lapsen kummitäti ei välitä lapsesta yhtään OV

Hieman ihmettelisin sitä, että miksi olette kyseisen henkilön valinneet kummiksi? Onko hän aina ollut samanlainen vai onko kyläillyt ennen lasta? Jos tiesit ettei ole lapsirakas, niin ajattelitko että kummius muuttaisi asiaa?



Harmi tosiaan lapsen kannalta, mutta toivottavasti hänellä on sellaisiakin kummeja jotka välittävät :)

kummitäti enkä juuri käy lasta katsomassa. En ole mitenkään erityisen vauvarakas tai lapsirakas, mutta pidän useimmista lapsista, joihin tutustun.



Kummityttäreni äiti teki minulle selväksi ristiäisissä (olis kyllä pitänyt tietää jo aikaisemmin ja oikeastaan tiesinkin) että hän ei arvosta minua ja miestäni ihmisinä eikä halunnut minua lapsensa kummiksi, vaan "otti" meidät tehtävään siksi kun "niin kuului tehdä" eikä keksinyt enää tekosyytä toimia toisinkaan. Äiti ei puhu minulle, paitis vittuillakseen. Tapaan nyt vuoden ikäistä kummityttöäni toistaiseksi vain isänsä kanssa, ehkä sitten myöhemmin kun hän on vanhempi ja voin tavata häntä ilman vanhempiaan, tapaan enemmänkin.

Kaikki eivät todellakaan jaksa keskittyä juuri sinun lapsoseesi. Ehkä hänellä on paljon lähipiirissä lapsia, esim. sisarusten lapsia. Silloin energiaa ja aikaa ei yksinkertaisesti riitä kaikille. Työssäkäyvän ihmisen vapaa-aika on vähäistä, silloin ei välttäättä aikaa ja voimia riitä lapselle, jonka kanssa ei ole kauhean läheinen.

Ehkä hän on vain kiireinen ihminen, joka ei ehdi kyläilemään kovin usein. Minullakin oli vain vähän vapaa-aikaa lapsettomana harrastusten ja kovan työtahdin vuoksi, ja priorisoin kyllä kavereiden kanssa treffailun, leffassakäynnin ja ravintolaillat silloin tosi tylsiksi kokemieni kahvittelutilaisuuksien sijaan. Ei kaikki ole lapsirakkaita, itse vasta oman lapsen myötä olen alkanut nauttia näistä perhetreffeistä, aiemmin ne oli hirveää pakkopullaa. Lisäksi minulle on siunaantunut 5 kummilasta, joten oikeasti se aika on kortilla, ei jokaista voi tavata ihan yhtenään.

Valitkaa kummeiksi sellaisia, joiden kanssa muutenkin olette tekemisissä (ennen vauvan syntymää), ettei tule näitä ikäviä tilanteita puolin ja toisin.

en ole IKINÄ tykännyt lapsista!



Miksi ihmeessä pyysit minut kummiksi, kun sinäkin tiesit sen??

jotka ei lapsesta piittaa.

Toinen kummitäti kävi jatkuvasti vanhemmillaan naapuritalossa, mut ei jaksanut vaivautua meille asti.

kummiksi. Ei minulla sinänsä mitään häntä vastaankaan ollut, mutta en olisi häntä kyllä pyytänyt jos ei olisi itse tarjoutunut. Vähän vaikea olisi sanoa, että ei kiitos.



Ikävä vaan, että kummius jaksoi kiinnostaa häntä muutaman vuoden. Kävi kylässä ja jututti lasta ja toi hänelle pieniä kivoja lahjoja.



Sitten hän löysi itselleen miehen, joka ei voi sietää lapsia ja teki sen harvinaisen selväksi. Sen jälkeen ei kummi ole enää meillä kylässä käynyt kutsuista huolimatta eikä ole ilmestynyt syntymäpäiville vaikka on luvannut tulla. Me kävimme heillä kylässä kerran, mutta mies oli niin ilkeä ja epäkohtelias ettei ole toiste menty. Heidän häissään olin yksin, koska lapsia ei kutsuttu.



Mua ei sinänsä haittaa, mutta lapsen puolesta surettaa. Hän kun aina silloin tällöin kyselee kumminsa perään. On tosin jo niin iso, että olen kertonut ihan rehellisesti mikä on homman nimi. Silti tyttö vieläkin joskus esittää, että pyydetään kummi kylään, jos se vaikka tällä kertaa tulisi.

Tämä kuullostaa ehkä kamalalta, mutta eivät kummilapset ole mitänkään kovin korkealle minun prioriteeteissani. Minä muistan merkkipäivät ja jouluna laitan lahjan ja satunnaisesti näemme, mutta elämässäni on aika paljon muutakin. Ei kummius ole minulle mikään elämää suurempi asia. Tälläisen mallin olen saanut omasta lapsuudestani, enkä odota omien lapsieni kummeiltakaan mitään sen kummempaa. Ehkä odotuksista kummiuden suhteen kannattaisi keskustella etukäteen ettei sitten tule pettymyksiä.

Mun ei tulis mieleenkään valittaa moisesta, meidän lapsen kummeja näkyy vaihtelevasti, ja lahjoja muistavat ostella vaihtelevasti. Molemmilla kolme kummitätiä, vanhemman kummeista vain yksi asuu suomessa ja tapaa lasta muutamia kertoja vuodessa lahjat muistaen. Nää ulkkikset eivät juuri lahjoinkaan muista. Nuoremman kummit on vähän hajamielisiä, "ai perkele, oliks sillä synttärit?"...



Mä ainakin tajuan, että kaikilla on oma elämänsä. Varsinkin kun itsekin olen melko turha kummi, en edes tapaa kummilasta, lahjat muistan kyllä lähettää postitse kun oikein pinnistelen.

Minkälainen lapsen kummin pitäisi sitten olla?

ja joulut.

Omat lapset juuri siinä iässä,ettei aika riitä enää muiden lapsille.

Enkä muutenkaan ole kovin kiinnostunut hyysäämään kavereiden lapsia.

Toki kuulumiset kysyn, jos soitellaan. En ole tehnyt kummiudesta pakkopullaa, enkä aio koskaan tehdä.

Lapsen toinen kummi on aktiivisesti lapsen elämässä, tämä onkin vanhem´pien lähisukulainen.

Mun omista kummeista toinen piti aktiivisesti yhteyttä ja toinen tuskin koskaan. Ei ole vaikuttanut minuun mitenkään, tämä kummi on vain papereissa, muuta virkaa hänellä ei ole.

että ei nykyisin kummeilla ole läheskään samanlaista kuin ennen. Silloin kummeillakin oli suuri "rooli" ja merkitys.

Kaikki muuttuu, nykyään kaikki ovat kiireisempiä, eikä ylimääräistä aikaa löydy.

Tavallaan se on harmi lapsen puolelta.

Jotkut vain eivät pidä, korkeintaan pitävät omistaan jos niitä edes haluavat. Ei se mun mielestä mitenkään outoa ole.



Itse kyllä pidän useimmista lapsista, en tosin kaikista, mutta en silti käy kummilastani katsomassa kovin usein. Ja mikä edes on usein tai tarpeeksi? Itse käyn kylässä ehkä 4 kertaa vuodessa, useammin en ehdi. Välimatkaa on 300km, eikä mulla todellakaan ole aikaa (eikä halua) ihan jatkuvasti viettää 4h junassa suuntaansa, viikonloppuisin on kaikenlaista muuta menoa. Pidän toki kummilapsistani minusta on ikävää ettemme opi tuntemaan toisiamme kunnolla mutta ei sille vain nyt voi mitään.

Esikoisemme kummitädin olen tuntenut 10v. Hyviä ystäviä olemme olleet siitä lähtien. Ystäväni on sinkku, on omat kuviot jne., mutta muistaa silti lasta ja säännöllisesti näemme.

Toiset kummit ovat myös pitkäaikaisia perhetuttuja, miehe puolelta alunperin tuttuja.

Mulla ei tulis mieleenkään ottaa kummiksi semmosia ihmisiä, joiden kanssa ei ole muuten tiivistä suhdetta.

Miksi pitäisi niin kovasti välittää muiden lapsesta? En mäkään ihmeemmin välitä kummilapsesta. Jouluna ja synttärinä annan lahjan. Nimipäivänä kortin ja joskus muulloinkin jonkun vaatteen esim. Ihan ok tyttö on, mutta ei mulla mitään hinkua ole sitä jatkuvasti nähdä.

Itse olette kummit valinneet... Montako kertaa vuodessa näette? Tuskin se lasta kovasti haittaa, ettei kummi ole ole usein läsnä. Taitaa haitata äitiä enemmän. Kotoa lapsi rakkauden ja välittämisen saa.

ja häenn vaimostaan:D. Meilläkin miehen sisko on kummi, "vain koska niin kuuluu tehdä".

N. 4-vuotiaaksi saakka synttärit ja joulut. Sit lupasi pari kertaa tulla kylään, lapsi odotti ja siivosi huoneensakin innoissaan kun kummi tulee... Ja kummi sit soitti, että pitääkin mennä kauppaan ja nyt ei ehdikään. Tosi iso pettymys lapselle, joka oli odottanut kumminsa näkevänsä, kun ei enää silloinkaan edes muistanut minkä näköinenkään kummi oli. Siihen jäi kummius, lapseni on nyt rippikoulussa ja ei todellakaan halua tätä kummia rippijuhliin.

Kysyn niiltä, jotka ei tapaa kummilastaan ja panee postissa lahjoja pari kertaa vuodessa? Tai miksi suostua viiden lapsen kummiksi, kun takuulla tietää, ettei voi olla lapsen kanssa koskaan?



Minusta kummius on kunniatehtävä, jonka vastaanottaessaan sitoutuu lapseen ja tämän perheeseen. En nyt tosiaan tarkoita kaiken vapaa-ajan viettämistä kummilapsen kanssa, ja "ystävien lasten hyysäämistä" (niin kuin joku kirjoitti) jatkuvasti. Mutta jos tietää, ettei ole kiinnostunut lapsesta ja hänen kasvustaan yms. miksi edes suostua kummiksi. Sitten jos kuitenkin tuntee velvollisuudekseen antaa lahjoja, niin tulee vaan hirveä päänvaiva siitä keksimisestä, kun melkein tuntemattomalle lapselle pitäis jotain ostaa. Vai välitättekö silloinkaan siitä mistä lapsi pitäis, tai tarvis? Vai ostatteko jotain ja aattelette, että lahjasta pitää vaan olla aina kiitollinen?



Minua ei ole pyydetty kummiksi koskaan. Olenkin miettinyt, miksi en kelpaa kenenkään lapsen kummiksi.



Meidän esikoisen kummit on minusta tosi hyvät: kaksi nuorta miestä, mieheni kavereita, jotka yhdessä vievät poikaamme uimahalliin silloin tällöin, tai metsäretkelle, pilkille, makkaranpaistoon, srk:n tapahtumiin, lastenkonsertteihin tms. Tai jos mieheni on työmatkalla, he auttavat aina lapsen viennissä muskariin, kun itse vien kuopuksen. Ja mikä parasta, nämä tapaamiset ovat silleen extraa, että nähdään heitä muutoinkin, koko perheenä. Ja vaikka jostain tuodessaan poikaa kotiin, he saattavat kysyä, että käviskö uimahallireissu vaikka ens viikolla. Eli ei tosiaankaan aina itse tarvi pyytää yhteydenpitoa. Toki joskus menee pidempi aika ilman kummien seuraa, mutta sitten taas hetki tiiviimmin. Ja nämä kummit ovat siis perheettömiä. He opiskelevat, joten tiedämme, ettei heillä ole hirveästi rahaa lahjoihin, mutta aina tulee jouluna ja synttärinä vaikka tiimarin askartelutarvikkeita, joita saa vaikka viitosellakin kivan pussillisen. Ollaan niin onnellisia, että valittiin heidät kummeiksi, ja että he suostuivat!

Toinen on lapsuudenkaverini tyttö, ja näen häntä noin 6-8 kertaa vuodessa. Joulu- ja synttärilahjat ostan aina ja muistan myös hänen sisaruksiaankin. Joka vuosi olen ainakin kerran vienyt hänet syömään/teatteriin/retkelle. Yleensä mukana on ollut tukena yksi sisaruksista. Tänä kesänä otin mukaan koko porukan. En tunne kummityttöäni kovin hyvin, mutta olen mukana hänen elämässään, hän tietää, kuka minä olen ja osaa odottaa minulta kiinnostusta hänen elämäänsä



Toinen kummilapseni on siskoni tytär. Hän on tietysti paljon läheisempi kuin vanhempi kmmityttöni. Tapaamme säännöllisesti lähes viikottain ja kummius on tavallaan aivan toissijainen juttu, se sukulaisuussuhde on tärkein. Tunnen tytön melkein kuin oman lapseni.



Kummius on hankalaa, jos suhde vanhempiin on etäinen. Siksi suosittelenkin, että ainakin yksi lapsen kummeista olisi lähisukulainen.