säälittää omat vanhemmat kun ne on niin yksinkertaisia

niin sitten kun pääsin niistä vanhemmista eroon, katkaisin välit kaikkiin ja olen askel askeleelta opetellut elämistä. Onneksi en kuitenkaan ikinä sekaantunut mihinkään laittomaan tms. paperilla asiat oli aina hyvin.



Ilman sääntöjä kasvaneena on kestänyt kauan oppia ihan kunnollisen ihmisen alkeet, ja nyt menee hyvin. Olen ollut naimisissa kolme vuotta, meillä on kaksi lasta, olen ihan ok työssä valtiolla, ostettiin asunto (halpa) ja jonkin aikaa sitten ostin oman auton.



Tuntuu hyvältä nyt kun tuntuu että olen vihdoin mukana elämässä. Ja koen että olen sen itselleni miehen kanssa ansainnut. Vanhempieni ansiota ei ole nykyisessä elämässäni mikään.

ettei lapsesi jää heitteille?

mutta mun vanhemmat olikin töissä niin paljon ettei jäänyt aikaa kasvattaa lapsia.



Mutta siis mulla on asiat ihan hyvin nyt kun olen ne itselleni niin järjestänyt. Mutsista ja faijasta en tiedä mutta on se asunto varmaan kivempi kuin omat lapset jep jep.

mitä oli sulla lapsena?

ja heillä on rajoja elämässä. En väitä enkä oleta että olisin mitenkään täydellinen äiti, mutta minulla on tavoitteena se että lapseni haluavat nähdä minua senkin jälkeen kun muuttavat omilleen. Mutsilta tai hänen äidiltä tämä ei onnistunut. On toki vielä liian aikaista sanoa onnistuuko minultakaan.

esimerkkejä miten arjessa toteutat tätä tavoitettsi? Mitä teet erilailla kuin äitisi?

mutta kuten sanoin liian aikaista sanoa kun ovat vielä niin pieniä. Eiköhän sitten teini-iässä päästä tositoimiin?



Niin, ja se ei siis ole äiti, vaan mutsi.

jotenkin kyseinalaistat mun oikeutta arvostella mun vanhempia siitä etteivät he olleet läsnä, kuunneleet tai auttaneet silloin kun tarvitsin heidän apua kasvaessa.



Olen jo hyväksynyt asian ja siirtynyt elämässä kirjaimellisesti kauas etteenpäin. En ole vihainen, vaan säälittää heidän kyvyttömyys laittaa asiota tärkeysjärjestykseen. Tämä avautuminen riitti ainakin seuraavaksi vuosikymmeneksi. Hyvää yötä.

arvostella vanhempiasi. Kuitenkin sinun on osattava itsellesi eritellä ne asiat, jotka tahdot tehdä eri tavalla kuin he, jotta et aiheuttaisi omille lapsillesi samaa kokemusta lapsuudestaan. Sen on alettava heti, murrosiässä se on liian myöhäistä.

Minusta sinun vanhempasi eivät ole säälittäviä ja yksinkertaisia vaan sinä. Meillä asunto hankittiin jo 30 vuotta sitten, mutta ei se varsinaisesti lisännyt kustannuksia koska vuokraakin olisi pitänyt maksaa. meilläkään ei ollut rahaa ostaa vaatteita ja äiti ompeli paljon itse - opetti vielä minutkin ompelemaan, mistä sain itselleni rakkaan harrastuksen tuleviksi vuosikymmeniksi. Joskus meillä ei ollutrahaa laskuihin ja minä lainasin omista säästöistäni vanhemmilleni. Me emme siskon kanssa kuitenkaan olleen kauheita kakaroita eimmekä koskaan polttaneet mitään tai viettäneet aikaa missään steissillä tms. vaan vietimme aikaa kotona, kirjojen parissa, luonnossa ja partiossa retkeillen ja niin edelleen. Kiitos hyviille vanhemmilleni, vaikka köyhiä olivatkin.

koska halusivat maksaa asuntolainan pois. Minä ja veljeni emme siitä kärsineet. Opimme että omillaan pitää tulla toimeen ei siis eletä velaksi. Meillä ei ehkä uusinta uutta ollut mutta riittävästi kyllä kaikkea. Onneksi vanhempani ehtivät nauttimaan yhteisestä ajasta ennen isäni poismenoa. En ole koskaan ymmärtänyt miten joku voi katkaista välit vanhempiin...eikö ne lapsetkin haluaisi joskus tavata isovanhempiaan.

Otan osaa, huomiotta ja hoidotta jääminen ovat pahoja kasvatusmokia. Paljon olennaisempaa kuin kälyisen asunnon osto olisi tietenkin läsnäolo. Hyvä, että olet tuon puutteen osannut nimetä ja päättänyt välttää itse samaan loveen lankeamista.



Mutta mieti myös, kannattaisiko tuosta katkeruudesta päästä jo yli. Käytät siihen paljon energiaa.



Etkä enää aikuisena voi oikeastaan panna mokiasi vanhempiesi syyksi. Nyt olet jo itse vastuussa itsestäsi ja virheistäsi.