Lue keskustelun säännöt.
Kasvattajagurut- miten rohkaista lasta (6v) puhumaan tunteistaan?
14.09.2010 |
Hei
minulla on 6v poika. On ulospäinsuuntautunut, sosiaalinen, aktiivinen ja sopeutuvainen. On myös hyvin herkkä ja jossain asioissa pelokas, uudet asiat jännittävät kovasti.
Hänelle tuottaa vaikeuksia myöntää/kertoa, että joku asia tuntui pahalle. Hän pystyy kyllä kertomaan sen, että jännittää tai pelottaa.
Mutta selvä harmitus, esim.synttäreille kutsumatta jättäminen, on sellainen, jota ei halua myöntää.
Minä näen, että nyt pojalla on tosi paha mieli. Kysyn, miltä tuntui, kun x sai kutsun ja sä et. Säkin olisit varmaan halunnut synttäreille?
Poika vastaa siihen ylipirteänä: "Ei miltään, ei mua haittaa yhtään. Ei ole paha mieli."
Onko minun taktiikka ihan väärä? Miten saisin pojan kertomaan niistä pahoista fiiliksistä. Minusta niistä pitäisi siksi puhua, että poikani jää muuten miettimään niitä itsekseen, ja tollasista asioista kertyy helposti sitten häpeää lapselle.
Haluan, että hän kokee, että kaikki tunteet on sallittuja. Yritän aina sanoa, että kun kertoo jollekulle pahasta mielestä tms., niin se muuttuu aina helpommaksi. Olen myös sanonut, että suru voi tuntua siltä, että rintaan sattuu.
Auttakaa minua tässä. En itsekään ole mikään hyvä tunteista puhuja. En oppinut sitä lapsuudessani ja siksi kannan huolta siitä, että enhän vain siirrä samaa tapaa lapselleni. Minä olen kantanut paljon häpeää sen seurauksena, että en lapsena saanut ilmaista itseäni enkä osannut.
Kommentit (13)
teemoittain. On satukirjoja, joissa käsitellään eri tunteita löytyy laidasta laitaan. Vihaa, mustasukkaisuutta, iloa, surua kiusaamisesta jne. Jos lainaisit lapsesi kanssa näitä kirjoja ja lukisitte yhdessä?
Jonkin ajan kuluttua lapsi saattaa alkaa puhua. Pieni lapsi ei osaa välttämättä vielä edes nimetä tunteitaan tai ymmärrä itsekään mistä omat tuntemukset esim. ärtymys johtuu. Eihän aikuisetkaan aina.
Oma lapseni avautui tunnekirjojen kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Huomaan, että yrität olla reipas ja sanot ettei harmita. Kuitenkin saa olla paha mieli. Sulla saa olla kurjia tunteita ja niistä saa kertoa äidille. Se yleensä helpottaa kovasti.
Kenenkään ei aina tarvi näyttää iloista ja kivaa. Saa näyttää myös että joku asia loukkaa"
tämän kirjoittajalle.
Mäkin sanon tota,että mä näen että sulla on paha mieli. Mutta voisin yrittää myös tota, että "yrität olla reipas..kuitenkin saa olla paha mieli". Poikani sanoisi tähän varmasti että ei ole, mutta ehkä tämä menetelmä voisi pidemmällä tähtäimellä kantaa hedelmää.
Lapsi saattaa illalla juuri ennen nukahtamista haluta kertoa mulle peloistaa yms. Silloin hän pienellä äänellä "paljastaa" mulle tunteitaan. On myös selkeästi siihen asti välillä pidättänyt tunteitaan, sillä silloin saattaa mikä tahansa pikkujuttu aihettaa kovan syvältä tulevan itkun.
Luulen, että välillä tenttaan liikaa lastani. Että kannattaa kertoa jne.
Tunteiden näyttäminen on mulle vaikeata juuri nyt, sillä pinnassa on tuleva avioeron uhka, mutta en voi niistä vielä lapsella puhua. Voinko itkeä lapsen nähden ja sanoa, että äidilläni on surullinen olo, mutta että ne on aikuisten juttuja, jotka äiti selvittää kyllä. Tuleeko lapselle siitä epävarma olo, jos ei tiedä mikä se mun suru on?
kehiin. Missään nimessä ei saa painostaa.
Kortteja on erilaisia. esim.nallehahmot. korteissa nallella on erilaisia tunteita ja sitten lapsi valitsee kortin fiilksen mukaan ja kertoo aikuiselle nallen tunteista. Näin ei tarvise puhua itsestä, vaan jostakin toisesta tyypistä mikä pientä helpottaa.
kehiin. Missään nimessä ei saa painostaa.
Kortteja on erilaisia. esim.nallehahmot. korteissa nallella on erilaisia tunteita ja sitten lapsi valitsee kortin fiilksen mukaan ja kertoo aikuiselle nallen tunteista. Näin ei tarvise puhua itsestä, vaan jostakin toisesta tyypistä mikä pientä helpottaa.
En ole kuullutkaan. Myydäänkö kirjakaupassa?
Siellä opitaan tunnistamaan omia tunteita, sitä miltä eri tunteet tuntuvat fyysisesti, miten niitä voi turvallisesti purkaa ja miten niitä voi hallita.
Ei ihan halpa kurssi, mutta suosittelen omien kokemusten perusteella ehdottomasti! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos olisi tilanne että ei ole saanut kutsua synttäreille, ja näkisin, että lasta harmittaa, sanoisin lapselle "Äiti näkee että sua taitaa vähän harmittaa" tms. koittaisin sanoittaa sen miltä (ainakin minusta näyttää että) lapsesta tuntuu.
esim tyttöni tapasi aina sanoa kaikesta negatiivisesta että pelottaa. ihmettelin että kuink niin reipas tyttö pelkää niin monia asioita. yksi päivä tajusin, että tytöllä vain ei ole sanoja tunteilleen. eräässä tilanteessa kun tyttö taas mainitsi että asia X pelottaa, juteltiin ja kysyin, että voisiko olla että tyttöä sittenkin vähän hävettää (oli sellainen vähän nolo juttu). sitten koitin selostaa mitä se on jos hävettää ja nolottaa ja kerroin jonkun omakohtaisen kokemukseni.
tämän tapauksen jälkeen on alkanut avautua tytön 2pelottaminen" ihan eri tavalla ja muitakin negatiivisen tunteen sanoja on alkanut löytyä.
Kieltäminen on defenssimekanismi. Minusta et voi muuta kuin todeta, että "minua kyllä harmittaisi tämä asia".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on paljon tärkeämpää että oppii itse tietäämään nimen tunteelleen, ja käsittelemään sitä, miehet eivät tunnetusti puhu tunteistaan.
Joku väitti että Suomi on täynnä omakotitaloja jotka ovat miehen rakkauden osoituksia vaimolle ja vaimo vaatii sanoja.
Älä ainakaan pakota puhumaan, voit sanoa että minua ainakin harmittaisi jos minua ei kutsuttaisi synttäreille mutta voinhan minä tehdä jotain kivaa yksin tai jonkun toisen kaverin kanssa kun minua harmittaa.
esimerkin voima ja mallioppiminen on iso asia lapsille. Jos kerrot arjen elämässä omista tunteistasi välität viesin että tunteistakin saa puhua. Aikuinen toki 'suodattaa' asioita lapsen tasolle eli pura itseään lapselle, mutta osoittaa että tunteet kuuluu elämään ja niitä saa ja kuuluu näyttää. Tämä on se meidän suomalaisten suuri vaikeus kaikilla ikään katsomatta!
Aikuisen tehtävä on sanoittaa lapsen tunteita, voit sanoa, että sulla on varmasti paha mieli tai tuntuu pahalta, kun ei tullut kutsua sulle. Vaikka lapsi kieltäisi tunteen, niin voit sanoa, että sinusta tuntuisi pahalta ko.tilanteessa. Mutta yhteen kertaan ei kannata jäädä vellomaan, anna lapsen ohittaa tilanne myös, älä vatvo sitä. Uudessa tilantessa osoita taas, että tunteista voi puhua, niin hyvistä kuin huonoista.
Kerrasta näistä puhuminen ei ala automaattisesti, mutta kun lapsi oppii huomaamaan, että meillä tämä on käytäntö, sallittua, normaali toimintaa, niin uskaltautuu puhumaan tai tunnustmaan tunteensa hänkin.
Halaus, syliin tai kainaloon ottaminen on iso juttu, tunteet ja teot kulkee rinnakkain!
Menetelmäsi kuulostavat ihan hyviltä, anna myös itsellesi aikaa! Tärkeää on että välität lapselle sekä teoilla että sanoilla tunteen, että puhua ja tuntea saa! Että kaikesta selvitään yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voit opettaa sanoittamalla tunteita. Tai kertomalla omistasi, mutta ei kannata lypsää ja tentata lasta.
että lapsi oppisi sanoittamaan sen, mitä sisällä liikkuu.
Sanoisin esim tuosta synttäriasiasta jotain tänkaltaista:
" Voi harmi. Arvelisin että sulla on paha mieli kun ei kutsuttu."
Jos lapsi sanoo ettei yhtään ole, niin tietysti on vaihtoehto ettei se olekaan paha, että se ei ois halunnutkaan mennä tai muuta kivempaa on tiedossa. Mutta todennäköisesti ei vaan myönnä.
Silloin voi tästä sanoa mielestäni jotain tän kaltaista: "Huomaan, että yrität olla reipas ja sanot ettei harmita. Kuitenkin saa olla paha mieli. Sulla saa olla kurjia tunteita ja niistä saa kertoa äidille. Se yleensä helpottaa kovasti.
Kenenkään ei aina tarvi näyttää iloista ja kivaa. Saa näyttää myös että joku asia loukkaa"
Lapsi ei ehkä sillä kerralla silti sano mitään ettei tarvi perääntyä. Seuraavalla kerralla kun siltä vaikka menee kauan odotettu juttu mynkään jos vaikka sairastuu, voit palata tähän.
Muistatko kun sanoin sulle,e ttä helpottaa kun kertoo miten harmittaa kun se elokuviin meno peruuntui.
Lapsi voi myös piirtää.
oma 6-vuotiaani puhuu paljon tunteistaan, mutta selvästi kanssa yrittää esittää reippaampaa kuin onkaan. Naureskelee ja yrittää panna vitsiksi vaikka näen että nielee kyyneleitä. Sitten kun ottaa sen syliin ja sanoo että mä kuitenkin näen että on paha mieli, itke vaan, niin se itku sitten tuleekin ulos.
Istumme vain sylikkäin, hiljaa. Paijaan ja ehkä annan pusun päälakeen. Sitten sanon. Petyit kun XXX peruuntui. Suret sitä vähän aikaa mutta se menee ohi. Sano sitten kun ei enää tunnu niin kurjalta.