Mitä tekisit jos uusi aviomiehesi ei hyväksyisi edellisestä avioliitostasi olevaa lasta?
Lisäksi jos olisit huomannut tämän vasta muutaman vuoden kuluttua häistä ja teillä olisi yhteinen lapsi
Kommentit (69)
kyllä nykyinen lapsemme saa aivan kaiken minkä tarvitsee.ap
Todella kurjaa lapsesi puolesta, ja ihan ällöttää, vaikka harvoin tällä palstalla tunnen inhoa tms, nyt karmii isomman lapsesipuolesta.
Ja pienemmänkin, kun sillä on niin kusipää faijanaan!
Ja pakko vielä lisätä, että ei se lähteminen ole niin helppoa, jos kotona on pieni vauva. Itse olen hoitovapaalla ja haaveilen koko ajan, että voisin palata töihin ja häipyä tästä suhteesta. Mies on nyt vähänkuin niskan päällä, kun hän on töissä ja minulla on vain hoitotuki ja lapsilisät. Vihaan itseäni, omaa sinisilmäisyyttäni enkä voi mitenkään tajuta miten ollaan ajauduttu tähän. Päivä päivältä rakkaus miestäni kohtaan vaihtuu yhä enemmissä määrin vihaksi ja vastenmielisyydeksi. Hän saattaa julmasti minun kuullen sano, että toivoo, että lapseni jää auton alle ja kuolee tai muuta yhtä kamalaa. Ja ei. Ei hän puhunut noin aiemmin. En osannut epäillä mitään. Kukaan ei uskoisin minua, jos kertoisin jollekin minkälainen mieheni oikeasti on. Kaikki luulee häntä kiltiksi ja tunnolliseksi perheenisäksi.
ei asia tule muuttumaan pahenee vaan..
Uusi suhde tuli perheeseen ihan heti eron jälkeen, lapset eivät ole tunteneet tyyppiä, joka nyt terrorisoi valtavasti. Perheen koirat piti siirtää ex-puolisolle, lapsetkin ilmeisesti pitäisi, sukulaiset on pantu jäihin, lapset eivät saa tavata mummia ja ukkia.
Aina pitäisi olla valmis miehen mukaan menemään, riippumatta ovatko lapset kotona tai isän luona. Itse syödään ulkona, lapsille 4 ja 7 vuotta on jätetty jääkaappiin jos on jotain. Toisin sanoen heidät jätetään yksin omakotitaloon. Järkyttyneinä tätä joudumme sivusta katsomaan.
Jos jäisin leskeksi (en vain osaa kuvitella nykyiseen suhteeseen avioeroa) ja harkitsisin joskus uutta avioliittoa, haluaisin tuntea miehen KAUAN jotta varmasti käy selville mitkä hänen aikeensa ja todelliset tunteensa ovat. Suurin lojaaliuteni olisi aina lasta kohtaan.
jopa koko elämän kestävästä ihmissuhteesta. Sisarussuhteesta. Sisarussuhteita on monenlaisia, hyviä ja huonoja, mutta sinun lapsillasi ei ole siihen edes mahdollisuuksia. Ymmärrätköhän tämän merkitystä?
Tuohan on aivan sietämätön tilanne kokonaisuudessaan. Varmasti kaikille osapuolille.
Ei edellisen liiton lasta voi hylätä ja jättää tapaamatta vain uuden miehen kiukuttelun vuoksi.
miettikää nyt mitä te teette lapsillenne.. tai annatte niitten ääliöiden tehdä. voi lapsi raukkoja. nyt äkkiä hakemaan apua. ap:n tilanne on pian sama kuin 38. Miten se lapsi sen ottaa kun isäpuoli toivoo et auto ajais päälle. hyvä nainen, nyt lähdet sieltä kyllä. yäk mikä mies.
Ja niille idiooteille, jotka leikkivät tekopyhää ja päivittelevät, että tuo ois pitäny jo ajat sitte huomata: ei se ole niin mustavalkosta. Kyllä aikuinen ihminen osaa salata tunteensa todella taitavasti ja on kamalaa, jos tällainen todellisuus oikeasti paljastuu vasta sitten, kun on ajettu selkä seinää vasten!
Itselleni kävi samalla tavalla. Ekat vuodet yhdessä oli ihania. Oltiin ensin vuosi yhdessä, niin ettei mieheni edes tavannut lastani, joka on siis edellisestä liitosta (tavattiin aina silloin, kun lapsi tapasi isäänsä). Sitten, kun aloin olla varma tunteistani, tutustutin mieheni ja lapseni toisiinsa. Siitä alkoi ihana elämä: tehtiin juttuja perheenä, mies vei poikaa tekemään kanssaan poikien juttuja: kattomaan romurallia, kalaan jne. Iltaisin saattoi lukea sadun ja osti kivoja lahjoja josta poika tykkäsi. Tätä jatkui-> mentiin kihloihin, naimisiin... Sitten meille syntyi yhteinen lapsi. Pikkuhiljaa mies aloitti poikani henkisen kiusaamisen ja alistamisen. Suuttui, kun ostin pojan lempiruokaa kaupassa tai yleensäkään huomioin häntä mitenkään. Tilanne kärjistyi lopulta niin huonoksi, että jos ostin pojalle uusia vaatteita, niin piti valehdella, että hän oli saanut ne mummolta lahjaksi ja ruuat hain salaa ja piilotin pakkaseen tai väitin, että ne on minulle. Jotenkin tämä helvetti tuli niin pikkuhiljaa, että sen tajuaminen kesti aikaa. Nyt olen kamalassa tilanteessa. Ymmärrän tuskaasi ap. Toivoisin ratkaisua meidänkin tilanteeseen. Tai edes apua. Mutta en tiedä mistä hakea ja mitä sanoa. :(