Miehet ja seksi ekaa kertaa
en siis ihan ekaa kertaa tarkoita vaan ekaa kertaa tietyn henkilön kanssa.
Tapasin yhden miehen, ollaan nähty muutama kerta joskus reilu vuosi sitten jolloin melkein päästiin seksiin asti, mutta olosuhteiden johdosta ei ihan. Molemmat oli vähän ihastuneita silloin.
Päädyttiin nyt sänkyyn, mutta enemmän kuin seksiä tuo mies tuntui haluavan hyväillä vartaloani ja katsella silmiin, oli niin hellä ja sanoi että on niin onnellinen että olen siinä. Voi olla että oli vaan ujo, mutta ei mikään kokematon kuitenkaan. Melkein koko yön me vaan hyväiltiin toisiamme ei juurikaan tietyistä paikoista (tuntui että mies välttelikin niitä?)ja tuijoteltiin silmiin ja oltiin sylikkäin. Kyllä me ihan sitä itteensäkin tehtiin pari kertaa. Mutta kuten olen tottunut etenkin suhteissa joissa kyse lähinnä seksistä niin mies ei menettänytkään mielenkiintoaan heti kun oli saanut ja käynyt nukkumaan, vaan katseli mua koko yön ja piti sylissään.
Tulkitkaa, etenkin miehet. Onko mies ihastunut muhun? Hellyydenkipeä? Tuo käytös oli mulle jotenkin niin outoa, olen tottunut paljon suorasukaisempaan toimintaan. Edes vakavassa suhteessa en ole tavannut noin paljon hellyyttä, ja tämä oli tosiaan vaan tapaaminen pitkästä aikaa ilman mitään ennakko-odotuksia. No joo, ehkä just suhteissa joista tulee vakavia on alussa ollut tällaista. Ei kyllä ollut tarkoitus aloittaa mitään vakavaa..
Kommentit (11)
joo mutta en usko kyllä että siitä on kyse. Mies kyllä teki aloitteen, pyysi minua kotiinsa, ja aloitti suutelemaan ym. Mutta on mua reilusti nuorempi, en tiedä oliko jotenkin epävarmakin että mitä tehdä että tekee oikein.. Mutta siis tuijotteli silmiin koko yön melkein.. Kun vähän liikahdinkin niin avasi silmänsä niinkuin varmistaakseen etten vaan lähde pois. Yllätti se miten hellää se oli.
-ap
Näinhän se menee et jos mies ei heti ole nylkyttämässä kuin joku kiimainen eläin, niin heti aletaan homotella.
mutta mies ei sen jälkeen kääntänyt kylkeä ja käynyt nukkumaan, vaan jäi silittelemään ja katselemaan mua silmiin loppuyöksi. Ei kai kukaan mies noin tee, jos ajattelee että kyseessä on joku lähtökohtaisesti yhden illan juttu tai ei ole vähän ihastunut?
-ap
mutta mies ei sen jälkeen kääntänyt kylkeä ja käynyt nukkumaan, vaan jäi silittelemään ja katselemaan mua silmiin loppuyöksi. Ei kai kukaan mies noin tee, jos ajattelee että kyseessä on joku lähtökohtaisesti yhden illan juttu tai ei ole vähän ihastunut?
-ap
Mies teki noin kun ekaa kertaa vietetiin yö yhdessä, seksiä tosin ei ollut, mutta oli kuulemma katsellut minua koko yön....
Mitä siitä seuras; 7v yhdessä, 6v naimissa ja 3 lasta :)
Ja edelleen mies saattaa valvoa ja katsella mun nukkumista...
On mun miehellä muitakin "hassuja" tapoja; hän esimerkiksi rakastaa rasvata minut varpaista lähtien koko kropan :) ja ihan ilman mitään taka-ajatuksia.
niin exä olis ihan vapaana: olemattoman esileikin jälkeen kolmen minuutin pikapano ja sitten mies häipyy tietokoneelle loppuyöksi:D
Olen ihan pökerryksissä, en ole ikinä tavannut ennen miestä joka tykkää kosketella noin paljon ja on noin hellä. Apua, pelkään että rakastun... Ja toisaalta pelkään ettei se haluakaan enää tavata, vaikka ei kyllä ole mitään syytä uskoa niin.
-ap
hirveeltä kuulostaa, sorry vaan.
Kun naiset saavat aina halutessaan seksiseuraa, niin voi olla vaikea ymmärtää kuinka harvinaista miehille voi olla saada nainen viereensä. Monilla voi mennä vuosiakin, ettei onnista. Kun sitten kerrankin näin on käynyt, siitä on otettava kaikki irti, läheisyys ym pelkän panemisen lisäksi.
Minä taas en huolis naista jolle pitää esittää tunteetonta läähättävää ja puuskuttavaa agresssiivista elukkaa.
tosta vaan.Lapsen biologinen isä muistaa siittämisen minä en.Tai muistan jotain mutta on niin kamalaa jotenkin myöntää totuus että menköön näin.
Biologinen isä on ihana mies mutta ei pidä minusta.
mieheni on kaikki samanlaisia panohulluja.
Sain lapsen yhden niistä kanssa.Että sellasta.Mies oli niin kiihkeä ja vauhdikas että ehkäisyä ei käytetty ollenkaan.
Kun naiset saavat aina halutessaan seksiseuraa, niin voi olla vaikea ymmärtää kuinka harvinaista miehille voi olla saada nainen viereensä. Monilla voi mennä vuosiakin, ettei onnista. Kun sitten kerrankin näin on käynyt, siitä on otettava kaikki irti, läheisyys ym pelkän panemisen lisäksi.
Minä taas en huolis naista jolle pitää esittää tunteetonta läähättävää ja puuskuttavaa agresssiivista elukkaa.
Epäilemättä suurin osa onkin niitä vauhdikkaita panohulluja. Ne ovat on niitä jotka saavat usein. Harvemmin onnistuvat eivät sitten välttämättä vaan käännä kylkeä.
Eivät hyppää heti asiaan,jos ollenkaan.
Nainen on se joka tekee seksiin lopulta aloitteen ja kaappihomo suostuu koska tietää naisen kuiskivan ystävilleen että olitte sängyssä.