Lue keskustelun säännöt.
Päiväkodin arki vs oikea elämä ts kummalliset säännöt
14.09.2010 |
Osallistuin tuohon päiväkodista hakemiskeskusteluun ja kävin miettimään, miten kauas päiväkodeissa on menty tavallisesta elämästä ja asiakaslähtöisyydestä.
Moni henkilökuntaan kuuluva ja asiakaskin tuntui olevan sitä mieltä, että lasten vanhemmat saisivat pysyä poissa näkyvistä ainakin kun pk:ssa on ohjelma kesken. Perusteluina käytettiin esim. lasten opettamista ruokailutavoille, lasten villiintymistä yms.
En tunnista tätä omalta pk:ssa työskentelyajaltani (yli 10 vuotta sitten) enkä myöskään lasteni hoitoajalta (n. 4 vuotta sitten). Tapoja kyllä opetettiin, mutta ei siinä yksi tai kaksi vanhempaa ollut mitenkään esteenä. Ehkä jopa päinvastoin. Eivätkä lapset olleen mikään räjähdysaltis lauma, jonka jokainen poikkeavuus rutiineista saa lentämään ympäri seiniä.
Ovatko nykyiset pk-ryhmät kamalan vaativia vai mitä on tapahtunut? Vai onko kokemukseni vain liian suppea ja totuus on toinen?
Ajatuksena sellainen päivähoitopaikka, jossa vanhempi voisi lasta hakiessaan vaikka istahtaa kahville rupattelemaan, olisi ihana. Onko utopiaa?
Kommentit (6)
ja saatoin joskus hakumatkalla poiketa pullakauppaan ja juoda perillä pph:n kanssa kahvit pihassa lasten leikkiessä näköetäisyydellä. Tai joskus törkeästi menin päiväuniaikaan, pienet sai nukkua ja isommat piirteli, me paransimme maailmaa. Opiskelijana kaikki oli paremmin ... :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ongelma on se, että jokainen ryhmä on täynnä "erityis"lapsia. yhdellä on adhd, toisella asperger, kolmannella ihanmikävaantauti ja siihen päälle lydään kaikkien "erityis"vanhemmat joilla ei ole hajuakaan siitä, että pk ei pyöri heidän nico-petterin tai janica-jessican ympärillä.
Ennen lapset oli kaikki tavallisia lapsia ja hoidossa klo 07-16.30 ja päiväkoti pyöri omalla rytmillään ei yhden lapsen lääkityksen mukaan tai virikehoitolapsen vanhempien mielen mukaan.
Joissain tapauksissa tuntuu kuin tapahtuisi "erkanemista" päiväkodin (henkilökunta, toiminta, tilat, arvot ja asenteet jne.) ja perheiden välillä.
Aamulla tuodaan lapsi ja illemmalla haeteaan-tyyliin. Jos ei mitään erikoista niin "heipat" sitten.
Olen ollut vuosia työssä sekä kunnallisissa että yksityisissä kannatusyhdistyksen ylläpitämissä päiväkodeissa.
Näissä yhdistyksen ylläpitämissä olen tuntenut kuinka lähellä perheet ja henkilökunta sekä koko toiminta ovat toisiaan. On paljon asioita jotka sovitaan yhdessä ja joista vastataan yhdessä, vanhemmat ovat tunteneet "omakseen" lapsensa hoitopaikan ja päivän kulun siellä. Vanhemmat osallistuvat eri tavoin kaiken onnistumiseen ja jatkuvuuteen.
Näissä ei-kunnallisisa on mahdollista vanhemman riisua päällysvaattensa ja istahtaa kahvikupposen ääreen odottamaan milloin lapsi on valmis lähtemään. Jos vaikka joku homma on kesken, ei sitä jätetä kesken jos vanhemmalla on aikaa odottaa. Monasti kun tiedetään lapsen kotiinläöhtöaika ei suurta työtä aloitetakaan ettei tarvitse lopettaa kesken...
kertoi muuttuuneesta tilanteesta siten, että 80-luvulla kun hän valmistui, piti lapsille opettaa sana ei kun vanhemmat ei sitä osanneet opettaa.
Nyt 2000-luvulla pitää ensin opettaa sana ei vanhemmille kun he eivät tiedä, mitä se merkitsee.
jos olen jo välipala-aikaan lastani hakenut, eli lapsi sai rauhassa syödä loppuun ja minä juttelin muiden kanssa jne.
Ikinä ei ollut ongelmia näissä. Toivottavasti nykyään on yleisesti ihan samoin!
Meillä on tosi mukava päiväkoti, vaikka suhtellisen iso onkin (vähän alle 90 lasta kaiken kaikkiaan).
Pk:n toiminta on minusta varsin tervejärkistä ja niin kodinomaista kuin se nyt pk:ssa voi olla.
Oma lapseni on 1-3-vuotiaiden ryhmässä ja siellä ainakin on moneen kertaa mainittu, että tervetuloa vaan vanhemmat seuraamaan/osallistumaan joskun lasten päivään, jos aikaa löytyy.
En tiedä onko kysymys yksinomaan siitä, että pk:ssa on hyvää henkilökuntaa vai vaikutaako sekin, että lapset (ja vahemmat) tuntuvat olevan normaaleja, tasapainoisia, ei-erityis-ongelmaisia.