja lapset voivat mennä isille silloin kun haluavat. Mutta eivät itke perään, eivät osaa kaivata isää iltaisin peittelemään koska minä olen sen aina tehnyt, elämä jatkuu kuten ennenkin paitsi että minä en nuku enää kädet nyrkissä.
että pitää varoa, etten palaa lasten isän kanssa enää yhteen. Rakastan häntä, mutta miehen mieli on häiriintynyt ja hän aiheuttaa pahaa oloa läheisilleen. Uskon, että ero on lapselle tuskaa,mutta tuskallista on myös olla henkisesti sairaan ihmisen lähettyvillä. Yritän varoa yrittämästä enempää.