Lue keskustelun säännöt.
En oikein tajua keskenmenoa surevia
13.10.2005 |
Jos siis keskenmeno on suht alussa.
Kun samat ihmiset ovat kuitenkin sitä mieltä että abortin voi tehdä, ainakin hyvällä syyllä, koska kyseessä ei ole vauva vaan solumöykky.
Mutta sitten kun raskaus on toivottu niin se solumöykky onkin oma rakas kuollut lapsi.
Sorry, mut en oikein ymmärrä ja toivottavasti en loukannut ketään.
Kommentit (26)
Mutta en ole sitä mieltä, että alkuraskaudessa sikiö on vain solumöykky. Ja vaikka olisikin, niin lapsihan siitä möykystä kehittyy!
Minä siis kannatan aborttia tietyissä tilanteissa, mutta kyllä varmasti surisin keskenmenoa kovasti, jos omalle kohdalle sattuisi... Totta kai sitä suree, kun menettää jotain sellaista, jota oli kovasti toivonut!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on tietty aina shokki, niin myös minulle koska lapsia ei ennestään ollut. Kun sitä vielä seurasi sekundaarinen lapsettomuusaika 2 vuodeksi ei toipuminen ollut helppoa.
Nyt, kun keskenmenoja on takana 4 ja lapsia saman verran osaa jo suhtautua asiaan - niissä oli jotain vikaa ja karsiutuivat pois. Mutta aina se oman vaikka lyhyenkin suruajan tarvitsee.
Olen kanssasi samaa mieltä. Menetin itse äskettäin täysiaikaisen vauvani. Hän kuoli pian syntymänsä jälkeen.
Minua kanssa jotenkin loukkaa kun joillakin on sikiö (alkio) kuollut n. rv 10 ja he kuvittelevat olevansa aivan samassa asemassa kuin minä, joka menetin valmiin lapsen. Suuri suruhan keskenmenokin varmasti on, mutta kuitenkin aivan eri asia kuin lapsen kuolema.
En surrut rv 10 keskenmenoani (vaikka lapsi oli toivottu). Hyväksyn myös abortin.
Olenko sittenkään outo?
Silloin voinee surra sitä, ettei koskaan päässyt lastaan tuntemaan. Niillä, jotka ovat voineet viettää lapsensa kanssa tunteja, päiviä, vuosiakin on varmasti erilainen suru. Mutta ei se *välttämättä* ole voimakkaampi.
hyvin alkuvaiheessa 6.-7.raskausviikolla. En ole niin kovin raskaasti ottanut asiaa... en edes sairaslomaa pyytänyt moiseen.