Lue keskustelun säännöt.
Onko kellään koskaan sellaista tunnetta, että
07.09.2010 |
pian tapahtuu omalle perheelle jotakin kamalaa?
Minulla on koko ajan "pelkko perseessä", että jollekulle perheestä tapahtuu jotakin. :( Toivottavasti se on vain tunne... Yksi lähiomainen on juuri kuollut ja joka päivä olen "varpaisillani" ja odotan, että koulusta/pk:sta/miehen töistä soitetaan jostakin onnettomuudesta. Olenko vain jotenkin vainoharhainen vai pettääkö mielenterveys?
Kommentit (8)
luin myöhemmin että taposta siis väk.valtaisesta läheisen kuolemasta ei pääse koskaan yli.Mulla saattaa yht äkkiä töissä pamahtaa päähän äitini mustelmainen kaula ja meinaan pyörtä.Nappaan äkkiä pamin ja saan taas rauhaisan olon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän sulla voisi kaikki ole kotona, jos ei järkyttäisi.Toki on niinkin että jos sukulainen ei ole läheinen selviät siitä tosta vaan.
luin myöhemmin että taposta siis väk.valtaisesta läheisen kuolemasta ei pääse koskaan yli.Mulla saattaa yht äkkiä töissä pamahtaa päähän äitini mustelmainen kaula ja meinaan pyörtä.Nappaan äkkiä pamin ja saan taas rauhaisan olon.
Minulla ei ole taustalla mitään tällaista. Silti pelottaa, on jotenkin sellainen "etiäinen", että pian kolahtaa... :(
ap
oli samanlainen tunne läheisen kuoleman jälkeen ja se oli mielestäni "normaalia" surun ja kuoleman käsittely vaihetta.
Edelleenkin tulee tällaisia tunteita välillä koska "tietää" että maailmassa tapahtuu ikäviäkin asioita. Toisaalta kokemuksesta opin myös että pitää osata arvostaa sitä mitä tällä hetkellä on. Eli jos tulee kotona ollessa mieleen että onkohan mies jäänyt auton alle ja sitä pelkää niin sitten kun mies tulee kotiin niin halaan ja rutistan kovasti. Pitää sitten osata olla onnellinen hyvistä asioista.
Tärkeää on myös ettei pelolle anna valtaa ja anna sen häiritä tavallista elämää. Itse aina sanon itselleni että jos jotain tapahtuu niin minä itse en henkilökohtaisesti voi asialle mitään. Vaikka vieressä seisoisi niin en voi estää esim. auton alle jäämistä. Sitten täytyy vain elää tilanteen mukaan ja selvisinhän minä aiemminkin vaikka eihän se mukavalta tunnu.
Tsemppiä ja puhu tunteistasi myös läheistesi kanssa.
Eihän sulla voisi kaikki ole kotona, jos ei järkyttäisi.Toki on niinkin että jos sukulainen ei ole läheinen selviät siitä tosta vaan.
Ei hirveän lähiomainen, mutta riittävän läheinen kuitenkin. Ahdistaa. Tämä kuolema nyt on kuitenkin jo tapahtunut ja hullulta tuntuukin se, että ahdistus liittyy tunteeseen, mitä mahdollisesti TULEE TAPAHTUMAAN...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä tässä hulluja olla:) Kaksi rakasta perheenjäsentä (lapsuudenkodista) oon menettänyt, joten jälkensä se on jättänyt.
Mut mä oon alkanut työstää asiaa, puhunut siitä ja aijon hakea apua. Oon uskossa ja rukouksella on myös valtava merkitys ollut tässä asiassa. Ja tietoisuus siitä, ettei se pelkääminen auta tai pelasta yhtään mitään, päin vastoin.
Voimia!
oli samanlainen tunne läheisen kuoleman jälkeen ja se oli mielestäni "normaalia" surun ja kuoleman käsittely vaihetta. Edelleenkin tulee tällaisia tunteita välillä koska "tietää" että maailmassa tapahtuu ikäviäkin asioita. Toisaalta kokemuksesta opin myös että pitää osata arvostaa sitä mitä tällä hetkellä on. Eli jos tulee kotona ollessa mieleen että onkohan mies jäänyt auton alle ja sitä pelkää niin sitten kun mies tulee kotiin niin halaan ja rutistan kovasti. Pitää sitten osata olla onnellinen hyvistä asioista. Tärkeää on myös ettei pelolle anna valtaa ja anna sen häiritä tavallista elämää. Itse aina sanon itselleni että jos jotain tapahtuu niin minä itse en henkilökohtaisesti voi asialle mitään. Vaikka vieressä seisoisi niin en voi estää esim. auton alle jäämistä. Sitten täytyy vain elää tilanteen mukaan ja selvisinhän minä aiemminkin vaikka eihän se mukavalta tunnu. Tsemppiä ja puhu tunteistasi myös läheistesi kanssa.
ap
pelottaa että ei se voi näin jatkua.