Lue keskustelun säännöt.
Vaatikaa että lapsenne opiskelee tunnollisesti peruskoulussa
07.09.2010 |
Seuraa ammattiopettajan tilitystä
Opetan jonkin verran tänä syksynä ryhmää jossa on nuoria jotka eivät ole päässeet haluamalleen alalle heikon peruskoulun päättötodistuksen vuoksi.
Peruskoulun päättötodistusten keskiarvot todella kehnot. Jos todistuksessa on pitkä rivi arvosanoja 5 ja 6 on se surullista katseltavaa.
Osa näistä nuorista on suorastaan laiskoja ja olemukseltaan velttoja, kuin pystyyn nostettuja lapamatoja. Osalla toki on yritteliäisyyttä mutta huonoon opintomenestykseen on todelliset oppimisen ongelmat.
Joukossa on erityistä tukea tarvitsevia ja suorastaan heikkolahjaisia.
Tule surku näitä nuoria. Vanhemmat eivät ole piitanneet siitä että peruskoulu hoidettaisiin kunnolla.
Olkaa lastenne tukena, kannustakaa opiskeluun. Ammattikoulussa tarvitaan perusmatematiikkaa, täytyy osata mitata painoja ja tilavuuksia sekä pinta-aloja.
Vaatikaa lapsiltanne että osaavat prosenttilaskut.
Jos koulussa ei opi opettakaa itse tai huolehtikaa että saavat tukiopetusta.
Lapsi tarvitsee tukenne lapsuus- ja nuoruusaikansa. Parasta toki että vastuunkanto opetettaisiin jo pienenä ja vähitellen lapsi osaisi huolehtia asioistaan itsenäisesti.
Näistä nuorista näkee etteivät he selviä itsenäisesti perusasoista. Varsinainen ressukkaryhmä. Mietin onko heistä kenestäkään ikinä työelämään. Minkälainen tulevaisuus heitä odottaa.
Yritän kasvattajana tehdä kaikkeni auttaakseni heitä oppimaan ja ottamaan vastuuta sekä ryhdistäytymään. Olen ohjaaja, tukija ja rinnalla kulkija.
Sain tänään eräältä oppilaalta hyvää palautetta "opin tänään monta uutta asiaa".
Kommentit (3)
tulisi olla kiinnostuneita lastensa koulunkäynnistä, olla mukana tekemässä läksyjä (tai siis seuraamassa sivussa) ja ainakin lievästi painostaa lasta hoitamaan koulunsa hyvin, ellei lapsi itse sitä tee.
Itse olin ala-asteella vielä kiinnostunut koulunkäynnistä, ja hyvä koulussa, yläasteella taas koulunkäynti jäi retuperälle koska olin enemmänkin kiinnostunut pojista, discoista ja ulkonäöstäni.. joka kyllä näkyi sitten numeroissani. En päässyt lukioon, jonne halusin. Siinä vaiheessa se ei häirinnyt, koska en ollut edelleenkään koulunkäynnistä tai opiskelusta innostunut, mutta ajauduin sitten erääseen oppilaitokseen opiskelemaan alaa, ei kiinnostanut, ja nykyään harmittaa, kun sille alalle ei ole oikein töitä eikä kiinnostusta, ja tie on tavallaan pystyssä moneen paikkaan, huonoilla papereillani ei meinaa päästä mihinkään, mikä minua kiinnostaisi :/
Mietin joskus, että mikäli työnarkomaani-isäni ja masentunut äitini olisivat olleet erilaisia, ja olisivat olleet kiinnostuneita koulunkäynnistäni tai jaksaneet valvoa läksyjentekemisiäni ja kannustaneet, olisin luultavasti ollut motivoituneempi ja ehkä nykyinen työtilanteeni olisi paremmalla tolalla.
No, loppujenlopuksi mulle kävi kuitenkin hyvin, olen ns. normaali, omillani toimeentuleva, asiani hyvin hoitava äiti-ihminen. Oma lapseni on vasta ala-asteella, mutta läksyjen lukuaan valvon jo nyt. En painostamalla (siihen ei ole tarvetta), mutta olemalla kiinnostunut ja kannustaen.
En tietystikään ole sitä mieltä että korkeakoulutus ja hyväpalkkainen ammatti ovat automaattisesti tie onnelliseen elämään, tiedän että lapseni voisi olla onnellinen vaikkapa siivoojana, jos sitä haluaa tehdä, ja hyväksyn sen. Mutta toivon, ettei hänelle nousisi tie pystyyn missään vaiheessa, ainakaan siksi ettei koulunkäynti olisi kiinnostanut tai hänelle olisi välittynyt kuva, ettei opiskelujen hoitamisella ole väliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No et taida menestyä niissä erityisluokan opetushommissa. Sinun jos jonkun pitäisi tsempata ja pyrkiä löytämään nuorista hyviä puolia ja tarjoamaan onnistumisen mahdollisuuksia.
Heidät on menetetty ehkä jo syntymässä, ehkä itse koululaitos ei sietänyt näiden nuorten erilaisuutta, kotona voi olla ongelmia. Sinun tärkein ja ensisijainen tehtäväsi olisi osoittaa, että toivoa on. Kyllä minä koulukodissa sivarini suorittaneena tiedän, että useimmilla järki toimii jokseenkin hyvin. Mutta jos on vuodet saanut kuulla olevansa huono, niin mitäpä siinä sitten enää? Kauanko nuoren pitäisi jaksaa osoittaa erinomaisuuttaan niille, jotka hänet ovat jo tuominneet?
Opetan joskus erityisluokkaa yläkoulussa ja täytyy sanoa, että mietin usein, mitä näistä rassukoista tulee. En näe heillä mitään tulevaisuutta. Periaatteessa äly kai on kutakuinkin normaali, mutta sitten se suhtautuminen ympäristöön, työhön jne. Miten ihmeessä nuo voivat ikinä työskennellä missään? Mitä muuta siitä sakista voi tulla kuin syrjäytyneitä? Missä vaiheessa heidät on "menetetty"?