Kotiäitien taloudellinen riippuvuus miehestä!

Omalla osuudellani saisin esim. 4 h ja keittiön isäni läheltä Vantaan Pakkalasta, joten ei hätää.



En todellakaan varaudu jokaikiseen katastrofiin, elämä täytyy kuitenkin ensisijaisesti ELÄÄ. Siihen nyt vaan kuuluu riskejäkin, valitettavasti. Tämä on meidän valintamme, joku toinen valitsee toisin.

Ensin taisteltiin että naiset saa taloudellisen itsenäisyyden ja mahdollisuuden osallistua niin yhteiskuntaelämään kuin elinkeinoelämäänkin. Sitten kun tuo tavoite on ainakin näennäisesti saavutettu, osa tajuaa ettei haluakaan ja vaati (moraalista) oikeutta jättäytyä ulkopuolelle.



Tietenkin se hermostuttaa niitä, joille tuo osallistumisoikeus on tärkeä, koska aina on olemassa vaara että yksittäistapauksista tehdään yleistyksiä. Joku voisi esim. alkaa väittää että naisen pitäisi aina jäädä kotiin, jos se on taloudellisesti mahdollisesti. Joku voisi alkaa syyllistää työssäkäyviä naisia ja väittää että lapset kärsivät jos äiti ei ole koulun jälkeen heitä pullan ja kaakaon kanssa vastassa. Joku voisi alkaa miettiä, onko järkeä otta naisia niin sankoin joukoin meidän lähes maksuttomiin (mutta yhteiskunnalle kalliisiin) korkeakouluihimme, jos heidän työuransa jäävät huomattavasti miehiä lyhyemmiksi. Olisiko sittenkin parempi että naiset toimivat lyhyen työuransa ajan myyjinä ja sairaanhoitajina?



Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että joku valitsee kotiäitiyden. Mutta sitä inhoan, että tuon valinnan tehneet perustelevat sitä muita moittimalla tai syyllistämällä. Kun puhutaan kouluikäisten lasten kotiäideistä, on tekopyhää puhua lapsen edusta tai kasvatuksesta. Meidän ala-asteikäiset lapset ovat koulun jälkeen "yksin" kotona 2-3 tuntia ennen kuin ensimmäinen vanhempi tulee töistä kotiin. Se tuskin ratkaisevasti huonontaa heidän elämänsä laatua tai kasvatuksen tasoa.

Mitäpä jos tuuli yltyy tästä vielä hurjemmaksi eikä talon katto kestä, lentääkö se ilmaan?

Mitäpä jos sun selkä pettää uudenvuodenaattoyönä, viedäänkö sut sairaalaan ja pistetäänkö sänkyyn?

Mitäpä jos on rintasyöpä, mitäpä jos oot lapseton, saako vailla koulutusta adoptoida?

Mitäpä jos mä muutan Ruotsiin? Mitäpä jos mä sokeudun voitko silloin jättää mut vai oiskohan se julmaa?



Mitä? Mitä?

Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?

Mitäpä jos sä pelkäät turhaan, turhaan, turhaan, turhaan, turhaan?

Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?



Mitäpä jos mun suudelmaan et tahdo enää vastata, niin onko rakkaus jonka rakensimme tehty hiekkaan?

Mitäpä jos on ukkonen ja liekki syöksyy maata kohti, polttaa koko pitäjän sen ihmiset ja linnut?

Mitäpä jos jäät työttömäksi?

Mitäpä jos et aikuistu, pyörit tuolla pillifarkuissas ja olet kuuskyt.

Mitäpä jos mä löydän toisen?

Mitäpä jos se rakastuu ja tahtoo mennä naimisiin ja viettää häitä viikon?



Mitäpä jos sä pelkäät turhaan, turhaan, turhaan, turhaan, turhaan?

Mitäpä jos sä pelkäät turhaan, turhaan, turhaan, turhaan, turhaan?



Tiedäthän että pysyn tässä vierelläsi maailman tappiin asti.

Vaikka tää nuoruutemme kesii väistämättä ja vaipuu vanhuuteen.

Muistathan että meidät tehtiin toisillemme mittatilaustyönä.

Mitäpä jos se työ on tehty hartaasti ja yksinoikeudella?

Yksinoikeudella



Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?

Ja elämä tapahtuu sinä aikana.

Mitäpä jos tuuli yltyy tästä vielä hurjemmaksi eikä talon katto kestä, lentääkö se ilmaan? Lentääkö se ilmaan?



Mitäpä jos sä pelkäät turhaan, turhaan, turhaan, turhaan, turhaan?

Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?

ostimme 2 osaketta mun nimiin, lainalla.

Mä olin 22v ja mies 26v.



Nyt mulla on 2 velatonta hyvin tuottavaa sijoutusasuntoa joiden vuokrilla kartutetaan mun sijoitussalkkua.

Näistä tehty avioehto, ei muusta omaisuudesta vaikka mies käytännössä aina maksanut kaiken. Muutaman vuoden olen ollut välissä työelämässä.



Tämä oli miehen ehdotus tai oikeammin vaatimus.

Koska päätimme yhdessä, että mies tekee uraa ja mä hoidan lapsia.

Tämä on mahdollistanut myös vuosien asumisen ulkomailla.

Molemmat olemme hyvin tyytyäisiä päätökseemme.

Riippuu tietysti paikasta.

Ja siitä pitää vähentää menot ja verot.

Tokihan se auttaa. Toivottavasti useammat hoksaavat tehdä näin. Me lähdimme liikkeelle tuulenpyyhkimällä takapuolella ja jouduimme ottamaan lainaa omaan asuntoon. On meillekin vuosien mittaan kertynyt omaisuutta yllin kyllin, mutta kuolemien ja erojen tapauksessa kirpaisee kyllä ylimääräistä se, jos joutuu myymään rakkaan talon ja huvilan.

Puhumattakaan siitä tilanteesta mikä palstalaisilla normaaleimmin vallitsee eli eletään kädestä suuhun ja jo jääkaapin hajoaminen pistää talouden sekaisin.

ostimme 2 osaketta mun nimiin, lainalla.

Mä olin 22v ja mies 26v.

Nyt mulla on 2 velatonta hyvin tuottavaa sijoutusasuntoa joiden vuokrilla kartutetaan mun sijoitussalkkua.

Näistä tehty avioehto, ei muusta omaisuudesta vaikka mies käytännössä aina maksanut kaiken. Muutaman vuoden olen ollut välissä työelämässä.

Tämä oli miehen ehdotus tai oikeammin vaatimus.

Koska päätimme yhdessä, että mies tekee uraa ja mä hoidan lapsia.

Tämä on mahdollistanut myös vuosien asumisen ulkomailla.

Molemmat olemme hyvin tyytyäisiä päätökseemme.

Mitään 100% taloudellisesti turvattua tilannetta on todella harvalla suomalaisella. Toki moni on saamassa perintöjä jossain vaiheessa.

Riippuu tietysti paikasta.

Ja siitä pitää vähentää menot ja verot.

Tokihan se auttaa. Toivottavasti useammat hoksaavat tehdä näin. Me lähdimme liikkeelle tuulenpyyhkimällä takapuolella ja jouduimme ottamaan lainaa omaan asuntoon. On meillekin vuosien mittaan kertynyt omaisuutta yllin kyllin, mutta kuolemien ja erojen tapauksessa kirpaisee kyllä ylimääräistä se, jos joutuu myymään rakkaan talon ja huvilan.

Puhumattakaan siitä tilanteesta mikä palstalaisilla normaaleimmin vallitsee eli eletään kädestä suuhun ja jo jääkaapin hajoaminen pistää talouden sekaisin.

ostimme 2 osaketta mun nimiin, lainalla.

Mä olin 22v ja mies 26v.

Nyt mulla on 2 velatonta hyvin tuottavaa sijoutusasuntoa joiden vuokrilla kartutetaan mun sijoitussalkkua.

Näistä tehty avioehto, ei muusta omaisuudesta vaikka mies käytännössä aina maksanut kaiken. Muutaman vuoden olen ollut välissä työelämässä.

Tämä oli miehen ehdotus tai oikeammin vaatimus.

Koska päätimme yhdessä, että mies tekee uraa ja mä hoidan lapsia.

Tämä on mahdollistanut myös vuosien asumisen ulkomailla.

Molemmat olemme hyvin tyytyäisiä päätökseemme.

Kunhan muistat että kaikki naiset eivät halua luopua omasta työstää ja urastaan täydellisesti ja että kaikki miehet eivät halua panostaa omaan uraansa edes vaimon avustuksella.

Te valitsitte 100/0 jaon työelämässä, meillä on 50/50-jako. Lapset on silti olleet kotihoidossa vähintää 3-vuotiaiksi ja minä olin töistä kotona klo 15.30 kunnes nuorinkin meni kolmannelle. Nykyään isä tulee aikaisemmin kotiin eli noin klo 16 ja minä olen aamulla kouluunlähtevien seurana puoli yhdeksään. Olemme molemmat hyvin tyytyväisiä valintoihimme.

ostimme 2 osaketta mun nimiin, lainalla.

Mä olin 22v ja mies 26v.

Nyt mulla on 2 velatonta hyvin tuottavaa sijoutusasuntoa joiden vuokrilla kartutetaan mun sijoitussalkkua.

Näistä tehty avioehto, ei muusta omaisuudesta vaikka mies käytännössä aina maksanut kaiken. Muutaman vuoden olen ollut välissä työelämässä.

Tämä oli miehen ehdotus tai oikeammin vaatimus.

Koska päätimme yhdessä, että mies tekee uraa ja mä hoidan lapsia.

Tämä on mahdollistanut myös vuosien asumisen ulkomailla.

Molemmat olemme hyvin tyytyäisiä päätökseemme.

ainakaa mistään miehen tuloista.enkä tule olemaankaa. onhan se kiva saada välillä hiukan ylimäärästä jonka kuluttaa sitten itteensä ja lapsiin.ollaan siis yhdessä vielä.ja tykkään myös maksaa omat kahvini jne.

kusiset oltavat, jos tulee ero? Omaisuus menee puoliksi, ei ainakaan mulla olis ollenkaan huonot oltavat. Eläkettä ei tosiaan ole tulossa paljon, se muakin hieman huolestuttaa. Mutta toisaalta eihän sitä tiedä missä jamassa eläkesysteemi on, kun me jäämme eläkkeelle tai onko sitä enää ollenkaan.

tai olen hoitovapaalla, mutta ilmeisesti sama asia.



Ei ole aiottu erota. Paha mieli tuli työssä käyvien äitienkin puolesta, tuskin hekään eroa silmälläpitäen ovat työelämään lähteneet.



Perheessämme on isä, äiti ja lapset. Lapset ovat yhteisiä myös isän velvollisuus on jälkikasvustaan huolehtia näin sanoo jo lakikin.



Elämässä voi tapahtua tietysti mitä vaan se saattaa jopa loppua, mutta kaikkea ei voi alkaa etukäteen pelkäämään ja suunnittelemaan (entäs jos nyt sairastun syöpään ja kuolen 3kk päästä, mitä jos kotimme palaa, varkaat vievät kaiken, maanjäristys...).



Naimisiinkin menimme aikoinamme loppuiäksi joten suunnitelmamme on tämä ei minun tarvitse erikoisesti miestäni pidellä kiinni hän tulee kotiin mielellään.

ei kyllä eläkelaskelma kolmekymppisenä paina kakkaakaan... miehellä kertynyt 150e/kk joten ei silläkään vielä hurrata. itse ehdin viel 30 vuotta kerryyttää eläkettä, jos se on mulle se elämän tehtävä. mut ku ei ole... kasvatan lapset kotona, enkä ota riskiä, jos saisivatkin huonon päivähoidon jostain syýstä. haluan myös olla itse lasten kanssa kotona, enkä sitä, että joku muu tekisi sen.

mies samaa mieltä kanssani ja jos ero tulisi joskus, niin se on voivoi. tulee nitä työssäkäyville äideillekin, ja monesti ollaan enemmän kusessa sit sen työ-lapset kuvion kanssa.

Jos tuolla tavalla ajattelee niin ei voi kohta tehdä enää yhtään mitään. Ja mun alalla ainakin on aina töitä, ne ei tule loppumaan. Olen perusduunari.

oikeasti stressaa eläkekertymään jos eläkeikään on vielä kymmeniä vuosia? eläkää!!!

itse saattaisin 55 vuotiaana stressata jos ei olisi mitään kertynyt...mutta sittenkin olisi viel 10 vuotta työikää.

Ja onhan kuitenkin kansaneläke, joten ilman mitään ei kukaan joudu olemaan ja useilla on talot ja muuta pääomaa, eikä lainoja, jos ovat fiksuja siis ja petaavat pedin jo ennen eläkeikää.



kyllä lasten kanssa vietetty aika on paljon arvokkaampaa, kuin raha, mutta materialistithan laskee aina tuottoa elämälle rahassa, eikä henkistä pääomaa arvosteta.

Pois turhat pelot! Onhan sekin kamalaa et haluais olla lastensa kans mutta ei uskalla olla kotona kun pelkää että tulee ero tai pieni eläke.



Sairastuin syöpään kolmekymppisenä ihan pienten lasten äitinä. Eipä siinä hoidoissa ravatessa tullut paljon mieleen eläkekertymät tai tai se pääsenks johtotehtäviin toivuttuani. Oli kuulkaas päällimmäisenä toive saada nähdä lasteni kasvavan ja viettää aikaa ihanan perheeni (mies + lapset) kanssa.



Uskaltakaa elää ihmiset!! Tehkää niitä asioita joita koette tärkeänä! Elämästä ei koskaan tiedä.



t.onnellinen (taas terve) kotiäiti

Joo, on se eläkelaskelma aika karu. Mutta toisaalta kun vanhempien ihmisten haastatteluja on lukenut, niin eipä ole kukaan koskaan surrut, että tulipa oltua aikoinaan liikaa lasten kanssa. Päin vastoin, surevat, että eivät ehtineet olla tarpeeksi lasten kanssa. Tähän minä, kotiäiti seitsemän vuoden ajan, luotan.

Haastattelin vastikään lopputyötäni varten vanhempia työssäolevia ihmisiä ja useimmat eläkkeelle jäämässäolevat haaveilivat olemisesta lastenlasten kanssa, "kun omien lasten kanssa ei silloin ehtinyt/älynnyt olla".

työttömyyskorvaus ja asumistuki. No problem.

jos minä jään meidän yhteisestä päätöksestä kotiin, keneltä se on poissa ?

Nyt kun meitä on 3, meillä ei mene rahaa enää

matkustamiseen, ulkona syömiseen, konsertteihin, vaatteisiin, kosmetiikkaan kuin murto-osa mitä ennen lasta.



Ja oikeesti, kaikki ne äidit ja muut lukijat, jotka itkevät eläkkeen puolesta, voin sanoa että se juna meni jo. Jos et ole 60 v täyttänyt, tuskin tulet valtiolta ikinä saamaan niin paljoa rahaa että voisit sitä eläkkeeksi kutsua.



Me ollaan lainoja lyhennetty vielä ihan normaalilla tahdilla, mutta mielummin jään kotiin ja otamme lyhennysvapaata lainasta, kun rahan takia laittaisin lapseni hoitoon.



Edelleenkään mikään tutkimus ei osoita että lapselle on hyväksi aikainen hoito.

ainakin yksityistä eläkevakuutusturvaa.