Onko joidenkin äidit sellaisia, että eivät yhtään tarjoa apuaan.

koska 3 muuta sisarusta lapsineen jakamassa huomiota

Tulee kylään moneksi päivää ja persettään ei sohvalta nosta jos ei erikseen pyydä. Lastenlapsistaan ei kauheasti ole kiinnostunut mutta kyllä muka muistelee, että on se raskasta se pikkulapsiperheen arki. Itse on minut ja veljeni hyvin pitkälle omalla äidillään hoidattanut. Silloinhan sitä hyvin "muistaakin´" sen pikkulapsiperheen arjen. Joopa joo...



Anoppi ja appi ovat onneksi toista maata. Apua on usein tarjolla ja erittäin mielellään auttavat. Se ei ole sellaista pakonomaista kuten joskus omalla äidillä ja isällä silloin harvoin kun heiltä jotain apua on saanut.

Ja erityisen vähän autetaan niitä, jotka jokaiseen asiaan sanovat oman painavan sanansa ja kaikin tavoin näyttävät, että vain heidän tapansa on oikea.

Mutta varmaankaan ei olisi apua. Koska todennäköisesti asuisi edelleen Helsingin kupeessa, jos eläisi ja minä täällä pohjosessa.

ja ovat olleet vanhemmillani yötä yhteensä kaksi kertaa, yhdenb yön kummallakin kerralla. Osittain tähän on syynä äitini heikko terveys, mutta hän oli paremmassa kunnossa lastemme ollessa pienempiä, ja ei hän kyllä silloinkaan juuri koskaan apuaan tarjonnut, ennemminkin katseli vieressä kun taapero vaikka veti mullat kukkaruukusta lattialle ja päivitteli. "Voi voi, älä nyt, ei noin saa tehdä, tulkaa nyt joku katsomaan mitä tämä täällä tekee."

koska pärjään ihan hyvin lasten kanssa, rahaakin on eli ei ole tarvetta auttaa hankinnoissakaan.

Mitä ihmeen apua te muut tarvitsette niin paljon, että ystävät ja anoppi ja oma äiti on kaikki tarpeen nimenomaan auttajina? Tosin olen terve ja aikuinen ihminen, varmaan apua tarvitaan paljon, jos on mielenterveysongelmia tai ihan vaan sen verran yksinkertainen äiti, ettei osaa tehdä asioita, vaikka miten olisi neuvottu.

laitoin "ystävät auttavat enemmän kuin äitini" eli tarkoitin lähinnä sitä, että eräskin ystävä tarjoutui auttamaan siinä tilanteessa, jossa äiti olisi voinut tarjoutua, mutta ei tarjoutunut (eli niissä juhlissa...)

No joo... jos kerta muut auttaa ei sillä niin väliä, että äiti ei tarjoudu auttamaan. Vaikka mukavintahan se olisi jos oma äiti auttaisi auliimmin kuin muut, koska tuntuu, että MUUT VÄLITTÄVÄT enemmän kuin oma äiti (ja sitähän se on välittämisen ilmaisemista! Auttaminen.). Enkä todellakaan tarkoita jatkuvaa auttamista vaan satunnaista; juhlat (ei sitten olla koko ajan mitään kemuja järjestämässä), muuttosiivoukset, tarjoutuis joskus ottamaan lapset/tekemään niiden kanssa jotain. Siis ei äiti kysy mitään, ei taida oikein ikinä soittakaan mulle! Ja asuu aika lähellä (alle 10 km) ja on oma auto. Ja kyllä minä ympärillä näen mitä tapahtuu. ap

Ja erityisen vähän autetaan niitä, jotka jokaiseen asiaan sanovat oman painavan sanansa ja kaikin tavoin näyttävät, että vain heidän tapansa on oikea.

Äitiäni kohtaan en todellakaan ole ollut sellainen, että olen ollut olevinaan oikeassa ja olen tarjonnutkin hänelle apua...

Ja anoppi on kyllä auttanut vaikka en sen erikoisempi hänelle ole ollut. Anoppi on vaan sellainen, eikä mitään tuputa!

ap

Rahaa on tarpeeksi, lapsia sen verran, että saamme ne itse hoidettua ja muutkin toimet kyllä osataan tehdä itse.

Vai onko se niin, että kun lapset alkaa tehdä lapsia niin ei oikein vanhemmuus onnistu.

koska pärjään ihan hyvin lasten kanssa, rahaakin on eli ei ole tarvetta auttaa hankinnoissakaan.

Mitä ihmeen apua te muut tarvitsette niin paljon, että ystävät ja anoppi ja oma äiti on kaikki tarpeen nimenomaan auttajina? Tosin olen terve ja aikuinen ihminen, varmaan apua tarvitaan paljon, jos on mielenterveysongelmia tai ihan vaan sen verran yksinkertainen äiti, ettei osaa tehdä asioita, vaikka miten olisi neuvottu.

Nämä "pärjääjät" ovat yleensä dysfunktionaalista perheistä (esim alkoholistivanhemmat) ja joutuneet tulemaan omillaan pienestä pitäen. Roikkuvat epätoivoisesti siinä miten hyvää heidän pärjäämisensä on.

Tavallisissa perheissä, joissa on riittävää vanhemmuutta auttaminen on ihan OK ja se toimii molemmin puolin.

meillä apua saadan molempien vanhemmilta mutta myös me autamme heitä. Mies auttaa isovanhempia mökillä ja minä esim tallennan heidän digikuvia ja varaan heille matkoja netistä yms kun eivät itse ole tottuneita. Käymme heillä syömässä ja he meillä, kuka jaksaa ja viitsii laittaa ruokaa. Meillä perhekäsite sisältää myös isovanhemmat ja autamme myös ystävien kesken toisiamme esim rakennuksilla, muutoissa jne. Mun käy sääliksi näitä "pärjääjiä", mahtaa olla aika yksinäistä elämä.

Enkä ole todellakaan tarkoittanut, että koko ajan pitää olla auttamassa...Ja oikeastaan, kuten sanoin, kyllä äiti auttaa pyydettäessä...Mutta ei koskaan tarjoa sitä omaehtoisesti. Se oli pointti ja itseäni hävettää kysyä...Mutta tyydyn tähän ja olen iloinen, koska joidenkin äitit eivät auta ollenkaan.

Äitini on sanonut suoraan ettei apua tuputeta, mutta sitä saa jos tarvitsee. Anoppi puolestaan tyrkyttää apua, mutta tekee kuten itse haluaa. Hän esim auttaa siivouksessa, mutta järjestelee täysin mielensä mukaan.

Ei munkaan äiti auttanut kun lapset oli pieniä ja apua olis oikeasti välillä tarvittu. Asui kävelymatkan päässä että ei ollut siitäkään kiinni. Ja kyllä, pärjään lasten kanssa itsekin ja en todellakaan pyydä apua usein. Mutta koskaan ei sopinut. Onneks oli kiva anoppi.



Mielestäni se kuitenkin kuuluu asiaan että läheisiä autetaan silloin voidaan ja apua tarvitaan.



Että on meitä muitakin. Voimia ap, eineksiä ja videoita kehiin, miehen kanssa vuorottelua että molemmat saa levätä.

Rahaa on tarpeeksi, lapsia sen verran, että saamme ne itse hoidettua ja muutkin toimet kyllä osataan tehdä itse.

Vai onko se niin, että kun lapset alkaa tehdä lapsia niin ei oikein vanhemmuus onnistu.

koska pärjään ihan hyvin lasten kanssa, rahaakin on eli ei ole tarvetta auttaa hankinnoissakaan.

Mitä ihmeen apua te muut tarvitsette niin paljon, että ystävät ja anoppi ja oma äiti on kaikki tarpeen nimenomaan auttajina? Tosin olen terve ja aikuinen ihminen, varmaan apua tarvitaan paljon, jos on mielenterveysongelmia tai ihan vaan sen verran yksinkertainen äiti, ettei osaa tehdä asioita, vaikka miten olisi neuvottu.

1 1/2 v taaperon ja 3 kk vauvan kanssa?

No ok, eihän useassakaan tilanteessa avun tarve ole ollut PAKOLLISTA. Mutta kyllä todellakin näen mitä ympärillä tapahtuu (eli kyllä muidenkin äidit silloin tällöin lapsiansa auttaa...ja tarjoavat apuaan...) No sama se kun ette tajua kuitenkaan. EN TODELLAKAAN TARKOITA ETTÄ SEN MAMMAN PITÄS ASUA MEILLÄ JA JOKA ASIAAN OLLA AUTTAMASSA! ap

Ei munkaan äiti auttanut kun lapset oli pieniä ja apua olis oikeasti välillä tarvittu. Asui kävelymatkan päässä että ei ollut siitäkään kiinni. Ja kyllä, pärjään lasten kanssa itsekin ja en todellakaan pyydä apua usein. Mutta koskaan ei sopinut. Onneks oli kiva anoppi.

Mielestäni se kuitenkin kuuluu asiaan että läheisiä autetaan silloin voidaan ja apua tarvitaan.

Että on meitä muitakin. Voimia ap, eineksiä ja videoita kehiin, miehen kanssa vuorottelua että molemmat saa levätä.

noin yleensä näitä asioita, muut tarjoavat enemmän apuaan kuin oma äiti. Äiti ei ole koskaan vapaaehtoisesti tarjonnut...No onneks äiti sentään aika lailla auttaa pyydätteässä. ap

Ei munkaan äiti auttanut kun lapset oli pieniä ja apua olis oikeasti välillä tarvittu. Asui kävelymatkan päässä että ei ollut siitäkään kiinni. Ja kyllä, pärjään lasten kanssa itsekin ja en todellakaan pyydä apua usein. Mutta koskaan ei sopinut. Onneks oli kiva anoppi.

Mielestäni se kuitenkin kuuluu asiaan että läheisiä autetaan silloin voidaan ja apua tarvitaan.

Että on meitä muitakin. Voimia ap, eineksiä ja videoita kehiin, miehen kanssa vuorottelua että molemmat saa levätä.

noin yleensä näitä asioita, muut tarjoavat enemmän apuaan kuin oma äiti. Äiti ei ole koskaan vapaaehtoisesti tarjonnut...No onneks äiti sentään aika lailla auttaa pyydätteässä. ap

auta kun on kuollut kun itse olin lapsi. Sisaruksia ei ole ja isäkin asuu yli kolmensadan kilsan päässä. Ja kyllä, mulla on tästä syystä pakolla pärjäämisen syndrooma. Onneks on kivat appivanhemmat jotka auttaa usein vaikka en kehtaa pyytääkään..

meillä apua saadan molempien vanhemmilta mutta myös me autamme heitä. Mies auttaa isovanhempia mökillä ja minä esim tallennan heidän digikuvia ja varaan heille matkoja netistä yms kun eivät itse ole tottuneita. Käymme heillä syömässä ja he meillä, kuka jaksaa ja viitsii laittaa ruokaa. Meillä perhekäsite sisältää myös isovanhemmat ja autamme myös ystävien kesken toisiamme esim rakennuksilla, muutoissa jne. Mun käy sääliksi näitä "pärjääjiä", mahtaa olla aika yksinäistä elämä.

Kun on apua saanut niin sitä osaa myös antaa. Isovanhempani auttoivat vanhempiani, vanhempani minua, ja kun aikaa vähän vierähtää saan toivoakseni auttaa sekä vanhempiani, että aikuisia lapsiani. Viihdymme hyvin yhdessä ja hoidamme toinen toisiamme. Itsenäinen ydinperher ilman isovanhempia on mielestäni outo ja epäluonnollinen keksintö.

ja minä olen juuri alkoholistiperheestä. Vanhempani ovat juoppoja ja vielä toisella paikkakunnallakin, ja yhteyttä äitiini en ole pitänyt lähes 20 vuoteen, vaikka hän joskus humalassa koittaakin soitella.



Minä olen sisäistänyt juuri tuon pärjäämisen mentaliteetin, enkä koskaan osaa pyytää keneltäkään apua, vaikka tilanne olisi millainen. Olen vuosien saatossa eronnut ja ollut lasten yh, opiskellut siinä samassa, aivan pennittömänä välillä, elänyt myöskin itse alkoholistin puolisona, mutta koskaan en ol apua mihinkään pyytänyt. En edes lastenhoitoon.



Olen kyllä auttaja. Minulle soitetaan, kun halutaan kaataa taakkoja jollekin jaettavaksi, minulta pyydetään mitä ihmeellisimpiä asioita, joihin suostun, mutta itse en kenellekään edes puhu murheistani, ehkä ylimalkaisesti niistä elämäntilanteeseen liittyvistä vaikeuksista mainitsen, kun ne jokainen kuitenkin tietää.



Ja voitte uskoa, että olen kateellinen niille, joilla on vanhemmat.

Edes sellaiset, joille voi soittaa ja kertoa mitä minulle tänään kuuluu ja jotka olisivat kiinnostuneita.

meillä apua saadan molempien vanhemmilta mutta myös me autamme heitä. Mies auttaa isovanhempia mökillä ja minä esim tallennan heidän digikuvia ja varaan heille matkoja netistä yms kun eivät itse ole tottuneita. Käymme heillä syömässä ja he meillä, kuka jaksaa ja viitsii laittaa ruokaa. Meillä perhekäsite sisältää myös isovanhemmat ja autamme myös ystävien kesken toisiamme esim rakennuksilla, muutoissa jne. Mun käy sääliksi näitä "pärjääjiä", mahtaa olla aika yksinäistä elämä.

Kun on apua saanut niin sitä osaa myös antaa. Isovanhempani auttoivat vanhempiani, vanhempani minua, ja kun aikaa vähän vierähtää saan toivoakseni auttaa sekä vanhempiani, että aikuisia lapsiani. Viihdymme hyvin yhdessä ja hoidamme toinen toisiamme. Itsenäinen ydinperher ilman isovanhempia on mielestäni outo ja epäluonnollinen keksintö.

niin kyllähän ennen vanhaankin lapset hoidettiin yhdessä (eli vissiin vielä enemmän isovanhemmat kuulu perheeseen, vaikka työtä toki piisasi muutenkin enemmän). Ja huvikseenko neuvoloissa ja kaikkialla puhutaan tukiverkostoista? (vaikka siitä ei nyt olekaan kyse)ap

mutta on jo vanha, eli ei voi odottaa. Anoppi on taas sairas, eli ei voi auttaa.

aluksi se tuntui pahalta. nyt esikoinen on jo 17 (nuorempiakin lapsia perheessä on), ja tilanteeseen on tottunut, ja sen hyväksynyt. Elämä vaan on.